Its All In Your Head

Kirjoittaja: Matias Alsio

5 toukokuun, 2020

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

Its All In Your Head RUSS

 

 

 

Kirja toimii työkaluna saavuttamaan omat unelmat. Pitää muistaa, ettei mikään ole mahdotonta. Jos sen pystyy kuvitella päässään se on mahdollista toteuttaa. Oman intohimon seuraaminen on tärkeää, se vie sinua lähemmäs täydellistä itseäsi. Se auttaa sinua löytämään itsestäsi uusia puolia. Tätä kautta tutustut itseesi paremmin. Kirjassa annetaan kolme työkalua, joiden avulla pystyt päästä eroon tylsästä arjesta ja alkamaan elää unelmaasi. Esseessä uppoudutaan pintaa syvemmälle tutkimaan, kuinka saavuttaa omat unelmansa ja mikä seisoo unelmiesi tiellä?

 

1 Harhaluulo

Harhaluuloisesti itseensä ja unelmaansa uskominen on ensimmäinen askel kohti unelmiasi. Harhaluulo siitä, että ”mahdoton on mahdollista” auttaa sinua jaksamaan rankimpina aikoina. Sinun täytyy olla niin harhaluuloinen, että vaikka kaikki ihmiset ympärillä kyseenalaistavat visiosi, uskot siihen silti täysillä. Jos et pysty kuvittelemaan/uskomaan omaa unelma elämääsi mahdolliseksi, jos et pysty olemaan tarpeeksi harhaluuloinen, et tule koskaan saavuttamaan sitä.

 

2 Periksiantamattomuus

Tämä antaa sinulle voimaa mennä eteenpäin. Jatkaa eteenpäin vaikka tilanne tuntuisi kuinka hankalalta. Et anna periksi vaikka mikä olisi.

 

3 Kiitollisuus

Kiitollisuus mahdollistaa olemaan onnellinen siitä, mitä sinulla on ja se auttaa sinua olemaan kiitollinen pienistä ja suuremmista saavutuksistasi, jotka johtavat kohti unelmaasi. Kiitollisuuden kautta pystyy nauttimaan prosessista. Pystyy nauttimaan jopa kaikista pienimmistä askeleista kohti päämäärää, vaikka kuinka kaukaiselta idealta se tuntuisi sillä hetkellä. Kiitollisuus auttaa sinua pysymään positiivisena.

 

 

Harhaluuloisuus

Ainoa este voittamiselle olet sinä itse. Älä ole itsesi tiellä. Voit itse päättää oletko suurin este itsellesi vai suurin kannattajasi. On tärkeä muistaa heti alussa, ennen kuin olet tavoitteissasi, että ainoa kilpailija omalle visiollesi olet sinä itse. Heti alusta lähtien sinun täytyy muistaa, että juurikin matka kohti omaa visiota on se, jolloin luovuttaa. Tällöin häviät. Ainoa este menestyksellesi on oma uskoitseesi. Tämän takia harhaluuloisuus onkin niin tärkeää, se että uskot omaan unelmaasi, vaikka kuinka kaukaiselta se tuntuu. Ilman harhaluuloisuutta, alat kyseenalaistamaan pystytkö siihen, kysyt itseltäsi onko se edes mahdollista? Tällöin häviät pelin, silloin häviät itsellesi. Älä ole omien unelmiesi tiellä. Usko itseesi!

 

A long time ago, this woman told me, “you have to be careful what you think about, because it comes true.” Tästä puhuimmekin jo aikaisemmin. Sinun täytyy pystyä uskomaan tavoitteisiin, sinun täytyy uskoa unelmiisi. Esimerkiksi mielessäsi saattaa olla ajatus ”ei tämä ole mahdollista”, ”ei näin tapahdu minulle”, jos ajattelet että jokin asia ei ole mahdollista, olet itse itsesi tiellä. Näin et pysty koskaan saavuttamaan sitä mitä tahdot. Sinun täytyy luottaa itseesi.

 

Työkaluna tähän on oman unelmaelämän visualisointi oman pään sisällä. Tätä kutsutaan manifestoinniksi. Sulje silmäsi ja kuvittele unelma elämäsi. Mieti yksityiskohtaisesti millaista elämäsi on, kuvittele itsesi elämässä unelma elämääsi. Jos unelmasi on omistaa vaikka urheiluauto, mieti yksityiskohtaisesti miltä tuntuu avata ovi, istua autoon ja käynnistää moottori. Visualisoi tämä todella tarkasti, aivan kuin tekisit sitä oikeasti. Mieti tuulen vire kasvoillasi, oma heijastuksesi autosi ikkunasta kun avaat ovea, moottorin ääni autoa käynnistäessä. Tunnustele tunteitasi samalla kun teet tätä, tunnustele tarkasti. Tartu tähän tunteeseen, pidä se mielessä. Kun alat tavoittelemaan omaa unelma elämääsi. Muista tämä tunne, käytä sitä kannustimena eteenpäin. Tältä tuntuu kun olen viimein saavuttanut unelmani. Kun pohdin oman elämäni tavoitteita, tein juurikin näin. Istuin kynttilän valossa noin puolitoista tuntia. Pidin koko ajan silmäni kiinni ja mietin mitä  oikeasti haluan elämältäni. Aloitin siitä, kun avaan ensimmäistä kertaa amulla silmäni. Kysyin itseltäni missä olen? Mietin kaikki mahdoliset vaihtoehdot mitä mieleen tuli ja mietin mikä niistä TUNTUU parhaalta, keskityin tunteeseen. Mietin millaisesta makuuhuoneesta herään. Seuraavaksi pohdin mitä näen ikkunoistani, kun kävelen keittiööni keittämään aamukahvia. Näin ikkunasta trooppisia puita, sinisen taivaan ja aurinkoisen kuuman ilmaston, tiesin etten ole Sfuomessa. Menin terassilleni ja istuin terassin sohvalle. Katsoin maisemia ja näin valkoisen hiekkarannan, asuin siis merenrannalla. Rupesin tutkailemaan ympärilleni ja näin metsää, metsä ja luonto oli trooppista. En tiedä tarkalleen missä olin mutta uskoisin luonnon perusteella olleeni jossain päin Karibiaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin saanut selkeyttä siihen, missä unelmoin asuvani, missä oikeasti tahdon asua. Pienessä omakotitalossa Karibialla, kaukana muista ihmisistä. Seuraavaksi aloinkin pohtimaan, mikä olisi unelma arkipäiväni. Aamukahvin juotuani aloinkin  suuntaamaan etupihalleni, en omistanut yllätyksekseni autoa ollenkaan, minulla oli moottoripyörä. Istuin moottoripyörän selkään ja ajoin töihin. Usein vieläkin kun olen epävarma, palaan tunteeseen, jota tunsin visualisoidessani omaa unelma elämää. Se antaa boostia päästä eteenpäin, auttaa pitämään omia harhaluuloja päällä… Kun vihdoin saavuin töihin, olin rannalla. Kävelinkohti omaa venettäni ja tajusin, että omistan veneen. Vene ei ollut mikään super hieno tai kallis, mutta tarpeeksi siisti ja sopivan kokoinen, että pystyn työkseni viemään ihmisiä merelle. Työkseni vien siis paikallisia ja turisteja tutkimaan maailman kauneimpia ja mysteerisimpiä paikkoja, koralliriuttoja. Visualisoin tämän niin tarkasti, että kun vain laitan silmät kiinni, pystyn kuvitella tilanteen kuin olisin tämän jo kokenut aikaisemmin, niin todelta se tuntuu. On tärkeä visualisoida, mitä tahtoo omalta elämältää. Mikä on oma unelma elämä. Pystyn saamaan energiaa jaksamaan eteenpäin milloin vain. Välillä kun tuntuu, että olen hukassa, laitan silmäni kiinni. Muistan miltä tuntuu kun olen saavuttanut omat unelmani. Tähän tunteeseen voi palata milloin vain. Kun palaan tunteeseen, täytyn onnesta, olen rauhallinen, pystyn jopa tuntemaan auringon lämmön ihollani, alkaa hymyilyttämään. Näin voimakasta on visualisointi. Hauskinta on tässä se, että voit kuvitella itsesi tekemässä mitä vain ikinä tahdot, visualisoimalla sen tarkasti, pystyt palata tähän tunteeseen koska vain. Tämä täytyy kuitenkin tehdä oikein. Sinun täytyy tuntea kehossasi kun käännyt autolla, tunne tuuli kasvoillasi, mieti kuinka merenpinta heijastaa auringon, tunne kun kirkas taivas häikäisee silmiäsi, kuuntele millaista ääntä palmut pitävät, haista meren tuoksu, tunne ilo, onnellisuus mitä tunnet sillä hetkellä. Pitää kuitenkin muistaa, ettei tämä tee unelmistasi totta. Tämä auttaa sinua vain kulkemaan oikeaan suuntaan ja muistuttamaan miltä se tuntuu, kun olet päässyt perille.

 

Omaa harhaluuloisuutta pystyy myös lisäämään helposti puhumalla omista unilmista. Niin kauan kun ajatusta pohtii pään sisällä, pysyy se ajatuksena. Siitä hetkestä lähtien kun avaat suusi ja sanot ääneen unelmasi, puhut ne todeksi. Tämä auttaa sinua uskomaan niihin enemmän ja parhaimmassa tapauksessa joku joka kuulee mistä puhut, pystyy neuvomaan sinua tai auttamaan sinua pääsemään lähemmäs unelmiasi. Puhu unelmistasi avoimesti kaikille, usko niihin. Puhuessa omista unelmista on kuitenkin oltava tarkkana miten puhuu. Muista puhua asioista sillä tavalla, että uskot niiden olevan osa elämääsi. Uskon itse että omilla ajatuksilla luot oman todellisuutesi. Se, miten puhut asioista omassa päässäsi määrittää sen, miten en tulevat tapahtumaan. Jos et itse pysty uskomaan näihin asioihin, jos et itse pysty näkemään tätä totena, jäädä se ikuiseksi haaveeksi. Kirjan esimerkissä sanotaankin hyvin ”People tend to talk about all the things that are going to happen in the future. They say, “im going to be successful, or im going to be a big artist.” Tällöin puhut tulevaisuudesta. Puhut siitä, mikä tulet olemaan tulevaisuudessa. Pitää muistaa että tulevaisuus ei kuitenkaan koskaan tule tapahtumaan, tulevaisuus on vain mielikuvituksesi tuotosta. Ainoa hetki mikä on ja tulee olemaan, on tämä hetki juuri nyt. Sen takia ei auta ajatella että minusta tulee menestyvä. Sen sijaan tulee ajatella ”Minä olen menestynyt elämässäni” Sinun täytyy uskoa siihen niin aidosti, että se tuntuu jo todelta. Tämän jälkeen jäljellä on enää odotus, odotus että luot uskostasi totta. Oman todellisuuden muokkaamisesta tulee todella helppoa, kun uskoo itsensä olevan jo menestyvä, kun pystyy tuntea sen sisällään. Tätä kutsutaan harhaluuloisuudeksi.

 

Jos haluat saavuttaa elämässäsi jotain uutta, jotain suurempaa. Sinun täytyy uskoa siihen ensin itse. Miten kukaan voisi uskoa sinuun jos et usko itse itseesi? Kaikki lähtee sinusta itsestä. Tai ainakin pitäisi lähteä. Jos rakennat tulevaisuutesi muiden hyväksynnälle, muiden mielipiteille. Et voi koskaan elää onnellisena omaa elämääsi. Jos näin käy, pitää sinun lopettaa se mahdollisimman pian. Jos jatkat sitä liian pitkään, kadotat itsesi. Pelisi on jo pelattu, hävisit.  ”Every one is a star. Some just don’t know how to shine”

 

Jokainen ihminen tarvitsee jonkin asian, johon uskoa. Kirjassa sanotaankin hyvin, että asia johon uskot pitää olla SINÄ ja se millainen SINÄ TULET OLEMAAN. Russ mainitsee kirjassa ”Despite popular opinion that you have to “see it to believe it,” its actually the opposite… YOU HAVE TO BELIEVE IT TO SEE IT. Sinun täytyy uskoa itseesi ensin, sen jälkeen voit saavuttaa elämässäsi sen mitä haluat.

 

”The danger of having your dreams deferred lies in self-doubt. Dreams drowning in self-doubt will remain trapped on the ocean floor until your self-belief decides to rescue them. If whats in your head is negativity, you are tying cement blocks to your own feet. Doubt blooms like algae, and insecurity will block you in your cage… You have the key”

 

Maailmassa, jossa elämme halutaan kaikki niin nopeasti, meillä ei enää ole kärsivällisyyttä. Pitää kuitenkin muistaa, että esimerkiksi omat unelmat pitää rakentaa huolella, niiden suhteen ei saa kiirehtiä. Et voi asettaa omille unelmillesi aikarajaa. Sinun täytyy päivä päivältä kulkea niitä kohti, askel askeleelta. Sinun täytyy uskoa, että unelmasi tulevat tapahtumaan. Oleellista on muistaa mitä haluat ja unohtaa milloin haluat. Jos asetat unelmillesi tai mitä ikinä kohti oletkaan menossa, aikarajan. Tulet pettymään jos et sitä saavuta. Riko se palasiksi ja mene vain jatkuvasti sitä kohti. Pasi antoikin treeneissä hyvää ajatusta siihen liittyen, että omat unelmat voikin ajatella päinvastoin. Älä mieti miten pääset sinne tästä tilanteesta, vaan pura reitti unelmasta alaspäin. Mieti unelmaasi. Mieti seuraavaksi, mitä teit juuri ennen kuin saavutit unelmasi, jatka tätä ajatus prosessia niin saat hahmotettua selkeämmin välivaiheet kohti päämäärää. Uskon vahvasti, että kun vain kuljet tiedät mitä kohti kuljet, tulet päätymään sinne ajallaan. Jos et sinne koskaan päädy, johtuu se siitä että sait tilalle jotain vielä parempaa.

 

Kokonaiskuva matkasta on kuitenkin nähtävä, jos kuljet eteenpäin miettien vain seuraavaa etappia, tulet pettymään jos et siihen pääse. Tämä vähentää intoasi. Sinun tulee muistaa että vastoinkäymisiä tulee väkisinkin matkan varrella. Mietitäänpäs vaikka meidän Tiimiakatemian aikaa. Me näemme selkeästi kokonaisuuden, siksi pääsemme yli vastoin käymisitä emmekä luovuta. Tässä on kuitenkin vastoinkäymisiä tullut, pieniä ja suurempia. Jos pelaa vain sen hetkinen päämäärä mielessä, emme olisi tiiminä päässeet näin pitkälle. Ensimmäinen projekti jota kokeilimme akatemian aikana epäonnistui. Pääsimme siitä yli, sillä tiesimme että se on yksi projekti,, tiesimme että projekteja tulee lisää. Jatkoimme elämäämme, löysimme muutamia porjekteja joiden avulla nostatimme innostustamme. Teimme puolen tiimin voimin trustmaryn excel hommia. Vaikka homma itsessään ei ollut kaikista miellyttävintä. Oli projektin saaminen ja siitä suoriutuminen voitto meille. Saimme siitä lisää innostusta. Voisin jopa väittää, että jos emme olisi kokeneet vastoinkäymisiä, ei trustmaryn projekti olisi tuntunut niin hyvältä. Saimme hyvää kontrastia projekteihin. Aloimmekin tästä eteenpäin jatkamaan eteenpäin isommalla innolla. Alimme suunnitella LC lähtöä, mietimme mitä kaikkia kivoja projekteja tulemme kesän aikana toteuttamaan. Seuraavaksi tulikin tähän asti vastoinkäymisistä suurin. En tiedä haluanko sanoa kirosanaa tässä esseessä mutta sanonpahan kuitenkin, K*rona. Tämä tuli sotkemaan kaiken. Yhtäkkiä emme pääse matkustamaan ulkomaille, tämä oli tappio meidän tiimille ja kaikille muillekkin opiskelijoille akatemialla. Kuitenkin vielä suurempi tappio oli tulossa, nimittäin etätyöskentely. Tämä laski tiimin innostusta erittäin paljon. Tänään treeneissä kuitenkin pääsimme puhumaan tiimin haasteista, pääsimmekin oikeasti ensimmäistä kertaa asian ytimeen. Ensimmäistä kertaa ”Kauka vauvan” lyhyen elinkaaren aikana koin SUUREN VOITON. En usko että etäarkea olisi voinut mikään muu piristää näin paljon, kuin suuri askel eteenpäin. Nyt pystyy mieli levätä, sillä sain taas uskon tiimiimme. En koskaan kuitenkaan uskoa tiimiimme ollut menettänyt, mutta tuntuihan tämä hyvältä boostilta.

 

K*ronasta on kuitenkin ollut itselleni paljon hyötyäkin. Olen ehtinyt pohtia omia unelmiani ja niiden yhteyttä Tiimiakatemiaan. Koen saaneeni selkeyden siihen, mitä minun pitää tehdä akatemian aikana, että kuljen oikeaan suuntaan. Tajusin tämän noin pariviikkoa sitten. Nyt olenkin saanut innostusta arkeeni. Pikkuhiljaa saanut rakennettua omasta arjesta taas tehokasta. Nyt tuntuukin ettei tunnit riitä päivässä, sillä näen oman vision siitä mitä minun pitää päivittäin tehdä niin selkeästi. Tahdon kulkea sitä kohti parhaani mukaan ja niin olenkin tehnyt. Tietenkin joka päivä asiat voi hoitaa paremmin ja kehittyä, mutta tämän hetkiseen tilanteeseen nähden olen todella onnellinen siitä, miten innosisani herään jokaiseen päivään. Yksi ehkä isoimpia syitä tähän tilanteeseen pääsyyn oli se, että kävin läpi omia esteitä mitä olin asettanut itselleni. Olin hyväksynyt sen, että koronan aikana ei saa yhtäpaljon aikaan kuin ennen. Tuntematon tilanne pelotti minua, siksi uskottelin itselleni valheita ettei todellisuutta tarvitse kohdata. Nyt en anna enää pelon ja omien rajoitusten seisoa tielläni vaan kuljen joka päivä eteenpäin. Näinä vaikeina aikoina jää helposti jumiin häkkiin omaan mieleen. Kun huomaa jääneen jumiin, on se itsestään kiinni päästä tilanteesta pois ja jatkaa matkaa eteenpäin.

 

 

 

Periksiantamattomuus

Harhaluuloisuus on tärkeää unelmien tavoittamiseen, mutta on muistettava että se on vain yksi osa matkasta. Unelmien eteen on tehtävä aivan älytön määrä työtä. Jos ne saavuttaisi ilman vaivaa, saavuttaisi kaikki omat unelmansa. Periksiantamattomuus on kuitenkin hankalaa, olenkin tätä pohtinut omassa elämässäni paljon. Olen aina kokenut hankalaksi olla periksiantamaton, kun jokin ei toimi on aina niin helppoa luovuttaa. Olen tullut tulokseen, että tämä pohjtautuu siitä, että et rakasta sitä mitä teet. On tärkeä pohtia aika ajoin mitä tekee ja onko se sellaista mitä tahtoo oikeasti tehdä. Seuraatko intohimoasi. Koin pitkään arkiset asiat erittäin hankaliksi. Tuntui ettei ne johda yhtään mihinkään. Olen kuitenkin oppinut pääsemään tämän esteen ohi. Aikaisemmin esseessä kirjoitin visualisoinnista. Tämä on antanut omalle arjelle tarkoituksen. Tiedän mitä varten joka aamu herään, tiedän tarkasti mihin olen menossa. Tämä antaa tarkoituksen kaikeille ympärillesi. En olisi ikinä uskonut visalisoinnilla olevan niin paljon voimaa. Kun tarvitsen muistutusta päämäärästäni, pystyn aina palata tunteeseen, palata siihen hetkeen kun olen jo saavuttanut unelmani. Nykyään periksiantamattomuus on paljon helpompaa kuin ennen. Nautin arjestani enemmän kuin viikonlopuistani. Olenkin tämän jo tiimilleni kertonut. Voin tässä vielä avata enemmän, että miksi tunnen näin. Viikonloppuisin kun en ole akatemialla, tuntuu siltä että en mene oikeaan suuntaa, jään paikalleni junnaamaan. Tähän voisi sanoa vaikka, että eikös viikonloput ole rentoutumiseen.. Ei minulle. Olen ihmisenä sellainen, että väsyn jos en tee mitään. Koen sisimmässäni suuren halun oppia uutta jatkuvasti. Ajatus siitä, että jäisin paikalleni ahdistaa minua. En väsy arjesta, uuden oppimisesta. Tämä johtuu päätöksestäni jonka olen tehnyt. Seuraan sydäntäni päätöksissä mitä teen, jos jonkin tekeminen ei tunnu oikealta, en sitä tee. Tietenkin tähän on poikkeuksia, mutta kun elää tämä ajatus mielessä, ei omassa arjessa ole asioita mitä ei halua. Kun seuraa omaa sydäntä valinnoissa, tietää että ne ovat hyviä valintoja ja niitä on mukava tehdä. Tiimiakatemialla tietenkin tulee esimerkiksi arjessa epämiellyttäviä tilanteita, erimielisyyksiä tiimin välillä, turhautumista sekä vähälän varasto vuoroja. Osa niistä kasvattaa minua henkilönä ja tiiminä, mutta ne kaikki ovat vain osa peliä. Kun päämäärä on selvillä, ei epämiellyttävät asiat tunnu enää niin pahoilta.

 

Tiimiakatemia antaa jokaiselle sen opiskelijoista huikean mahdollisuuden kehittyä ihmisenä sekä tiiminä. Tämä on huikea kokemus, olenkin ollut hieman allapäin kun tuntui hetken aikaa, että emme ota tästä kaikkea irti. Onneksi tänään treeneissä pääsimme eteenpäin asioissa. Niinkuin aikasemmin mainitsinkin. Nyt uskon että 1 +1 =3 yhtälöön on paljon helpompi päästä. Heti Tiimiakatemian aloitettua päätinkin mennä kahvittelemaan kaikkien oman tiimin jäsenten kanssa. Muutama jäi käymättä ennen etä työskentelyä ja tänään otinkin jo ensimmäiseen yhteyttä. Sovimme että juttelemme toistemme kanssa ja opimme tuntemaan toistemme ajatuksia, tutustua toisen elämään ja toiselle tärkeisiin asioihin. Näin jälkikäteen ihmettelen miksi jätin tämänkin tekemättä aikaisemmin, huomasin kuitenkin miten paljon tämä yhdisti minua ja jokaista henkilöä kenen kanssa kävin kahvittelemassa. Jos joku Tiimiakatemian opiskelija tätä esseetä on jaksanut tänne asti lukea, niin kuuntele tätä neuvoa, pyydä tiimistäsi ihmisiä kanssasi kahville. Aloita niistä henkilöistä keitä et tunne hyvin. Et tule katumaan! Tee töitä tiimisi eteen, jos katsoo kokonaiskuvaa niin tiimin kehittyminen on yksi akatemian päämääristä. Panosta siihen niin paljon kuin itse vain pystyt.

 

Opi nauttimaan pelosta, epävarmuudesta. On normaalia tuntea näitä tunteita. Sinun täytyy vain muuttaa omat ajatuksesi näihin liittyen. Ala ihannoimaan näitä tunteita. Miten pystyn nauttimaan näistä epämiellyttävistä tunteista? Hyvä kun kysyit. Muuta ajatuksesi niiden ympäriltä. Ajatteleppa elämääsi, todennäköisesti suurimman voiton tunteen olet saanut kun olet ylittänyt itsesi. Ainakin itse olen. Tämä tapahtuu silloin kun loikkaat tiensivuun ja kohtaa tuntemattoman. Pelko ja epävarmuus varoittavat sinua. Et tiedä on asia mitä olet alkamassa tekemään turvallista. Kehosi varoittaa sinua ettei sinulle tapahdu mitään pahaa. Mutta jos nyt mietitään ihan järjellä, mitä pahaa pelkojen kohtaamisesta voi oikeasti tapahtua. En ainakaan keksi mitään pahaa, no tottakai voi käydä niin, että tulee pahamieli tai jotain vastaavaa.. mitä sitten, oletpahan oppinut jotain uutta elämästäsi. Olet ylittänyt itsesi kohtaamalla pelon. Pitää muistaa, että pelon toisella puolella on elämän suurimmat ilot. Haasta itseaäsi jatkuvasti menemään eteenpäin parhaasi mukaan. Kohtaa omat epävarmuutesi. Se on aluksi hankalaa, mutta se helpottuu ajallaan. Kun tajuat voiman, mikä siinä taustalla on, pystyt jo järjelläsi puhumaan osan pelosta sivuun. Kun pystyt uskottelemaan itsellesi, että ei ole mitään peltättävää, voit vain saavuttaa jotain. Tietenkin tähänkin voi keksiä tapauksia jossa aikaisemmin sanomani ei päde, mutta mietitään nyt vaikka bisnes mielessä. Jos pelkää vaikka asiakastapaamisia niin pahimmassa tapauksessa et saa rakennettua yhteistä tulevaisuutta asiakkaan kanssa. Todennäköisesti silti opit tilanteesta jotain uutta, jos et bisneksestä niin itsestäsi kuitenkin. Pelkojen kohtaaminen on mielestäni tehokkain tapa kehittyä ihmisenä. Jos mietit jatkuvasti kysymystä ”mitä jos”, et pääse elämässä eteenpäin. Luovu siitä ja ala miettimään mitä ”Mitäs tässä voi menettää”.

 

”Id rather deal with Oh well than What if”

“pull the trigger, aint nobody gonna do it for you. Pull the trigger don’t hesitate just shoot.”

 

Jos haluat lisätä omaa itsevarmuuttasi ja päästä omista epävarmuuksistasi yli, voit aloittaa opettelemalla puhumaan omista heikkouksistasi. Tämä on vielä meidän tiimissä hieman haasteena. Tuntuu että kaikki puhuvat mielellään omista vahvuuksista, mutta osalla ei tunnu olevan heikkouksia ollenkaan. Ole avoin epäonnistumisistasi, peloistasi ja heikkouksistasi. Ole ylpeä niistä. Kun puhut niistä ääneen, ne eivät enää vaikuta sinuun yhtä paljon. Pelko että joku käyttää niitä sinua vastaan katoaa, sillä puhut ne itse ääneen. Olet niistä avoin. Toki voi olla että joku käyttää niitä sinua vastaan, mutta muista että se on sinusta itsestä kiinni annatko toisen ajatuksille valtaa omassa mielessäsi.

 

Monesti kun ihmiset puhuvat asioista mitä he haluavat tehdä tai saada elämässään, he vähättelevät itseään. Vanhasta työpaikasta tuli hyvä esimerkki. Sanoin itselleni, että ei se ole niin tärkeää saanko jatkosopimuksen työpaikalle. Valehtelin itselleni. Valehtelin kaikille muillekkin. Vähättelemällä omia tahtomuksiani ei se tunnu niin pahalta jos en saavutakkaan asiaa. (sain jatkosopparin) Mitäpä jos juuri sillä, että olisin avaoimesti puhunut siitä, että haluan jatkosopparin. Puhumalla ääneen siitä, että se on minulle tärkeää olisin saanut sen. Mitäpä jos vaikka asiasta päättävä esimies olisi kuullut minun puhuvan asiasta. Olisiko se voinut muuttaa asiaa? Olisinko pystynyt mahdollisesti vaikuttamaan omaan tilanteeseeni olemalle rehellinen itselleni ja puhumaan omista haluistani suoraan? Sama asia tapahtui uudestaan kun sain opiskelupaikan. En ollut kovinkaan paljoa lukenut pääsykokeisiin. Kun tulokset julkaistiin, olin toisella varasijalla. Muistan sanoneeni ääneen ”ei se ole niin justiinsa jos en pääse sisään” ß Tuohan on pelkkää valhetta. Rehellisyys on tärkeää kaikessa. Varsinkin jos puhutaan itsestään. Tiimin sisällä tuntuu että kukaan ei halua mitään, no onhan siellä muutamia poikkeuksia ketkä kertovat suoraan mitä haluavat. Tämä olisi kuitenkin tärkeää kaikkien osalta, akatemialla on kuitenkin niin paljon ihmisiä ja heidän verkostonsa. Esimerkiksi jos haluan asiaa x. Uskon että puhumalla asiasta vähättelevästi, joku kuka pystyisi auttamaan minua pääsemään tavoitteeseeni jättää auttamatta, koska en kuulosta siltä että haluan sitä oikeasti. Puhumalla rehellisesti mahdollistaa paljon asioita elämässään. Kun joku kuulee puheesi, jossa olet varma että haluat asiaa, kerrot vielä kuinka paljon olet valmis tekemään töitä sen eteen. Tällöin muut varmemmin auttavatkin sinua. Luota itseesi ja ole rehellinen itsellesi.

 

Meidän pitää tiiminä muistaa, että ensimmäiset projektit eivät tarvitse olla mitään maailman suurimpia, tärkeintä on tehdä. Meidän täytyy totuttaa itsemme ajatukseen tekemisestä. Meidän täytyy luoda omat arkiset rutiinit, jotta voimme niiden päälle rakentaa parempia asioita. Kärsivällisyys palkitaan monesti. Puhuin tästäkin aikaisemmin, mutta on tärkeä rakentaa kunnon pohja omalle elämälle ennenkuin alkaa rakentamaan tulevaisuutta sen päälle. No hyvä muistutus tämä varmasti on.

 

”Patience tastes bitter, but the aftertaste is so sweet”

 

On tärkeää muistaa, että sinä olet oman elämäsi herra tai rouva. Kukaan muu ei elä elämääsi. Olet vastuussa valinnoistasi ja sinä olet se joka kärsii huonojen valintojen ja valintojen tekemättömyyden seuraukset. Oman elämän rakentaminen on täysin sinun omalla vastuullasi. Tekosyillä on helppo perustella miksi on tilanteessa, mihin ei ole tyytyväinen. Totuus ei kuitenkaan muutu miksikään. Kaikki on omissa käsissäsi. Älä koskaan anna muiden ihmisten määrittää oman elämäsi suuntaa. Tämä tapahtuu helposti jos ei tiedä minne on menossa. Siksi onkin erittäin tärkeää määritellä omat päämäärät elämälle, omat unelmat. Tämä huomaakin tiimissä, miellä ei ole yhteistä päämäärää, kuljemme jokainen jonnekkin suuntaan, osa on paikallaan kun ei tiedä mitä tekisi. Päätimme tänään treeneissä, että määritämme meille yhteiset tavoitteet, yhteisen päämäärän. Tämä tulee auttamaan kaikkia, on helppo kulkea kohti oikeaa suuntaa kun tietää suunnilleen minne päin mennä. Tavoitteita asettaessa on tärkeä muistaa, että aina ei tarvitse olla täysin realistinen. Jo pelkästään sen takia en kannata kaiken olevan realistisuuteen pohjautuvaa, sillä koen niinkuin kirjassakin mainitaan. Harhaluuloisuus on iso osa unelmien saavuttamista. Pitää osata ajatella isosti ja sitä onneksi Tiimiakatemialla kannustetaan ja siihen jopa haastetaan. Tästä pidän erittäin paljon. Nyt kun tämä ajatus onkin päässä, täytyy muistaa ensi kerralla kun määrittelemme yhteistä päämääräämme, haastaa ihmisiä ajattelemaan isommin. Ainoa syy miksi jokin asia ei ole realistista on se, että et usko siihen tai se että et ole kokenut sitä vielä. Eli tästä päästäänkin kirjan ytimeen ja nimeen. Its All In Your Head.

 

Tuli mieleen Pasin herättämät ajatukset viime treeneistä. En taaskaan muista sanoiko hän näin, vai herättikö hän tämän ajatuksen minuun. Kaikki lähtee perusasioista. Ne antavat pohjan kaikelle. On mietittävä vakavissaan omaa elämää ja sitä, minne tahtoo päästä. Tulet pysymään samassa tilanteessa, missä olet nyt ellet muuta omaa arkeasi. Päivittäiset asiat joita teet, määrittävät minne olet menossa. Voitkin pohtia, mikä olisi pienin arkinen asia, minkä muuttamalla tulisi suurin positiivinen muutos elämääsi? Taisin ottaa tämän saman esimerkin viime esseessänikin mutta eihän tämän asian pohtiminen moneen kertaan ole yhtään haitallista. Jos et ole valmis muuttamaan itseäsi, on turha unelmoida muustakaan muutoksesta.

 

 

 

 

Kiitollisuus

Kiitollisuus onkin asia, jota kaikkien pitäisi harjoittaa enemmän. Aloitanki tämän kappaleen haastamalla lukijaa ja itseäni kysymyksellä. Jos et ole kiitollinen asioista mitä sinulla on nyt, miksi haluat edes lisää muuta? Itse koen että kiitollisuus unohtuu liian usein. Asioita tulee pidettyä itsestäänselvyyksinä. Ehkä suurin kiitollisuuden aihe on se, että asumme Suomessa. Täällä on oikeasti asiat todella hyvin. Siltikin tämä pääsee unohtumaan monesti. Opiskeluihin liittyen olen kiitollinen, ettei se maksa mitään. Olen myös kiitollinen tiimistäni, olen kiitollinen että Jyväskylään muutettuani olen tutustunut niin moneen uuteen ihmiseen. Siinä tuli sanottua tämän päivän kolme kiitollisuuden aihetta. Pitä muistaa olla onnellinen siitä mitä sinulla on, tämä on keino arvostaa asioita ja elämää paljon enemmän. Tämä auttaa sinua pääsemään eteenpäin, sillä pienetkin asiat tuntuvat tärkeiltä. Pienet asiat joita tapahtuu joka päivä, saavat suuren merkityksen kun ne huomioi. Niistä pitää olla kiitollinen.

 

Tähän loppuun vielä tälläinen pieni kannustus puhe. Muista, että pystyt mihin vain laitat mielesi. Lopeta itsesi rajoittaminen ja koita joka päivä elää elämääsi niin hyvin kuin pystyt. Muista että monesti asiat menevät vielä paljon paremmin kuin osasitkaan kuvitella. Niin kauan kuin pyrit olemaan paras versio itsestäsi, et tule pettymään. Niinkuin Tiimiakatemialla olenkin kuullut sanottavan, luota prosessiin.

 

”THE JOURNEY STARTS AND ENDS WITH YOU.”

Luota prosessiin.

 

 

 

 

Matias Alsio

You May Also Like…

Google Digital Garage

Google digital garagessa oli paljon asioita, jotka olivat tuttuja mutta sain siitä myös paljon käytäntöön vietäviä...

Viherpesuopas

                                          Ai mitäkö on viherpesu? Viherpesun määritelmä perustuu  siihen, että...

0 kommenttia

Lähetä kommentti