Tiimiakatemia viitekehys

Hain yhteen Tiimiakatemiaan – sain kaksi, tiimin ja akatemian. Olin aluksi luullut, että luomme menestyksekkäitä huipputiimejä, jotka yhdessä valloittavat tulevaisuuden markkinoita toinen toistaan innovatiivisimmilla ratkaisuilla. Tulin huijatuksi omien mielikuvieni puolesta ja koin vahvaa tarvetta muuttaa toimintaa. Sittemmin olen huomannut, että tiimi ja akatemia ovat erotettuina toisistaan. On oppimistiimejä, joissa tapahtuu yhteisöoppiminen. Siinä pyrimme muodostamaan yhteistä ymmärrystä ensin dialogin avulla itse dialogista ja sitä kautta parviälyn voimasta, siitä miten voimme avartaa maailmankatsomustamme haastamalla omia ajatusmallejamme toisten kanssa. Sopivalle tasolle päästyämme voimme monistaa tästä tehokkaan tavan haastaa minkä tahansa elämän osa-alueen normeja ja luoda uutta.

Akateeminen oppiminen on kuitenkin vahvasti erotettu oppimistiimistä ja se tapahtuu hajautetusti erilaisina projektisirpaleina. Kokeilemme vähän sitä ja tätä, koittaen kahmia mahdollisimman paljon oppia ja erilaisia kokemuksia monenlaisesta työstä. Ehdimmekö koskaan saavuttamaan projekteissa tilaa, jossa pystymme luomaan suurempaa kokonaiskuvaa toiminnasta, markkinasta ja kokeilujen vaikutuksista? Saammeko sellaista toimialatietoutta, joka avartaa ajatteluamme siinä määrin, että olemme valmiita sukeltamaan syvemmälle pinnan alle ja synnyttämään uusia innovaatioita?

Toimintamallissa on omat hyvät puolensa ja olen oppinut monesta asiasta pintapuolisesti jotain uutta. Liiketoimintayksikköön ja tradenominimikkeeseen viittaavat opit ovat pääosin kertyneet omasta liiketoiminnasta, jota voisin suorittaa myös ilman oppilaitosyhteyttä. Suurin hyöty Tiimiakatemialta tähän peilaten on ollut tiimitoiminnan ymmärryksen syventäminen, sekä oman ajattelun avartaminen monipuolisilla näkökulmilla. Pohdin silti usein, voisiko alusta olla vielä parempi, tai mihin hukkaamme potentiaalia.

Mainoslauseet ”yrittämällä tradenomiksi”, ”opi bisnestä tekemällä bisnestä”, ”yrittäjyyden huippuyksikkö”, ajavat mielestäni puolittain puuhun nykyisen oppitarjonnan varjolla. ”Opi toimimaan erilaisissa tiimeissä” tai jotain sen suuntaista on oma mielikuvani toiminnan kiteytyksestä. Toki edellä mainittuja mainoksia on alettu häivyttämään ja työelämä muotoutuu yhä enemmän tiimiälyn ja -toiminnan ympärille, sillä emme pysty opettelemaan pysyviä taitoja nopeasti muuttuvassa maailmassa. Substanssiosaamisen parasta ennen -päiväys ja viimeinen käyttöpäivä tulevat hyvin nopeasti vastaan koulusta valmistuessamme. Nopeasti muuttuvassa ja monimutkaistuvassa maailmassa emme voi enää ratkoa ongelmiakaan tuloksekkaasti hatarasti luoduilla, yksinkertaisilla syy-seuraus-suhteilla. Viisaat päät täytyy lyödä yhteen ja hyödyntää ylisukupolvista kokemusta.

Uusi vauraus

Niukkuuden käynnistämän talouskasvun ajatus loputtomasta kasvusta elää yhä yhteiskunnassamme, vaikka sille ei ole enää täysin perusteltua tarvetta. ”Kasvuahan on tehty aina ja hyvin näyttää toimivan”, voisi joku tokaista. Emme kuitenkaan voi loputtomasti kasvaa kiinnittyen materiaan, joka kuluttaa rajalliset luonnonvarat loppuun. Nykyisen kasvutavan rajat on siis asetettu ja tarvitaan uudenlaisia näkökulmia. Yhdenlaisen teorian mukaan työn kasvukeskeinen elämäntapa ei luo meille tarvittavaa merkitystä. Talouspohjainen kasvu on niin pinnalla, että se ohjaa meidät kiinnittymään materiaan, kunnes turrumme ja tarvitsemme taas lisää. Jotta saamme taas lisää materiaa, tarvitsemme taas kasvua – oravanpyörä.

Olemme asettuneet suorittajan rooliin, jossa olemme onnistuneet täyttämään talouden avulla perustarpeet, mutta jatkamme suorittamista, sillä vaurauden määrittää tällä hetkellä vain materia. Koitamme olla joka päivä tehokkaampia ja nostamaan elintasoa, pysähtymättä miettimään, mikä on riittävästi. Mistä todellinen merkitys lopulta koostuu? Perustarpeiden lasi on täytetty ja nyt läikytämme jo yli ihmisyyden potentiaalia. Juoksemme laput silmillä pysähtymättä ajattelemaan ja avartamaan ajatusmaailmaamme, jolloin voisi syntyä jotain uutta ja ihmeellistä, ihmeellisempää kuin nykyteknologian saavutukset, kun yhdistämme kaikkien ihmisten potentiaalin. Jos jatkamme samalla mallilla, odotan (aktiivisesti) milloin koneet korvaavat itsensä ihmisillä, kun emme tuo ihmisyyttä työhömme, vaan olemme suorittajia. Ehkä koneet voivat vielä ajatella ihmistä syvemmällä tasolla, jos vain puhumme ihmisen ylivertaisuudesta hyödyntämättä sitä.

Tiimiakatemia – huippuyksikkö

Voimme jokainen muodostaa omanlaisen käsityksen huippuyksikön määritelmästä, kuten kaikesta muustakin. Olen kuitenkin viime aikoina pohtinut myös sitä, että tuleeko huippuyksikköys siitä, että juoksemme tulevaisuuden trendien perässä ja opimme taitavasti yhdistämään niitä liiketoimintoihimme. Mielestäni Tiimiakatemia elää parhaillaan aikaa, jossa on kuin tarjottimella tilaisuus pysähtyä ja pohtia suuntaa siitä, mitä se haluaa olla. Auttaako meidän juosta projektien, trendien ja asiakkaiden perässä, jos meillä ei ole suuntaa? Mielestäni muutumme osaksi suorittajakoneistoa.

Entä jos palaisimme hetkeksi ajassa taaksepäin ja peilaamme toimintaamme alkuperäiseen ajatukseen Tiimiakatemiasta. Markkinoinnin huippuyksikkö, joka luo tulevaisuutta. Miksi juoksemme trendien perässä, jos voisimme pysähtyä etsimään kaiken sen sadan viidenkymmenen ihmisen potentiaalin ja kulkisimme edellä, luoden tulevaisuutta? Ohjaako meitä kasvun mittarit vai oikea suunta? Laskemmeko, kuinka saisimme mahdollisimman paljon kirjoja luettua, kuinka maksimoimme liikevaihdot ja voitot, kuinka voisimme tavata mahdollisimman monta asiakasta? Vai pysähdymmekö miettimään, mitä voisin oppia tästä kirjasta tai tapaamaltani ihmiseltä, kuinka liiketoiminta edistää ylisukupolvista kehitystä parempaan yhteiskuntaan?

Ehkä tässäkin on tapahtunut sanan kahtiajako tai voi myös olla, että olen käsittänyt yhdyssanat väärin. Siis ei väärin, vaan eritavalla, tai siis… eri tavalla. Tiimiakatemia on kyllä yksikkö ja vieläpä huippu, ainakin kun vertaa viereisiin opinahjoihin, vaikkei pitäisi verrata. Onko kuitenkaan huippuyksikkö? Mielestäni tuo nimitys voisi olla pienellä ajatusten pyöräytyksellä saavutettavissa, jos pyrkisimmekin lähietäisyydellä maailman perässä juoksemisen sijaan harppaamaan ohitse. Tässä ei auta toimia omana yksikkönään, vaan on haastettava mukaan myös vanhemman sukupolven valmentajien ja alumnien kokemuksia, miksei myös tulevien toiveita. Saisimme ainakin useamman sukupolven kokemusta, ja mahdollisesti uusia opiskelijoita, kuten oli haaveiltu. Toki opiskelijamääräkään ei korvaa laatua, jos pohja on kestämätön, eikä osata hyöyntää sitä valtavaa erilaisuutta.

Merkityksellisyyteen

Kun päivittäinen tekeminen ei tuota tarvittavaa merkitystä, haemme merkityksellisiä kokemuksia viihteestä ja siirrämme yhteisöllisyyden erillisiin tapahtumiin. Haemme talon ulkopuolelta ilmaiset referenssit, joita hyödyntämällä kierrätämme rahan talon sisällä, jotta voisimme kerryttää lisää kokemusmerkitystä. Toinen toistaan hienompia tapahtumia, upeita tapahtumatiloja ja retkielämyksiä. Näistäkö merkitys koostuu? Olemme mukana muun koulutussektorin kanssa vahvistamassa nykyisen yhteiskuntamallin rakenteita. Niitä rakenteita, jotka perustavat ihmisen vähäisen merkityksen, eli katoavan materian kerryttämiselle ja sen myötä ylikulutuksen sokealle seuraamiselle. Paljonko onkaan riittävästi? Luovatko kertakäyttöiset koristeet, sekä kalliit bussimatkat ja hotellit sen tarvittavan merkityksen tapahtumillemme? Eivätkö tapahtumien sisällöt ja yhteisöllisyys yksinkertaisesti enää riitä hyvälle tapahtumalle? Mitä varten järjestämme tapahtumia?

Kulutamme lyhyen aikamme juosten täyttämässä yhteisö- ja cap-kassojamme, kun saman voisi tehdä ilman oppilaitoksen tuomia lisävelvoitteita. Havahdumme hetkeksi miettimään toimintamalliamme, kunnes tavoitemittarit kertovat meidän olevan jäljessä ja lähdemme taas juoksemaan niitä kiinni. Meillä on Tiimiakatemialla se etu, että kohtuullisen joustavat rakenteet antavat meille hyvät mahdollisuudet vaikuttaa, kun vain uskallamme tarttua toimeen. Meillä on todella mahdollisuus vaikuttaa ja hyödyntää hyvin monipuolista joukkoa, jos vain haluamme ja uskallamme jättää jälkeemme paremman paikan seuraaville ja sitä seuraaville. Pystymme toimimaan edelläkävijöinä näyttämässä tulevaisuuden suuntaa muulle yhteiskunnalle.

Vastuullisesti sivistykseen

Tämä reflektio on yksi vaikuttamisen tapa ja perustuu yhden tiimiyrittäjän näkemykseen. Kyseessä on siis yksi totuus, ja sinulla on mahdollisuus jatkaa ajatusta ja rikastuttaa sitä omallasi. Tiimiakatemian tavoitteena on kasvattaa vastuullisia tiimiyrittäjiä, mutta mitä se tarkoittaa. Vastuu on suoraselkäistä ja rehellistä toimintaa. Nämä asiat vaativat rohkeutta, sekä omien pelkojen kohtaamista. Eikö vastuullinen tiimiyrittäjä ole se, joka kertoo, jos joku ei omasta mielestä toimi ja lähtee edistämään asiaa? Kun sivistymme, avarramme omaa ajatteluamme ja alamme huomaamaan uudenlaisia työkaluja ongelmien ratkaisuun. Silloin osaamme ottaa ratkaisijan roolin ajelehtijan sijaan.

Kun ihminen sivistyy, hän oppii tuntemaan itseään kokonaisvaltaisemmin ympäristössään. Ajattelu avartuu ja alkaa syntymään uudenlaisia näkökulmia, joita hän voi hyödyntää monimutkaistuvien ongelmien ratkaisuun yhdessä muiden kanssa. Ihminen kokee kuuluvansa johonkin suurempaan kokonaisuuteen, jossa pääsee toteuttamaan itseään, jolloin syntyy merkitys. Eikö siis olisi parempi nähdä sivistys vaurautena rahan ja muun materian sijaan? Vaurautta määrittää se, minkä koemme arvokkaana. Vähennämmekö materian arvoa ajatusmaailmassamme ja alamme näkemään sivistyksen arvokkaampana? Sivistys on tämän hetken tiedon mukaan myös rajatonta, eikä siten kuluta elinympäristöämme. Lisäisikö se merkityksellisyyden tunnetta?

Tämän hetken koulutusjärjestelmä tuottaa kärjistetysti ajatellen hintalaputettua huipputyövoimaa, joka kilpailutetaan yrityksiin tehostamaan niiden kasvua. Entä, jos korvaisimme yleissivistävän koulutuksen edes osittain, sivistävällä koulutuksella, joka pyrkii nimenomaisesti tuomaan ihmisten yhteisen potentiaalin esiin, opettamalla pysähtymään ja kohtaamaan toisia ihmisiä siten, että osaisimme avartaa maailmankatsomustamme. Meiltä puuttuu henkistä vaurautta, jonka avulla osaisimme ja uskaltaisimme haastaa vanhoja ajatusmalleja ja toimintatapoja.

Muutokselle on tarvetta

Yhteiskunnassamme ilmenevät lisääntyneet mielenterveyshaasteet ja yleinen ahdistuneisuus kielivät muutoksen tarpeesta. Monisyiset ongelmat eivät tämänkään suhteen selviä yksinkertaisilla linjan vedoilla, vaan tarvitaan ihmisten välisen yhteistyön palauttamista ja parviälyä. Tarvitaan uudenlaisia tapoja löytää merkitystä kasvukeskeisessä suoritusyhteiskunnassa. En ota vielä kantaa siihen, kuinka esimerkiksi talousohjautuvaa ajattelua tulisi muuttaa erilaisin hybridimallein, ettei yhteiskunta kaadu globaalin talousriippuvuuden seurauksena. Korostan kuitenkin sitä, että mitään tekemättä asiat eivät muutu, ja vain kokeilemalla voimme löytää parhaat ratkaisut. Voimme siis lähteä kokeilemaan vaikutuksia omissa ympyröissämme. Muutos lähtee aina sisältä itsestä, laajeten hiljalleen tai lumipallona ulkokehille.

Selkeää yhteiskunnallista tai universaalia pahoinvointiongelmaa havainnoidessa voidaan huomata, että yleisellä tasolla katsottuna emme koe enää löytävämme tarpeeksi suurta merkitystä arjestamme. Erityisesti nuoriso kokee halua identifioitua itsediagnoosien perusteella. Kun merkitystä ei löydetä työstä tai arjesta, eikä valtava myllerrys tai itsetutkiskelu tuo merkitystä omalle olemassaololle, yksi tapa on ollut valita yksi lähinnä itseä oleva nimetty joukko. Silloin he kokevat saavansa merkityksen sille, mitä he ovat. He ovat osa jotain suurempaa joukkoa ja toimivat yhdessä omaa agendaansa ajaen. Pystymmekö varmistamaan tulevaisuuden tekijöiden, eli tämänhetkisen nuorison tulevaisuuden muuttamalla työtä ja kulttuuriamme merkityksellisemmäksi? Nykyinen työkulttuuri heijastuu myös koulutussektorille erilaisine kasvavine vaateineen. Nykyinen identifioitumiskulttuuri luo vastakkainasetteluja, jotka ilmenevät esimerkiksi mielenosoituksina ja kansalaisaloitteina erilaisten oikeuksien hakemiselle. Entä jos olisimmekin merkityksellisiä yhtenä kansakuntana, välttäisimmekö vastakkainasetteluja ja pystyisimme ottamaan parviälyn käyttöön?

Kuten edellä itsekin ilmaisin ihmistä tekijänä, niin yhteinen kielemme luo käsityksiä ja ohjaa ajatustamme maailmankuvan muodostumisesta. Millaista merkitystä luot ihmiselle puhuessasi tekijästä, työvoimasta tai asiakkaasta? Kieli kehittyy ja muotoutuu ajan saatossa sitä mukaa kun käytämme sitä ja luomme uutta käsitystä ympäristöstämme. Nykyiset kielemme käsitteet vahvistavat talouskasvua edistävää viestintää ja osa suomen kielen käsitteistä ovat edelleen negatiivissävytteisiä ajalta, jolloin viestintämme on keskittynyt niukkuudesta ja vähäosaisuudesta selviämiseen. Kun avarramme ajatusmaailmaamme, opimme myös uudenlaisia tapoja ilmaista itseämme ja pystymme kielen avulla luomaan uudenlaisia merkityksiä toiminnallemme. Usein lainaamme myös vieraskielisiä ilmaisuja tilanteissa, jotka ovat vasta rantautumassa kulttuuriimme, eikä niille löydy sopivaa suomenkielistä vastinetta. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että sivistymällä olemme konkreettisesti luomassa uutta.

Ihminen on enemmän

Ihminen on enemmän kuin vaatekerrasto, jonka hän pukee päällensä. Ihminen on enemmän kuin eteisen kaapista löytyvä kenkävalikoima. Ihminen on enemmän kuin auto tai pyörä, jolla hän siirtyy paikasta toiseen. Ihminen on enemmän kuin taskusta löytyvä metallilasilaatikko, jonka avulla hän lähettää tyhjiä kuvia kanssaihmisilleen. Ihminen on enemmän kuin mittareiden näyttämät tuloksekkaat saavutukset. Ihminen on enemmän kuin suoritustehokas työvoima. Ihminen on yksinkertaisesti enemmän kuin mikään materia, saavutukset, tai niiden luoma status. Miksi siis vertaisimme ihmistä materiastatuksen mukaan ja pyrkisimme yhteneviin kasvuihanteisiin, jotta pääsisimme samalle tasolle? Voisi olla hyvä aika olla ihminen, jolla on mittaamattoman laaja ja omaperäinen maailmankatsomus ja koittaa mitä syntyy, kun yhdistämme sata viisikymmentä mittaamattoman suurta kokemusta ihmisenä olemisesta, sekä kaikesta siihen liittyvästä ja liittymättömästä.

Nyt on mahdollisuus toimia etujoukoissa. Kuten sinisen meren strategia meitä opettaa, meidän ei kannata toimia punaisen meren alueella, jossa kilpailemme statusasemistamme ja maapallon rajallisista resursseista. Voimme siirtyä siniselle merelle sivistymään ja lisäämään rajatonta henkistä vaurautta. Aikaa siirtymälle on niin kauan kuin planeettammekin on meren sininen. Itse aion jättää tämän reflektion keskeneräisenä rikastumaan lukijoidensa ajatuksista ja jatkan sitten kun on peilailtu hetki käsityksiämme puolin ja toisin. Koitan myös löytää uudenlaista viitekehystä vauraammalle toiminnalle, jota voin koeistaa omassa yritystoiminnassa ja ympäristössäni.

Ratkaistaan nyt nämä hyvinvointi- ja resurssihaasteet pois ja katsotaan sitten seuraavaa. Niitä onneksi riittää vielä näiden jälkeen rajaton määrä. Sinunkin on nyt viimeistään aika etsiä merkitystä tekemällä sitä mitä osaat, mistä nautit, ja mitä maailma tarvitsee. Oman reflektointini oheen on tarkoituksella jätetty osin peilattuja tai kokonaan avoimia kysymyksiä, jotta jää tilaa ajattelulle. Jos et vielä ehtinyt pysähtymään, nyt on vielä loppuelämä aikaa tehdä se, ja jättää loput ajatukset seuraaville sukupolville. Voit vastata tähän reflektioon uusilla omilla ajatuksilla ja näkemyksilläsi, tai voit tehdä myös omasi. Jos tämän luettuasi osasit peilata ja haastaa omia ajatuksiasi, sekä omaa käsitystäsi maailmasta, ja koet nyt itsesi edes hieman merkityksellisemmäksi, on se merkki siitä, että sivistys on todella vaurautta. Onhan se juurikin sen verran vaurautta kuin koemme sen olevan.