Kehitä Kokeillen

Kirjoittaja: Matias Alsio

23 huhtikuun, 2020

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

Kehitä Kokeillen Lotta Hassi, Sami Paju ja Reetta Maila. 

  

  

Kirjassa puhutaan suunnittelun tärkeydestä Suomalaisessa kulttuurissa. Suunnitteleminen liian tarkasti ei kuitenkaan ole enään käytännöllistä, sillä maailma muuttuu nopeaan tahtiin. 

Huolellinen suunnittelu on kuitenkin tärkeää, se antaa pohjan kaikelle tulevalle. Nykyään kun maailma muuttuu nopeammalla aikavälillä on kuitenkin tärkeä huomioida suunnitelmaa tehdessä sen joustavuus. Hyvä suunnitelma antaa periksi, se on tilanteeseen mukautuva. Aihe, mihin suunnitelma tehdään on tärkeää ymmärtää, sillä ymmärrys helpottaa suunnitelman muokkaamista kesken prosessin. Suunnitelma auttaa ymmärtämään reitin päämäärään, mutta on silti pidettävä mielessä, että matkalla uutta oppiessa tulee helposti oivalluksia miten tehdä asia paremmin. Tämä voi jopa muuttaa suunnitelman täysin. 

Monesti esseissäni on tullut esille Petri. Koen tämän hyväksi asiaksi, sillä tästä on opittu paljon. Mieleeni tulikin projektien suunnnittelu. Kaukan porukalla koen että me teemme liian perusteellisia suunnitelmia tulevaisuuteen. Tässä koen muutamia heikkouksia. Ensimmäisenä on se, että se on hidasta. Toisena tulee se, että sitä on vaikeampi alkamaan muokkaamaan kesken kaiken. Petrin projektissa kuitenkin tärkeimpänä oppina aiheeseen littyen oli suunnitelman liian hätäinen suunnittelu. Jo pelkästään koko projekti oli liian hätäisesti hoidettu alusta lähtien, mutta ei meidän suunnittelukaan hirveän mallikasta ollut alkuun. Kehity kokeillen kuvaa kirjan nimeä, sekä meidän kokemusta tästä projektista. Kun huomasimme suunnittelun heikkouden, aloimmekin suht nopeasti asiaan vaikuttamaan. Aloimme selvittämään ketkä projekti ryhmästä ovat oikeasti mukana ja ketkä eivät. Tämä helpotti meidän etenemistä, mutta koimme kuitenkin suuria haasteita matkalla. Projektin heikko alku ja yllätyksellisyys toi pelkoa meihin kaikkiin. Pelkoa siitä, mitä meidän pitää tehdä. Tämä pelko tuntui lamaannuttavan melkein kaikki loputkin projekti tiimissä olleet henkilöt. Tämä toi ympärillemme epävarmuutta. Tästä johtuen asiakkaalle soittaminenkin tuli erittäin haasteelliseksi. Jatkoimme kokeilua, mutta loppujen lopuksi päädyimme lopulliseen ratkaisuun. Kokeilimme monia keinoja saada asiat toimimaan, alku vaiheessa ollessa me emme olleet tarpeeksi vahvoja kohtaamaan omia epävarmuuksia projektiin liittyen. Tämä oli kyllä melkoinen kokkeilu koko projekti. Koen, että koko Tiimiakatemian aikana suurimman kehityksen sain tästä projektista. Opin paljon siitä, miten maailma toimii. Jos vaipuu epätoivoon ja ei kohtaa omia haasteitaan, ei pysty päästä niistä yli. Projektin loputtua moni puhui, että epä onnistuimme projektin suhteen ja että se oli virhe. Kyllä ja ei. Epäonnistuimme pääsemään omiin tavoittesiimme kyllä. Se taas että projekti olisi ollut virhe on mielestäni täysin väärin. Jokaista uutta projektia suunnitellessa peilaan Petrin projektia. Oppi ymmärtämään paremmin mikä toimii ja mikä ei. 

  

Tällä hetkellä haasteena tiimissäni koen olevan vieläkin epävarmuus. Korona ei helpota tilannetta yhtään, sillä kotona oleminen ei saa kenenkään energia tasoja nousemaan. Varsinkin kun puhutaan työasioista, tuntuvat ne raskailta. Tähän aikaan onkin erittäin tärkeää kannustaa toisaan jaksamaan eteenpäin. Tämä tilanne tuntuu erittäin hankalalta, ihan niinkuin petrin projektikin. Silti nautin joka hetkestä parhaani mukaan, sillä tiedän että myöhemmin pystyn peilaamaan tätä hetkeä ja miettimään mitä opin tästä. Nyt vain odottamaan seuraavan kappaleen alkua.  

  

Vielä kuitenkaan ei uusi kappale ole alkanut joten täytyy miettiä miten saada nykyhetkestä kaikki irti. Meidän treeneissä ollut Pasi antoikin mielestäni hyvää potkua kokotiimillemme. Positiivisena asiana oli se, että hän oli kokenut meidän tehneen samaa hänelle. Oli kuulemma seuraava palaveri ollut hieman tylsä kun oli ollut erilainen energia. Itse koen nämä treenit näin jälkikäteen ehkkä parhaimmiksi treeneiksi tähän mennessä. Opin häneltä paljon asioita. Nytkun miettii en ole varma oliko oppimani uutta, vai muistutusta asioista mitkä tiesi jo valmiiksi. Oli miten oli, tuli tämä oikeaan aikaan. Sain tästä suuren buustin ja koen että olen jaksanut mennä eteenpäin ihan eritavalla kuin aikaisemmin. Koronan aiheuttaman etätyön alussa tein aktiivisesti hommia kotoa käsin mutta se alkoi nopeasti hiipumaan. Buusitn saatuani koen ettei enää päivässä tunnit riitä. Muutama asia mistä Pasi puhui voinkin mainita tässä, jos sinä lukijana saisit tästä esseestä enemmän irti. 

Aloitetaan perusasioista, sillä ne ovat kuitenkin pohja kaikelle. Aloin pohtimaan omaa arkeani ja sitä, miksi tuntuu niin työläältä tehdä töitä. En muista suoraan Pasin sanoja, mutta ajatus mikä itselle heräsi oli se ”jos haluat jotain, ota se”. Jos haluat jotain on sen eteen tehtävä töitä. Tästä päästäänkin oman toiminnan lamauttimeen. En saanut toimittua tehokkaasti, sillä olin antanut mediasta tulleen engatiivisen palautteen vaikuttaa omaan mieleen. Muistan ajatelleeni monesti että se johtuu tästä koronasta ja sen tuomasta tilanteesta. No eihän se siitä johdu vaan ihan minusta itsestäni. Jos se johtuisi koronasta, se pätisi joka ikiseen ihmiseen. Aloinkin pohtimaan mitä rajoituksia olin taas vaihteeksi ehtinyt mieleeni istuttaa. Olin uskotellut vahvasti, että kun moni ympärillä kokee minun lisäksi, että etätöiden takia ei saa mitään aikaan, hyväksyin ajatuksen siitä, että on okei jos ei saa yhtäpaljon aikaan kuin ennen. Tämän tajuttuani muutinkin heti ajatuksiani ja aloin toimimaan entiseen tapaani. Asiat alkoivat sujua tehkkaasti, mutta kun aloin vielä miettimään. ”mikä olisi pienin asia arjessani, jonka muuttamisella olisi isoin positiivinen vaikutus”. Päiväni oli lamaannuttanut se, että jäin aamuisin sänkyyn makaamaan enkä noussut heti sängystä ylös herätyskellon soidessa. Otin itseäni niskasta kiinni ja nyt herään aikaisin ja alan heti herättyäni tekemään jotain. Tämän olenkin kokenut todella hyväksi ja suosittelen tekemään samaa jos sitä ei vielä tee. 

Tajusin juuri että olen tainnut lähteä aiheesta hieman sivuun mutta tässä tämä essee nyt kuitenkin on. Nähtävästi itsensä tutkiskelua ollut. Tämä kuitenkin ollut muutos positiiviseen. Nyt suurimpana ongelmana onkin päivien aikatauluttaminen. Aikaisempiin koronan aikaisiin kehityksen kohteisiin nähden nyt menee hyvin. Eikai tässä auta kuin mennä nukkumaan, että jaksaa taas mennä huomenna. 

 

 

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti