’’Kulutus tarkoittaa jonkin hyödykkeen käyttämistä ja nauttimista yleensä muussa kuin tuotantotarkoituksessa, kulutuksen tekijää kutsutaan kuluttajaksi.’’ Näin Wikipedia määrittelee kulutuksen. Olemme jokainen kuluttajia, sillä käytämme rahaa hyödykkeisiin, kuten tavaroihin, ruokaan, vaatteisiin ja palveluihin. Jotkut kuluttavat enemmän kuin toiset ja mitä enemmän ihmisellä on rahaa käytössään, sitä enemmän hän pystyy kuluttamaan. Talouskasvu mahdollistaa nykyisen hyvinvointiyhteiskuntamme toimivuuden. Mitä enemmän kulutamme, sitä enemmän hyödykkeitä valmistetaan ja myydään, eli bruttokansantuote nousee. Talouden on kasvettava, jotta vältytään ikäviltä ongelmilta, kuten työttömyydeltä ja elintason laskulta. 

Olemme aivan uudenlaisen haasteen äärellä. Periaatteessa koko ajan pitäisi kuluttaa enemmän, jotta saisimme talouden kasvamaan. Tämä on aika ongelmallista, kun mietitään Maapallon kestävyyttä. Planeettamme ei kestä nykyisenkään tasoista luonnonvarojen kuluttamista. Kuluttamista pitäisikin siis suunnata kestäviin tai aineettomiin asioihin, eikä esimerkiksi luonnonvaroja kuluttavaan kertakäyttöiseen tavaraan. Uskon, että tulevaisuudessa kiertotaloudesta tulee kova juttu ihan vaan siksi, koska meillä ei ehkä ole muutakaan vaihtoehtoa. Kiertotalous tarkoittaa sitä, että talous toimisi ympäristön kantokyvyn rajoissa. Eli siis materiaalit pidettäisiin mahdollisimman kauan kierrossa niin, että niiden arvo säilyy. Haasteena onkin se, miten siirrymme tällaiseen malliin, tarpeeksi nopeasti.

Joskus nämä asiat vähän ahdistavat minua, kun tuntuu etten voi niihin vaikuttaa ja isot yritykset kuluttavat luonnonvaroja häikäilemättä, eivätkä välitä muusta kuin rahasta. Kirja nosti esiin mielenkiintoisen ajatuksen, että mitä jos yritys ei pyrkisikään aina kasvamaan maksimoimalla voittoa ja myymällä mahdollisimman paljon. Mitä jos sen sijaan yrityksen tavoitteena olisikin vain kyetä maksamaan tekijöilleen palkat ja that’s it. Olisikohan se oikeasti mahdollista? Näin vältyttäisiin osittain kuluttamisen kasvattamiselta, jos yritys ei pyrkisi koko ajan kasvamaan isommaksi ja isommaksi. Toinen asia, joka tuli mieleeni on niukkuudella myyminen, joka mainittiin Jari Parantaisen Tuotteistajan taskuraamatussa. Niukkuudella myyminen tarkoittaa sitä, että tuotteen myyntihintaa ja sitä myöten katetta nostetaan rajoittamalla tuote-erät erittäin pieneksi. Mitä vähemmän tuotetta on tarjolla, sitä enemmän joku on siitä valmis maksamaan. Tämä edellyttää tietenkin onnistunutta brändäystä, joka voi olla haastavaa, mutta täysin mahdollista. Jos myisimme enemmän niukkuudella, tuotteita pitäisi valmistaa vähemmän ja voisimme silti edelleen tienata kunnon rahat. 

Oma kuluttamiseni

Kun mietin omaa kuluttamistani, on syytä aloittaa pohtiminen lapsuudesta. Lapsuuteni on vaikuttanut todella paljon siihen, millainen kuluttaja olin teininä, ja millainen kuluttaja olen nyt. Koin kirjan myötä eräänlaisen havahtumisen, kun siinä kerrottiin, että jos lapsuuden onnelliset hetket pyörivät kuluttamiseen liittyvissä asioissa, kuten shoppailureissuissa ja uusissa tavaroissa, vaikuttaa se tänäkin päivänä todennäköisesti omaan kuluttamiseen. Juuri näin minulle on käynyt. Huomaan edelleen, että kun ostan itselleni jotain uutta, olen hetken tietynlaisessa euforiassa ja koen olevani jotenkin uusi ihminen.

 Tiedän syyn sille, miksi olen lapsena saanut niin paljon vaatteita ja leluja. Äitini on kertonut, ettei lapsena saanut uusia vaatteita tai toteuttaa tyyliään kuten olisi halunnut. Hän ei halunnut meille samaa, joten hän vei meidän usein shoppailemaan, yleensä kirpputoreille ja silloin tällöin saimme vaatteita myös uutena. Tästä on lähtenyt minun innostukseni uusiin vaatteisiin. Teininä ja vielä muutamakin vuosi sitten saatoin purkaa pahaa oloani ostelemalla uusia vaatteita ja tuudittautumalla niihin.

Uusia leluja ja tavaroita sain nuorena isältäni. Se johtui osittain siitä, että hänellä nyt vain sattui olemaan paljon rahaa ja hän halusi auttaa meitä, koska asuimme äidillämme ja hänellä ei aina ollut niin paljon rahaa käytössään. Mielestäni suurimmilta osin isäni kuitenkin koitti ’’ostaa’’ rakkauttamme antamalla meille uusia tavaroita ja leluja. Iskälle oli aina kiva mennä, kun saattoi saada aina jonkun uuden lelun. Tässä täytyy tietää se, että emme aina muuten olisi halunneet mennä isällemme, mutta kun kuulimme, että tekisimme reissun vaikkapa huvipuistoon ja olisi mahdollista kinua jotain uutta lelua, houkutteli heti enemmän mennä käymään. Kuulostaa ihan kauhealta, mutta olimme silloin vielä lapsia ja näin olimme kasvaneet. Molempien vanhempieni kasvatustyylit ovat tukeneet sellaista käyttäytymistä, että tavarat, vaatteet ja retket tuovat onnellisuutta. 

Aikuisuus

Alle parikymppisenä kulutin aika paljon. Vaatteet olivat ja ovat vähän edelleenkin suurin heikkouteni. Tilailin Zalandosta kauheasti vaatteita ja kävin usein shoppailemassa. Suurin osa ostamistani vaatteista oli ja on edelleen onneksi kirpparilta, mutta myös Henkkamaukan ja New Yorkerin kertakäyttöryysyjä tuli osteltua paljonkin. Kasvatukseni, omalla yrityksellä tienaaminen ja itseni etsiminen yhdistettynä tekivät minusta vastuuttoman kuluttajan. Oli ihanaa, kun ensimmäistä kertaa rahaa oli niin paljon, ettei se tuntunut rajoittavan minua ollenkaan, sillä ns. kiinteät kuluni olivat minimaaliset. Pystyin pyörimään joka päivä kirppareilla, lopuksi vaatekaappini kasvoikin aivan älyttömäksi. Pystyin myös käymään ulkomailla, parhaillaan kävin kuusi kertaa yhden vuoden aikana, sekä pystyin autoilla huoletta. Nuoreksi ihmiseksi kulutin aika paljon. 

Olen nyt huomannut, että tuo aiempi elämänvaiheeni ei tehnyt minusta onnellista. Kipuilin jatkuvasti oman identiteettini kanssa ja sen, että elämästä puuttui jotain. Siitä puuttui joku suunta ja tarkoitus, tuntui etten kehittynyt ihmisenä ollenkaan. Junnasin paikallaan, vaikka rahaa tulikin. Onneksi tajusin tämän, sillä nyt tilanteeni on aivan eri. Päätös siitä, että lähden opiskelemaan, muutti elämäni suunnan ja se oli varmaan paras päätökseni ikinä. Parasta oli, että päätös lähti täysin omasta itsestäni, eikä kukaan muu ohjaillut minua tekemään sitä, tai siltä se ainakin minusta tuntuu. Nyt löydän elämääni merkitystä muualta, enkä täytä sisälläni ollutta tyhjiötä kuluttamalla, vaan se täyttyy itsestään jollain muulla.

Olen kaiken tämän myötä tajunnut, että pelkkä raha ei tee onnelliseksi tai elämää merkityksellisen tuntuiseksi. En aiemminkaan ollut mikään kroisos, mutta ikääni nähden minulla oli paljon rahaa. Jälkeen päin ajateltuna silloin raha ja sen kuluttaminen määritti elämääni eniten, eikä esimerkiksi ystävät tai harrastukset tai muu mielekäs tekeminen ja elämän ilmaisista asioista nauttiminen. Tuntuu, että silloin oli vain rahan tarjoamat hyödykkeet ja muu puuttui. 

Nyt minulta puuttuu raha, mutta ystäviä löytyy ja olen oppinut nauttimaan elämästä aivan eri tavalla. En tarvitse rahaa enää niin paljon. En koe enää tarvetta ostella koko ajan kaikkea uutta, ostan vain tarpeeseen ja silloinkin yleensä käytettynä ja mahdollisimman halvalla. Olen oppinut löytämään elämälle merkitystä ja sitä kautta onnellisuuden tunnetta aivan muista asioista kuin kuluttamisesta, nimittäin toisista ihmisistä, luonnosta, urheilusta ja luovuudesta. En tee enää töitä rahan takia siksi, että voisin ostella kaikkea uutta tavaraa. Haluan tehdä rahaa siksi, että voisin sijoittaa ne asuntoon tai osakkeisiin ja siten olla matkalla kohti taloudellista riippumattomuutta. Tietynlainen rahan himo ei siis ole poistunut, se on vain muuttunut merkityshakuisemmaksi. Tästä totta kai paistaa se ristiriita, että juuri kauhistelin talouskasvun tuomia ongelmia, toisaalta itse kuitenkin haluan vaurastua hyödyntämällä talouskasvua, sillä sijoitan osakkeisiin. Olen vielä vaiheessa tämän kanssa, että kumpi puoli voittaa. Voihan se olla niin, etten koekaan tarpeelliseksi olla taloudellisesti riippumaton. Miksi tällä hetkellä haluan olla, on siksi, että se tuo turvaa ja vapautta, ja nuorena sitä usein haluaa olla vapaa eikä liian sitoutunut johonkin tiettyyn työhön tai ammattiin. Voi olla, että tämä muuttuu. 

Voisin näitä asioita pohtia vielä varmaan viiden sivun verran, mutta en nyt jaksa kirjoittaa niin paljon. Tämä kirja oli minulle täynnä oivalluksia ja se herätteli paljon ajatuksia ja muistoja. Olen nyt paljon tietoisempi kuluttamiseen liittyvistä asioista niin yleisesti, kuin omalta kannaltakin. Omalle kuluttamiselle on usein vähän sokea, tai sitä ei halua itselleen myöntää. En olisi uskonut vielä muutama vuosi sitten kirjoittavani tällaista tekstiä, jossa näin avoimesti myönnän olleeni vastuuton kuluttaja. Minusta on hienoa huomata, miten olen kehittynyt vuosien saatossa. En vieläkään ole täysin vastuullinen, mutta jo sen verran, etten koe huonoa oloa tämänhetkisestä kuluttamisestani. 

Beda Räsänen