Inspiroitunut

Kirjoittaja: Rasmus Andersson

12 maaliskuun, 2023

Lähdeteos: Inspiroitunut

Lähdeteoksen kirjoittaja: Petteri Kilpinen

Teoriapisteet: 0

Tämän päivän työelämä on lähempänä ihmisiä. Kun robotit ja tekoäly valloittaa työmaailmaa ja tehostaa toimintaa muuttuu johtaminen myös lähemmäksi ihmisiä pois koneiden ja prosessien valvomisesta. Mitä ihmettä tämä tarkoittaa? 

Yksinkertaisesti mikään ei riitä tänä päivänä. Ostat uuden puhelimen tai uuden paidan ja se tuntuu hetkellisesti hyvältä. Joskus se on voinut tuntua jopa unelmalta. Mistä se johtuu, että totumme kaikkeen niin nopeasti. Ihmisillä on tiettyjä tarpeita, joita se tarvitsee. Maslowin tarvehiererkian mukaan ihmisen perustarpeet ovat fysiologiset tarpeet eli hengissä pysyminen, turvallisuuden tunteminen eli suojautuminen erilaisilta vaaroilta, yhteenkuuluvuuden tarve eli ystävyys, arvonannontarpeet eli kunnioituksen saaminen muilta. Mitä sitten, kun nämä toteutuvat? Näiden jälkeen tulee vielä teorian mukaan viimeinen tarve itsensä toteuttamisen tarve. No miten hitossa nämä liittyvät millään tavalla puhelimeen tai vaatteisiin? Hyvä kysymys. En tiedä. Mutta tänä päivänä esimerkiksi Suomessa nämä ensimmäiset tarpeet toteutuvat suurimmaksi osaksi. Tämä nostaa siis tarpeiden tasoa. Ihmiset tarvitsevat inspiroitumista. Ihmiset haluavat menestyä, ylittää itsensä, olla parempia kuin muut. Tämän päivän työelämässä ei enää riitä, että toteutuu pelkästään 4 ensimmäistä. Ihmiset haluavat kehittää itseään. Yritysten täytyy mahdollistaa ihmisille itsensä kehittäminen eli pystyä inspiroimaan henkilöstöä. 

Omalla kohdallani tämä näkyy Vengassa, Gigantissa ja muissa projekteissa. Haluan pystyä luomaan uutta, kehittämään itseäni olla parempi kuin eilen. Tapa miten yritykset inspiroivat ovat erilaisia. Esimerkiksi Vengassa se näkyy siinä, että pyrimme kehittämään kaikki jokaista tiimiläistä ja ymmärrämme sen vaikutuksen isossa kuvassa koko meidän tiimiyritykseemme. Yhteistyössä on voimaa. Emme ole vain meidän summamme. Iso osa tiimiyritystämme on myös vertaisjohtaminen, josta olemme myös paljon puhuneet mitä se meille merkitsee. Hyvin usein keskustelusita nousee esiin kuinka inspiroiminen on iso osa vertaisjohtamista ja miten sitä hyödynnetään meidän yrityksessämme. Käytin viime treeneissä esimerkkinä pizzakuviota, jolla havainnollistin meidän roolejamme. Täydellinen tilanne vertaisjohtamisessa on, että jokainen kantaa vastuun kehittää itseään niin kuin myös tiimikavereita. Tai mikä on joryn rooli, jos kaikki ovat tasavertaisia? Itse näen tilanteen näin: kun emme pysty hyödyntämään vertaisjohtamista vielä niin hyvin, että jokainen ymmärtäisi vastuun tarvitsemme joryä, joka kattaa isomman osan pizzasta vetävänä voimana ikään kuin kapteeni joukkueessa. Heidän vastuullansa on saada vastuuta jaettua ja delegoida sitä. Inspiroida ottamaan vastuuta ja tiimiä kehittämään itseään, kun jokainen ei pysty vielä itsenäisesti kantamaan täyttä vastuuta omasta pizzapalastaan. 

Onko johtaminen inspiroimista? Ainakin yksi iso osa sitä. Inspiroiminen on tärkeä osa johtajuutta, sillä se antaa henkilöstölle mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä sekä luoda positiivista ja motivoivaa ilmapiiriä. Elämme niin kehittyneessä työmaailmassa, jossa ihmiset tarvitsevat mahdollisuuksia. Työpaikka, jossa ei pystytä inspiroimaan henkilöstöä, ei todennäköisesti ole olemassa enää 5 vuoden päästä. Tämä uusi johtajuus asettaa myös haasteita johtajille, joita on kyettävä käsittelemään. Täytyy olla avoin uusille ideoille mutta osata puolustaa päätöksiä.  Niin kuin Kilpinen kirjassaan kertoo, että johtajan on harkittava tarkasti mitä sanoo, sillä selkeä kommunikoiminen on johtajan myös yksi isoista vastuista. Tämä ollaan huomattu myös Vengassa, kun viestintä ei ole aina ollut selkeää lisää se turhaa kitkaa oikeastaan jokaiseen tiimin jäseneen tavalla tai toisella. Ihmisiä kuitenkin ohjaa tarpeet ja raha jollain tavalla, joten on oltava rohkea ja sanoa oma mielipide sekä uskaltaa tehdä vaikeitakin päätöksiä. 

Kun koneet korvaa ihmisten kädet ja jalat on ihmisille entistäkin tärkeämpää käyttää aivoja työkaluna. Samalla se myös tarkoittaa sitä, että työmaailma on myös haastavampi kuin koskaan ennen. Usein kuulee kuinka joitain töitä kutsutaan aivottomiksi töiksi. Mitä vittua tämä tarkoittaa? Siirtämällä laatikon paikasta A paikkaan B tarvitsee enemmän aivotoimintaa kuin istumalla koneen ääressä 4 tuntia lukien sähköposteja. Tässä on vain yksi esimerkki siitä kuinka me näemme työntekemisen tänä päivänä. Haluamme päästä luomaan, tuottamaan ja toimimaan ihmisten kanssa.

Mistä tarve olla inspiroitunut on syntynyt työmaailmaan? Yritysten menestys on usein kiinni siellä työskentelevistä ihmisistä. Työmaailma on ollut murroksessa, jossa voimavaraksi yrityksiin on tullut sen henkilöstö, joka väittämättä onse ennenkin ollut mutta varsinkin tänä päivänä. Mielestäni maailmassa on tänäpäivänä mahdollisuuksia enemmän kuin koskaan aiemmin. Se myös, että on mahdollista opiskella kotona esim. verkkokoulutuksen avulla tai Youtubella on realisoinut menestymisen mahdollisuuden jo ihan nuorena monille ihmisille. Tiimiakatemialla on paljon nälkäisiä ja menestystä haluavia ihmisiä mutta kaikella on aina kaksi puolta. On hienoa nähdä, kuinka tämmöisessä yhteisössä on mahdollista saavuttaa mitä vain. Se vaatii muilta paljon mutta itseltä vielä enemmän. Kun tehdään 10-12 tuntisia päiviä ei siihen pysty, jos ei ole inspiroitunut tai pystyy mutta sitten käydään terapiassa. Inspiroituneena saa vain paljon enemmän aikaan pienemmällä vaivalla. Kaikki ovat tunteneet sen joskus. Siksi sitä ehkä havitellaankin. Uskon, että inspiroituminen ei ole vain sattumaa vaan siihen vaikuttaa kaikki mitä teet, ajattelet, puhut ja tunnet. Niihin pystyt vaikuttamaan. Kuin ennen ratkaisi koulutus ja asema niin tänä päivänä se on pikemminkin inspiroituminen ja asenne. 

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti