Ilkka Halava – 4.0

Kirjoittaja: Pavel Popov

10 toukokuun, 2020

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

Ilkka Halava – 4.0

 

Ilkka Halava kertoi Tiimiakatemialaisille tulevaisuuden tuomista haasteista ja mahdollisuuksista. Halava painotti, että erityisesti Tiimiakatemialaiset ovat nykyajan edelläkävijöitä, sillä toiminnallinen rohkeus tulee olemaan elintärkeä luonteenpiirre tulevaisuudessa.

 

Kopioita

Jokainen meistä on joutunut elämänsä aikana laitetuksi tiettyyn muottiin. Tämä muottiin laittaminen alkoi jo koulusta lähtien. Meidän opetusjärjestelmä on luotu tuottamaan tehdastyöläisiä, toisin sanoen, toinen toistaan muistuttavia, samalla tavalla ajattelevia klooneja.

Koulussa sinun esimies on luokan edessä puhuva opettaja. Sinun tulee opetella häneltä saamasi tieto ulkoa ja sitten ”oksentaa” saatu tieto paperille, jonka jälkeen hyvin monet unohtavat oppimansa tiedon. Kouluissa panostetaan ulkoa oppimiseen, eikä asioiden ymmärtämiseen. Opiskelijoille ei anneta tilaa, eikä keksitä mitään vaihtoehtoisia oppimisen keinoja, vaan heidät pakotetaan oppimaan tietyllä tavalla. Tällä tavalla kaikki oppilaitokset tuhoavat systemaattisesti opiskelijoiden luovuutta, pakottaen kaikki oppilaat oppimaan ja ajattelemaan samalla tavalla.

 

Tiimiakatemia

Tiimiakatemiassa taas vältellään luennoitsimista ja panostetaan dialogiin. Akatemialla painotetaan kirjojen lukemista niin kuin muissa oppilaitoksissa. Äänikirjat ovat Akatemialla sallittuja, mutta niitä saa olla vain muutama, fyysisten kirjojen luku, sekä dialogi ovat ensisijaisia opiskelun, sekä oppimisen keinona. Mielestäni Akatemia on muita oppilaitoksia innovatiivisempi, sillä Akatemialla oppilaat pääsevät laittamaan opitut teoriatiedot suoraan käytäntöön.

Tulevaisuus mietityttää kaikkia, erityisesti opiskelijoita. Opiskelijat pohtivat pääsevätkö he työskentelemään oman alan parissa ja onko heidän alaa enää olemassakaan kymmenien vuosien päästä vai automatisoituuko se. Ilkka Halava mainitsi, että, ei robotit vie meidän työpaikkoja tulevaisuudessa, vaan robotit tulevat muokkaamaan jokaista alaa ja lisäämään mitä erilaisimpia ammatteja ja aloja. Akatemia on mielestäni paras paikka synnyttämään tulevaisuuden rohkeita ja luovia työntekijöitä ja yrittäjiä, jotka ovat valmiita jokaiseen tulevaisuudessa ilmenevään muutokseen.

Itse olen kokenut Akatemiassa käytetyn oppimistyylin varsin elävöittäväksi. Minun ei tarvitse enää lukea ja opetella ulkoa tuntikausia teoriatietoa, jota en pääse laittamaan käytäntöön kuin vasta monien vuosien päästä jos silloinkaan. Pystyn lukemaan juuri niitä kirjoja, jotka kiinnostavat juuri minua ja jotka koen itselleni tärkeimmiksi. Kirjan luettuani pystyn laittamaan kirjan oppeja heti käytäntöön ja katsoa toimiiko jokin johtamisen metodi vai ei. Tiimiakatemia onkin käytännön ja teorian harmooninen yhteensulauma.

Tiimiakatemiassa ei ole mitään rajoja sille, mitä kaikkea voi kokeilla ja mistä eri aloilta voi kerätä kokemusta. Tärkeintä kuitenkin on se, että Akatemialla panostetaan luovuuteen ja harjoitellaan eri projekteissa erilaisiin tilanteisiin sopeutumista. Sopeutumistaidot, sekä laaja eri alojen osaaminen, tulevat olemaan ratkaisevia tekijöitä tulevaisuuden työmarkkinoilla. Työmaailma muuttuu jatkuvasti, jos emme pysy perässä, emmekä opi jotakin uutta joka päivä meidän työmahdollisuudet sekä tiedot ja taidot alkavat rapistumaan.

 

Loppuoivallus

Haluan, että meidän Osuuskunnassa jokaisella on mahdollisuus kartuttaa mitä erilaisimpia tietoja ja taitoja. Jos jokainen meidän tiimistä sparraisi toinen toisiaan, jakaisi uutta tietoa päivittäin, niin jokaisella meidän tiimiläisellä tulee olemaan aivan loistavat työllistymismahdollisuudet. Vaikeimmistakin työtehtävistä tulee helppoja, jos niitä tekee tarpeeksi pitkään ja opettelee tekemään niitä käytännön kautta. Juuri siksi aion kannustaa jokaista meidän tiimiläistä kokeilemaan jokaisen alan työtehtäviä, sillä ei voi koskaan tietää, jos jonkin tietyn alan työtehtävät ovatkin itselle kutsumus. Ihminen ei voi tietää onko jokin asia hänelle mieluinen vai ei jos ei kokeile, siispä kaikkea kannattaa kokeilla.

 

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti