Vanhan viisauden ikitie

Tutulta järveltä rinteeseen päin avautuva havumetsä oli saanut jo hämärän peiton yllensä, mutta lukuisat jätkänkynttilät valaisivat neulaspolun kummaltakin puolelta. Muutamia tuttuja kylän aikuisia miehiä ja naisia seisoi ikään kuin vartiossa polun reunamilla. Heidän poronnahkaiset kumisevat rummut, torvien ja huilujen massiivinen sointi ja harpun säestämä runous täytti koko metsän. Se valui päälleni niin voimakkaasti, että vähitellen aloin kuulla ja tuntea kehoni tuntemukset paremmin.

Minua ennen, jokainen heimon vanhempi on kulkenut tämän saman ikitien. Ja kun minä olen polkuni kulkenut, niin jokainen minun jälkeeni kulkee sen.

Matka sisäisen tiedon sijoille

Meidän sielumme syntyvät tässä elämässä fyysisiin ihmiskehoihin. Uskomme sen olevan yhtä kuin minä. Kunnes huomaamme, että meillä on myös mieli, joka ajattelee, tietää, tekee päätöksiä, uskoo ja on uskomatta. Sitten uskomme kehon ja mielen olevan minä.

Se ei ole totuus, sillä todellinen minuutemme ei muutu kehomme muuttuessa. Ja todellinen minuutemme pysyy muuttumattomana, vaikka mieli kokee toisena päivänä elämisen ihanana ja toisena kammottavana.

Lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluu elämän perusasioiden oppiminen muita matkimalla ja suuntaamalla uteliaisuus ulkoiseen maailmaan. Koemme, että elämä tapahtuu meille ei meitä varten tai meidän kauttamme. Elämä joko hellii tai kurittaa kaistapäisesti meistä itsestä riippumatta.

Nuoruuden ja aikuisuuden rajamailla ulkoinen maailma on jo tarjonnut kaiken mitä sellaisenaan tahtoo opettaa tai näyttää. Nuori aikuinen on oppinut elämään ulkoisessa maailmassa ja selviytymisen kannalta tietää riittävästi siitä, miten se toimii.

Sen sijaan sisäinen maailma ja sisäinen tieto ovat tiedostamatonta aluetta. Näemmehän kuinka paljon nuori saattaa kokea ristiriitaa asetuttuaan elämään ulkoisessa maailmassa tuntematta sisäistä maailmaansa. Maailma on joko tai kirkas tai pimeä. Väkevän kielen kuuluttamat tunnepitoiset mielipiteet ovat ihailtuja. Kapinassa on elämänmakua! Jokaisessa tilanteessa on vain voittajia ja häviäjiä. Tärkeintä on osata arvioida oikein, kummalle puolelle asettuu. Tulevaisuus nojaa omaan ratkaisu- ja päätöksentekokykyyn. ’’Vain minä itse voin rakentaa menestykseni.’’, ’’Ottamalla itse vastuuta määritän itse polkuni. ’’ tai ’’Minun täytyy olla nerokkaampi, vahvempi ja rohkeampi!’’

Ikitie kuljettaa nuoren materialistisesta kokemusten ja tunteiden maailmasta sisäiseen olemisen, vastaanottamisen ja tiedostamisen rauhaisaan tilaan. Ulospäin kääntyneen uteliaisuuden ja aktivismin tilalle nuori omaksuu sisäisen tietäjän ja kuulijan tien.

Matkan ensimmäiset askeleet

Seison liikkumatta laakean pyöreän kiven päällä, sillä pienikin liike voisi horjauttaa vetelät jalkani kiven reunalta alas. Sydämeni syke vastaa voimakkaasti muutaman metrin päässä soivaan rumpuun. Selässäni riippuvan säkin narut tuntuvat jo painautuvan syvälle hartioihini, mutta en ryhdy tässä kaiken keskellä helpottamaan oloani. Pakkasin reppuun matkalla tarvitsemieni tarvikkeiden ja vaatteiden lisäksi tunnetasolla tärkeitä esineitä.

Tunnelma on harras, vaikka musiikki ja laulu jylisee, kuin häissä. Kuvitella, että kaikki tämä vain minua varten. Pimeä laskeutuu, mutta seison edelleen polkuni ensimmäisellä kivellä. Aikuiseksi naiseksi siirtymisen seremonia jännittää minua useastakin syystä. Tämä on luopumisen matka. Olen nähnyt usean naisen tulevan takaisin kylään muuttuneena, enemmän tylsistyttävänä. Ja minun paras puoleni, kun on elämän intoni. Se saa minut tekemään asioita, jotka kohahduttavat koko kylän nuorta väkeä. Olen äitinikin mielestä ollut aina kesyttämätön sudenpentu koiranpentujen joukossa. On ihanaa erottua joukosta, olla olemassa omana itsenä, kun muut ovat vain yksi suuri joukko.

Havahdun ajatuksistani, kun tietäjä kiertää selkäni takaa suoraan silmieni eteen.

Lapseni, valitsit äitisi, isoäitisi ja esiäitisi tien. Tämä tie antaa sinulle oman lenkkisi äitilinjasi ketjussa. Olet tullut ikitiedon polulle, joka tuo sinut todellisen itsesi luokse. Minä näen, että sinua pelottaa ja keräät juuri nyt itseesi suoritusvoimaa polkua varten. Suunnittelet mielessäsi, kuinka varaudut ja toimit missäkin vaiheessa. Kuinka saat matkasta eniten irti, että voit palata kotiin sankarina.

Lapseni, egosi etsii ratkaisua ja suunnitelmaa, kuinka kehittyä ja kasvaa. Se tekee niin tukeakseen valheellista arvoa imagostaan ja pyrkii rakentamaan merkittävän ja arvokkaan imagon. Se on naamio, ei totuus. Millään todellisella ei ole mitään tarvetta kehittyä tai hakea hyväksyntää.

Ymmärrän, että sinä tunnet olevasi nyt itse elämäsi ohjissa, sillä äitisi ei enää kerro mitä olla tai tehdä seuraavaksi. Mutta suunnitelmat, jotka perustuvat ihmisjärkeen eivät koskaan tuo todellista turvaa. Sillä ne perustuvat rakentamiisi tarinoihin, jotka taas perustuvat ohimenneisiin tunteisiin ja kokemuksiin, jopa kymmenien vuosien takaa. Kun veljesi hukkui laiturilta tippuessaan, uskoit laiturin olevan tappava, kuin jousi ja uskot niin edelleen vaikka todellinen syy saattoi olla uimataidon puute.

Suunnitelmasi voivat rajoittaa sinua – saatat ajatella itsesi pienempänä kuin oletkaan. Suunnitelmasi ei ota kaikkea huomioon – ihminen havainnoi niin häviävän pientä osaa maailmasta. Järkesi suunnitelma voi kuljettaa sielusi väärään paikkaan ellet kysy oikeasta suunnasta sisäiseltä itseltäsi.

Jotta tämä matka voi tapahtua, sinä päästät irti tulevaisuutesi tarinasta ja suunnitelmista.

Ikitie pelottaa minua enemmän kuin mihin varauduin. Vaikka tietäjän, heimon äidin ääni on lempeä, se vaatii minulta heti toimintaa. Olenko valmis siirtymään opeista suoraan tekoihin, tässä ja nyt varauksetta. Olen hyvä ennakoimaan ja olen pärjännyt sen avulla hyvin. Suunnittelen kaiken etukäteen illalla vuoteessani, mutta hetkessä esiinnyn niin kuin olisin saanut idean juuri, sillä samaisella hetkellä tai napannut nokkelan tarinan käsiini ohi ajelehtivista tuulen vireistä. Tärkeää on, että saa muut osallistumaan omiin asioihin sen sijaan, että osallistuu itse muiden asioihin. Näin on aina tilanteen tasalla tai oikeastaan edellä.

Tytär, laske painava taakkasi maahan. Jätät repussa kantamasi varusteet ja vaatteet tähän. Ei ole ketään kuka niitä käyttäisi tai kaipaisi tällä polulla. Ehei, ei, miksi luulet tarvitsevasi? Älä tytär hätäile, et sinä mihinkään katoa, vaikka päästät irti maallisesta. Kuinka voisitkaan, sinä olet elämä itse.

Pinoan vaatteeni hyvin hitaasti kivelle ja asettelen retkillä käyttämäni tarvikkeet vaatteiden viereen. Koska hän ei maininnut muista esineistäni, en ryhdy esittelemään niitä vaan pidän ne mukanani. Olen nyt jo tilanteessa, josta en ymmärrä mitään. Mutta luotan matkaan siitä huolimatta, sillä osoittamalla epävarmuuteni, näytän pelkoni ja päämäärättömyyteni.

Raaka ja äänekäs musiikki soi edelleen ympärilläni. Se palauttaa minut takaisin seremonian keskelle. Tämä ei ole keskustelua vanhimman kanssa, tämä on siirtymäriitti. Ajatus siitä syö turhautumisen tunteeni pois. Lähden tietäjän perässä kulkemaan ylös rinnettä, rummun ja harppujen säestäessä matelevaa kulkua.

Vejenemon syli

Tytär, mene rohkeasti vetehen, mene!

Vellamo, vejen emäntä,

Vejen eukko ruokorinta.

Ota tyttäres sylihis,

Paina vejen helmaan.

Vaattehis vaeltelemahan.

Pidättäen hengitystäni laskeuduin alas kosken pientareelta talven tuntuiseen veteen. Purin hampaita yhteen, olin vaiti ja pidätin edelleen hengitystäni. Pienikin liikehteleminen vedessä tuntuu repivän ihon rikki.

Tytär, kaikki muuttuu, kun muutamme sisäistä opettajaamme. Se olet sinä, joka kerrot tuota tarinaa itsellesi. Älä kiellä hyistä Vejenemoa, anna hänen hääriä ympärilläsi. Sisälläsi on ristiriita – konflikti. Osoitat mieltäsi elämäsi lähteelle, mutta et avoimesti. Passiivinen viha on myrkyllistä.

Sinä älyllistät tunteesi ajatuksiksi pääsi sisällä. Tunne vihasi, rakkautesi, pelkosi, ylimielisyytesi, ilosi. Päästä tunne irti, laske se Vejenemolle.

Itku ja voimakas karjunta tuli minusta ulos ja pyörin kosken kiveltä toiselle. Tietäjä supatti jotain kosken penkalla. Väsyn, heittäydyn kellumaan ja tahdon nukahtaa. Havahduin, kun minut vedettiin pois vedestä. Huomasin heidän olevan samoja ihmisiä, jotka kulkivat aiemmin mukanani musiikkia soittaen. He vaatettavat minut puhtaisiin vaatteisiin seremonian tärkeintä osaa varten. He juottavat ja syöttävät minua ja tuli alkaa taas nousta kehossani. Juoma ja kehoni kiihtyneisyys pitää minut hereillä, kun tavallisesti olisin nukkumassa tähän aikaan, arvelen.

Tytär, mene yksin ja mene itsesi luokse. Minä lähden nyt.

Seremonia yö

Astun tietäjän osoittamaan, puun rangoista rakennettuun pyöreään majaan. Majan seinät ovat niin tiiviit, että sisällä loistava lämmin valo pääsee ulos vain oviaukon kautta. Maja kylpee lukuisten soihtujen valossa. Näen edessäni heimomme vanhimpia äitejä istumassa piirissä. Heidän piirinsä täyttää majan seinustoja myöten. Seinillä riippuu kuivattuja kukka- ja yrttikimppuja, joiden menneen kesän värit erottuvat vielä kauniisti. Kattopuihin solmitut helisevät luut ja simpukat soivat vaimeasti tuulen pyörähtäessä oviaukosta sisään. Piirin keskelle, majan lattialle on levitetty verenpunainen villaryijy, jonka päällä tuoksuvat yrtit palavat saviastioissaan. Arvelen, että minun paikkani on tuossa keskellä ja laskeudun mahdollisimman äänettömästi ryijylle. Yksi äideistä pyörittää palavaa myskisalviakimppua ympärilläni, joka auttaa minua asettumaan juuri siihen paikkaan kävelymatkan jäljiltä. Toinen ojentaa suuren juomasarven ja juon mausteisen liemen hidastelematta. Hän ei siirtynytkään takaisin piiriin vaan jäi minua tuijottaen seisomaan eteeni.

Tule olemisen paikkaan, joka on ennen tietämistä. Olet ennen tietämistä, tämän takia tiedät tietämisen ja tiedät myös tietämättömyyden. Älä luota mielesi tekemiin johtopäätöksiin, ne eivät tarkoita mitään. Sinun täytyy aloittaa tietämisen lopettaminen nyt. Lopeta tietämiseen luottaminen. Tule olemisen paikkaan, joka on ennen tietämistä. Jätä kaikki asiat, jotka luulet tietäväsi, ja tule paikkaan, jossa ei ole tietoa.

Kurkkua korventanut liemi ja sisällä palavat suitsukkeet saavat silmäni vuotamaan ja tunnen kirvelyn, mutta pidän katseeni naisessa, joka kääntyy sitten poispäin minusta. Salviakimppua pyörittänyt nainen laskeutuu istumaan eteeni risti-istuntaan ja asettelee helmojaan.

Miksi olet täällä?

Outo kysymys ottaen huomioon, että kaikki naiset ovat täällä vuorollaan. Vastaan hänelle lyhyesti, matkan tekevän minusta heimossa aikuisen naisen.

Sinä haluat valtaa ja sinä haluat johtaa, sekö on aikuisuutesi?

Harmittaa olla alastomana tuuliajolla. Joku muu päättää puolestani mitä minusta tulee ilmi ja miten matka etenee. Asiat menevät sisälläni epäjärjestykseen ja vastauksena kysymykseen tulen vahingossa vuodattamaan turhautumiseni.

Kiitos. Kiitä myös itseäsi. Minä totean aluksi, että teen havaintoja ja juttelen niistä sinulle, vaikka et pitäisi siitä. Sinä puhut siitä mitä muut ihmiset ovat, mitä sinä et tahdo olla. Kerrot minulle heikkouksista ja huonoista ominaisuuksista, joita sinä et päästä asettumaan itseesi. Kuvailet tunnepitoisesti maailmaa, jota inhoat ja luettelet asioita, jotka ovat mielestäsi väärin. Siinä käy niin, että eheytymisen sijaan sanasi rikkovat itseäsi, ympärillä olevia ihmisiä ja maailmaa. Asioiden sanoittaminen negatiivisen kautta manifestoi lisää negatiivisuutta. Se herättää muissa epäluottamusta ja ristiriitaa.

Tehdään pieni harjoitus. Sinä laitat silmät kiinni ja minä sanon sinulle mitä et saa kuvitella. Katsotaan mitä tapahtuu. Edessäsi EI ole karhua. Sinä ET saa ajatella joulua. ÄLÄ kuvittele itseäsi uimassa.

No kerrohan, pystyitkö olla näkemättä karhua, joulua tai vuonon rantaa? Niin, ei kukaan muukaan tätä harjoitusta läpäise ja siinä se oppi on! Aivosi ei osaa tunnistaa EI sanaa. Hyvässä tarkoituksessa, mutta negaation kautta sanoitettu maailma näyttäytyy aivoille dystopiana.

Johtaja ei heikennä sanoillaan ihmisen itsetuntoa tai tunnelmaa. Eheä ja myönteinen tunnelma lähtee johtajasta.

Ymmärsin hyvin mitä tämä tarkoitti oman toimintani osalta. Ajatukseni kulki kirkkaasti, vaikka juoma teki ruumiistani raukean. Olen ollut, kuin Ajattara ihmisen puvussa, josta äitini on kertonut niin monta kauheaa tarinaa. Minä olen luonut sanomisillani painajaisia ihmisille. Sellaisessa maailmassa metsä muuttuu palaneeksi tuhkaksi ja suuret rotat syövät ihmisvauvat, kuten iljettävissä runoissa lauletaan. Väsynyt ruumiini nostetaan ylös ja minua kannatellaan, että jaksan seistä omin jaloin. Ympärilläni lauletaan ja tanssitaan kovaan ääneen. Se tuntuu ihanalta, sillä inhottavat ajatukseni eivät saa itseään kuuluviin musiikin keskellä. Kehoani ravistellaan ja pyöritetään eri suuntiin. He irrottavat kehomuististani kaiken vanhan. samalla vedän henkeeni vahvaa suitsuketta suuni eteen tuodusta savimaljasta.

Yön edetessä aurinkoa kohti, minut asetetaan makuulle ryijylle ja peitellään turkkien alle.

Tytär, sinä olet vapaa rajoitteistasi. Sinä olet yhtä, kuten me kaikki. Se tuntuu varmasti vielä vieraalle.

Ymmärrän, että ajatus johtajuudesta voi vaikuttaa kiinnostavalta egolle, mutta todellisuudessa aitona johtajana toimiminen pelottaa egoa kuollakseen. Se tarkoittaa, että olet ymmärtänyt vailla epäilystä, että tästä lähtien kyse on meistä yhdessä, maailmasta. Pikkuvanha egosi, roolipuvussaan menettää paikkansa ohjaamossasi. Hyvä piika, mutta huono emäntä.

Silloin, kun ego on ohjaajan paikalla, pidät yllä imagoasi, olet konfliktissa ajatusten kanssa. Aloitamme sodan tai hyökkäämme takaisin puolustaaksemme imagoamme. Ja imago tuntuu olevan aina ajatusten uhkaamana. Kuitenkaan mikään ei voi hyökätä sinua vastaan. Ainoastaan imagoamme vastaan voi hyökätä. Aina, kun koet, että sinua vastaan hyökätään, se on merkki siitä, että puolustat imagoasi.

Todellisuus ei saa meitä reagoimaan tunnepitoisesti vaan todellisuuden ja käsikirjoittamamme fantasian ristiriita. Jos katsomme maailmaa egoamme palvelevan valheellisen tarinan lävitse, koemme todellisuudessa aina jotain vääryyttä. Kohtaa todellisuus sellaisenaan ilman omaa fantasiaasi maailman luonteesta. Voit antaa mielesi suhtautua tyynesti todellisuuteen.

Makaan silmät suljettuina keskellä majaa ja tunnen olevani valmis laulamaan oman runoni.

Elän suuressa runsaudessa, sallin kaiken virrata lävitseni, päästän kaikesta irti. Minä olen luoja, annan luontoni nousta – Nouse luontoni! Olen yhteydessä ja oikean hetken tullen minulle tarjotaan kaikki mitä tarvitsen kukoistamiseen ja kasvuun. Annan itseni elämälle ja annan muiden ammentaa minusta kuin virkistävästä lähteestä.

Elän suuressa runsaudessa, sallin kaiken virrata lävitseni, päästän kaikesta irti. Minä olen luoja, annan luontoni nousta – Nouse luontoni! Olen yhteydessä ja oikean hetken tullen minulle tarjotaan kaikki mitä tarvitsen kukoistamiseen ja kasvuun. Annan itseni elämälle ja annan muiden ammentaa minusta kuin virkistävästä lähteestä.

Kun tietoisuus poistaa itsestään kaiken fiktion, se mitä jää jäljelle on totuus. Tietoisuudesta ei voi sanoa mitä se on, koska silloin siitä tulee idea. Mutta nähdä, havaita ja kokea elämä ilman tarinaa niin, että pohja tippuu keskuksesta, on todellisuudessa suurin myötätunnon teko, jonka voi tehdä itselleen tai muille. Minättömyys on elämä ilman keskustaa, ilman tarinaa. Sen oivaltaminen, että minuudella ei ole keskustaa on kestävän rakkauden oivaltamista.

Tytär, vain maailman ylittäneet voivat luoda paremman maailman. Kutsun sinua, oletko halukas olemaan tietoinen?

Kuulin utuisesti seremoniaäitini sanoja vierelläni, kunnes en enää pystynyt pitämään niistä kiinni ja nukahdin.