Jotain filosofisia tuulia ja ajattelun raikastuksia on hyvä kerätä matkan varrella taskuun, joten tämä
kirja valikoitui ihan siitä syystä. Kirja on muistelma, joka kertoo Warnerin oman matkan punk rock –
muusikosta kohti zen-buddhalaista munkkiutta. Kirjassa tarjoillaan ajatusta, että zenbuddhalaisuus ei ole pelkkä uskonto, vaan se on enemmänkin elämäntapa, jota kuka tahansa voi
harjoittaa taustastaan tai uskomuksistaan riippumatta. Warner väittääkin kirjassaan, että zenbuddhalaisuuden perinteisiä opetuksia ovat vääristäneet vuosisatojen ajan tietynlaiset kulttuuriset
ja tapajärjestelmän mukaiset vaikutteet. Siksi sen todellinen olemus on mahdollisempaa löytää,
kun palaa sen juurille ja harjoittelee sitä aidoimmalla tavalla.

Keskeisistä oivalluksista kirjassa on se, miten tärkeää on päästää irti ennakkokäsityksistämme
maailman, muiden sekä itsemme suhteen. Ihmisen ego on yleensä sellainen, että se tuppaa
haluamaan hallita ja se on este valaistumiselle. Valaistumisella ei tässä tapauksessa mitään
nirvanaa tarkoiteta, enemmänkin ymmärrystä siitä, miten tärkeää olisi opittava antautumaan
nykyhetkelle ja, että se onni löytyy sitä kautta sisäisen rauhan lisäksi.

Toinen tärkeä teema kirjassa on ajatus siitä, että Zen-harjoitus ei ole vain tyynyllä istumista ja
meditaatiota, vaan se on tapa olla maailmassa, jota voidaan soveltaa kaikilla elämämme osaalueilla. Warner rohkaisee lukijoita tuomaan tietoisuutta ja tietoisuutta päivittäiseen toimintaansa
sekä kasvattamaan myötätuntoa ja ymmärrystä itseään ja muita kohtaan.

Miten ottaisin käytäntöön omassa elämässäni?

Pohdiskelin, miten zen-buddhalaisuuden opit voisivat näkyä omassa elämässäni ja kokosin neljästä
eri osa-alueesta kokonaisuuden, josta olisi hyvä ottaa kiinni arjessa.
Meditaatio: Yksi zen-buddhalaisuuden ydinkäytännöistä on meditaatio. Voisin istua jossain
hiljaisessa mukavassa paikassa kotona ja keskittää huomioni yhteen asiaan, kuten omaan
hengitykseen. Tähän voisi varata muutaman minuutin päivittäin ja harjoituksen kestoa voisi
pidentää vähitellen sitä mukaa, kun tuntee olonsa mukavammaksi. Hengitykseen keskittyminen
auttaisi keskittymishäiriötäni pysymään aisoissa ja olisin siinä hetkessä meditoimassa. Tämä
rauhottaisi ja vähentäisi stressiä ja päivittäin (tai edes joka kolmas päivä) tehtynä varmasti auttaisi
oikeasti rauhoittumaan hetkeen.
Mindfulness: Toinen käytäntö, joka koetaan tärkeäksi Zenissä on mindulness, johon liittyy koko
huomion tuominen nykyhetkeen. Tätä voisin kehittää kiinnittämällä erityistä huomiota ajatuksiini
tai tunteisiini. Olemalla nykyhetkessä miettien ja keskittyen hetkeen.
Myötätunto: Kirjassa rohkaistaan lukijoita kehittämään myötätuntoa itseään ja muita kohtaan.
Olen myötätuntoisempi muita kohtaan ja onneksi itseänikin melko riittävissä määrin vaikka joskus
meneekin soimaamisen puolelle ja helpompi syytellä kuin muita ihmisiä. Osaan kyllä toisaalta
stopata itseni solvaamisenkin ja kohdella itseä sen jälkeen enemmän ystävällisesti. Ote lipsuu vain
välillä. Tiimikavereitani ja työkavereita kohtaan olen aika myötätuntoinen ja ymmärrän jos jotain
tapahtuu syystä, mutta en ole myötätuntoinen toistuville virheille ja niitä minun on vaikea välillä
ymmärtää. Vaikka välillä sorrun niihin itsekin. Myötätunto kannattaa muistaa arjessa, siksi lisäsin
tämän.
Irtipäästäminen: Aiemmin mainitsema kirjan keskeinen periaate on, että ennakkokäsityksistä
irtipäästäminen on tärkeää. Sekä maailman suhteen, että itsemme suhteen. Ennakkokäsityksistä
irtipäästämistä voi harjoitella ja itselleni sopisi esimerkiksi istuminen muutaman minuutin
hiljaisuudessa ja pohtimalla ajatuksia tai uskomuksia, jotka pidättelevät minua. Olen aika
ennakkoluuloton omasta mielestäni, mutta jokaisessa meissä on omia ennakkoluulojamme, jotkut
voivat olla vähän jopa piilossa itseltämme. Siksi tällainen käytäntö voisi olla hyvä arkeen ja samalla
tavalla taas rauhottuisi omien ajatustensa ääreen. Myös puolison kanssa keskustelu sopisi hyvin ja
voisimme auttaa toisiamme näkemään ennakkoluulojamme ja keskustella niistä.
Tällaisten asioiden pohtiminen on tärkeää ja kirja tuki sitä ajatusta mikä minulla onkin nyt ollut,
että täytyy pysähtyä ajattelemaan asioita. Ja se, että täytyy elää nykyhetkessä, minulla on tapana murehtia tulevaisuuteen välillä liikaa ja sen takia nostaa stressitasoani. Jospa tämä vuosi toisi uusia tuulia asian suhteen.

Rock Åkerlund

Projektitoimisto Heiga osk