Päätin aloittaa syksyn luku-urakan lukemalla Alf Rehnin kirjan nimeltä ”Johtajuuden ristiriidat”. Nimensä mukaisesti kirja käsittelee johtajuuden määrittelyyn liittyvää ristiriitaisuutta. Johtaminen on nopeaa, mutta toisaalta se on myös hidasta. Toisaalta johtajuus on unelmointia, mutta samaan aikaan se on tekoja. Tästä voi päätellä sen, että johtamista ei ole helppo määritellä eikä siihen mitä se on, ole olemassa yksiselitteistä vastausta. Rehn painottaakin, että ongelma, mikä liittyy johtamisen erilaisiin määritelmiin, on se, että niitä on aivan liikaa ja, että ihmiset vielä uskovat niihin.  Hänen mukaansa niin kontekstisidonnaista ja moninaista asiaa ei voi yhdellä määritelmällä määrittää. Mielestäni onkin oleellista, että johtamisessa huomioi sen, ketä johtaa ja missä. Johtamisella näin ollen on hyvin paradoksaalinen luonne. Monet ihmiset haluavat olla järkeviä, loogisia sekä hallita tilanteita, joten paradoksaalisuus koetaan usein epämiellyttävänä asiana. Ajatuksen voi kuitenkin muuttaa päinvastaiseksi. Niin kuin Rehn mainitsee, oleellista johtajana olemisessa on toiminta, eikä määritelmän toteuttaminen ja itse olen myös tästä samaa mieltä. Toisaalta tämän ajatuksen sisäistäminen voi olla vaikeaa, koska ihmisillä on halu onnistua ja tehdä asioita ”oikein” niin kuin esimerkiksi oppikirjoissa on opetettu.

Kirjan ensimmäisissä kappaleissa pohditaan epäonnistumista ja onnistumista. Johtaminen on näitä kumpaakin. Kun ajattelen itseäni johtajana, haluan tietysti onnistua. Haluan, että johdettavat voivat olla tyytyväisiä toimintaani. En varmasti ole ainoa, jolla on tämän kaltaisia ajatuksia. Epäonnistuminen ei kuitenkaan ole huono asia. Rehn painottaa, että monet johtajiksi pyrkivät vierastavat ajatusta, että johtajuus on epäonnistumisten kanssa elämistä. Monista ei myöskään tule koskaan aitoja johtajia juuri sen takia, koska moni ajattelee johtajan olevan sellainen henkilö, joka jatkuvasti onnistuu, tämä on tietenkin valheellinen kuva johtajasta. Johtajuutta punnitaan siinä, miten tulee toimeen epävarmuuden ja epätäydellisyyksien kanssa. Uskon, että jos on johtajana tiimilleen valmis näyttämään oman haavoittuvuutensa ja myöntämään epäonnistumisensa, lisää se tiimissä esimerkiksi luottamusta. Kun johtaja uskaltaa epäonnistua niin muutkaan tuskin pelkäävät sitä niin paljon. Tulevana projektipäällikkönä aion kiinnittää entistä vähemmän huomiota siihen, miten olla täydellinen ja hyväksyä sen, että epäonnistumisia vääjäämättä tulee, yrititpä asioita tehdä kuinka hyvin tahansa. Epäonnistumiset eivät tietenkään ole maailman mukavimpia asioita, mutta niiden kanssa voi oppia elämään. Tärkeää on, että ottaa virheistä ottaa opikseen ja yrittää asioita uudelleen.

