Johtoryhmän käsikirja

Kirjoittaja: Pele

9 kesäkuun, 2022

Lähdeteos: Johtoryhmän käsikirja

Lähdeteoksen kirjoittaja: Mikko Luoma

Teoriapisteet: 2

Johtoryhmän käsikirja

Nyt kesällä, kun tiimimme on jäänyt kontaktivapaalle, ajattelin hieman reflektoida johtoryhmämme toimintaa. Olkoon tämä reflektointi vaikka jonkinlainen väliaika -tsekki ja selvennys lähinnä omasta toiminnasta, mutta myös osaksi meidän johtoryhmämme toiminnasta kokonaisuutena. Tajusin, että johtoryhmän toimintaa on myöhemmin syksyllä vaikea lähteä reflektoimaan näin kirjaesseen muodossa, koska kirjapisteitä ei vaadita enää kirjoitettavan, ja opinnäytetyön kirjoittaminen on täydessä vauhdissa. Fiksuintahan olisi reflektoida oman johtoryhmä -kauden toimintaa vasta sitten, kun se loppuu, mutta suurin osa tiimistämme valmistuu samalla, kun oma johtoryhmä -kausi loppuu, joten luultavasti oma reflektointi ei jäisi ikinä muistiin yhteisölle millään tavalla.

Käytän tässä reflektoinnissa viitekehyksenä kirjaa nimeltä Johtoryhmän käsikirja, jonka on kirjoittanut Mikko Luoma.

Oma virka ja siitä ajatuksia

Olen ollut Sawaken johtoryhmän jäsenenä ja asiakkuuspäällikön virassa nyt viimeisen 6 kuukautta, ja matka on tuntunut melko tasaiselta, muutamaa töyssyä lukuun ottamatta. Asiakkuuspäällikön virka on ollut koko osuuskuntamme olemassaolon ajan melkoinen kysymysmerkki, ainakin omasta mielestäni. Aikaisemmat asiakkuuspäällikkömme Jussi ja Alek näyttivät loistavaa mallia minulle, kuinka hommaa on mahdollista hoitaa, mutta minusta tuntui kuitenkin järkevältä ottaa täysin omanlainen ote rooliin. Palautetreeneissä sain palautetta siitä, kuinka pari tiimiläistä oli ollut ihmeissään siitä, miksi olin niin kovasti halunnut asiakkuuspäällikön virkaan. Ymmärsin tämän kyseenalaistamisen kyllä, koska omana aikanani ei ole tapahtunut mitään selkeää muutosta asiakkuuksien puolesta tiimissämme. Alussa kyllä järjestin noin kahden kuukauden ajan yhden tunnin viikossa myyntituntia, mutta sen järjestäminen vei itseltäni turhan paljon voimia ja aikaa suunnittelemisella, ja osallistumismäärä oli erittäin heikko. Päätin lopettaa nämä myyntitunnit siihen paikkaan. Kerron myöhemmin tässä esseessä vertauskuvan tähän tilanteeseen, joka kerrottiin kirjassa, joka on viitekehyksenä.
Se, että asiakkuuksien puolesta ei ole näkynyt mitään merkittäviä muutoksia, ei ole mielestäni huono asia, sillä Sawakelaiset ovat olleet nyt kevään aikana melko kuormittuneita, joten mielestäni on ollut fiksua keskittyä ajankohtaisiin asioihin, kuten psykologiseen palautumiseen.

Heti, kun oma johtoryhmäkauteni alkoi, tein tietoisesti päätöksen, että haluan priorisoida johtoryhmän asiat akatemialla, ja niin olen tehnytkin. Olen ollut oletettavastikin aktiivinen johtoryhmän palavereissa, ja tehnyt erittäin paljon ajatustyötä johtoryhmän palavereissa käsiteltävissä asioissa. Olen saattanut näyttää jopa jonkunlaisia stressinoireita joryn palavereissa, sillä olen halunnut antaa mahdollisimman paljon itsestäni siihen, että Sawake olisi Diamond stepin arvoinen tiimi. Tämä saattaa kuulostaa itsekehuskelulta, mutta olen omasta mielestäni ollut jorylta tiimille päin tulleiden päätösten ydintekijänä. Nyt kun tarkemmin miettii, niin olen jopa ollut aidosti ylpeä omasta toiminnastani joryssa. Tämä saattaa olla myös syy siihen, minkä takia joittenkin joryasemani kyseenalaistaminen ei oikeastaan hetkauttanut, koska tiesin kuitenkin itse, minkälaista vaikutusta olin kuluneen kesän aikana tiimiimme tehnyt pelkästään omilla ajatuksillani joryssa.

Tiimiliideri Susanna on tehnyt erinomaista työtä meidän jorypalaverien fasilitoinnissa. Meillä on jokaisen jorypalaverin alussa ollut asialista, joka käydään läpi, ja se on käyty sopivan vapaasti ja samanaikaisesti tehokkaasti läpi, ja sitten olleen juteltu yleisesti asioista.

Tarkemmin en ala erottelemaan jokaista meidän tekemää päätöstä ja kertomaan niitten yksityiskohtia, mutta sen voin sanoa, että meillä on ollut omat stressinhetkemme joryssa tiimin konfliktien aikana. Olemme selvinneet näistä mielestäni melko hyvin, tosin kaikkeen emme ole löytäneet parasta ratkaisua. Mutta olemmehan mekin vasta oppimassa. Edellisessä reflektiossani puhuin konfliktien juurisyyn löytämisestä ja sen selvittämisessä. Olemme mielestäni löytäneet juurisyyt asioille melko hyvin, mutta niihin juurisyihin keksittävät ratkaisut ovat olleet välillä kiven alla, vaikka olemmekin kaikista konflikteista tiimin sisällä selvinneet ja saaneet tehtyä päätöksiä, jotka ovat selkeitä ja tiimi on kunnioittanut niitä.

Tiedän, että syksyllä minulle on tulossa vielä vastuuta ainakin kahdesta asiasta. 1. Siitä, että kaikilla on työsuunnitelmat selvillä akatemian jälkeen, ja 2. MYM-kassan keräämisestä täyteen. Näistä lisää syksyn jälkeen.

Kirjasta tulleita ajatuksia

Kerroin aikaisemmin, että myöhemmin tässä esseessä kerron esimerkin kirjasta, joka viittasi aikaisempaan kirjoittamaani tässä esseessä. Käytännössä aikaisemmin puhuin siitä, että tekoni nimenomaan asiakkuuspäällikkönä eivät ole olleet näkyviä tiimissä, mutta muuten johtoryhmän jäsenenä kyllä. Johtamisrooli on paljon esillä olemista, ja asiakkuuspäällikön roolissa meidän tiimissämme ei olla tehty nyt kevään aikana suurempia ratkaisuja. Eipä ihmekään, että tiimiläiset eivät näe omaa vaikutustani tiimin asiakkuuksiin.

Hyvä johtoryhmä tarkastelee omaa toimintaansa myös ulkoapäin ja tarkastelee aikaisempia tehtyjä päätöksiä. Mielestämme meidän jory toimii erittäin hyvin yhteen, ja meidän ajatusten synergia pelaa suurimman osan ajasta erinomaisella tasolla. Olemme tarkastelleet toimintaamme ”ulkoapäin”, ja mielestäni olemme kehittyneet sen avulla johtoryhmänä hyvin. Kahdesti viikossa pidettävät palaverimme ovat buustanneet niin Sawaken toimintaa tiiminä, kuin myös meidän oppimistamme omista johtorooleistamme ja johtajina olemisesta.

Kirjassa puhutaan myös siitä, kuinka johtoryhmän täytyisi toimia kuin kärryjä vetävät hevoset. Yhdessä, mutta jokaisella on omat askeleensa, jotka heidän pitää ottaa. Meidän johtoryhmämme kausi on ollut hieman erikoinen, sillä neljän henkilön ryhmästä, jos puuttuu yksi, niin se tekee jo jonkunlaista vaikutusta johtoryhmänä käytävään dialogiin. Meidän johtoryhmämme ei ole ollut sen olemassaolon aikana täysin yhtenäinen. Olemme kuitenkin oppineet työskentelemään tällaisena ryhmänä, kuin tilanne on vaatinut, mikä on erittäin loistavaa.

Loppusanoja

Minulla ei paljoa tämän enempää sanottavaa ole omasta toiminnastani johtoryhmässä, tai muitten toiminnasta. Teemme varmasti johtoryhmänä jonkunlaisen koonnin luultavasti podcast-muodossa, kun aikakautemme on loppumaisillaan, mutta tämä oli hyvä välitsekki ainakin toistaiseksi. Tästä reflektioista voi olla suuresti hyötyä siinä vaiheessa, kun reflektoimme omaa tekemistämme johtoryhmänä loppuvuodesta.

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti