Minulla on ollut uskomukseni, että käsikirjoittaminen on viimeinen asia mitä ikinä ryhtyisin puuhastelemaan, mutta videoita tehdessä ei siltäkään välty. Varsinkaan se ei ole mikään vahvuuteni, joten hankinpa tämän kirjan avuksi sekä opiksi. Kirja oli kattava, sillä se sisälsi tietämystä niin elokuvan, tv-sarjan kuin ihan myös mainospätkän kirjoittamiseen. Vaikka välillä aina haaveilen lyhytelokuvan tekemisestä, keskityn reflektiossa lähinnä mainostuotoksiin, kun ovat tällä hetkellä ajankohtaisimpia.

Käsikirjoittajan on kysyttävä itseltään muutama kysymys. Ensinnäkin miksi audiovisuaalinen media? Audiovisuaaliset tuotokset ovat toden totta mahtavia välineitä esimerkiksi opettamiseen, tiedottamiseen, yrityksestä kertomiseen, viihdyttämiseen ja markkinointiin. Liikkuva kuva ja ääni vaikuttavat suoraan ihmisen aivoihin ja tunteisiin. Videot ovat myös helppoja sovittaa ja jakaa eri somealustoilla. Selviä etuja on vaikka kuinka, mutta tekemiseen pitäisi olla kuitenkin jokin syy. Halutaanko uusi palvelu saada potentiaalisten asiakkaiden tietoisuuteen tai vaikka yrityksen henkilökunnan asennetta parantaa? Tilaajan ja käsikirjoittajan olisi hyvä miettiä onko kannattavaa tehdä juuri audiovisuaalinen tuote ongelmaa ratkomaan. Olisiko esimerkiksi kirjallinen materiaali kätevämpi ja kustannustehokkaampi vaihtoehto? Myös fiktiivisen tai dokumenttielokuvan tekijät joutuvat miettimään miksi he haluavat tehdä tuotoksen ja mitä sillä halutaan kertoa.

Toisena kysymyksenä kuuluukin, että mikä on ohjelman tavoite? Kirjoittamisen kannalta on järkevintä rajata päätavoite tai tavoitteet. Jos tavoitteita on liian monta, saattaa lopputuloksesta tulla hajanainen ja sekava, eikä mitään tavoitteista saavuteta tai kohderyhmää tavoiteta. Hyvä tuotos tekee vain yhden tai muutaman asian hyvin, mutta tekee ne todella hyvin. Mainiona sääntönä on keksittyä tärkeään.

Seuraava kysymys on, että ketkä on ohjelman kohderyhmä? Kirjoittaminen on huomattavasti helpompaa, jos kuvittelee kirjoittavansa konkreettiselle henkilölle, joka elää ja reagoi ohjelman mukaan. Hyvä käsikirjoitus on ikään kuin henkilökohtainen viesti ihmiseltä ihmiselle. Kohderyhmä on syytä määritellä kunnolla. Mitä tarkemmin se tehdään, sitä paremmin viesti uppoaa perille. Usein tehdään virhe yrittämällä suunnata ohjelma liian laajalle yleisölle. Esimerkiksi 10-vuotiaaseen koululaiseen ei uppoa sama sisältö kuin jonkin alan asiantuntiaan. Eräässä tapaamisessa opinkin, että kohderyhmää miettiessä pitäisi mennä niin pitkälle, että tiedetään mitä musiikkia kohderyhmäläinen kuuntelee autossaan.

Ideoita on mukavampi tutkailla, kun ne ovat kirjoitettuna paperille. Jotkut kirjoittavat vaikkapa kuvitteellisen dvd:n takakannen. Kaikista yleistynein ja paras idean esittämismuoto on kuitenkin synopsis. Synopsis on tiivistelmä ohjelman sisällöstä, josta selviää ohjelman muoto ja siitä saa käsityksen lähestymistavasta ja tyylistä. Se kertoo juonen pääkohdat, keskeiset henkilöt ja usein myös jotain ajatelluista tapahtumapaikoista. Fiktiivistä elokuvaa tehdessä synopsiksen tehtävä on ennen kaikkea tiivistää tapahtumasarja eli tarina. Dokumenttielokuvan synopsis on huomattavasti laajempi ja informatiivisempi. Siinä taustoitetaan aihe, henkilöt, avataan ideaa ja kuvaillaan tyyliä. Hyvä synopsis vastaa myös kysymykseen miksi elokuva pitäisi tehdä. Synopsis ei sisällä mitään kuvallisia tai tarkempia ratkaisuja, sillä ne rajoittaisivat tulevaa kirjoittamisprosessia. Synopsis on tärkeä rahoittajille, tilaajalle, toteuttavalle työryhmälle kuin myös kirjoittajalle itselleen.

Markkinointi- tai tilausohjelmien synopsisten tyyli vaihtelee. Niissä kerrotaan yleisesti alkuun työnimi, pituus, kuvaus- ja esitysformaatti sekä lyhyesti kerrottuna omien otsikoiden alla mm. ohjelman tavoitteet, kohderyhmä, käyttötavat, rakenteesta ja muodosta sekä lyhyt luonnostelma tarinasta. Kuulemma usein on järkevä tarjota asiakkaalle useampi vaihtoehto, varsinkin jos kyseessä on tarjouskilpailu. Tämä havainnollistaa mistä eri kulmista aihetta voi lähestyä sekä antaa ammattimaisemman kuvan. Budjetin ja varsinaisen tarjouksen tekee erikseen, jolloin synopsista voi jakaa huoletta kiinnostuneille.

Käsikirjoituksen voi kirjoittaa monella eri tavalla, mutta pääasia, että teksti on selkeää ja siitä lukija ymmärtää mitä kirjoittaja ajattelee. Kannattaa käyttää tarpeeksi suurta riviväliä ja marginaaleja, sillä käsikirjoitus on työkalu ja niihin usein tehdään muistiinpanoja ja merkintöjä. Kirjassa esiteltiin kaksi tapaa kirjoittaa käsikirjoitus, yksipalstainen sekä kaksipalstainen. Yksipalstainen on perinteisesti elokuvien käsikirjoituksissa käytetty tyyli ja siihen on omat tarkat standardinsa. Kuvassa näkyvät asiat ja toiminta kirjoitetaan koko sivun leveydelle ja dialogi sisennettynä keskelle erikseen puhujan nimen alle. Kohtauksen yhdeydessä on myös merkintä kuvauslokaatiosta ja onko se sisä- vai ulkotiloissa.

Mutta mikä itselleni tuli uutena asiana oli tämä kaksipalstainen käsikirjoitusmuoto, jota käytetään enemmän video-ohjelmissa. Kaksipalstaisessa A4 on jaettu pystysuunnassa keskeltä kahtia. Vasemmalle puolelle kirjoitetaan mitä kuvassa näkyy ja oikealle puolelle tulee puhe ja muut äänet. Kaksipalstainen tyyli vaikutti ihan järkevältä jopa omiin töihin, joten sitä voisi ihan käytännössäkin testata. Jos tyylin toteaisi toimivaksi, voisi siihen tehdä jopa valmiin pohjan mihin olisi helppo lähteä runoilemaan.

Mainoselokuvan tarkoitus on edistää myyntiä tai markkinointia, ja kestoltaan ne ovat viidestä sekunnista maksimissaan minuutin pari. Perinteisesti mainoselokuvia on esitetty televisiossa, mutta nykyään ne ovat painottuneet verkkoon katseltavaksi tietokoneella tai mobiililaitteella. Mainosspoteissa omat käsikirjoittajille omat haasteensa, sillä pitäisi ilmaisu olla tiivis ja taloudellinen sekä kaiken kukkuraksi erottua muusta mainonnasta ja viestintätulvasta. Monesti mainonta toimii alitajunnan tasolla. Niissä hyödynnetään myyttejä, kollektiivisia kokemuksia, kuvia, tunnelmia ja muistoja.

Mainoselokuvan pitäisi tuoda arvoa tuotteelle ja vahvistaa sen brändiä. Brändit elelevät ihmisten mielessä ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa niin ihmisten välillä kuin sosiaalisessa mediassakin. Brändi muuttuu osaksi elämäntapaa ja tietoisesti tai ei konkreettisesti ostopäätökseksi. Brändin luominen tai vahvistaminen pohjautuu useimmiten markkinointikampanjaan, jonka armoilla mainoselokuvatkin ovat. Käsikirjoittajan on oltava kärryillä tuotteen taustatiedoista, markkinointitavoitteet ja strategia. Selvillä on oltava myös kilpailijoiden mainonnasta ja mahdollisista rajoitteista.

Mainoskampanjan yleisen tavoitteen asettamien raamien mukaan syntyy mainoselokuvan pääsanoma. Pääsanoma on selkeä määritelmä siitä, mitä mainoselokuvalla halutaan katsojalle sanoa. Pääsanoman muotoiluun on kaksi perusstrategiaa. Painotetaanko ainutkertaista myyntiväitettä vai tuotehahmoa? Niiden ei tarvitse sulkea toisiaan pois, vaan voivat ihan myös täydentää toisiaan. USP (Unique Selling Proposition) esittää täsmällisesti väitteen tuotteen edusta. Sen täytyy olla niin tehokas, että uudet ihmiset innostuvat asiakkaaksi. Tuolloin tuote pitää omata sellaisia ominaisuuksia, joita kilpailevissa tuotteissa ei ole tai eivät ole tuoneet mainoksissaan esille. USP-strategia ei niinkään toimi, jos erot kilpailijoiden tuotteisiin ovat vähäisiä. Tuotehahmo-strategia hyödyntää materiaalia, jolla ei välttämättä ole tekemistä tuotteen kanssa, mutta voidaan assosioida siihen mainonnan avulla. Tuotehahmo on joko olemassa oleva tai toivottu tuotteen kuva. Sen voi ilmaista yhdellä virkkeellä esimerkiksi täydentämällä lausetta: ”Haluan kohteen uskovan, että tuote…”. Mainoselokuva visuaalisena työkaluna suosii tuotehahmolle perustuvaa lähestymistapaa. Monitasoinen kerronta, mahdollisuus symbolien, viitteiden, assosiaatioiden käyttöön tekee tuotehahmo-strategian elokuvasta tehokkaan. Se vetoaa tunteisiin ja voi puhutella myös tiedostamattomasti.

Jotkut pitävät joskus vaarana, että mainonnan päähuomio menee tuotteen sijasta näyttävään visuaalisuuteen. Tämän voin myöntää, että itse joskus saatan liikaa hukuttaa videon pointin kaiken leikkaamisen sekamelskeeseen. Hyvä mainoselokuva on yksinkertainen, eikä siihen tarvitse tunkea yhtä luovaa ajatusta enempää eikä täyttää asioilla. Hyvä mainoselokuva on myös inhimillinen ja ihmiset mielellään katselevat ihmisiä eikä pelkkää tuotetta. Kuten edellisessä reflektiossa taisin mainita AIDA-kaavan, toimii se somepostauksien lisäksi myös videoissa. Hankitaan katsojan huomio, jonka jälkeen viritetään kiinnostus ja kerrotaan tuotteen hyödyt. Luodaan halu tietää enemmän. Kutsutaan katsoja toimimaan ja hankkimaan tuotteen. Viimevuosina myös huumori on ollut suuressa suosiossa. Moni mainoselokuva tukeutuu muun muassa parodiaan tai itseironiaan.

Kirjassa syvennyttiin dramaturgian oppeihinkin melko laajasti ja vaikka mihin ihmeeseen, joten tähän niteeseen tulee varmasti palattua vielä useampaan otteeseen.