Google Digital Garage – digimarkkinoinnin starttipakkaus

Kirjoittaja: Sonja Saukkonen

22 marraskuun, 2021

Lähdeteos: Google Digital Garage

Lähdeteoksen kirjoittaja: Google

Teoriapisteet: 4

Olen ollut tänä syksynä jostakin syystä erityisen kiinnostunut digimarkkinoinnista. Toki itseäni on aina kiinnostanut esimerkiksi sosiaalinen media ja sisällöntuotanto, olin varmaan noin 10- vuotias kun kirjoitin itse ensimmäisen kerran omaa blogiani. Nyt kuitenkin olen ollut vielä enemmän kiinnostunut myös digimaailman kaupallisista hyödyistä, ja ajatellut, että kehittäessäni osaamistani siinä, voisin jopa tehdä projekteja siihen liittyen ja tuoda tiimille rahaa.

Olin pitkään kuitenkin hukassa, sillä tiesin että digimarkkinointiin kuuluu paljon muutakin kuin somen päivittäminen. Kun tulin akatemialle, kuulin ensimmäistä kertaa termin hakukoneoptimointi. Pian ymmärsin senkin liittyvän digimarkkinointiin, ja aloin yhä enemmän pohtia, miten pääsisin edes alkuun noin suuren kokonaisuuden ymmärtämisessä. Pian kuulin parilta tiimiläiseltäni Googlen Digital Garage-kurssista, josta saisi hyvän kosketuksen digimarkkinoinnin perusteisiin. Kuulin toki myös, että kurssi on työläs ja aikaavievä, mutta ajattelin, että otan haasteen silti vastaan ja lähden vaikka pienin askelin sitä työstämään.

Nyt olen suorittanut koko kurssin sertifikaattia myöten. Millainen matka tämä kurssi oli?

Ensimmäiset oppitunnit tuntuivat jopa puuduttavilta, kun mitään erityisen uutta oppia en niistä saanut. Toki ymmärrän, että alussa pitääkin pohjustaa aihe perustiedoilla, jotta siihen on helppo tarttua. Pian kuitenkin moduulit alkoivat mennä semmoisiksi, että sain ammennettua niistä paljonkin uutta. Erityisesti seuraavat aiheet jäivät minulla mieleen:

SUUNNITELMALLISUUS

Tätä korostettiin kurssissa erityisen paljon, eikä suotta. Suunnitelmien tekeminen pätee mielestäni liiketoiminnassa lähes jokaiseen osa-alueeseen, ja markkinointi kuuluu ehdottomasti näihin. Suunnitelmallisuus onkin yksi teemoista, joita markkinointipäällikkönä aion ensi vuonna Heigassa vaalia. Strategiat ja suunnitelmat auttavat meitä olemaan aina piirun verran edellä, ja ettemme jää tyhjän päälle missään vaiheessa. Haluan panostaa siihen, että pohdimme markkinointitiimin kanssa, ketä haluamme tavoittaa ja kelle viestiä? Miten teemme sen? Suunnitelmallisuuteen kuuluu mielestäni myös tavoitteet, ja niitäkin tulee sisällyttää markkinointisuunnitelmaan.

SEO JA SEM

Niinkun sanoin, hakukoneoptimointi (SEO) on termi, jonka opin vasta akatemialla. En tiennyt myöskään, että on olemassa myös hakukonemarkkinointia (SEM). Lyhykäisyydessään näiden kahden ero on se, että hakukoneoptimointi on ilmaista, hakukonemarkkinoinnista taas maksetaan.

Hakukoneoptimointi parantaa sivun löydettävyyttä, ja se kattaa esimerkiksi sisällön optimoinnin, eli tekstien, kuvien, videoiden, otsikkojen yms. muokkaamista hakukoneille mielekkääksi. En ole ennen tajunnut, miten pelkästään kuvatiedostojen nimet vaikuttavat sivuston löydettävyyteen.

Hakukoneoptimointi on mielestäni tärkeä osa digimarkkinointia ja sillä voi helposti saada potentiaaliset asiakkaat oston äärelle. Emme ole Heigssa vielä sen kummemmin pohtineet hakukoneoptimointia, mutta ehkä nyt, kun hyppään markkinointipäällikön saappaisiin, voisin hyvin kuvitella, että panostaisimme omilla nettisivuillamme myös tähän.

SEM eli hakukonemarkkinointi on taas maksullista mainontaa. Me emme Heigassa ole vielä käyttäneet markkinointiimme rahaa, mutta kurssilla tuli useaan kertaan ilmi, miten markkinointiin rahallisesti satsaaminen maksaa itsensä usein moninkertaisesti takaisin. Hakukonemarkkinoinnissa myös maksetaan esimerkiksi vain tapahtuneista klikeistä, eli rahalle saa hyvää vastinetta, sillä yksikin klikkaus on askel lähempänä asiakkaan suorittamaa ostoprosessia. Tähänkin meidän olisi Heigassa hyvä tarttua, sillä hakukonemarkkinointi on suhteellisen edullinen tapa tehdä markkinointia, ja hakukoneet ovatkin yksi tärkeimmistä väylistä, mitä kautta asiakkaat lähtevät palveluja tai tuotteita etsimään.

SOSIAALINEN MEDIA

Someen liittyvät moduulit olivat itselleni aiheiltaan melko tuttuja. Vietän paljon aikaa somessa, ja olen oppinut ymmärtämään sen luoman tavoitettavuuden ja vaikuttamismahdollisuuden. Sosiaalinen media on kuitenkin lähes jokaisella käytössä, ja sosiaalisen median mainostajat pystyvät kohdentamaan sisältöä yllättävänkin tarkasti. En ole aiemmin tajunnutkaan, että usein uutta someprofiilia luodessani annan itsestäni melko spesifejäkin tietoja, kuten iän, paikkakunnan, mielenkiinnonkohteet ja siviilisäädyn. Kaikki nämä helpottavat mainostajia, kun he tietävät, minkälaisille tyypeille heidän sisältönsä kannattaa kohdentaa. Somella saa tavoitettua myös erittäin suuriakin määriä ihmisiä, ja on siksi erittäin hyvä väylä markkinoida yritystä.

ANALYTIIKKA

Analytiikan hyödyntäminen on todella tärkeää; voimme sen avulla tutkia, mikä toimii ja mikä ei, ja tehdä parempia päätöksiä jatkon suhteen. Pystymme sen avulla ymmärtämään, miten asiakkaamme ja yleisömme käyttäytyvät. Joskus aikanaan, kun päivitin esimerkiksi Instagramia todella usein, muistan, miten analysoin julkaisujeni katsojia hyvin paljon. Näin, mihin kellonaikaan kuviani katsotaan ja niistä tykätään, mikä oli seuraajieni sukupuoli- ja paikkakuntajakauma, kuinka suuri prosenttiosuus seuraajistani on ns. ”haamuseuraajia (=seuraajia, jotka eivät reagoi sisältööni mitenkään) ja vaikka mitä muuta. Tämmöisiä analyysityökaluja emme ole vielä osanneet Heigana edes hyödyntää, mutta varmasti skarppaamme sen suhteen, sillä analytiikka antaa kyllä suuren hyödyn, kun sitä vain osaa tulkita. Analytiikkaan on myös monia työkaluja sekä sovelluksia, minun tulisi vain perehtyä niihin vielä paremmin.

VERKKOKAUPPA

Nykyään yhä useampi ihminen tekee ostojaan verkossa, myös minä. Tämä ei rajoitu vain vaatteisiin tai kosmetiikkaan, vaan jopa ruokaostoksiin. Verkkokaupassa onkin paljon hyötyjä: voit tehdä ostoksesi lähes missä vain, ja pandemia-aikana ei tarvinnut huolehtia siitä, saako ostoksia tehtyä myös kipeänä, kun moni yritys panosti verkko-ostomahdollisuuteen. Yrittäjän näkökulmasta verkkokauppa on usein myös kustannustehokkaampaa, kun kivijalkakaupasta ei tarvitse maksaa vuokraa ja muita kiinteitä kuluja. Verkkokaupalla myös saavuttaa suuremman asiakaskunnan. Toki verkkokaupasta puuttuu mahdollisuus kokeilla esimerkiksi vaatteita päälle, mutta nykyään monissa verkkokaupoissa on melko hyvät kuvaukset ja arviot siitä, minkä kokoinen vaate kannattaisi ottaa.

Jos joskus itse tulen perustamaan yrityksen, jossa myydään jotakin tiettyä tuotetta, haluan oppia itse tekemään sille verkkokaupan. Toki tämä on taito, jonka voin opetella jo akatemian aikana, ja mahdollisesti myydäkin sitä palveluna. Verkkokauppa on kuitenkin tietynlainen oma ”haave”. Toki pidän myös asiakaspalvelemisesta ihan kivijalkaliikkeissäkin, mutta koen verkkomyymisen kuitenkin tehokkaampana.

Google Digital Garagen 26 moduulista lähes jokainen tarjosi jotakin uutta, enkä halunnut koko esseetä täyttää kirjoittamalla niistä jokaisesta erikseen. Nostinkin siis isoimpia oivalluksia ja oppeja koko kurssilta. Suosittelisinko kurssia muille? Ehdottomasti, jos kiinnostusta digimarkkinointiin on vähänkään. Vaikka kurssissa oli puuduttaviakin kohtia, koin, että vaikka jokin uusi oppi olisikin kertaus, on se silti aina todennäköisesti edes jotenkin hyödyksi. Tämä oli kuitenkin tietynlainen pintaraapaisu koko aiheeseen, ja kaikkea en todellakaan saanut sisäistettyä. Suurin oppi tapahtuukin varmaan, kun näitä asioita pääsee tekemään käytännössä. Ilmoittauduinkin jo parin akatemialaisen järkkäämälle hakukoneoptimointikurssille, ja ensi vuonna aion ottaa digimarkkinoinnin kunnolla haltuun.

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti