Rick Pastoor

Mikä on pahinta mitä voi tapahtua?

Viime talvena kävelin suosituksien saattelemana Suomalaiseen Kirjakauppaan etsimään tämän reflektion otsikon nimistä kirjaa. Olin kuullut, että kyseessä on oikeasti toimiva elämänhallintaa helpottava kirja. Kirja maksoi hyllyssä lähemmäs 50€ ja silloin sitä ei vielä äänikirjapalveluista löytynyt. Pienen tuhahtelun ja huvittuneen naurun kera jätin kirjan ostamatta. Siinä samalla määritin huolimattomuudelle, unohtelulle ja myöhästelyille arvon; noin 50€.  ”Näin kovasti en elämäntapamuutosta kaipaa.”

Omat toimintatapani ja käyttäytymismallit olen oppinut tietenkin kasvatuksestani, aivan kuten lähestulkoon kaikki muutkin tavan tallaajat. Myöhästymisen kulttuuri on vaivannut Jokela & Kuulusa Oy:tä (meidän perhettä) siitä asti, kun muistan. Ei kaikissa asioissa, mutta monessa. Esikouluikäisestä lähtien olen myöhästynyt aamun ensimmäisiltä tunneilta muutamia minuutteja, koska vanhempani eivät saaneet itseään ajoissa liikkeelle. Minua tietenkään ei voinut rankaista, koska ei myöhästyminen minun vikani ollut.

Ala-asteen ensimmäisillä luokilla koulumatkani oli noin 300 metriä ja lähdin kotoa kävelemään siten, että kuulin koulun kellojen soivan vähän ennen pihaa. Olin koulussa siis aivan kellonlyömällä.

Koulumme vaihtoi evakkoon kauemmaksi remontin tieltä ja koulumatkani pidentyi reilusti edelliseen verrattuna (matka oli jopa 1,3km). Pieni äijä kävelee tuota matkaa lähes puolituntia ja se puoli tuntia oli noin 25 minuuttia enemmän kuin edellinen koulumatka ja siitähän en tykännyt lainkaan. Muutamien minuuttien myöhästymisiä rupesi tulemaan enemmän ja enemmän, mutta koulumenestykseni mitätöi myöhästymiset. Joten aina selvisin siitä pyytämällä anteeksi ja tekemällä kokeet hyvin.

Sama trendi jatkui ja levisi pikkuhiljaa muihinkin asioihin, kuten läksyihin. Olin koko peruskoulun ajan yli ysin oppilas ja koska numerot kokeissa oli hyviä ja todistus määrittyi pitkälti niiden mukaan, niin en koskaan saanut mitään seurauksia toistuvista muutaman minuutin myöhästymisistä tai läksyjen tekemättä jättämisestä. Käyttäydyin myös koko ajan muuten esimerkillisesti ja olin tärkeä osa luokkahenkeä, joten ei opettajat minulle koskaan mistään sanonut. 

Olen siis monta vuotta oppinut olemaan vastuuton ja peittelemään huonoja puoliani muuten hyvällä käytöksellä. 

Mitenkäs tämä aikuisuus sitten oikein luonnistuu?

Se minkä nuorena oppii, vanhana taitaa. Ei koira karvoistaan pääse. Sama homma on jatkunut nyt siis esikouluikäisestä tähän päivään saakka. Myöhästelen, teen velvollisuudet myöhässä, jos lainkaan, ja peittelen käytöstäni onnistumalla jossain ihan muussa asiassa, kuin siinä missä olisi pitänyt onnistua. Rick Pastoorin Grip ei muuta yhdenkään lukijan elämää ennen kuin perusasiat on kunnossa. Myöhästely ja vastuuttomuus ovat asioita, jotka ihminen aktiivisesti valitsee tekevänsä. Tietenkin esimerkiksi mielenterveysongelmat; ahdistuneisuus, masennus tai vaikka adhd vaikuttavat ihmisen kykyyn toimia annettujen rakenteiden mukaisesti ja vaikka itselleni pientä add:tä epäilenkin, niin koen olevani täysin neurotyypillinen ja kykenevä nuori mies, jolla on kaikki avaimet omaan elämänhallintaan.

Kyseessä on pitkälti vastuunkannosta. Olen vastuussa itsestäni, mutta voin olla myös vastuussa muista. Teoillani on aina vaikutus myös muihin ympäröiviin ihmisiin. Myöhästymiset ja tehtävien tekemättä jättäminen on vastuuttomuutta. Voisin olla oikeasti esimerkillinen ja vakuuttava, mutta nämä pienet asiat syövät paljon luottamusta. Ennen kun omaa toimintaansa pystyy oikeasti muuttamaan parempaan päin, pitää pystyä kohtaamaan itsensä ja hyväksymään, että vika on minussa ja vain minä voin tähän vaikuttaa. Vasta sen jälkeen voi ymmärtää oman toimintansa juurisyyt.

Viime aikoina kokemani häpeän määrä siitä, että kevään opinnot palautetaan vasta syyskuussa, on potkinut meikäläistä nyt toivottavasti oikeille raiteille. En voi syyttää keskittymishäiriötä tai kiireistä elämää toiminnastani, eikä se niistä johdu. Kyse on kykenemättömyydestä kantaa vastuuta ja siitä, että aivojeni sisällä 10-vuotias Wiljami edelleen luulee, että kaikkea epämukavaa voi pakoilla loputtomiin, koska aina joku antaa anteeksi ja mitään pahaa ei oikeasti tapahdu.

Miten saan synninpäästön?

Peiliin on nyt katsottu ja peiliin saa katsoa vielä pitkään. Gripissä Rick Pastoorin neuvot ja ohjeet tähtäävät oman toiminnan tehokuuteen. Rick tähtää tehokkaaseen työskentelyyn ja tehokkaaseen oppimiseen. Kaikki lähtee liikenteeseen kalenterista. Olen löytänyt itselleni vihdoinkin toimivan kalenterimallin. Kokeilin puolitoista vuotta paperikalenteria, koska oletin, että kun kirjoitan aikataulut ja menemiseni niin ne jäisivät paremmin muistiini. lähetyin kalenteria siis väärällä tavalla. Käytin sitä työkaluna, jotta voisin muistaa paremmin. Tämä meni isosti pieleen. Paperikalenteri ei pysynyt aina mukana ja en jaksanut sitä kaivaa penaalin kanssa repusta aina esille tehdäkseni siihen merkintöjä. Saatoin muistaa hyvin sinne kirjoittamani menot ulkoa ja jossain vaiheessa koko homma kaatui taas siihen, että ”mähän muistan nämä ilmankin”.

Valitsin kalenterikseni nyt iPhonen oman kalenterisovelluksen, vaikka se ei käytettävyydeltä ole välttämättä paras mahdollinen. Näen kalenterini nyt samanlaisena kuitenkin sekä puhelimessani, sekä tietokoneella. Kalenteria on helppo päivittää, koska puhelin on koko ajan taskussani ja sitä tulee käytettyä joka tapauksessa paljon. Olen huomannut positiiviset vaikutukset heti ensimmäisillä viikoilla. Tehokkuuteni pelkästään kalenterin takia on noussut niin huomattavasti, että oloni tuntuu oikeasti tyhmältä. Aikataulutus estää itseäni poukkoilemasta tehtävästä toiseen ja päivääni on jopa vapautunut aikaa. Kalenterista näen nyt helposti ne raot, jossa voisin käydä vaikka salilla, nähdä kavereita tai kuunnella kirjoja ja kirjoittaa reflektioita. Pelkkää kalenteria en voi ryhtiliikkeestä tietenkään syyttää, mutta laitan sille paljon painoa. Aikataulutuksen ansiosta olen onnistunut käymään nyt syyskuussa monta kertaa viikossa kuntosalilla.

Tarkasta aikataulutuksesta näen myös tuntimerkintöjen kautta oman kuormitukseni. Monesta asiasta on myös helpompi kieltäytyä, kun näkee heti, että eihän mulla helkkari ole oikeasti aikaa, varsinkin kun nyt jo työnteko ulottuu päivän jälkeen ilta-aikaan.

Rakastuin vara-aivoihin.

Vara-aivo ajattelu on mielestäni kirjan tärkeimpiä oivalluksia. Oikea tapa lähestyä kalenteria, muistiinpanoja ja muistutuksia on ymmärtää, että kun kirjoitat tavoitteet, tekemiset ja aikataulut ylös jonnekin, niin aivosi voivat unohtaa ne. Minkään näistä äsken mainituista ei tarvitse kuormittaa päivän aikana aivojasi yhtään, vaan voit keskittyä oikeaan ajatustyöhön. Asioiden muistaminen on kuormittavaa ja se syö kapasiteettia oikealta ajatustyöltä. Asioiden arvailu ja ”ehkä muistaminen” tuottaa pitkällä aikavälillä myös valtavan määrän stressiä. Reaaliaikainen aikataulujen merkitseminen ja asioiden muistiin kirjoittaminen antaa aivoillesi luvan unohtaa asioita ilman, että siitä tarvitsee tuntea epävarmuutta tai stressiä.

Kalenteriasian olen saanut nyt mielestäni oikealle mallille. Pääasialliseksi muistiinpanosovellukseksi valitsin myös digitaalisen version. Treenivihkolla on Tiimiakatemialla tärkeässä asemassa ja ymmärrän myös, miksi sitä käytetään. Kynä ja paperi helpottaa dialogiin keskittymistä ja näppäimistön tai puhelimen näpyttely saattaa häiritä itsensä lisäksi myös muita. Olen nyt kuitenkin huomannut, että kun olen rakentanut itselleni muistiinpanosovellukseen hyvät kansiot megatiimille, kirjoille, Heigalle ja Happy Secondille, niin treenivihkon ylläpitäminen tuntuu työläältä, enkä ole treeneistä kirjoittanut nyt muistiinpanoja lainkaan. Treenejä varten minun täytyy siis luultavasti vielä taipua kynään ja paperiin. Mielestäni treeneistä voisi myös kirjoittaa Teams kanavalle aina muistion treenien jälkeen.

Viestintäni on myös parantunut, sillä olen kirjoittanut palavereista ja tapaamisista valmiit muistiinpanot, jotka voin lisätä suoraan Teamsiin. Etenkin megatiimissä ja päällikköpalavereissa tästä on valtavasti hyötyä.

Toimivia vara-aivoja varten tarvitsee myös priorisoida asioita tarkasti. Otan usein monta asiaa tehtäväkseni, mutta en osaa priorisoida niitä eri tavalla toisiinsa nähden. Pastoor sanoo kirjassa hyvin, että jos olet priorisoinut viisi asiaa yhtä tärkeäksi, niin et ole priorisoinut lainkaan. Jatkossa minun on priorisoitavani tavoitteeni ja tekemiseni eri tavalla, jotta voin antaa niille päivästä, viikosta, kuukaudestani ja vuodestani oikean verran aikaa. 

Moneen tekemiseeni voisi soveltaa Eisenhoverin matriisia. Matriisissa jaetaan neliö yhdellä pystyviivalla ja yhdellä vaakaviivalla neljään samankokoiseen ruutuun. Pystyviiva merkitsee tärkeää ja vaakaviiva kiireellistä. Jokainen tehtävä voidaan asettaa matriisille sen mukaan miten tärkeä ja kiireellinen mikäkin on. Jos tehtävä on molempia, niin tehtävän voi asettaa yläoikealle. Jos tehtävä on kiireellinen, mutta ei tärkeä niin tehtävä kuuluu alaoikeaan ruutuun jne. Kalenterissa voisin tätä käyttää merkkaamalla neliön eri osioihin kuuluvia tehtäviä värikoodeilla.

Rick Pastoor on ohjelmistokehittäjä ja koodaritausta paistaa kirjasta läpi vähän turhankin hyvin. Äärijärjestelmällisyys mielestäni johtaa siihen, että koko elämä on oikeasti vaan työtä ja työn optimoimista muuhun elämään. Moni ihminen ei myöskään tule pystymään Gripin kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen sen robottimaisuuden takia, mutta jo näillä neuvoilla, joista olen tässä kirjoittanut, pääsee todella pitkälle. Grip tarjoaa eväitä myös reflektointiin ja strategiseen ajatteluun, mutta en kuunnellut kirjaa niiden takia, enkä aio niitä tässä reflektiossa siis käsitellä, mutta palaan varmasti myöhemmin niiden pariin, kun olen saanut vara-aivot kuntoon ja suorittamiseni on tasaista.

Myöhästelystä ja vastuuttomuudesta ei seuraa enää kotiarestia, huonoja arvosanoja tai muita rangaistuksia, joita alitajuisen lapsi-Wiljamin tarvitsisi enää pelätä. Kukaan ei näiden takia myöskään kuole. Pahinta mitä voi tapahtua on täydellinen luottamuksen puute.

Wiljami Jokela