Elämme historiallisesti erikoisia aikoja. Korona jyllää jo ties monettako vuotta maailmalla. Ukrainassa riehuu sota. Iranissa naisia ja ”naisten mielisiä” vangitaan osana pyrkimystä säilyttää epäoikeudenmukainen yhteiskuntajärjestys. Ainiin ja ilmastonmuutos tekee meistä kaikista kypsää lihaa aivan viimeistään tämän vuosisadan lopussa.

Erikoista tästä ajasta tekee myös termi vaihtoehtoinen fakta.

Aikanaan presidentti Trumpin tiedottaja nimeltä Sean Spicer väitti virheellisesti, että presidentin virkaanastujaisiin saapui ennätysyleisö. Vale yritettiin muuttaa totuudeksi inttämällä sitä presidentin kunniasanalla totuudeksi. Trumpin neuvonantaja Kellyanne Conway onneksi riensi pian apuun. Hän ei pahoitellut tai korjannut virallista tiedonantoa, vaan kutsui väitettä vaihtoehtoiseksi faktaksi.

Olemme siirtyneet faktojen jälkeiseen aikaan, jossa ”rinnakkaisten”, mutta toisistaan täysin poikkeavien totuuksien olemassaolo on mahdollista. Näiden ”totuuksien” levitessä kulovalkean tavoin internetin syövereissä se kuuluisa Erkkikään ei enää tiedä mikä on totta ja mikä ei.

Näiden ajatusten saattelemana lähdin Hans ja Ola Roslingin, sekä Anna Rönnlundin kirjoittaman ”Faktojen maailma – asiat ovat paremmin kuin luulet” -kirjan kimppuun. Lähdin hakemaan optimistista tilannekatsausta maailman tilanteesta ja sitä myös sain.

Kirjan alussa Rosling esittää lukijalleen samat 13 kysymystä maailman tilasta, jotka hän on jo vuosien ajan esittänyt lukuisille muille tapaamilleen ihmisille. Kysymysten tarkoituksena on kartoittaa vastaajan ymmärrystä vallitsevasta maailman tilasta.

Sain itse yllättävän monta kysymystä oikein ja pystyin voittamaan verrokkiryhmäksi annetut simpanssit, jotka sattuman kaupalla kykenevät vastaamaan kolmasosaan kysymyksistä oikein. Toki olin kuullut jo ennen kyselyn tekoa, että siihen on helppo vastata väärin jos ajattelee pessimistisesti, mikä nosti tulostani. Rosling kertoi esittäneensä kysymyksiä tuhansille ihmisille, jotka koulutustaustastaan riippumatta vastasivat systemaattisen surkeasti, jopa huomattavasti surkeammin kuin esimerkkinä annetut täysin sattumanvaraisesti rivinsä rastittelevat simpanssit.

Rosling ajatteli aluksi ihmisten olevan väärin informoituja. Hän ajatteli vastaajien oppimien faktatojen olevan peräisin ajalta, jolloin heidän opettajansa ovat oppinsa kartuttaneet, jolloin ne olisivat jo täysin vanhentuneita eivätkä näin ollen pitäisi enää paikkaansa. Rosling lähtikin muokkaamaan maailman tilannetta kuvaavaa dataansa mielenkiintoiseen muotoon ja valistamaan ihmisiä heidän tietämättömyydestään halki maailman.

Jonkin ajan kuluttua Rosling kuitenkin ymmärsi, että kyseessä täytyy olla jokin perustavanlaatuisempi maailmankatsomuksellinen vääristymä, joka tavalla tai toisella onnistuu olemaan universaali ja vaikuttamaan kaikkien meidän ajatuksiimme. Tämän havainnon pohjalta Rosling alkoikin hahmottelemaan ihmisille olennaisia tiedon käsittelyyn liittyviä vaistoja, malleja, jotka helpottavat jokapäiväistä ajatteluamme olemassaolollaan, mutta samalla vääristävät ajatteluamme suurempaa kuvaa, esimerkiksi maailmankuvaa muodostaessamme. Nämä kirjassa esitellyt vaistot olivat: kuiluvaisto, kielteisyysvaisto, viivasuoruusvaisto, pelkovaisto, kokovaisto, yleistämisvaisto, kohtalovaisto, ainoan näkökulman vaisto, syyttelyvaisto ja hätävaisto.

Nämä vaistot ovat olleet erittäin hyödyllisiä aikanaan, kun on ollut kyse ihmisrodun selviytymisestä. Nykyisin ne aiheuttavat meille harmia yhdessä niin monen muun perimästämme löytyvän, mutta aikoja sitten hyödyttömäksi käyneen ominaisuutemme kanssa.

Itse törmään arjessani eniten kuilu- ja yleistämisvaistoihin. Kirjaa lukiessani ymmärsin esimerkiksi omaavani ajatuksen kehitysmaiden ja kehittyneiden maiden välisestä kuilusta. Mieleni täytti Nenäpäivä-show ohjelmassa esiteltävät kuvastot, joissa nälkään kuolemaisillaan oleville pikkulapsille annetaan lusikalla jotain maidon tapaista jossain keskellä savannia.  

Kirjasta kuitenkin opin, että nykyisin puhutaan tuloluokkien eroista, ei niinkään kokonaisten valtioiden, saati sitten mantereiden eroista. Luokan 3 kansalaisilla Afrikassa on samanlainen meisinki kuin luokan 3 asukeilla missä tahansa muualla maailmassa.

Toki kuiluvaisto vaikuttaa missä tahansa muussakin ”me-he” asetteluissa. Käsitys siitä että me suomalaisina poikkeaisimme merkittävästi naapureistamme, vaikkapa virolaisista, johtuu todellisuudessa pelkästään hyvästä brändäyksestä. Vahvalla kansallisidentiteetillä kun sattuu olemaan positiivinen vaikutus puolustustahtoon vihulaisen uhatessa.

Yleistämisvaisto liittyy vahvasti kuiluvaistoon, koska tykkäämme yleistää ryhmiä, joihin emme itse kuulu. Mielestäni huvittavinta se on puhuttaessa sukupuolien välisistä eroista – miehet ovat tätä ja tätä mutta ei missään nimessä tätä, naiset taas tätä ja tätä mutta ei tätä. Todellisuudessa erot syntyvät täysin kasvatuksesta ja yhteiskunnan paineista olla jotain tietynlaista ja näin roolien mukanaan tuomat ominaisuudet periytyvät taas sukupolvelta toiselle.

Haluaisin loppuun nostaa muutaman kirjasta poimimani faktan ja niistä heränneet ajatukseni.

Aloitetaan kirjassa esitellystä lapsien määrän naista kohti -tilaston merkittävästä muutoksesta. 1800-luvulla ja sitä aikaisemmin lapsia syntyi naista kohden 6. Nykyisin tuo sama luku on 2,5. Kirjan mukaan muutos johtuu siitä, että lapsikuolleisuus on vähentynyt. Aikaisemmin siis piti tehdä useampia lapsia, jotta saataisiin edes pari aikuista lasta. Olen ajattelussani liittänyt usein ajatuksen syntyvyydestä kulttuuriin, en tuloluokkaan. Olen ajatellut, että suurperhe on osa esimerkiksi afrikkalaisten kulttuuria. Ehkäpä koulutus ehkäisystä on pienempi, tai lasten teko on jollain muulla tasolla niin sanotusti vaan maan tapa. Totta kai olen tiedostanut, että isovanhempieni ollessa lapsia suurperheet olivat yleisempiä, mutta en silti ole liittänyt lasten vähentymistä naista kohti Suomen vaurastumiseen.

Ilmastonmuutoksen kannalta olisi erittäin toivottavaa, ettei ihmisten määrä maapallolla kasvaisi samaa tahtia kuin mitä se on viimeiset vuosikymmenet kasvanut. On lohduttavaa ymmärtää, että kunhan köyhimmät tuloluokat jatkavat vaurastumistaan (mikä on väistämätöntä), niin lasten lukumäärä naista kohti tulee vähenemään, mikä taas tulee aikanaan pysäyttämään väestönkasvun. Oli myös mielenkiintoista ymmärtää, että lapsikuolleisuuden kitkeminen kehittyvistä maista on paras tapa nostaa maa köyhyydestä.

Tämä kirja loi minuun ymmärryksen siitä, että länsimaiden aika on ohi. Tämänhetkinen maailman väkiluvun ”pin-koodi”, eli ihmisten jakautuminen mantereiden välillä miljardeissa mitattuna on 1-1-1-4. Vuoteen 2100 mennessä pin-koodi on muotoa 1-1-4-5. Ihmisten määrällinen painopiste ja näin ollen myös kaupankäynnin keskipiste tulee entisestään painottumaan itään lännen sijasta. Pelkän ihmismäärän lisäksi totta kai myös varallisuus ja koulutus tulevat lisääntymään, mikä heikentää lännen ”kilpailuetua” entisestään. Länsi on pullea ja tyytyväinen, itä laiha ja muutoksen nälkäinen.

En pidä itse lännen mahdin rapistumista minään uhkana, vaan enemmänkin koen, että sen aika on vihdoin tullut. Jos miettii esimerkiksi Suomen hyvinvointiyhteiskunnan tilannetta, olisi niin sanotusti korkea aika avata rajat ja toivottaa avosylin tervetulleeksi erilaisten taustojen omaavia ihmisiä huoltosuhteen pelastamiseksi.

Lännestä ja idästä puhuttaessa mieleeni väkisinkin nousee tällä hetkelle luonnollisesti paljon tapetilla olleet jalkapallon MM-kisat. Kisat järjestettiin suuren kohun keskellä Qatarissa. Qatar näyttäytyy länsimaiden silmin järjettömältä ihmisoikeuksien sortovallalta ja näin länsimaisena henkilönä totta kai jaan tämän saman kuvan Qatarista. Instagram keskusteluja kisojen aikana seuratessa törmäsin paljon Qataria puolustaviin kommentteihin, joiden kirjoittajat puolustivat puheissaan Qataria tyylillä: ”Maassa maan tavalla. Meille uskonto on tärkeä ja perustamme ajattelumme Jumalan sanaan, joka on Koraaniin kirjoitettu. Älkää tyrkyttäkö omaa häiriintynyttä maailmankuvaanne meille, meillä on kaikki oikein hyvin.”

Katsoin kirjan luettuani mielenkiinnosta myös Hans Roslingin Ted Talkin, joka oli kuvattu Sanghaissa. Puheen lopussa Rosling jopa hieman töykeään sävyyn toteaa Shanghailaiselle yleisölle, ettei heidän arvonsa ole mitenkään uniikkeja kiinalaisia arvoja, vaan perinteisiä vanhanaikaisen patriarkaalisen yhteiskunnan arvoja. En itse ole omaksunut näitä perinteisiä patriarkaalisen yhteiskunnan arvoja, mutta olen kokenut, että kaikilla mailla on jollain tasolla oikeus omiin arvomaailmoihinsa ja niistä polveutuviin lakeihin. Mutta voiko esimerkiksi sovinismia tai homofobiaa puolustella uskonnolla? Tai kulttuurilla?  Vai ovatko nämä arvot pian vain osa historiaa myös idässä, niin kuin ne alkavat isolta osalta olla Pohjoismaissa, eli niin sanotusti vain osa prosessia kohti jotain uutta ja hienoa.