JOHTAJUUDEN RISTIRIIDAT
Näin Alf Rehnin haastattelun tv:ssä ja ajattelin, että onpa fiksu tyyppi. Suorasukainen tapa kertoa itsestään ja tekemisistään vetosi minuun ja koin hänet aitona, vaikka hän sanoikin, että on itse haastattelussakin vain 60%:sesti oma aito itsensä. Valitsin kirjan osittain siis siksi, että kirjan kirjoittanut henkilö kiinnosti minua ihmisenä ja myös sen takia, että haluan laajentaa johtajuuskäsitystäni. Tunnen jotenkin johtajuuskäsitykseni olevan liian suppea ja haluaisinkin nyt löytää johtajuudesta enemmän itseäni kiinnostavia elementtejä, joilla voin peilata sitä, miten itse voisin toimia johtajana ja missä määrin sellaista ylipäätään haluan.
Tavoitteeni kirjan suhteen on siis edistää käsitystäni johtajuudesta ja avartaa näin näkökulmaa aiheesta itselleni. Ehkä löytää tapoja innostaa itsessäni johtajuutta.
JOHTAJUUS ON YKSINKERTAISTA, JOHTAJUUS ON RISTIRIITAISTA
Rehn väheksyy tiettyjä malleja johtajuudesta. Ja tietynlaisia konsultteja, jotka koittavat liikaa selkeyttää johtajuutta. Helpottaa jotenkin kuulla, että johtajuus toimena on moninainen ja ristiriitainen ilmiö. Se on Rehnin mukaan tosi vaikea kokonaisuus ja jos joku kertoo mitä tahansa muuta, se on valetta. Silti Rehn haluaa yksinkertaistaa johtajuutta tässä ja uskon, että opin oikeasti kirjasta jotain olennaista. Se kiehtoo, ettei johtajuus ole mitään selkeää ja suoraviivaista toimintaa.
Pidän kyllä selkeästä ja suoraviivaisesta toiminnasta myös, mutta elämässä onkin hyvä tapahtua, se pitää virkeänä ja laittaa jollain tapaa itseni käyntiin. Olen tottunut siihen, että elämässäni on aina joku kasa epäonnistumisia ja sen jälkeen onnistumisia ja johtajuudessa, jos osaa taiteilla tällaisen asian kanssa, se on vain todella hyvä ominaisuus.
Opin kirjasta ymmärtämään, että johtajan ei kannata missään tapauksessa olla pessimisti, mutta se pitää osata sisäistää, että johtajuus on välillä sekavaa ja eri asiat vaikuttaa toisiinsa. Jonkun mielestä saatat olla huono johtaja pelkästään, että olet jonkun näköinen, vaikka sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä oman persoonan kanssa. Jotenkin raskastakin ajatella, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta toisaalta varsinkin ennen aikaa, kun adhd:ni oli diagnosoitu (26-vuotiaana), tein kaikenlaista, monia villejäkin ratkaisuja ja selvisin kaikenlaisesta, niin nykyään käytän tällaista tilanneselviytymistä vahvuutena ja en hämmenny turhasta, monet asiat eivät ole minulle kummallisia tai pelottavia, kun olen kokenut kaikenlaista. Tätä ominaisuutta voi mielestäni käyttää hyödyksi johtajuudessakin ja kirjan mukaan johtajuuden maailma onkin hämyinen ja kaikki on muutenkin tosi sekavaa. Opin myös, että johtajuutta ei voi määritellä hirveän helposti. Pidän itse asioiden pohtimisesta ja siitä, että niille voi antaa tilaa – ikään kuin vapauttaa ne ilmaan ja sitten alkaa metsästämään niitä uudelleen pureskeltaviksi. Tarkkojen rajojen määrittely voi monesti olla tylsää ja pahimmillaan sellainen tekijä, joka estää luovuuden virran. Käsitteisiin ei pitäisi muutenkaan jäädä liikaa kiinni.
Johtajuus voi siis olla oikeastaan ihan mitä vaan. Se voi olla hidasta tai nopeaa. Näkyvää tai näkymätöntä ja loppujen lopuksi kirjassa tulikin esiin, että koko johtajuus on paradoksi. Ei se ole sitä tai tätä, vaan paradoksi. Tuntuu jossain määrin siltä, että tämä kirja vaikuttaa positiivisella tavalla omaan johtajuusajatteluuni. Juuri tällaista johtajuus oman pään sisällä on enemmän ollutkin, mutta jotenkin yritin vääntää sitä kai perinteisemmäksi itse jollain tapaa. Perinteisellä tarkoitan nyt vain sellaisia yksinkertaisia perinteisiä malleja, mitä meillä jokaisella on ollut johtajuudesta ennen kuin ollaan siihen tarkemmin käsitteenä tutustuttu.
Kirjoittaja selkeästi itse rakastaa vastakkainasetteluja ja ääripäitä. Olen itse välillä todellinen ääripää. Saatan tulistua tosi herkästi, mutta lepyn tosi herkästi. Pystyn antamaan toiselle omastani, mutta saatan olla todella kilpailunhimoinen jossain tilanteessa. Tällaisia esimerkkejä löydän itsestäni monia ja on hauskaa huomata, että se ei haittaa johtamista millään muotoa, jos oma persoona ei ole se tasaisin mahdollinen. Tarkoitus on pitää balanssi asioissa ja omasta mielestä olen siinä nykyään hyvä.
Suuret johtajat ei myöskään lukemani mukaan ole putkiaivoja, vaan kykeneviä pitämään mielessään monen monta vastakkaista ideaa ilman, että tämä vähentää heidän toimintakykyään. En ole kyllä miettinyt miten suureksi johtajaksi tässä ollaan tähtäämässä, mutta kannatan tätä ajattelutapaa. Mulla on paljon naispuolisia ystäviä ja olen selkeästi enemmän viettänyt heidän kanssaan aikaa elämässäni, niin tällainen toiminta -ja ajattelumalli on sieltä monella tapaa tuttu. En itsekään toimissani ole kovin putkiaivoista tyyppiä mielestäni.
Kirjassa tullaan myös kohtaan, missä puhutaan siitä, miten johtajuus on epäonnistumisten kanssa elämistä. Sitä, että johtaja ei koskaan pääse sellaiseen täydelliseen tilaan, missä kaikki on juuri niin kuin toivoi. Johtajuuden saralla oikeat onnistujat ovat kuulemma niitä, jotka kykenevät elämään epävarmuuden ja jatkuvan kehityksen kanssa.
Itseäni jotenkin alkoi jopa huvittamaan tämä kohta. Sen takia, koska kirjassa on niin paljon kohtia miksi juuri minun kannattaisi ehkä valita johtaminen enemmänkin kiinnostuksen kohteeksi. Se, että mulla on ADHD, on välillä osoittautunut todella isoksi voimavaraksi, niin kuin tässäkin tapauksessa. ADHD periaatteessa pakottaa elämään tietynlaisen epävarmuuden kanssa ja siitä vaan pitää koittaa selviytyä, niin se on varmuudella etukäteen opettanut mulle asioita, joita joidenkin tarvitsee vielä oppia kantapään kautta. Oon kompastunut niin usein, että johtajana se ei enää pysäytä mua.
Semmoinen tietty tapa selvitä jopa katastrofitilanteista on opettanut tosi paljon. Eikä se tarkoita, että ADHD ja sen kanssa eläminen olisi yhtä katastrofia, mutta esim. ennen kun sain diagnoosini ja ymmärsin itseäni, sitä se osittain oli, siltä se tuntui ja silti voin käyttää niitä oppeja nyt myöhemmin kuitenkin hyväkseni. Tällaista positiivista ajattelua harrastan muutenkin ja uskon, että siitä olisi tosi iso apu johtajuudessa. Johtajan ei tarvitse olla mikään synkistelijä, mikä on hyvä, koska en persoonaltani mielellään sellainen ole ja kannustan sitä, että jokaisen oma persoona saa näkyä itselleen mieleisellään tavalla. Kunhan se ei tietoisesti satuta toista.
MITÄ TUODA PÖYTÄÄN?
Jäin pohtimaan myös sitä, kun kirjassa puhuttiin, että johtajan pitäisi tuoda jotain aina pöytään. Sitä, että millä sitä alkaisi mittaamaan omakohtaisesti? Kuitenkaan ei voi vaan hengailla ja olla edistämättä yhtään mitään, se ei ole johtajuutta. Se on vain pomona pärjäämistä. Jos ei ole mittaria tai minkäänlaista visiota, jolla voit mitata onnistumistasi, niin ei sitä voi tietää onko menestynyt johtajana vai onko yrityksen menestys pääosin asiantuntevan henkilökunnan ansiota. Eihän meidänkään tiimiliideri voi ottaa kaikkea kunniaa meidän kassavirrasta, vaikka hän koko tiimin johtajaroolissa onkin. Yrityksessä tulos on yhteistulos. Mittari pitäisi saada kalibroitua jotenkin asettumaan sen väliin, että se hyödyntäisi omia vahvuuksiani tehokkaasti, mutta minimoisi omia heikkouksiani.
Olen esimerkiksi hyvä ymmärtämään ihmisten tarpeita ja pystyn tsemppaamaan heidän vahvuuksiaan ja ylipäätään löytämään niitä, joten voisinko mitata johtajana onnistumistani, jos saan työntekijöistäni sellaiset puolet esiin, joissa he loistavat työtehtävissään eniten? Sillä, että tietäisin miten delegoida hommat parhaiten, kun tunnen työntekijäni? Sillä, että työntekijäni ovat tyytyväisiä itseensä, koska olen myös hyvä rohkaisemaan ihmisiä? Kohti sellaista tekemistä, jonka vahvuuden olen heissä nähnyt ja jota kohti on hyvä mennä.
Ainakin pitäisi välillä hidastaa johtaessa, itselleni on tärkeää pohtia ajoittain mitä aikoo ja suunnitella tekemisensä. Saattaisin huomata omia negatiivisia vaikutuksia johtamisessa, jos en muistaisi hengähtää välillä. Hommat seisoisi ja asiat olisivat levällään. Itseni johtamisesta siis pitäisi pitää huolta, se voi joskus olla heikkouteni, vaikka se on yksi vahvuuksistanikin. Sitä kai se paradoksaalinen meno tarkoittaakin johtajuuden suhteen. Myös päätösten takana seisominen ja liian impulsiivisuuden kurissa pitäminen voisi olla haasteitani, joita pystyisin kyllä pitämään kontrollissa. Joskus toinen idea vaan tuntuu heti paljon paremmalta ja lähden sitä kohti, vaikka en ihan ole tutkinut vielä sitä mikä jäi kesken.
LOPUKSI
Ristiriitaisuudet ovat vahvoina johtajuudessa. Sen opin kirjan myötä. Kirja avasi muutenkin johtajuutta mielestäni hyvästä näkökulmasta ja se oli itselleni mielenkiintoinen lukukokemus. Uskon, että saan aiheesta vielä paljon lisää ajateltavaa. Uskon omaan johtajuuteeni enemmän, en vain tarkkaan ole sitä määrittänyt. Toki sen määrittää myös tilanne ja ihmiset, joita johtaa. Jäi hyvä mieli siitä, että ristiriitaisetkin tyypit voivat olla aivan yhtä johtajia, kuin monet muutkin. Ehkä parempiakin.
Rock Åkerlund
Projektitoimisto Heiga osk
0 kommenttia