Oppiminen on altistuksen ja kiinnostuksen tulo. Oppimateriaalin tai esitystavan laatu on todella tärkeää, koska se vaikuttaa vahvasti kiinnostukseen. Ihminen ei aina tunnista kiinnostuksen kohdettaan. Niin no, tämänhän markkinoijat tietävät, ja varsinkin huippumyyjät. Power Point, Canva tai muu ei ole suosikkityökalujani kun valmistelen esitystä, enemmän tykkään piirtää asiat fläpille. Mutta muutaman ajatuksen voisin jatkossa uhrata sille, minkälaisen imagon haluan asialle ja itselleni esityksessä luoda. 

Semanttisen verkoston käsite laajensi ymmärrystäni. Siis se, että käsitteet antavat toisilleen merkityksen niitten välisten suhteiden kautta. (Vähän niin kuin ihmisetkin.) Oppiminen on näiden verkkojen muokkaamista. Siksi usein riittää esittää asia tiiviisti, kunhan oppija pääsee prosessoimaan sitä ja huomaamaan mitä yhteyksiä sillä on muihin käsitteisiin. Melontaa opettaessani kehitin tällaisen kaavan: 

1. kerro asian perusteet niin lyhyesti ja yksinkertaisesti kuin mahdollista 

1. laita ryhmä harjoittelemaan 

1. kierrä auttamassa tai haastamassa  

Ihminen muistaa vain 5% siitä mitä kuulee luennolla, mutta jopa 75% siitä mitä oppii tekemällä. Aika raju ero. Mutta ihan ymmärrettävää: kun joku juttelee akatemialla nettisivujen rakentamisesta en ole kovin kiinnostunut, mutta kun joudun itse pohtimaan hallinnoimani sivuston rakennetta, osaaminen tarttuu kuin mikä. Kiinnostus nimittäin aktivoi ne hermoverkot, joihin opittava aihe linkittyy. Ei-kiinnostuneena kyseiset verkot ovat passiivisia. Samalla tavoin olen kiinnostuneempi tämän kirjan sisällöstä ja koetan sisäistää sen nyt kun kirjoitan siitä esseen. 

Kirjassa puhuttiin käänteisestä oppimisesta (flipped learning). Ei siis unohtamisesta tai taantumisesta, vaan menestyksekkäästä oppimismenetelmästä, jossa tieto hankittiin kotona ja läksyt tehtiin koulussa. Kuulostaa tiimiakatemialaisen korvaan aika tutulta. Olin kerännyt kesän aikana kirjapisteitä ”varastoon,” joten minulla ei ollut painetta lukea kovin paljoa tänä syksynä. Tekeminen olisi todennäköisesti ollut jonkun verran innostavampaa, jos olisin saanut siihen liittyvää tuoretta tietoa syksyn mittaan. Olisi kannattanut rohkeasti ottaa päivä tai puoli päivää vapaata tuohon tarkoitukseen. 

Ympäristö osana ajattelua 

Tämä oli kaunis ja kiehtova ajatus: Kun ihmiset kommunikoivat keskenään, heidän aivonsa pyrkivät synkronoitumaan toistensa kanssa. Sen tähden tietoa ei niinkään lähetetä ja vastaanoteta, vaan sitä pikemminkin luodaan yhdessä. Se ei ole pallon heittoa, vaan tanssimista samaan tahtiin. Ihan kuin dialogissa. Kun tipahdat kärryiltä liian nopeassa vauhdissa, et opi, etkä kykene yhdistämään asioita toisiinsa, ahdistut. Kun ihmiset jauhavat samaa asiaa moneen kertaan, mielenkiinto laskee niin, että vaikka keskustelussa tulisikin jotain uutta, se ei ”tartu” mieleesi. Järvilehto mainitseekin kirjassaan, että sekä flow, että oppiminen tapahtuu parhaiten kohtuullisen vireyden tilassa. 

Aivojen synkronoitumisesta: Tekstissä on melkoisen vähän informaatiota. Puheessa sitä on enemmän. Jos näemme myös kehon kielen ymmärrämme entistä kokonaisvaltaisemmin ja jos tiedon välittäjä osaa vielä näyttää ajatuksensa kuvina tai vaikka musiikkina, tietoa siirtyy välillämme moninkertaisesti. Myös reaktiot eri asioihin, toimintatavat ja niistä paistavat ajatusmallit kertovat enemmän kuin teoria paperilla. Mitä moniaistisempaa, sitä kokonaisvaltaisemmin koemme sen tiedon jäävuoren, josta kuitenkin havaitsemme vain pinnan päällisen osan. Aivoni assosioivat hurjasti live-esiintymisissä, joten ne jäävät mieleen. Toisten ihmisten vaikutuksen lisäksi myös fyysinen ympäristö on osa ajatteluamme. Huomaan, että muutettuani soluun yksiöstä, jossa oli järvinäköala, en ajattele ruuanlaittoa aivan yhtä kulinaristisesti.  

Kirjassa oli jännä väite, että ulkoa oppiminen on käytännössä sama asia, kuin taidon oppiminen. Tämähän kuulostaa päinvastaiselta Tiimiakatemian oppimisideologialle, jossa painotetaan osaamista ulkoa muistamisen sijaan! Päin vastoin. Järvilehto perustelee yhtäläisyyden sillä, että sekä tiedon, että taidon oppimisessa on kyse siitä, että kykenet tietoa tai taitoa tarvitessasi käyttämään sitä. Pikemminkin hän on sitä mieltä, että tieto, jota et voi käyttää, ei ole tietoa lainkaan. 

Itseohjautuvuus 

Kirjoista oppimisessa minua epäilyttää se, että jos ymmärrän jotain väärin, niin se ei välttämättä valkene minulle koskaan, koska useimmissa kirjoissa ei ole mukana ”Testaa tietosi”-osuutta tai jotain loppukoetta. Eli virheelliset uskomukset saattavat jäädä voimaan. Ne saattavat tulla esille keskustelussa tai toiminnassa, kun jokin päätös tulee tehtyä harhaisin perustein. Myös kirjaa reflektoidessa ja jo lukemisvaiheessa tulee joitain kriittisiä ajatuksia ja saman aiheen muista kirjoista löytyy niitä myös. Jos taas virheellinen käsitys ei tule koskaan ilmi, se tuskin on kovin vakavaa. Markkinoinnissa tai johtamisessa kuitenkin on aika vähän absoluuttisia totuuksia. Onneksi eksaktimmilla aloilla, esimerkiksi aivokirurgeilla lienee aika liuta kokeita.  

Järvilehto listaa joitain keskeisiä taitoja, joita kenen tahansa olisi hänen mielestään hyvä osata. Eräs näistä on pikalukeminen. Opettelin sitä, kun luin Christian Grönroosin ”Palveluiden johtaminen ja markkinointi” kirjan juuri ennen deadlinea. Se oli oikeastaan aika hauskaa ja todennäköisesti paras tapa lukea kyseistä kirjaa, sillä teksti oli kuin weetabix-muroke: höttöinen, mutta terveellinen ja ravitseva kun vain syö tarpeeksi. Kilpailin itseäni ja kelloa vastaan. Se vaatii kuitenkin enemmän itsekuria ja keskittymistä kuin tavallinen, hidas lukeminen ja niinpä tuo kerta on ollut tähän mennessä ainoa. Vaikka kirjoista on mukava nauttia rauhassa, koitan harjoittaa myös pikalukua, jotta ehdin oppia aiheet haluamassani ajassa. 

Koulussa opetetaan taitoja, joilla vastata yhteiskunnan sinulle asettamiin vaatimuksiin, olla hyvä kansalainen. Siellä ei perinteisesti ole tutkittu kovin suurella painotuksella mitä toiveita oppijalla on elämänsä suhteen ja miten ne voi saavuttaa. Supertramp kiteyttää tämän loistavasti kappaleellaan The Logical Song. LINKKI https://youtu.be/low6Coqrw9Y Akatemialla taas pääsemme luomaan itse oppimissopimuksemme ja valitsemaan kirjamme ja projektimme. Se herättää kysymyksen, osaanko valita oikein, niin että saan tästä ajasta parhaan hyödyn irti. On todella hienoa, että kirjapisteitä saa myös henkisen kasvun kirjoista. Siltikään en ole aivan vakuuttunut, saanko todella oppia aivan mitä haluan. Täytynee kokeilla. Ja toisaalta jako vapaa-ajan ja oppimis/työajan välillä hämmentää edelleen, vaikka opintoja alkaa olla jo vuosi takana. Viimeisimpään oppimissopimukseeni laitoin vain ammatillisia tavoitteita, mutta seuraavasta aion tehdä paljon laajemman.