Kehitä kokeillen

Kirjoittaja: Veeti Leppänen

11 maaliskuun, 2022

Lähdeteos: Kehitä kokeillen! Organisaation käsikirja

Lähdeteoksen kirjoittaja: Lotta Hassi, Sami Paju, Reetta Maila

Teoriapisteet: 0

Palveluiden johtaminen kategoriaan päätin lukea kirjan Kehitä kokeille. Kirjan lukeminen tuntui itselle osittain aika haastavalta syystä, että tämän palautus oli vain viikon edellisen esseen jälkeen, joka on mielestäni aika ahdistava aikataulu kirjoille. Tietenkin näitäkin olisi varmasti itse voinut hoitaa vähän aikaisemminkin.

Kirjasta saadut opit olivat itselle oikeastaan odotettua suuremmat, ja niistä tulee varmasti olemaan hyötyä tulevissa ideoinneissa ja kun on aika ryhtyä toimimaan projekteissa. Tykkäsin kirjassa kovasti siitä, että kirja oli jaettu viiteen eri osaan, jotka olivat:

  • Tavoite

Jokaisella projektilla on hyvä olla tavoite, jotta tiedetään olevan perillä.

  • Tarve

Väistämättä matkalla tavoitteeseen kohdataan ongelmia, jotka pitää selvittää.

  • Kehitettävät ideat

Täytyy oppia suodattamaan keksityt ideat ja valitsemaan joukosta ne, joissa on oikeasti potentiaalia.

  • Kokeiluvaihe

Kokeiluvaihe on usein kriittinen ja se kertoo paljon toteutuksen onnistumisesta ja todennäköisesti tuo näkyviin uusia kehityskohteita.

  • Lopputulos

”Yhteenveto”, joka muodostetaan ylemmistä osista. Tuloksen tietenkin haluttaisiin aina olevan kannattava tai ainakin opettava.

Mielestäni oikein hyvin keksityt ja jaetut osa-alueet ja selkeytti paljon aiheiden käsittelemistä ja pystyin sen takia sisäistämään paljon enemmän annettua tietoa, kuin mitä olisin ilman jakoa. Tärkeä kehotus, joka osui varmasti monille ja myös itselleni kuului ”Kokeile rohkeasti ja älä odota turhaan”. Itse persoonana vähän sen sorttinen, että kaikkien palaisten pitäisi loksahtaa oikeille paikoille ennen kuin uskoillan aloittaa kokeilemaan. Varmasti joissain tapauksissa tämä on hyvä asia, mutta välillä voisi myös antaa vain mennä ja yrittää.

Kirjassa tehtiin hyvin selkeäksi lukijalle, että et tule onnistumaan, jos et kokeile. Epävarmuus on varmasti monille asia, joka hidastaa aloitusta, kuten esimerkiksi itsellä. Suunnitelmat ovat itselle tärkeitä, mutta tässä asiassa, kun ei suunnitelmia voi kummoisesti tehdä on turvauduttava kokeiluihin. On myös muistettava, että suunnitelmissa on aina myös omat riskinsä, sillä koskaan ei näköjään tiedä esimerkiksi, milloin sota-alkaa ja vaikuttaa todella monen asian kulkuun nyt ja tulevaisuudessa. Uuden kokeileminen varmasti pelottaa, mutta se on parhaassa tapauksessa aivan uskomattoman palkitsevaa ja silmiä avaavaa. Innovaatiot ovat periaatteessa aina jonkun uusia ideoita, joita on lähdetty tietämättöminä viemään eteenpäin.

Kirjassa on monia hyviä esimerkkejä kokeiluista. Jotkut ovat rohkeampia ja enemmän vaativia kuin toiset, mutta kaikki tärkeitä silti. Itselle mieleen jäi esimerkki K-ryhmän liikkeen kokeilusta. Kokeilussa K-kauppa loi asiakkailleen uuden kassan, jossa ideana oli asioida rauhassa. Todettiin, että osa-asiakkaista haluaa nauttia palvelusta enemmän ja ehtivät myös samalla todennäköisesti jutella myyjän kanssa mukaviakin, mikä voi olla esimerkiksi vanhuksille todella tärkeää. Kassan edessä on kyltti, jossa mainitaan kyseisestä järjestelystä, ettei se tule yllätyksenä. Kaupoille on tietenkin elintärkeää kuunnella asiakasta ja siihen moni liike myös tähtää. K-market on mielestäni toiminut tässä jo pidemmän aikaa hyvänä esimerkkinä ja kokeillut rohkeasti kuunnella asiakkaitaan paremmin ja luonutkin tällä lämpimän ”oman kylän kauppa” maineen itselleen. Tässäkin tapauksessa, jos idea olisi vain laitettu hautumaan ja unohdettu olisi kaupalla jäänyt saamatta mahdollisesti uusia asiakkaita, joita uusi kassamenetelmä tuo, sekä tietenkin näkyvyyttä, sillä uutinen pääsi moniin lehtiin ja varmasti oli puheenaiheena paikallisten keskuudessa. Myöskään työpanos tai valmistelut ideaan, eivät varmastikaan olleet suuria. Idean kauppa oli saanut kanta-asiakkailtaan, joita aina ahdisti jo etukäteen mennä ruuhkaiselle ja kiireiselle kassalle. Hyvänä nostona vielä, että kun nämä hitaammat asiakkaat saadaan omalle kassalle se mukavoittaa myös kiireisten asiakkaiden reissua ja kaikki niin sanotusti voittavat.

Itse ainakin olen monesti pelännyt epäonnistumista ja uskon sen olevan monien muidenkin jopa jokapäiväinen ongelma. Olen usein kokenut toiminnan tuovan minulle itselleni paineita, koska luulen tai tiedän, että mahdollisesti epäonnistuessani muut syyllistävät minua. Tämä on kuitenkin asia, joka varsinkin tiimiakatemialla on nyt päässyt onneksi hyvin unholaan ja koenkin tämän olevan itselle iso askel parempaan. Jokainen projekti mitä olen tehnyt tai suunnitellut ei ole tuottanut minulle mitään ongelmia epäonnistumisen pelon kanssa, koska tiedän, että ympärillä on tukeva ja ymmärtäväinen tiimi ja täällä saa ja pitää epäonnistua, että sitä ei tarvitsisi tehdä enää opintojen jälkeen.

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti