Johda tunneilmastoa

Kirjoittaja: Emilia Ahonen

23 maaliskuun, 2022

Lähdeteos: Johda tunneilmastoa

Lähdeteoksen kirjoittaja: Jarkkko Rantanen, Ira Leppänen,Heikki Kankaanpää

Teoriapisteet: 2

Johda tunneilmastoa

Lähdin pohtimaan seuraavaa kirjavalintaa ja tuntui siltä, että tarvitsisin tähän väliin kuunteluun jotain hieman kevyempää, joten päädyin kuuntelemaan Jarkko Rantasen, Ira Leppäsen ja Heikki Kankaanpään Johda tunneilmastoa-Vapauta työyhteisösi todellinen potentiaali. Tunteet ovat mielestäni hyvin mielenkiintoinen konsepti, koska kukaan ei pysty täysin sanoittamaan, mitä tunteet oikeasti ovat, mutta silti ne oleskelevat kehomme joka lihaksessa. Käytännössä kuljetamme mukanamme päivittäin mysteerisiä tunteita, mutta silti tunteet ovat toimintamme polttoaine. Avaan reflektiossani muun muassa ajatuksia siitä, miten tunneilmasto näkyy Sentiassa sekä miksi tunteet on otettava isoon rooliin, kun halutaan hyödyntää maksimaalinen potentiaali.

T-U-N-T-E-E-T ja tunneilmasto

Tunnemme päivän aikana monipuolisesti erilaisia tuntemuksia. Voimme tuntea niitä yksin tai yhdessä. Ne voivat olla myös jaettavia ja ne voivat tarttua. Lihaksistomme liikehdintä pohjautuu myös tunteisiin. Kun olemme innostuneita suoristamme selkäämme ja nostamme päätä kohti taivasta. Tuntiessamme epäonnistumista hartiamme taas laskeutuvat ja painamme päätä pettymyksestä kohti maata. Osa tunteistamme käyvät vain tervehtimässä ja jatkavat sitten matkaansa, kun taas osa tunteistamme viipyy kauemmin. On siis sanomattakin selvää, että tunnemme, mutta se osaammeko niitä parhaimpansa mukaan hyödyntää on täysin eriasia.  

Olemme edenneet ajattelumaailmassa onneksi siihen pisteeseen, että ihminen nähdään työpaikoilla tuntevana ja kokevana eikä enää pelkästään hommaansa hoitavana resurssina. Työpaikoilla tunteiden tunnistaminen ja niihin keskittyminen on yksi avain työntekijöiden viihtyvyyteen. Monet tutkimuksetkin todistavat sen, että iloinen ja viihtyvä työntekijä hoitaa paremmin työpanoksensa, joten tunneilmasto ja niiden työstäminen pitäisi olla jokaisen yrityksen prioriteeteissa hyvin korkealla. Muun muassa työajan ulkopuolella tapahtuvat asiat ovat yksi iso tekijä, joka vaikuttaa työntekoomme. Eli johdon pitäisi osata kiinnittää huomiota työntekijöiden tuntemuksiin, jottei negatiiviset tuntemukset ainakaan pitkittyisi. Tunneilmasto muodostuu eri yksilöiden tuntemuksista ja sitä pitäisi osata johtaa työpaikoilla.  Tunneilmaston johtaminen on havainnointikykyä, yllämme leijuvasta tunnelmasta. Erilaiset paras työpaikkamittaristo-kilpailut ovat nousseet myös suuriksi kilpailuvalteiksi. Näkyyhän jo hyvän tunneilmaston omaava yritys kasvullisesti paperilla, mutta myös sanan levitessä hyvästä tunnelmasta muille.

Mitä Sentia tuntee?

Jos vertaamme viime syksyn tilannetta koen, että olemme ottaneet puolessa vuodessa kiriä vuoden verran. Ennen tunneilmastomme oli aika kireä ja se näkyi viestinnässä toisillemme sekä yhdessä vähäisessä vietetyssä ajassa sekä sitoutuneisuudessa. Syksyllä myös teimme sen klassisen virheen, että jos avasimme jonkun keskustelun, niin saattoi se myöhemmin jäädä klousaamatta.  Eli paljon jäi auki ja osa siitä vain lakaistiin maton alle. Loppuvuotta kohden parannusta kyllä tuli, mutta vieläkin puutoskohtia tunneilmastossa pystyi aistimaan. Vuoden vaihtuessa mietin omia tavoitteita keväälle. Päätin tuoda hauskanpidon takaisin. Hain tiimimme virkistysvastaavaksi ja siihen rooliin sitten päädyinkin. Lähdin miettimään oikeasti hauskaa yhteistä tekemistä ja keinoja, joilla voisimme tuoda pisaran verran hauskuutta arkeen joka päivä. Nyt, kun vuotta on kulunut 3 kuukautta voin sanoa olevani todella tyytyväinen muutokseen. Yhteiset vietetyt hetket ja avoin viestintä on todellakin tehnyt hommansa. Tunneilmastomme on muuttunut täysin päälaelleen. Nyt voi aistia avointa viestintää, sitoutuneisuutta sekä kuulla NAURUA.  Yksi iso tekijä on myös ollut HR-toiminta tiimimme Ainolta. Sen tuoma muutos ihmisten suorituskyvyissä on vienyt tiimiämme eteenpäin.  Olemme siis pystyneet hyödyntämään avointa viestintää yksilöiden kehityksestä ja pystyneet tukemaan sitä. Nyt voi sanoa, että olemme selvästi päässeet tiimin kehityksen aallokoista nousuun. Voisi kai sanoa, että tein juuri sen, mitä pitikin tehdä eli huomioida tunneilmastossa puutoksen ja päätin johtaa sitä.

Omat oivallukset

Kirjaa lukiessani tajusin sen, että miten iso vaikutus yksilöllä on tunneilmastoon. Jokainen meistä tuntee monenlaisia tunteita, mutta se, miten tuomme niitä ilmi, on asia, johon pystymme vaikuttamaan. Olen itse tuntemuksiltani ihminen, joka rakastuu 100 prosenttisesti ja myös yhtä lailla vihastuu. Tajusin kirjaa lukiessani sekä juuri käydyn kehäteorian jälkeen, että minun täytyy alkaa harjoitella yhä enemmän tunnekontrollia. Se auttaisi siihen, ettei tuntuisi kuin tikittävältä aikapommilta tunteiden osalta. Niitä olisi tällöin helpompi hillitä sekä tunnistaa. Aion myös omalta osaltani vielä enemmän olla läpinäkyvä keskusteluissa tunteiden osalta ja yrittää tuoda avoimen suoran keskustelun kulttuuria tiimiimme sekä yhteisöömme, jotta se tarttuisi myös muihinkin. Tällöin pystyisimme korjaamaan tunneilmastoa ennen kuin minkään sortin patoutumia ilmenee.

Fiilikset kirjasta…

Kirjan luettua minulle jäi fiilis antaa siitä 6/10. Tuntui, että siinä oli paljon itsestäänselvyyksiä. Toki huomasin, että moni toistolta tuntuva lause herättikin suurempia oivalluksia omassa käytöksessä sekä tiimin tunneilmastossa. Kaiken kaikkiaan ihan ok kirja ja hyvää uudelleen herättelyä tärkeästä aiheesta.

You May Also Like…

Google Digital Garage

Google digital garagessa oli paljon asioita, jotka olivat tuttuja mutta sain siitä myös paljon käytäntöön vietäviä...

Viherpesuopas

                                          Ai mitäkö on viherpesu? Viherpesun määritelmä perustuu  siihen, että...

0 kommenttia

Lähetä kommentti