Johtavat ajatukset

Kirjoittaja: Iida Leskelä

8 joulukuun, 2020

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

 

 

Tämä on reflektio siitä, miten minä ymmärrän ja koen Tiimiakatemian johtavat ajatukset meidän yhteisössämme. Ne ovat kiteytetty kokonaisuus arvoja, periaatteita ja ohjeita, jotka ohjaavat ajatusmaailmaamme tiimiyrittäjämäiseen tekemiseen.  Niiden kuuluisi olla sellaisia, joita ei tarvitsisi kenenkään varsinaisesti opetella, vaan ne tulisivat luontevasti jokaisen ajatuksista ilmi. Ehkä näin ne eivät ole kuitenkaan vielä meidän keskuudessamme toimineet.

 

Nyt vastikään Megatiimiin (Tiimiakatemian markkinointitiimi) liittyneenä, olen päässyt pureutumaan meidän brändiimme vähän paremmin, joka pitää sisällään myös meidän johtavia ajatuksia. Brändistä jonkin verran lukeneena ja oppineena olen ymmärtänyt sen, että brändistä saa tehtyä merkityksellistä asiakkaille, ennen kuin se on merkityksellinen koko sille yhteisölle, joka sitä edustaa. Yhtä lailla, yhteisö ei siis voi toimia johtavilla ajatuksilla, jotka eivät vastaa kaikkien yhteisön jäsenien ajatuksia. Eli tässä tapauksessa kellekään meidän tiimiyrittäjällemme ei pitäisi olla epäselvää, mitkä arvot meitä ohjaa eteenpäin, jotta yhteistyömme olisi toimivaa. Nyt täytyy kuitenkin sanoa, että meillä vallitsee jonkinlainen sekasorto näissä ajatuksissa, koska esimerkiksi meidän arvomme eivät tule suurimmaltakaan osalta ”ulkomuistista”.

 

Tuntuu, että nyt monessakin eri tilanteessa on otettu puheeksi jonkinlainen brändiuudistus. Olemme miettineet sitä Megatiimin kanssa, mutta sen lisäksi olen kuullut Johtajuuden koulutusohjelmassa käytävän paljon keskustelua meidän johtavien ajatuksien uudistamisesta. On hienoa havaita, että kaikki tuntuvat tiedostavan meidän epäkohtamme ja monesta suunnasta on otettu tehtäväksi muuttaa toimintaamme parempaan suuntaan. Elämme ehkä koko ajan pienessä murroksessa, mutta nyt tuntuisi olevan isompi käännekohta edessä. Toivottavasti myös saamme huomata piankin, kuinka yhteisöämme on onnistuttu parantamaan isosti!

 

Se, mitä johtavista ajatuksista olen viime aikoina parhaiten nähnyt ympärillämme, on ollut nuo 10 ohjetta tiimiyrittäjälle, jotka Johtaviin ajatuksiin on ylös kirjattu.

 

  1. Tee aloite, uskalla etsiä ohjeita.
  2. Opi hallitsemaan kaaosta. Se on ensimmäinen askel luovassa prosessissa.
  3. Saat tehdä virheitä. Voit oppia niistä.
  4. Kohdista energiasi ratkaisuihin, älä ongelmien murehtimiseen.
  5. Tee parhaasi ja aseta tavoitteesi korkealle.
  6. Näe mahdollisuuksia, älä esteitä.
  7. Uskalla kokeilla ja olla oma itsesi.
  8. Hymyile, nauti ja heittäydy.
  9. Ole nöyrä ja luo menestyksesi aina uudelleen.
  10. Kunnioita kanssaihmisiä ja hyödynnä Tiimiakatemian sisältä löytyvä kokemus ja tieto, jottei pyörää tarvitse keksiä uudelleen.

 

Kiteytän nämä oivallukseni niin, että olen nähnyt, kuinka rohkeasti viime aikoina yksilötkin ovat uskaltaneet tehdä aloitteita meidän yhteisön ongelmakohtien esiin nostamisessa ja muutoksen tekemisessä. Kaikkialta huomaa, kuinka hyvin päähämme on tarttunut tuo ratkaisukeskeinen malli. On ymmärretty, ettei muutoksia tapahdu, jos jää vain valittamaan ongelmista, muttei lähde tekemään mitään konkreettista eikä ota itse sitä ensimmäistä askelta muutoksen eteen.

Virheitäkään ei varsinaisesti pelätä, vaan niitä juhlistetaan! Tiedostetaan, että niistä voi ennen kaikkea oppia.

Toisaalta taas tuntuu, että otamme joitain asioita liian vakavasti, jonka takia olemme kadottanut sen rohkeuden, jota Tiimiakatemialla tekemisessä on joskus paremmin näkynyt. Tavoitteet jätetään turvalliselle tasolle ja epäonnistumisen riskit minimoidaan. Samalla oppien mahdollisuudet pienenevät. Suurin osa tekee sitä mitä jo valmiiksi osaa, eikä lähde opettelemaan uutta aivan tyhjästä.

En tiedä tähän suoraa ratkaisua, mutta tiedän että olemme jo yhdessä sen äärellä!

 

You May Also Like…

Google Digital Garage

Google digital garagessa oli paljon asioita, jotka olivat tuttuja mutta sain siitä myös paljon käytäntöön vietäviä...

Viherpesuopas

                                          Ai mitäkö on viherpesu? Viherpesun määritelmä perustuu  siihen, että...

0 kommenttia

Lähetä kommentti