Kaverijohtamisen visuaalinen innostuskirja

Kirjoittaja: Alpertti Korhonen

26 helmikuun, 2021

Lähdeteos: Kaverijohtamisen visuaalinen innostuskirja

Lähdeteoksen kirjoittaja: Heikki Toivanen

Teoriapisteet: 1

Isäni antoi minulle tämän vihkosen, kun kerroin, että haen Tiimiakatemialle. En tietenkään lukenut tätä tuolloin, enkä edes ymmärtänyt, että tämä niin vahvasti TA:han liittyikin. Sittemmin tuoreena pinkkuna huomasin treeniaikatauluissa eräänä aiheena kaverijohtamisen ja kävin muistelemaan, että oliko minulla juuri tuohon liittyvä opus kotona banaanilaatikon pohjalla. Luin kirjan vauhdikkaasti läpi ja kävin tarmoa täynnä Jutan kanssa suunnittelemaan treenejä. Sillä ne olivat peräti toiset tiimiläisten vetämät treenit, niin mehän oltiin yhtä hukassa kuin kengurut Siperiassa. En muista mitä treenit pitivät sisällään, mutta tunnelma oli aika tuskallinen ja jälkeen melkein itketti. Ne oli NE treenit. Take that Sussu ja Moona. Aloitin kirjaa reflektoimaan jo back then, mutta en ollut näköjään saanut kuin 50 sanaa aikaiseksi.

Oh the noble art of kaverijohtaminen. Siitä miltei aikoinaan jo opin armeijan harmaissa syväjohtamisen muodossa.  Sitähän sanotaan, että armeija on ihmisen parasta aikaa, mutta kyllä se itsellä taitaa olla tämä tiimiakatemian taipale miellyttävämpää.

 

Jo kirjan alkusoitossa on hyvää jupinaa, nimittäin visuaalisuudesta. Kirjan sivut ovat nimensäkin omaisesti siivitettynä Maija Kotamäen hauskan simppeleillä kuvituksilla. Itse ihan viime aikoina Steal like an artist – kirjan myötä inspiroiduin piirustelemaan sekä askartelemaan ja tämä todellakin herätti sisäisen lapseni. Myöskin aloitin helmikuun alussa taltuttamaan pitkään lykkäämääni Iron Drift King-videon leikkausprojektia. Kun nyt sain käytyä kaiken materiaalin läpi ja päivät raakaleikattua, niin alkaa itse videon hahmotteleminen jollain tapaa jopa jännittämään, koska se tulee olemaan todennäköisesti pisin tekemäni tähän mennessä. Tätä oloa helpottamaan askartelin huoneeni seinälle visuaalisen hahmotelman videon rungosta ja sen aikana tapahtuvasta matkasta, johon kykenen merkkailemaan muistiinpanoja ja muita pohdintoja. Pelkästään kun ottaa sakset käteen ja leikkaa vähän paperia, niin tulee tosi iloinen olo ja mukavaa vastapainoa ruutujen tuijottamiselle.

 

Kaikkihan lähtee itsensä johtamisesta ja oppimissopimus on siihen erinomainen työkalu. Itse en tätä kunnolla ymmärtänyt pinkkukeväänä ja alkuun tein sen siitä vain pintaraapaisun, jolloin Janne-valkku kehotti kaivaa syvemmältä. En arvannutkaan minkä virheen tein seuraavana syksynä, kun jätin laiskuuttani oppimissopimuksen kokonaan tekemättä. Syksy sitten kului erittäin hajanaisesti ponnistelematta oikein mihinkään suuntaan ja viikkoja kului, enkä tiennyt mihin aika hukkui. Ihminen ei mene mihinkään, jos ei ole tavoitteita tai suuntaa, se tuli opittua ihan kantapään kautta. Tänä vuonna rustailin kyllä oppimissopimuksen ja asetin siihen muutamia lyhyempiä, kuin myös kauemmaksi tähtääviä tavoitteita. En ole lukenut sitä uudestaan tekemisviikon jälkeen, mutta ehkä olisi syytä vilkaista ja muistutella itseäni, että mitä sinne tuli tungettua, jotta pysyy asiat kirkkaammin mielessä.

 

Teoriatiedonkin haalimisen kanssa viime vuosi tökki melko lailla. Vasta loka- marraskuussa heräsin tilanteeseen, että tässähän pitäisi oikeasti lukea kirjoja ja ottaa opiksi. Kirjapisteiden catch uppaaminen oli uuvuttava prosessi ja kun niin lyhyessä ajassa koitti saada raavittua niitä kasaan, sekä tuli luettua mitä sattuu eteen tulemaan, eikä niinkään varsinaiseen tarpeeseen. Tämän vuoden alussa päätin, että luen joka kuukausi eri aihepiireistä kirjoja ja tässä helmikuussa oli aiheina myynti. Nyt kun kirjapisteet alkavat olla nipussa, voin valikoida vähän rauhallisemmin minkä kirjan sivuja kääntelen. Jos joku aloittava pinkku lukee tätä niin plees älä tee virheitäni.

 

Hiukan reilun vuoden verran Sawake on nyt tiimiyrityksenä pööpöillyt ja tässä aletaan pikkuhiljaa tuntea toisiamme, joitakin paremmin ja joitakin ei ihan yhtä hyvin. Joskus viime vuonna tuumittiin tiimin kanssa, että olisi mahtavaa, jos jokainen tiimiläinen olisi viettänyt aikaa kaksin toisten kanssa, mutta näin ei ikävä kyllä tainnut tapahtua. Aika monen kanssa tuli kyllä hengailtua, vähintään treenejä suunnitellessa. On alkanut kuitenkin hahmottua ihmisten vahvuuksia ja heikkouksia. 2020 Sawaken johtaminen ei ollut parhaalla mahdollisella mallilla, mutta nyt uuden vuoden ja joryn puhjetessa tiimin tilanne on vakaantunut, olemme mielestäni tällä hetkellä jaetun vision kehkeytymis ja sitoutumisen välimaastossa. Vähän aikaa sitten meillä oli treenit, jossa raapaisimme brändin kirkastamista ja tajusimme, että tosiaankin tiimissä ei ole määritelty kunnolla missiota, arvoja tai visiota tai ainakaan kaikki ei ole ihan samalla kartalla. Sawaken brändistä tai sen tarpeellisuudesta olisi tarkoitus pitää mahdollisesti myöhemmin synnytyskin, jossa eiköhän nuo tarkennu koko tiimin silmin. Voisimme hyödyntää tarvittaessa, vaikka brändikirjekuori-työkalua synnytyksessä.

 

Viime aikoina on tullut mietiskeltyä syntejä syviä ja kaikkea maasta taivaaseen. Olen ottanut henkisessä kasvussa aikamoisia harppauksia sekä tutkiskellut itseäni monelta kantilta, mutta silti jotkin asiat ovat hämärän peitossa, eikä niitä meinaa ymmärtää, vaikka kuinka mieltä penkoo. Kirjassa mainittu Daniel Kahneman jakaa mielen toiminnan kahteen osaan: Systeemi 1, joka on automaattinen ja nopea, tulee muodostettua kokonaisvaltaisen käsityksen silmän räpäyksessä, ajateltua tunteella ja alitajuisesti.  Systeemi 2 joka on taas kontrolloitu ja hidas, pohditaan analyyttisesti ja luodaan sääntöjä, järjellä ja tietoisesti.

Kun ymmärtää omia reaktioita ja kykenee kysymään itseltään positiivisesti, on homma jo aika hyvällä mallilla. Kuulemma positiiviset ihmiset pärjäävät elämässä paremmin, kukapa olisi arvannut. Kaikessa maailman vilinässä soljuu herkästi systeemi 1 hyödyntäen ja menee virran mukana kuin robotti, jota ohjailee mielenmallit. Välillä on hyvä snap out of it, systeemi 1 toimintamallista siis ja harjoittaa tietoista läsnäoloa. Pitäisi ehkä pitkästä aikaa ottaa meditoiminen mukaan arjen rutiiniin.

On tärkeää niin treeneissä kuin muissakin vuorovaikutuksissa, että on oikeasti läsnä. Etätreeneissä varsinkin horjahtaa helposti mielenkiinto jonnekin ikkunan toiselle puolelle ja ei kuuntele mitä muut höpisevät. Vaikka nämä ovatkin niin niin perusjuttuja, on jokaisen kutenkin muistettava dialogin neljä kultaista sääntöä: kunnioitus, odotus, kuuntelu ja suora puhe.

 

That’s about it. Namaste.

 

Tämän reflektion elokuvasuositus on jostain syystä Into the Wild (2007), mielenkiintoinen tosi tapahtumiin perustuva seikkailu.

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti