Herra Ylpön 101 elämänohjetta oli erittäin mieluisa ja nopea lukukokemus. Kirjassa on paljon lyhyitä ja ytimekkäitä ”ohjeita”, joista suuri osa on kirjoitettu vähän kieli poskella. Vaikka kirjassa huumori onkin isossa osassa, sai se minut pohtimaan useita ohjeita vielä paljon kirjan lukemisen jälkeenkin! Ohjeita tosiaan on se 101, mutta seuraavat kolme ohjetta saivat kynän sauhuamaan sen verran kovaan tahtiin että jätetään yleisö janoamaan lisää.

”Älä päästä paskaa läpi muualla kuin wc:ssä.”

Suomalaisilla on tapana olla nöyrää kansaa, joka ei pyytele liikoja. Moni on varmaan joskus kuullut heiton: ”No ei minua varten tarvii keittää”, ja se kuvaa valtaväestöä aika hyvin. Itse en kuulu tähän sakkiin vaan älähdän heti epäkohdan huomatessani, siksi minusta olisikin varmaan tullut passeli lakimies. Muuttofirma kolhi huonekaluja muutossa? Sanon siitä. Sain hampurilaisen suolakurkulla vaikka tilasin ilman? Sanon siitä. Työsopimuksen mukaan tämä ei kuulu vastuualueeseen? Sanon siitä. Jos jostain on maksettu, ja on luvattu että se on X, ei se silloin ole Y eikä Z vaan sen pitää silloin olla se X.

Tämä mindset on myös erittäin tärkeä projekteissa, sillä jos sen ”paskan” päästää läpi aina, ajan myötä tämä voi olla suuri rahareikä. Guudin tilatuista materiaaleista puuttui osa? Joudutaan tilaamaan lisää. Tähän menee aikaa sekä rahaa, asiakas joutuu odottelemaan, ja meidän brändi kärsii. Kohta puhutaan jo viikkojen turhista odotteluista per vuosi, sadoista hukkaeuroista puhumattakaan menetetyistä tai kärsineistä asiakassuhteista. Paskaa en siis aio päästää läpi kuin wc:ssä, kunhan IBS-maha sen sallii.

”Omista mahdollisimman vähän.”

Olen hamstraaja. Kaapeista löytyy mementoja mitä ihmeellisimmiltä seikkailuilta, ja usein myös tavaraa jonka olemassaolon olen unohtanut jo vuosia sitten. Mitään ei uskalla heittää pois, eikä myydä. ”Jos sitä joskus sattuu tarvitsemaan”. Tämä ilmiö sai alkunsa jo ala-asteella tarrakirjan saatuani. Jotkin tarrat olivat liian hienoja eikä tarrapintaa tahtonut käyttää, vaikka juuri siihenhän tarrat ovat tehty – tarrattavaksi.

Ylppö sanoo että sekainen kämppä on yhtä kuin sekainen mieli, ja tämä kyllä resonoi. Olenkin pyrkinyt arjessani pitämään niin työpisteeni kuin asuntonikin siistimmässä kunnossa kuin aiemmin. Olen myös alkanut puntaroimaan esineiden tarpeellisuutta, ja alkanut pikku hiljaa tyhjentämään asuntoa ”krääsästä”.

Projekteissa tavaraa saattaa myös kertyä helposti. Guudin painatuksista usein materiaalia jää yli eikä sitä kehtaa heittää pois, vastuullisuus sekä kestävä kehityshän kuitenkin ovat kaiken A ja O. Tässä tapauksessa mahdollisimman vähän omistaminen ei siis toimi, mutta organisointi auttaa. Eli jos pitää omistaa, varmistetaan että tiedetään missä se on!

”Voita häpeä!”

Kädet tärisevät puhuessa ja etsivät paikkaa ensin lantiolta, sitten taskuista, lopulta päätyen hupparin taskuun. Käsien kanssa häärättyäni nostan katseen takaisin kohti yleisöä. ”Seuraavaksi käydään läpi-” SEIS!. Joku nauroi. Nauroiko hän minulle? Olenko huvittava? Sanoinko jotain väärin? Takerrun tähän nauruun päässäni, ja ajatus katkeaa. Koittaa hiljaisuus joka kestää muutaman sekunnin. Tuijotus. Kaikki Tuijottavat. Sano jotain. Joku alkaa tirskua tilanteelle, ehkä karatakseen tilanteen kiusallisuutta. Muutkin alkavat nauraa. Voi paska.

Ylläoleva tilanne on hypoteettinen mutta peilaa omia ajatuksia esiintymisen hetkellä. Häpeä on vaikea juttu. En häpeä sitä miten kannan itseni muiden seurassa, enkä mitä suustani päästän. Ramppikuume on kuitenkin aina kova ja niin myös esiintymiskammo. Pelottaa olla ihmisten huomion keskipisteenä, tai ainakin silloin kun ei voi turvautua valmiiksi suunniteltuun settiin joka käydään läpi.

Musiikkiopistossa matineat olivat pelottavia, mutta esiintyminen itsessään oli kivaa. Suurimpana erona varmaan se, että soitan jonkun toisen luomaa kappaletta. Kyseessä on enemmän suoritus kuin esitys, ja ihmiset tietävät mitä odottaa jo ensimmäisten nuottien poistuessa saksofonin suulta.

Lähes kaikki pitävät karaokesta edes jossain määrin, mutta useimmat eivät uskaltaisi esittää itse luotua kappaletta yleisön edessä. Demandsagen mukaan vuonna 2023 Spotify -alustalla oli 11 miljoonaa artistia. Maailmassa on vuonna 2023 8.1 miljardia ihmistä, eli noin yksi 727:stä ihmisestä on artisti musiikin saralla. Kaikki eivät tietenkään käytä juuri tätä alustaa, tässä ei oteta huomioon cover-bändejä, eikä tässä eroteta yhtyeitä yksittäisistä artisteista. Voidaan kuitenkin päätellä, että artistien suhde valtaväestöön on alle 1:1000. Mikä oli siis tämän numerodumpin pointti? En ole ihan varma. Tarkoitan varmaan sitä, etten ole yksin. Tuo numero nimittäin ei voi pitää paikkaansa.

Maailmassa on hirveästi luovia ja taitavia ihmisiä, mutta itsevarmuutta ei ole jaettu tasan. Tunnen todella paljon uskomattoman lahjakkaita kavereita joiden menestykseen voisin luottaa sataprosenttisesti kunhan he saisivat itsensä tuomaan työnsä julki, ja itsevarmemmin. Puskenkin näitä tyyppejä aina eteenpäin, mutta jostain syystä kannustus ei ole läsnä omissa tekemisessäni. Se tulee muuttumaan, sen tämä kirja on minut saanut päättämään!

Luotan omiin kykyihini ja uskon minussa olevan hyvä esiintyjä ja puhuja, se vaan on juuri nyt haudattuna epäilyksiin ja kerrokseen jännitystä. En oikeasti usko että itsevarmuutta on erikseen jaettu ihmisille vain sen verran kuin sitä on juuri nyt, se on kehitettävä taito siinä missä vaikka skeittaaminenkin. Akatemialla aion paljastaa piilevän potentiaalini muille, mutta erityisesti itselleni. Minä riitän, Minä tahdon, Minä pystyn, Minä näytän!!!