Kehitä kokeillen

Kirjoittaja: Jarkko Sirkiä

1 toukokuun, 2020

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

Kehitä kokeillen

 

 

 

Luin kirjan Kehitä kokeillen, jonka on kirjoittanut Lotta Hassi, Sami Paju ja Reetta Maila. Tämä kirja hyppäsi eteeni Palvelujen johtamisen perusopinto kurssin kirjalistalla ja sain valmentajalta hyvän suosituksen tälle kirjalle. Kirjassa puhutaan nimenomaan uuden idean kehittämisestä, suunnittelusta, toteutuksesta ja kokeilun kautta lopputulokseen. Kirja oli omaan makuun huikan haastavaa luettavaa, vaikka asian ja sen ytimen ymmärsinkin. Asiatekstin sisältöä havainnollistettiin hyvin myös kaavioilla ja kuvilla jotka avasivat kirjan sanomaa hyvin.

 

Olen aloittanut jääkiekkovalmennukseen liittyvän projektin kahden muun henkilön kanssa ja olemme edenneet todella nopeasti alusta nykyiseen tilanteeseen. Tämä projekti suoritetaan mobiilisovellus muodossa ja se on tuonut haasteita toteutus vaiheessa. Meillä on tiimin kesken tavoitteet hyvin selvillä minne haluamme mennä ja millä ajanjaksolla. Olemme tehneet jo toiminta suunnitelman ja markkinointiakin on jo mietitty. Olen kuitenkin huomannut että vauhtimme on alkanut tökkimään ja uskon että tästä kirjasta saisimme apua pulmiimme. Meidän pitäisi istua alas ja kerrata projektimme tavoite, tarve, kehitettävät ideat, kokeilut ja haluttu lopputulos. Tämän avulla voisimme saada uutta vauhtia tekemiseen ja sovelluksen kehittämiseen.

 

Kirja pursuaa hyviä ideoita toteuttamisen kehittämiseen. Tärkeimpänä mieleeni jäi kirjan alussa useaan otteeseen kuvattu tavoitteesta lopputulokseen auttava sykli. Ja sykli nimenomaan, se että lopputulokseen pääseminen ei ole helppoa. Pitää välillä palata taaksepäin, jotta voi päästä eteenpäin. Tulevaisuudessa kun tulee hyviä ideoita, joita on hyvä ajatella ensin mitä haluaa sillä saavuttaa, ennen kuin aloittaa toteuttamisen suunnittelun. Kun tavoite on selvillä, niin voidaan miettiä toteuttamistapaa, jolla saadaan ratkaisu saavutettua. Kehitettävät ideat kohdassa saadaan vastauksia tulevaan ratkaisuversioon ja sitä on hyvä jalostaa kokeilemalla ideaa asiakastasolla mahdollisella kyselyllä tai konkreettisella versiolla. Kun kokeilun vaihe on suoritettu onnistuneesti voi ideaa viedä valmiina käytäntöön jolloin saadaan ideasta lopputulos.

 

Tiimi

Ennen projekteja ja asiakastapaamisia teemme esimotorolan, jolla asetamme itsellemme henkilökohtaiset tavoitteet ja reitin, miten niihin päästään. Motorolassa kysymme itseltämme kysymyksiä:

Mitä tavoittelen?

Miten pääsen tavoitteeseeni?

Mitä haluan oppia?

Motorola on, voisinpa sanoa jopa tärkein työväline oppimisen seurantaan ja kehittämiseen.

 

Tiimiakatemia

Kirjassa painotetaan kokeillen kehittymistä ja tämä on tullut myös tutuksi akatemian arjessa. Tässä koulussa painotetaan keksimään ja kokeilemaan mitä hulluimpia ideoita, koska siihen tarjotaan mahdollisuus opiskelun nimissä. saata kaiken mahdollisen tuen tiimiltäsi, valmentajien apua unohtamatta. Kokeilut onnistuvat ja epäonnistuvat. Kokeilujen epäonnistumista ei tarvitse pelätä koska silloin kehitetään uusia ideoita, jotka käyvät läpi kokeilujakson. Itse painottaisin kokeilemaan haastavia projekteja, koska epäonnistuminen johtaa seuraavalla kerralla viisaampaan ratkaisuun ja virheiden sattuessa tiedän mitä pitää harjoitella.

Jos ei yritä, ei voi onnistua.

 

You May Also Like…

Google Digital Garage

Google digital garagessa oli paljon asioita, jotka olivat tuttuja mutta sain siitä myös paljon käytäntöön vietäviä...

Viherpesuopas

                                          Ai mitäkö on viherpesu? Viherpesun määritelmä perustuu  siihen, että...

0 kommenttia

Lähetä kommentti