Idiootit ympärilläni

Kirjoittaja: Juuso Salpakari

5 toukokuun, 2024

Lähdeteos: Idiootit ympärilläni - Kuinka ymmärtää muita ja itseään

Lähdeteoksen kirjoittaja: Thomas Erikson

Teoriapisteet: 2

Idiootit ympärilläni kirja valikoitui tällä kertaa ja päätin vielä viimeiseksi kokeilla äänikirjaa, sillä pystyin hyödyntämään työaikaani kirjan kuuntelemiseen. Kirja oli ollut pidemmän aikaa minulla mielessä ja halusinkin päästä oppimaan ihmisten käytösmalleista ja miettiä myös omaa käytösmalliani johonkin teoriaan viitaten. Mielestäni onnistuin saamaan käsitystä siitä, miksi ihmiset käyttäytyvät tietyllä tavalla. Kirjaa kuunnellessani aloin tunnistamaan omia piirteitä ja myös miettimään esimerkiksi tiimiläistemme käytösmalleja.  

Kirja oli itselleni ajankohtainen, sillä nyt toimiessani Teamleaderina olen aika ajoin pohtinut omasta tiimistä, sitä miksi kukakin käyttäytyy erilaisissa tilanteissa tietyllä tavalla ja halusin oppia ymmärtämään erilaisuutta paremmin. Tiimiakatemialla arjessa ollaan kontaktissa joka päivä erilasten ihmisten kanssa ja aika ajoin tulee haasteita, mutta myös uusia ja luovia ideoita. Nyt opiskeluiden aikaan olen huomannut monesti, että ihmiset toimivat ja ajattelevat täysin eri lailla kuin itse niin tiimissä kuin koko yhteisössä. Varsinkin akatemialle tullessani alkuun mietin useasti, että muut ovat väärässä ja oma ajatukseni on kaikkein oikein ja paras, mutta onneksi olen oppinut ymmärtämään enemmän muita ja olen myös pystynyt rikastamaan omaa ajatteluani.  

Kirjassa Erikson mainitsi, että esimerkiksi johtajat valitsevat tiimeihinsä yleensä automaattisesti heidän kaltaisiaan ihmisiä, joiden kanssaan he kuvittelevat kommunikaation olevan helpompaa. Meillä Artessa tähän ei ole ollut oikeastaan yhtään vaikutusvaltaa, sillä emmehän päässeet kasaamaan koko tiimiä itse. Kokemusteni perusteella olen huomannut, että kun olemme käynnistäneet uusia projekteja, olen tietoisesti pyrkinyt valitsemaan projektiin sellaisia tiimin jäseniä, jotka ovat samankaltaisia minun kanssani. Samankaltaisuuksien kautta projektiryhmät ovat olleet onnistuneita ja työilmapiiri on ollut toimiva.  

Kirjan mukaan perinnölliset temperamentti- ja luonteenominaisuudet aktivoituvat jo geenivaiheessa ja vaikuttavat siten käyttäytymiseemme. Monesti meidän käyttäytymistämme ohjaavat asiat voivat olla perinnöllisiä vanhemmilta, isovanhemmilta tai joltain sukulaiselta. Moni on varmaankin kuullut joskus sanottavan: “On tuo meidän Mattimme ihan kopio Pentti-sedästä.”  

Persoonallisuutta ei voi muuttaa, mutta sen ymmärtäminen ja kehityskohteiden tunnistaminen ovat tärkeitä. Erikson luokittelee ihmiset neljään eri käyttäytymismalliin värikoodien avulla ja selittää, miten näiden mallien edustajat reagoivat ja toimivat erilaisissa tilanteissa. On kuitenkin tavallista, että ihmiset eivät ole yksiselitteisesti vain yhtä väriä, vaan he voivat edustaa sekoituksia useammasta eri väristä.  

Kirjassa käytetyt käyttäytymismallit: 

Vihreä: Vakaa, rauhallinen, luotettava, ystävällinen, lojaali, hillitty, sisukas, kärsivällinen 

Sininen: Analyyttinen, tarkka, perfektionisti, asiallinen, varovainen, itsenäinen 

Keltainen: Innostava, luova, ulospäinsuuntautunut, avoin, sponttaani, huomionhakuinen 

Punainen: Hallitseva, kilpailuhenkinen, päättäväinen, voimakas, määrätietoinen, itsepäinen 

Omalla kohdallani näitä oli yllättävänkin haasteellista miettiä, sillä tuntui että mikään ei ollut suoraan yhdistettävissä minuun, ainakaan omasta mielestä. Tunnistan itsessäni useamman käyttäytymismallin piirteitä, mutta luokittelisin itseni ehkä päällimmäisenä vihreän ja keltaisen yhdistelmäksi. Toki myös kilpailuhenkisyyttä löytyy ja sitäkin välillä jopa liikaakin, mutta ne ehkä tulevat esille enemmän harrastuksieni mukana.  

Oli hauska huomata kirjaa kuunnellessani, että kuinka tunnistin ja yhdistelin värejä meidän omaan tiimiimme. Tulin lopulta tulokseen, että meiltä löytyy tiimistä jokaista väriä. Reflektoidessani tiimityöskentelyämme olen huomannut merkittävää kehitystä kaikkien tiimiläisteni vuorovaikutustaidoissa verrattuna ensimmäiseen vuoteen Tiimiakatemialla. Alun perin punaisen käyttäytymismallin piirteistä tunnistettavat henkilöt hallitsivat keskusteluja tiimin treeneissä ja palavereissa, mutta nykyään he osaavat paremmin antaa tilaa muille ja kuunnella aktiivisesti. Tämä on selkeästi edistänyt tiimin yhteistä vuorovaikutusta ja mahdollistanut myös sinisten ja vihreiden osallistumisen entistä aktiivisemmin. Puheenvuorot ovat harkitumpia ja osallistujat ovat tietoisempia siitä, miten he osallistuvat keskusteluun. Dialogi on myös tasapainoisempaa ja jakautuu tasaisemmin tiimin jäsenten kesken. 

Tiiminä kehittyessämme uskon, että jokainen voi ohjata omaa käytöstään haluamaansa suuntaan, kunhan on valmis sitoutumaan siihen. Viimeisen kolmen vuoden aikana olen havainnut merkittävää henkilökohtaista kasvua jokaisessa tiimin jäsenessä ja heidän kyvyssään tiedostaa omat toimintatapansa. Tiimissä tarvitaan sekä energisiä aloitteentekijöitä että niitä, jotka harkitsevat asioita syvällisemmin.  

Kirja oli loistava ja koen, että siitä oli hyötyä tiimiakatemialla ja varsinkin nyt jo tulevaisuudessa häämöttävään työelämään. Työelämässä on tärkeää osata ja ymmärtää erilaisuutta, joten koen olevani taas hieman rikkaampi ajatuksieni kanssa.  

You May Also Like…

0 kommenttia

Lähetä kommentti