Johtaminen on myös onnistumista. Rehn kirjoittaa, että johtajan täytyy onnistua ja se vaatii, että jotain on saatava aikaan. Yrittäminen ei vielä tee kenestäkään johtajaa. Olen samaa mieltä, että onnistunut johtaminen vaatii tekoja. Johtajanakaan ei voi onnistua jollei ole valmis tekemään töitä tavoitteiden eteen. Johtajuutta voi mitata erilaisilla tuloksilla, koskivatpa ne sitten yrityksen voittoa tai tyytyväisiä tiimiläisiä. Tällaisten asioiden tarkasteluun ei kuitenkaan kannata liiaksi jumittua, koska hyvin harvoin organisaation menestykseen vaikuttaa johtaja yksin. Rehnin mukaan johtamisen onnistumisessa avainasemassa on itsensä johtaminen. Onnistuminen vaatii omien vahvuuksien ja heikkouksien tuntemista. Omia vahvuuksia kannattaa miettiä yrityksen tai vaikkapa tiimin arvojen kannalta. Mitkä ovat omat vahvuudet ja miten ne voisivat tuottaa arvoa tiimille? Arvon muodostumista on kyettävä mittaamaan, jotta pystyy arvioimaan, miten on onnistunut johtajana. Tätä kysymystä itsenikin on syytä miettiä, kun aloitan projektipäällikkönä eräässä projektissa. Koen, että vahvuuksiani ovat muun muassa ajanhallinta ja paineensieto. Tällöin voisi ajatella, että saamme suunniteltua ja organisoitua ajoissa tiimin kanssa hyvän tapahtuman. Tästä tietenkin hyötyy koko projektitiimi ja antaa tietynlaista arvoa. Johtajan heikkouksien ei tulisi aiheuttaa organisaatiolle tai tiimille ongelmia. Tätäkin olisi syytä mitata, jos haluaa tietää, miten on johtajana onnistunut. Rehnin mukaan esimerkiksi johtoryhmään kannattaa valita sellaisia henkilöitä, jotka huomioivat johtajan heikkouksia. Itse aion huomioida tämän seikan, kun lähden koostamaan omaa projektitiimiäni. En ole esimerkiksi aiemmin tuottanut tapahtumaa tai tehnyt markkinointia niin projektitiimissäni olisi hyvä olla henkilöitä, joilta löytyisi näistä edellä mainituista asioista ainakin jollain tasolla kokemusta. Lisäksi tapahtuma, jonka projektitiimini kanssa järjestämme on kokonaan englanniksi. Englannissa itselläni on vielä oppimisen varaa, joten tiimissä olisi hyvä olla myös jäsen/jäseniä, joille englanti on vahvuus. Tyytyväisyys projektitiimissä esimerkiksi auttaa mittaamaan sitä, kuinka olen onnistunut mitätöimään heikkouksieni vaikutuksen.

 Johtajuus on muuttuvaa ja pysyvää. Rehnin mukaan muuttuvassa maailmassa on myös johtajien muututtava. Muutosta tulisi harkita silloin, kun johtaja alkaa olemaan liian varma johtajuudestaan. Kirjoittaja perustelee tätä sillä, että tällöin johtajalta puuttuu nöyryys nähdä sitä tilannetta, että jonain päivänä hänen nykyinen osaamisensa ei enää toimi. Muutoksia kuitenkin vääjäämättä tulee, halusi sitä tai ei. Mielestäni on hyvä pitää kiinni siitä mikä toimii, mutta hyvä olisi osattava erottaa myös ne tilanteet, jossa muutosta johtamiseen tarvitaan. Johtaminen on myös pysyvää. Vaikka kaavoihin ei kannata kangistua niin Rehn muistuttaa, että johtamiseen liittyy myös tiettyjä perusasioita, jotka eivät muutu. Esimerkiksi luottamus ja hyvä kommunikointi kuuluu johtamisen peruselementteihin. Kirjoittajan mukaa yksi tärkein oppi, jonka hän on johtamisesta saanut, liittyy juuri pysyvyyteen. Tärkeintä ei ole se, että yrittää koko ajan muuttua siihen, mitä uusimmat johtamisoppaat kertovat eli kehittymään ns. paremmaksi johtajaksi. Jatkuva muuttuminen uusimpien oppien mukaan, luo helposti ennalta-arvattomuutta, joka koetaan usein negatiivisena asiana. Olen sitä mieltä, että johtamisessa kannattaa näin ollen pitää tietty linja.

Johtajana tulisi vaatia ja valvoa kuitenkaan unohtamatta luottamista ja mahdollistamista. Rehnin mukaan vaatiminen ja valvominen koetaan usein negatiivisena asiana. Hänen mukaansa valvominen tarkoittaa sitä, että johtaja on tukena ja apuna, jos johdettavalla on hankaluuksia. Johdettavien tekemistä tulisi seurata kiinnostuksesta. Rehn mainitsee teoksen, jonka keskeinen väittämä on se, että luottamus on aidoimmillaan silloin kun siitä ei puhuta eli se edustaa hiljaista vaatimusta ja olettamusta. Rehn kirjoittaa, että johtajana on harkittava, miten aikoo aidosti osoittaa luottavansa alaisiinsa. Luottamusta ei rakenneta sillä, että vain kerrotaan kuinka itseen voi aina luottaa, tekojen ja sanojen tulee olla linjassa. Mielestäni eri asioiden mahdollistaminen on yksi hyvä tapa johtajan osoittaa luottamusta työntekijöihin tai tiimiläisiin.

Tarkoituksenani oli esitellä muutamia johtajuuteen liittyviä ristiriitoja ja syventyä niihin. Johtaminen on laaja-alainen käsite ja siihen kuuluu lukuisia eri tyylejä ja toimintatapoja. Täytyy myöntää, että kirja sai ajatukseni ajoittain solmuun. Miten johtaminen voi olla tätä, mutta samalla kuitenkin myös tuota? Luettuani näistä ristiriitaisista väitteistä tajusin, kuinka monimuotoista johtaminen voi todella olla ja, että siihen liittyy paradoksaalinen luonne.