En oikein itse tiedä olenko inspiroiva ihminen vai en. Joskus olen hyvä inspiroimaan, mutta välillä tuntuu vaikealta koska kaikkia ei tietenkään motivoi samat asiat. Joskus koen hyvin paljon vaikeutta ymmärtää miksi joku asia ei vaikka motivoi jotain, koska olen itse aika tekemiseen orientoitunut. 

Halusin lukea Petteri Kilpisen kirjan inspiroitunut, koska koin/koen motivaationi olevan välillä vähän hukassa ja pitäisi löytää se sisäinen motivaattori mikä puskisi minua eteenpäin. Yritin alkusyksystä kovasti inspiroida muita ja samalla miettiä omaa inspiraatiota ja se oli hyvin haastavaa. Samalla hyvin opettavaista ja minusta tuntuukin, että sen avulla löysin myös sen oman motivaation.

Tiimi

Olemme puhuneet paljon tiimissä motivaatiosta ja siitä mikä inspiroi, ja onhan se 14 random ihmisten vaikea löytää yhteinen motivaattori ja viedä tätä tiimiä eteenpäin. Alkuun tuntuikin, että se oli hyvin vaikeaa kenenkään meidän saada mistään kiinni, löytää merkityksellisiä projekteja tai edes aloittaa/lähteä projekteihin mukaan. Oma ajatukseni on, että hommat lähti rullaamaan esimerkkien ja paineen kautta. Iso osa oli myös yhdessä paineen alla tekeminen. Tiimissämme on mielestäni ihan hirveästi potentiaalia ja aivan mahtavia ja osaavia tyyppejä ketkä ovat päässeet vasta niin sanotusti kukkimaan. Koen, että tiimissämme ei ole enää isoin motivaattori ulkoinen paine (ainakaan projektien suhteen) vaan oma halu tehdä ja kehittyä yksilönä ja tiiminä. 

Motivaatio

Niin kuin aikasemmin sanoin, koen että minun on vaikea löytää se sisäinen motivaattori joka on mielestäni erittäin tärkeä. Ulkoinen motivaatio on itselleni se isoin motivaation antaja esim. Deadlinet. Haluisin alkaa tekemään asioista koska haluan eikä koska on pakko. Koen myös että olen löytänyt tätä sisäistä motivaatiota tässä syksyn aikana huomattavasti mikä helpottaa tekemistä huomattavasti. Uskon tämän tulleen halusta kasvaa ja haluan tietyillä määrin olla myös esimerkki tiimissä, koska se voi myös motivoida toisia. 

Jotta saadaan sisäinen motivaatio pelittämään, niin täytyy pitää huolta näistä kolmesta jutusta: omatoimisuus, osaaminen ja joukkuehenki.

Ekana on omatoimisuus. Se tarkoittaa, että  pitää olla tilaa tehdä hommiaan omin päin ilman, että joku jatkuvasti kyttää perässä. Luotetaan siihen tyyppiin ja annetaan sen hommata omalla tyylillään. Mä oon itse puhunut paljon siitä, miten tää tarve kontrolloida ja epäillä muita voi olla ongelma. Mut ei mulla ole mitään sitä vastaan, että porukka ansaitsee luottamuksen omilla teoillaan. En mä jokaista pidä epäluotettavana, vaan ne, jotka sen luottamuksen ansaitsee.

Toisena tulee osaaminen. Se on se juttu, kun tuntuu, että osaa hommansa ja saa asioita aikaan. Työ tuntuu hyvältä, ja sitä saa tehdä omalla tyylillään. Mä itse arvostan sitä, että homma on just sopivan haastava, niin että oppii koko ajan uutta. Ja se on jees, kun saa olla vähän omanlaisensa eikä tarvi mennä ihan kaavan mukaan.

Kolmantena on joukkuehenki. Tärkeetä on se, että porukka tuntee yhteenkuuluvuutta ja tietää, että kaikki vetää samaan suuntaan. Mä oon ite harrastanut joukkueurheilua melkein kymmenen vuotta, ja siellä oon oppinut, että ilman kunnon joukkuehenkeä ei oikein voi menestyä. Tiimin menestys ja kehittyminen menee käsi kädessä hyvän yhteishengen kanssa.

TAVOITTEET

Tavoitteet on itselleni myös hyvä motivaattori, on vain välillä vaikea löytää konkreettinen ja innoistava tavoite. Uskon omalla kohdallani sen vaikuttavan hyvin paljon sisäiseen motivaation, koska tiedän syyn miksi teen. Olen kova antamaan itselleni aika kunnianhimoisia tavotteita. Onko ne sitten siihen missä haluan olla 10 vuoden päässä vai parin vuoden päässä. Ja olen yrittänytkin muuttaa ajatusmaailmaani niin, että teen valintoja mitkä edistää näissä tavoitteissa ja unelmissa. 

Monesti kuitenkin tuntuu, etten saa tavoitteista tarpeeksi konkreettisia joten niitä on vaikea havitella. Saatan myös usein asettaa liian isoja tavotteita ja liina pitkälle aikavälille. Pitäisi oppia asettamaan välitavoitteita ja olemaan onnellinen pienistäkin suorituksista. Olen myös omasta mielestäni varsin vaativa itseäni kohtaan. Ulkopuolisille se ei välttämättä näy, mutta sisäisesti käyn jatkuvaa keskustelua ja annan tiukkaa palautetta omasta suorituksestani. Olen pyrkinyt opettelemaan lempeämpää suhtautumista itseeni, mutta kilpaurheilutausta tuo oman haasteensa tähän prosessiin. Olen kuitenkin huomannut edistyväni ja viime aikoina olen onnistunut irrottautumaan hieman tiukoista odotuksistani. Tämä syksy on ollut erityisen opettavainen, ja olen alkanut nähdä asiat selkeämmin omassa mielessäni. On tärkeää muistaa, että olemme kaikki vain ihmisiä tässä suuressa maailmassa, ja itselleenkin on hyvä antaa välillä armoa