Mitä enemmän annat, sitä enemmän saat. Mieti joka ilta, mistä olet kiitollinen. Kun manifestoin hyviä asioita, hyviä asioita tapahtuu. Siinäpä muutama ohje, mitä jokaisen ihmisen tulisi noudattaa. Täytyy sanoa, että Jen Sinceron You are a badass oli juuri sellainen kirja, mitä kaipasin tähän hetkeen. Koronakaranteenini on lopuillaan ja minulla on ollut aikaa pohtia tavallista arkeani. Huomasin heti, että minulla on paljon enemmän kiinnostusta ja aikaa pitää hyvinvoinnistani huolta, kun en ole koko ajan menossa jossain. Soittelin pitkästä aikaa isoäitini sekä Helsinki-ystävieni kanssa. Olen käynyt päivittäin pitkällä kävelyllä raikkaassa ulkoilmassa. Olen myös mietiskellyt suhdettani omaan persoonaani ja fyysisiin ominaisuuksiini ja koen olevani hyvin tyytyväinen siihen, mitä olen nyt. Paikalleen pysähtyminen oli tärkeää, sillä ymmärsin taas jälleen kerran, miten laiminlyön hyvinvointiani täyttämällä kalenteriani asioilla, jotka ottavat enemmän, kuin antavat. Koinkin eilen suuren helpotuksen tunteen, kun ymmärsin, että olin juuri vapauttanut kalenteristani melkein yhdeksän tuntia. Ilmoitin edellisellä viikolla valmentajakavereilleni, ettei minulla ole enää jaksamista tai aikaa valmentaa kahta voimistelujoukkuetta ja oli ihanaa huomata, kuinka nimeni oli palaverissa pyyhitty pois toivomani joukkueen valmentajista.

Olin miettinyt asiaa aivan liian pitkään. Yksi kirjan teemoista olikin päätöksenteko. Käytin aivan turhaa aikaa ja energiaa asian vatvomiseen, samalla jatkaen valmentamista, mikä tuntui joka kerta enemmän muiden miellyttämiseltä, kuin oikeasti omalta päätökseltäni. Toisaalta menetän nyt suuren osan niistä vähäisistä palkkatuloista, mitä opintotuen lisäksi saan, mutta uskon, että raha-asiani järjestyvät kyllä. (Täytyy manifestoida rahaa, niin sitä tulee.) Voi mitä olisinkaan voinut tehdä tuolla ajalla, jonka puolessa vuodessa käytin tilanteen surkutteluun. Nyt minun täytyy vain pitää huoli, että käytän vapautuneen ajan järkevästi ja asioihin, jotka tuottavat lisäarvoa minulle. En elä muille, vaan itselleni.

Tuon kappaleen kirjoitettuani, mielentilani on melko negatiivinen ja se, jos jokin ei ole hyväksi, sillä samanlaiset energiat vetävät toisiaan puoleensa. Kun ajattelen tyhmiä juttuja, tyhmiä juttuja tulee lisää. Onneksi sama toimii myös toisin päin. Nyt listaankin kolme asiaa, joista olen kiitollinen tällä hetkellä.

1. Minä ja perheeni olemme pysyneet terveenä vallitsevasta koronatilanteesta huolimatta.
2. Itsetuntoni on tällä hetkellä korkeammalla, kuin koskaan. Jee!
3. Huonekasvini, nimeltään Junnu, jota olen kasvattanut pikkupistokkaista, on kasvanut huimasti.

Kirjassa puhuttiin myös torkusta eli muutoksen estävästä tilasta. Tyydymme usein uskomuksiimme, emmekä siksi lähde tavoittelemaan suuria asioita. Esimerkiksi, jos perheessäni olisi aina ollut tiukkaa rahasta ja vanhempani olisivat luoneet minulle uskomuksen, että rahaa ei ole, eikä sitä ole tulossa, voisin helposti tyytyä ajatukseen, enkä koskaan tavoittelisi mitään enempää. Onneksi tämän asian suhteen olen saanut juuri päinvastaisen kokemuksen. Lapsuudessani raha tai sen vähäisyys ei näkynyt ainakaan meille lapsille ongelmana, vaikka sitä ei kovin paljoa ollutkaan. Nykyään isäni pyörittää menestynyttä yritystä. Sieltä siis noustiin, eikä tilanteeseen vain tyydytty. En myöskään muista, että sitä olisi surkuteltu koskaan.

Toisinaan voi käydä niin, että kun käärii hihat ja alkaa viemään asioita haluamaansa suuntaan, tuntuu, että universumi tekee kaikkensa suunnitelmien epäonnistumiseksi. Esimerkiksi vallitseva koronapandemia on varmasti ollut monelle suuri takaisku bisneksiin ja mihin tahansa tekemisiin. Itse olen aina ollut melko spontaani, mutta perusvarma ihminen. En ole pahemmin tehnyt mitään oikeasti räväyttäviä asioita, vaan pysynyt aika lailla mukavuusalueella ja ollut sellainen, kuin minun on odotettukin. Vuoden 2020 alussa kuitenkin repäisin ja ostin liput elokuun Sziget-festivaaleille Budapestiin. En ole koskaan käynyt Suomipop -festareita suuremmassa tapahtumassa, edes Suomessa ja olin oikeastaan melko peloissani, että mitä tästä oikein tulee. Halusin kuitenkin todella paljon lähteä ja mietin, miten ihanaa olisikaan päästä reissuun uusien Tiimiakatemialta saatujen kamujen kanssa. Yritin tehdä muutosta tasapaksuun elämääni, mutta kyllähän kaikki tässä vaiheessa tietävätkin, että kaikkien muiden festivaalien tavoin, myös Sziget peruttiin koronan takia. En kuitenkaan lannistunut ja ottanut rahojani takaisin, vaan aion mennä festivaaleille sitten vaikka 2023 tai milloin ikinä se järjestyykään. Minullahan on lippukin jo valmiina. Vaikka kyseessä on niinkin pieni asia, kuin festarit, niin en aio luovuttaa asian suhteen. Niin ei saisi käydä myöskään suuremman mittakaavan asioissa. Tai oikeastaan erityisesti niissä. Klisee:” Why do we fall? So we can learn to pick ourselves up.” on sen siirappisuudesta huolimatta todella osuva. Aina pitää nousta ja oppia virheistään.

Minuun kolahti erityisesti se, että kun ärsyynnyn jonkun toisen tekemisestä tai luonteenpiirteestä, se todennäköisesti johtuu siitä, että se on sellainen, mistä en pidä itsessäni. Peilaamme itseämme muihin ja heijastuksesta näemme piirteitä, joista pidämme ja joita emme voi sietää. Emme vain todennäköisesti tiedosta, mistä moiset tunteet johtuvat. Ensi kerralla, kun ärsyynnyn jostain, koitan miettiä, että mistä se johtuu. Tunnistanko saman piirteen itsessäni? Jos vastaukseni on kyllä, minun täytyy pohtia, onko se sellainen piirre, jonka haluan tunnistaa itsessäni, vai pitäisikö sille tehdä jotain. Tietenkin omaan persoonaan on vaikea vaikuttaa, mutta sellaisten piirteiden, joista en pidä, tiedostaminen on jo askel eteenpäin. Myös suora palaute muilta minulle tulisi aina ottaa avosylin vastaan ja käyttää itsensä kehittämiseen. Valitettavasti rakentavan palautteen vastaanottaminen on minulle yhä toisinaan hankalaa. Koen kuitenkin kehittyneeni siinä jo huomattavasti.

Vähättelen usein itseäni. Vähättelen mielenkiinnonkohteitani, sitä millainen ystävä olen sekä sitä, miten hoidan työasioita. Esimerkiksi sekin, että olen enemmän kiinnostunut tämän kirjan self help -opeista, kuin digimarkkinoinnin perusteista, luo minulle suurta riittämättömyyden tunnetta. Koen, että muut arvostaisivat enemmän ”konkreettisempia” taitoja. Se ei välttämättä ole totuus, mutta sellainen mielikuva minulla on. Tässä ja muissakin asioissa, minun kuitenkin tulisi miettiä, että ominaisuuteni ja luonteenpiirteeni ovat ne, mitkä tekevät minusta minut.

Viimeinen asia, jonka haluan nostaa, on lause, jolla aloitin reflektioni. Mitä enemmän annat, sitä enemmän saat. Tässäkin pätee keskenään samanlaisten energioiden vetovoima. Välillä huomaan, että valitan vähän kaikesta. Tällöin annan muille tyhmiä juttuja mietittäväksi, ja mitä muuta voisinkaan saada takaisin, kuin vähän tyhmiä juttuja. Tietysti mieltä painavista asioista täytyy puhua, ja koenkin sellaisen avoimuuden suureksi vahvuudekseni. En jää yksin vellomaan mieltä askarruttavien asioiden kanssa. On kuitenkin aivan eri asia purkaa omaa mieltään ja ajatuksiaan, kuin valittaa ihan vain valittamisen ilosta. Olen aika itsekäs. Useimmiten en edes tajua sitä. Ehkä se osittain juontaa juurensa kilpailuhenkisyydestäni ja siitä, kuinka halua aina olla parempi, kuin muut. Tämänkin olen tajunnut aivan arjen pienistä teoista. Pari viikkoa sitten treenien päätteeksi, tiimiläiseni huomasi minun reppuuni ripustetun Marimekon heijastimen. Hän tuli katsomaan sitä ja oli ihan innoissaan heijastimesta. Sanoin, että joo en edes tiedä, mistä olen tämän saanut ja tiimiläiseni kertoi, kuinka hänen äitinsä on jo kauan halunnut samanlaista, mutta niitä ei myydä enää, eikä kirpputorikierroksetkaan olleet tuottaneet tulosta. Sitten yllätyksekseni hän kysyi, olisiko voinut ostaa heijastimen minulta, sillä se tekisi hänen äitinsä superiloiseksi. Ensimmäisenä mieleeni tuli ajatus, etten ollut ymmärtänyt, kuinka arvokas se ehkä olikaan ja itsekkyyteni astui peliin. Mietin, että entä jos pidänkin sen itselläni. Silloin muut voisivat katsoa, että wau, onpa sinulla hieno heijastin. Sitten onneksi laitoin stopin tälle ajatukselle ja ymmärsin, etten tekisi sillä oikeasti mitään. Varsinkin, jos se oikeasti tekisi jonkun toisen iloiseksi, niin tietysti annan heijastimen tiimiläiselleni. Kun sanoin, että tietysti saat sen, ja ei tarvitse maksaa mitään, kun en ole itsekään siitä maksanut ja se on hieman likainenkin, hän oli niin aidosti iloinen, että meinasin oikeasti herkistyä. Miten pystyinkään saamaan hänelle niin hyvän mielen, noin pienellä teolla. Lisäksi Mobile Paysta pamahti ilmoitus kymmenen euron korvauksesta, jota en oikeasti olisi todellakaan kaivannut. Kaikilla oli hyvä mieli. Vaikka teko oli pieni, havahduin omiin itsekkäisiin ajatuksiini ja aion jatkossa kehittää itseäni sen suhteen.

Vielä kunniamaininta meidän tiimimme Oonalle, joka minulle tuli mieleen useista kirjan teemoista. Olen oppinut Oonalta jo paljon ja uskon, että opin vielä hurjasti lisää. Tässä tuleekin neljäs kohta listaan asioista, joista olen kiitollinen: meidän tiimimme Onixia. Vaikka se kuinka välillä rassaakin hermoja, niin en kyllä vaihtaisi tiimiläisiäni toisiin tyyppeihin.