Juu ei

Kirjoittaja: Minka Paananen

12 joulukuun, 2022

Lähdeteos: Juu ei

Lähdeteoksen kirjoittaja: Saku Tuominen

Teoriapisteet: 3

Juu Ei kertoo omien asioiden priorisoinnista. Tein esseen yhdessä Pekan kanssa. Minulle omien asioiden priorisointi on aina ollut todella haastavaa. Olen huomannut välillä sivuuttavani omat prioriteettini, jotta voin auttaa jotain muuta saavuttamaan omansa. On hankala kieltäytyä auttamasta, koska haluan olla se, jolta voi aina pyytää apua. Koen myös painetta siitä, että koska minut tunnetaan siitä, että autan aina ja siksi minun on todella hankala sanoa ei apua pyytävälle. Ne päätökset usein johtavat itseni kuormittamiseen ja uupumukseen. Kuitenkin aina ajattelen, että selviän tälläkin kertaa, koska olen ennenkin selvinnyt.   

Ihminen tekee päätöksiä koko ajan, useita tuhansia päivässä. Tuominen toteaa kirjassa ne voi tiivistää näin “juu” ja “ei”. Mielestämme tämä pitää paikkansa teityllä tavalla. Kuitenkin myös päättämättömyys on mielestämme vastaus päätökseen. Ehkä sekin toissalta riippuu ainoastaan siitä miltä kannalta asiaa tarkastelee.   

Kirjassa priorisointi jaetaan neljään kategoriaan:  

  1. Isot ja kevyet   

Ensimmäisenä kirjassa puhutaan isoista ja kevyistä prioriteeteistä. Nämä asiat ovat innostavia ja niitä on helppo tehdä. Minulle nämä ehkä ovat esimerkiksi uuteen tatuointiin säästäminen. Se minulta kyllä onnistuu aina helposti. Aina voi laittaa parikymppiä sivuun sitä varten ja säästöjen kasvua on mielekästä seurata.   

  1. Iso ja raskas   

Seuraavana ovat vuorossa isot ja raskaat. Ne ovat mielekkäitä, mutta raskaita toteuttaa. Minulle esimerkiksi ihmissuhteet ovat tällaisia. Niissä on toivoa menestyksestä ja onnistumisista, mutta samalla ne ovat myös aikaavieviä ja joskus todella kuluttavia henkisesti, eikä lopputulos tai todellisuus aina vastaa odotuksiani.   

  1. Pieni ja kevyt   

Kolmantena kirjassa mainitaan pienet ja kevyet. Ne ovat helppoja, kivoja ja tapahtuvat kuin itsestään. Tällaista minulle on esimerkiksi koripallon pelaaminen. Se tuo minulle energiaa ja siihen on helppo panostaa, koska en koe sen vievän minulta mitään pois.   

  1. Pieni ja raskas   

Viimeisenä on pienet ja raskaat. Nimestä päätellen niihin sitoutuminen on hankalaa ja niiden mahdollinen tuotto on pientä. Esimerkkinä tästä minulle on talouspäällikön roolin hoito. Asiat joita siihen pitää tehdä ovat todella pieniä, enkä näe että niistä suurta iloa on. Kuitenkin yritän niistä selviytyä ajatuksella: Kyllähän tätä hetken kestää ja ei tämä kuitenkaan mahdoton työ ole. Usein kuitenkin huomaan lykkääväni tätä kunnes tehtäviä alkaa olla jo paljon.   

Näillä neljällä aion jatkossakin miettiä omia prioriteettejani ja ainakin kuukauden ajan mitata mihin näistä kategorioista tekemäni asiat menevät. Kirja oli hyvä lukuvalinta, koska uskon löytäväni näillä kategorioilla selvyyttä siihen, miksi priorisoin asioita ja miten minun kannattaa niihin jatkossa suhtautua. En kuitenkaan aina edes tiedä mitä haluan ja saatan ryhtyä projekteihin, jotka minua eivät kiinnosta sen vuoksi. Kirjankin mainitsee tästä ja uskon että se lähtee minulla miellyttämisen halusta. Haluan miellyttää muita, välillä jopa omalla kustannuksellani. Olen yrittänyt tehdä töitä asian eteen, mutta kuitenkin sitä vielä tapahtuu. Seuraavana ehkä pitää etsiä ja lukea kirja, josta voisin ammentaa oppeja siihen minulle sopivalla tavalla. Tästä kirjasta en usko että siihen sain apua, mutta ainakin prioriteettien neljä kategoriaa menee minulla käyttöön. 

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti