Kaikki ei ole ihan niin mustavalkoista

Heräät aamulla hämärästä ja ensimmäisenä asiana puhelimen näyttö alkaa välkkyä. Ennen kuin ehdit edes ovesta ulos tai aloittamaan päivääsi kunnolla, olet nähnyt jo muutaman uutisotsikon maailman tilanteesta. Ukrainan sota jyllää, uusi koronamuunnos saapunut Suomeen, Iranissa protestoidaan ja energiakriisi kiristää otettaan. Instagramissa on jälleen menossa jokin uusi kohu. Katselet aamupalalla, jonkun reipasta aamutreeniä. Ei ihme, että välillä ahdistaa.

Hans Roslingin teos ”Faktojen maailma” (2018) oli minulla mukana reissulukemisena LC:llä. Aloitin kirjan lukemisen junamatkalla. Faktat, asiakeskeisyys ja halu oppia aina lisää kietotuvat usein kaikkeen tekemiseen. Toisaalta usein omien faktojen äärellä muuttuu sokeaksi, kun ei osaa astua tarpeeksi oman kuplansa ulkopuolle. Kaikki on aina subjektiivista. Matkustaminen muistuttaa usein tarkastelemaan omaa arkipäiväistä ympäristöä.  Seuraan usein maailman menoa suhteellisen tarkasti ja uteliaana. Samalla kyllä olen aikamoinen oppinut pessimisti, joka koittaa kovasti kasvaa enemmän vaan pelkäksi realistiksi. Opettelen suhtautumaan asioihin oikeanlaisella varauksella. Korona ja maailman jatkuvalta tuntuva ahdinko ajoivat pois uutislähteiden ääreltä, kun usein koki jäävänsä voimakkaasti informaatiotulvan alle. Tämä tuntuu olevan usean ongelma nykyään, varsinkin kun puhelin on kädessä liaan usein. Kaikkeen kulutettavaan sisältöön pitää osata suhtautua lähdekritiikin kanssa. Tässäkin kirjassa näkyy Hans Roslingin oma tausta, mutta hän esittelee tutkimusten ja kootun datan pohjalta. Näin hän myös itse muistuttaa kirjan alussa.  Esimerkit avattiin hyvin havainnollistavien kaavioiden avulla. Hän on kirjoittanut kirjan yhteistyössä lastensa Ola ja Anna Roslingin kanssa.

Kirja alkaa kolmentoista kysymyksen testillä, jossa koitellaan lukijan ymmärrystä maailman perusfaktoista. Itse taisin saada oikein yhdeksän kautta kolmetoista. Oli vaikea uskoa esimerkiksi kohtaa tiikereistä, isopandoista ja mustasarvikuonoista. Näistä muka yksikään ei ole yhtään uhanalaisempi, kuin vuonna 1996. Tällaiset testit herättivät ajattelemaan perusfaktoja maailmassa ja sitä, miten kaikki on suhteellista. Rosling esittelee 10 erilaista vaistoa, jotka ohjaavat toimintaamme maailmassa. Tässä poimintoja, jotka herättivät eniten ajatuksia.

Kuiluvaisto

Maailmassa ja monessa erilaisessa asettelussa on aina ”me” ja ”he”. Kehitysmaat ja lännen teollisuusmaat. Elämä on täynnä vastakkain asettelua, vaikka emme siihen sen enempää huomiota kiinnittäisikään. Tällaista asettelua tapahtuu yksilön, yhteisöjen ja yhteiskunnan tasolla. Perinteinen asettelu on köyhät ja rikkaat. Usein asetumme ääripäihin, vaikka suurin osa on monessa asiassa puolessa välissä. Kuilua ihmisten välillä ei aina ole edes olemassa, mutta taivumme silti ääripäiden välille. Rosling (2018) esittelee 4 tulo tasoa, jotka auttavat hahmottamaan maailman väestön elintasoa. Tämä pisti pohtimaan myös sitä, miten itse välillä näkee asiat hyvin mustavalkoisina. Tällaisen asettelun huomaa ihan päivittäisissä asioissa, tiedostamattaan asettaa ihmisiä, asioita ja ryhmiä vastakkain.

Kielteisyysvaisto ja pelkovaisto

”Hyvä uutinen ei ole uutinen”

Ihmisiä kiehtoo usein draama ja kielteisyys. Aivomme koittavat kovasti ennakoida tapahtuvia asioita. Faktatietoisuutta on se, että kykenemme tiedostamaan sen, että negatiiviset uutiset tavoittavat meidät paljon helpommin. Kun asiat muuttuvat paremmaksi, tieto ei useimmiten tavoita meitä (Rosling, 2018). Tämä näkyy usein esimerkiksi kuluttamassamme mediassa. Harvoin uutisoidaan oikeasti positiivisista asioista. Tai ne eivät tavoita ainakaan ihmisiä niin hyvin. Ihmisille on hyvin luontaista hakea tarinankaaria, joissa tapahtuu draamaa.

Koen, että olen itsekin tarinankertoja monessa mielessä. Se on teema, joka kiehtoo ja innostaa. Huomaan myös miten Hohke kertoo tarinaa toiminnastamme. Jos katsomme vain yksittäisiä hetkiä tai päiviä tottakai huomaamme helpommin ne asiat mitkä eivät toimi tai tehtävät, joissa olemme epäonnistuneet. On ollut hyvin vaikeaa vääntää omat ajatukset siihen, että epäonnistumiset ovat vain hetkiä, joista voimme oppia kaikista eniten. Huomaan usein, että tiimissämme vaikuttaa kielteisyysvaisto. Osalla enemmän toisilla vähemmän, se leijuu välillä tunnelmamme yllä. Se näkyy pienissä kommenteissa ja dialogin rakoilemisessa. Olen kovasti koittanut takoa kaikkien päähän sitä, että pitäisi katsoa koko kuvaa ei vaan yksittäistä viikkoa tai päivää. Puhuimme yksittäisissä treeneissä siitä, että koemme että emme ole osanneet asetella tavoitteita kunnolla. Välillä osa kokee, että asiat tai tehtävät ovat tavoittamattomissa. Kaikki on mahdollista ja se vasta onkin pelottavaa. Tuntuu, että itse olen ollut tämän uuden alkavan sprintin äärellä jossakin murrospisteessä. Hyvällä tavalla. Olen päässyt eroon, jostain isommasta mental blokista. Joku osa omasta kielteisyydestä on karissut pois. Maailman ahdistus ei tunnu enää paivan niin pahasti. Tietysti pahoja asioita tulee aina tapahtumaan, mutta pitää tiedostaa se että Tahtoisin välittää tämän koko tunteen tiimille. Positiivisuus on valinta. Eikä se tietenkään muuta tapahtuneita asioita, mutta asenne ratkaisee tässäkin.

Olen ollut aikamoinen katastrofiajattelija, vaikka vähitellen olen oppinut pois tästä taidosta. Faktatietoisuutta on ymmärtää, että pelottavat asiat voivat viedä huomiomme, vaikka ne eivät edes olisi niitä kaikista pelottavimpia asioita (H. Rosling 2018). Useamassa otteessa olemme mm. tiiminä keskustelleet syyseurassuhteista. Jos meillä ei ole ymmärrystä siitä esimerkiksi lukuina, mitkä asiat johtavat mihinkin. On tällöin myös vaikeaa pysyä perässä syntyneistä tuloksista. Teemmekö asioita pelosta vai halusta oikeasti kehittyä? