Hiljaiset – introverttien manifesti

Kirjoittaja: Iida Leskelä

5 toukokuun, 2022

Lähdeteos: Hiljaiset - Introverttien manifesti

Lähdeteoksen kirjoittaja: Susan Cain

Teoriapisteet: 3

Nuoruuden minä, nämä sanat ovat sinulle.

Sinut on opetettu liian tietoiseksi ensivaikutelman merkityksestä ja se, miten eri tavalla suhtaudumme siihen, erottaa meidät. Sinulla on vielä liian kieroutunut käsitys siitä mikä on hyvää, tavoittelun arvoista ja sallittua, vaikka todellisuudessa olemme molemmat tasapainottamassa toisiamme juuri tällaisina kuin olemme. Rohkeutta ja pelkoa, esiintyjiä ja kuuntelijoita, spontaaneja tekijöitä ja harkitsevia ajattelijoita, näitä kaikkia tarvitaan.

Anna se muille anteeksi, jos he väärinymmärtävät sinun haluttomuutesi osallistua jatkuvaan puheensorinan virtaan heidän kanssaan. Me tiedämme, ettet tee sitä halusta vaikuttaa tylyltä. Toiset eivät aina ymmärrä, että sosiaalisuutesi voimavaroissa tulee pohja nopeasti vastaan. Tunnista omat jaksamisen rajasi. Muita sinun ei tarvitse miellyttää väsymiseen asti. Ymmärrä myös se, että kykysi nauttia elämästä myös yksin itsesi kanssa on lahja, jota kaikki eivät osaa. Sinä pelkäät seurassa, joku toinen pelkää yksin. Älä siis vertaile pelkoasi, vaan opi elämään sen kanssa. Itsevarmuutesi alkaa näkyä sinusta silloin, kun ymmärrät paikkasi maailmassa ja ymmärrät mihin sinun kykyäsi malttaa hiljentyä tarkkailijan rooliin tarvitaan. Opi olemaan ylpeä introvertin ominaisuuksistasi, sillä ekstrovertin maailma ei ole yhtään sen arvokkaampi. Minä tiedän nyt paremmin mistä sinulle puhun, molemmilta puolilta.

Unohda harhainen kuvitelma ekstrovertin helposta suositusta elämästä.

Muistan, kuinka välillä ihmettelit itsekin intoasi esiintyä lavalla, vaikka tiedostit ujon introvertin identiteettisi jo varhain. Yhtä lailla muut sitä ovat hämmästelleet, samalla kun olet kivenkovaa väittänyt olevasi todella introvertti luontoinen. Uskoisitko jos kerron sinulle, että rohkea ekstrovertti voi pelätä esiintymistä sinua enemmän? Hänen itsevarmuutensa ja sanavalmiutensa ei enää välttämättä riitäkään lavalle asti, vaikka hän on vahvimmillaan spontaaneissa sosiaalisissa tilanteissa, kun sinä seisot jäykkänä hiljaa vieressä. Lavalle mennessä roolit vaihtuvat täysin. Sinä et pelkää siinä olla yksin vastuussa siitä mitä suustasi pääsee, sillä osaat valita sanasi harkiten ja olet ehtinyt tarkkailla lavaa ja ympäristöä jo tovin. Olet tehnyt sen itsellesi tutuksi ympäristöksi ja olet siihen valmis.

Meillä voi olla samoja ominaisuuksia paljonkin, luonnollisesti. Silti elämme niin kovin erilaista elämää kaltaistemme kanssa, introvertin ja ekstrovertin eri puolilla. Totta on, että olen itsekin tehnyt jonkinlaista muutoksen matkaa eteenpäin, siitä sinä et vielä tiedäkään. Olen kasvanut itsevarmemmaksi ja oppinut luottamaan vahvuuksiini. Pelkoni ovat muuttaneet muotoaan. Olen oppinut viihtymään sosiaalisissa tilanteissa, mutta edelleen olen vahvimmillani myös yksin. Lataudun molemmilla puolilla, seurassa ja rauhassa. Uskallan koetella mukavuusalueideni rajoja. Siten olen tänne päässyt, kokemaan ekstrovertinkin näköistä elämää. Mutta kotiin on aina helppo palata, tuntuu turvalliselta olla myös yksin, kuten tiedät.

En sano, että sinun tarvitsee siis väkisin kiusata itseäsi ajautumalla tilanteisiin, joissa et viihdy. Introvertin elämä on sinua varten juuri nyt, siihen olet syntynyt ja siihen ympäristö on sinut opettanut. Mutta tiedä se, että sinä olet kasvava ihminen ja kohtalosi ei ole vielä käsikirjoitettu pysyväksi tuollaisenaan. Sinä kasvat, kun ympäristösi kasvaa. Minähän sen tiedän, miltä tulevaisuutesi polku näyttää.

Sinusta epämukavuusalueelle uskaltautuminen voi tuntua jopa epäreilun ylitsepääsemättömältä. Uskot vakaasti, että ekstrovertti hyppii mukavuusalueeltaan eteenpäin ilman pienintäkään ongelmaa. Mutta mietipä tätä vielä, kaivelekin oikein syvältä ajatuksiasi. Epämukavuusalue on nimensä mukaan epäilyttävää aluetta, jota jokainen omalla tahollaan arastelee, sosiaalisesta uskaliaisuudestaan huolimatta. Epämukavuusalueet vaan ovat niin yksilöllisiä, että niitä ei voi verrata. Niin kuin jo kerroinkin, ekstrovertit pelkäävät eri asioita kuin sinä. Sinun mukavuusalueesi voi olla toiselle tukalinta aluetta ikinä.

Haluan valaa sinuun uskoa ja tehdä sinut ylpeäksi. Siksi kerron sinulle jotain, jota tuskin voisit kuvitella. Sinusta kasvaa vielä ihmisten johtaja. Sosiaalisesta arkuudestasi huolimatta tulet olemaan se, joka uskaltaa kantaa vastuun, jota rohkeammatkin ekstrovertit välttelevät. Kuuntelijan roolin sijaan sinä tulet antamaan ohjeita muille. Tarkkailemisen sijaan muut tulevat ottamaan sinusta esimerkkiä ja vaikutteita. Vaikka kuvittelet itsesi näkymättömäksi, sinut ja taitosi huomataan. Vahvuutesi on poikkeuksellinen kuuntelemisen taito. Tiedät, mitä ympärillä tapahtuu, sillä pohjimmiltasi olet aina ollut tarkkaileva. Opit käyttämään sitä hyödyksi ja voittamaan sillä ihmiset puolellesi, vaatimatta itseltäsi liikaa sosiaalisissa tilanteissa.

Osaat säilyttää tasapainon, nyt ja aina.

Kuuntelemalla itseäsi tiedät rajasi. Osaat olla hiljaa, kun tarvitsee, mutta opit myös ottamaan oman puheenvuorosi vahvojen ekstroverttien joukossa. Annettuasi itsestäsi tarpeeksi, opit kiittämään itseäsi antamalla itsellesi ansaitsemaasi aikaa. Tiedät, että olet siinä hyvä. Osaat rauhoittua. Sinulla on voima nähdä elämästä paljon enemmän sellaisia asioita, mitä kaikki eivät äkkiseltään huomaa. Sinulta ei vaadi paljoa pitää silmäsi auki ainutlaatuisten tilaisuuksien edessä. Sinulta ei mene mikään ohi, jos kykenet säilyttämään rauhan kiireen keskellä. Osaat elää hetkessä ja ottaa siitä kaiken irti. Osaat pysähtyä, kun on sen aika. Monella on sinulta paljon opittavaa.

You May Also Like…

Suojattu:

Salasanasuojattu

Katsoaksesi tätä suojattua sisältöä, kirjoita salasana alle:

Et taida kuunnella

Kuunteleminen on taito, jonka nykyään yhä harvempi taitaa. Vaikka puhe on maailmassa lisääntynyt, kuunteleminen ei...

Inspiroitunut

Inspiroitunut johtaja – Miten johtaa ja menestyä työelämässä En ole kokenut itse olevani kauhean inspiroitunut...

0 kommenttia

Lähetä kommentti