Camilla Tuominen käsittelee kirjassaan Johda tunteita, menesty työelämässä itsensä sekä yrityksen johtamista viisaasti tekoälyn aikakaudella. Tuomisen mukaan tunneäly ja tunteiden johtaminen tulevat olemaan tulevaisuuden työelämässä entistä tärkeämpiä tietotaitoja.  

Koen, että yksi tiimimme vahvuuksista on avoimet keskustelut. Jokaisella on mahdollisuus omaan puheenvuoroonsa ja jokaista kuunnellaan arvostetusti. Joitain kertoja dialogi on meinannut kärsiä isoja päätöksiä tehdessä. Tällöinkin olemme kuitenkin saaneet lopulta raiteet takaisin paikoilleen ja sovimme, että käymme kierroksen loppuun niin, että jokainen puhuu vain oman vuoronsa verran. Toisia ei saanut puoltaa tai kiistää kesken kierroksen, vaan omaa puheenvuoroa tuli odottaa kierros loppuun asti. Meidän tiimillämme on toiminut hyvin “minusta tuntuu”-lause ja lisäksi ketään ei olla pakotettu mihinkään, mitä ei haluaisi tehdä.  

Tiimimme sisällä on pysynyt tietty rentous ja humoristisuus – toisaalta tarvittaessa kuitenkin myös vakavuus ja ammattimaisuus. Hiljaisempia on rohkaistu puhumaan enemmän ja kovempiäänisiä on kehotettu miettimään aina hetki ennen oman puheenvuoron aloittamista. Olemme sopineet olevamme avoimia ja näyttämään ja kertomaan tunteistamme avoimesti toisillemme. Joka päivän ei tarvitse olla hyvä päivä. On kuitenkin täysin korrektia kertoa niistä huonoistakin tuntemuksista tiimikavereille, sillä ensinnäkin, puhuminen ja ajatusten jakaminen saattaa helpottaa omaa oloa, ja toiseksi, monesti ajatukset selittävät tekoja ja käytöstä. Siispä jos henkilö käyttäytyy eri tavalla kuin normaalisti (on esimerkiksi hiljaisempi, ärtyneempi tms.) tiedämme, ettei asia johdu tiimistämme tai tiimimme asioista, vaan tiimiläisen henkilökohtaisista asioista. Tuemme ja autamme toinen toisiamme.  

Tuominen kirjoittaa, että “negatiivisen käytöksen alla on aina negatiivisia tunteita.” Ihmiset tuomitsevat toisiaan liian usein pelkän ensivaikutelman perusteella. Entä jos negatiivinen asenteeni ja käytökseni johtuukin esimerkiksi joistain henkilökohtaisen elämäni suruista, eikä käytökseni ole ollenkaan sitä minua, joka normaalisti olen? Vastaavien tilanteiden tullen meidän jokaisen tulisi pysähtyä ja miettiä, mitä ihminen tuntee negatiivisen käytöksen alla ja miksi. Vaikuttaako ihmisen ajattelu tai toiminta tilanteeseen, ja miten voisin auttaa häntä? 

Usein pinnassa näkyvä tunne on vain hämäystä eli niin sanottu sekundääritunne. Oikea tunne eli primääritunne on usein piilotettuna pinnan alle, sillä emme syystä tai toisesta uskalla näyttää sitä. Vanhempieni pitkiä työuria vierestä seuranneena voin sanoa, että esimerkiksi pettymyksen ja surun tunteet piilotetaan usein vihan ja ärtymyksen taakse. Pettymykset niellään, mutta niitä ei käsitellä. Miksi työelämässä monesti ajatellaan, että tunteiden paljastaminen olisi heikkoutta? 

Tuominen esittelee kirjassaan historioitsija David Rockin hyödyllisen mielenhallinnan kuvauksen teorian “mielen näyttämö”. Teoriassaan Rock kehottaa miettimään ajattelumme keskusta eli etuotsalohkoa mielen näyttämönä ja itseä sen näyttämön johtajana. Johtajana minä päätän siitä, mitä näyttämöllä tapahtuu. Jokainen uusi tieto tai ajatus on kuin uusi näyttelijä, joka astuu näyttämön valokeilaan. Lisäksi lavalle voi nousta esimerkiksi muistoja tuovia henkilöitä. Tunteet ovat huutavia näyttelijöitä, jotka aiheuttavat lavalle valtavan hälinän.  

Tämä mielen näyttämö- metafora herättää minussa paljon ajatuksia. Itsessään ideahan on aivan loistava. Miksen ole tullut itse ajatelleeksi asiaa tältä kantilta? Ensimmäisenä mieleeni herää esimerkiksi, kuinka hyvin minä valvon sitä, miten moni näyttelijä on samaan aikaan näyttämölläni? Kuinka usein minut keskeytetään näyttämölläni esimerkiksi ulkoisten häiriötekijöiden, kuten puhelimen tai tietokoneen ilmoitusten toimesta? Osaanko tyhjentää näyttämöni tarpeeksi hyvin ennen tärkeitä palavereita tai nukkumaan menoa? Näillä jokaisella osa-alueella kaipaan vielä opettelua ja harjoitusta. 

“Läsnäolo on lahja, ja offline on uusi luksus”, kirjoittaa Tuominen. Informaatioähky, kiire ja lukuisat ympäröivät mobiililaitteet eivät helpota läsnäoloani ja keskittymiskykyäni. Mielen näyttämölläni vierailee jatkuvasti erilaisia häiriötekijöitä, ja minun on välillä todella hankala mennä offline-tilaan. Huomaan monesti vältteleväni koulutehtäviä hyvinkin produktiivisesti selaamalla puhelimeni sovelluksia vuorotellen. Kun olen selannut Instagramin uutisvirran lävitse, siirryn saapuneisiin Snapchat-viesteihin. Snapchatin jälkeen siirryn Whatsappiin ja sieltä Facebookin. Kun en löydä mitään uutta selattavaa tai katsottavaa, aloitan sovellusten kiertämisen alusta. Monesti myös esimerkiksi lenkkeillessä kuuntelen musiikkia tai podcastia ja bussimatkoilla selailen päivän uutisvirtaa. Minne jäi pysähtyminen? Välillä tekee todella hyvää pysähtyä hetkeksi aloilleen, kuunnella ympäröiviä ääniä ja katsoa ympärillä olevia ihmisiä ja tapahtumia. Tekee hyvää aistia, haistaa ja tuntea niin ulkoiset kuin sisäisetkin yksityiskohdat. Pysähtymiseen voisi auttaa pienet rentoutumishetket esimerkiksi mindfullnesin ja joogan avulla. Pari vuotta sitten tein niitä aktiivisesti, mutta nyt nekin ovat unohtuneet.  

Läsnäolo on varsinkin näin pandemia- ja etätyöskentelyaikaan todella merkittävässä roolissa. Henkilökohtaisesti huomaan selkeän eron produktiivisuudessani riippuen siitä, työskentelenkö kotona vai paikan päällä. Kotona olen löytänyt itseni muun muassa tiskaamasta ja pesemästä pyykkiä perusopintojen luentojen aikaan. Myös esimerkiksi etätreeneissä puhelimen vilkuilu tulee minulle aivan liian luonnostaan. Kaikki ylimääräinen tekeminen on pois sataprosenttisesta keskittymisestäni ja läsnäolostani. Olen tiedostanut toimintani, ja siksi olenkin pyrkinyt nyt laittamaan puhelimeni täysin pois ja jättämään kauas tietokoneestani ja työskentelypisteestäni tärkeiden palaverien ja treenien aikaan. Ihmiset vaistoavat toisten poissaolevuuden ja se syö työskentelyilmapiiriä. Livetapaamisissa läsnäolon toteuttaminen on jotenkin vain helpompaa, ja siksi olen huomannut, että siihen tulee kiinnittää erityistä huomiota nyt etätyöskentelyn aikana.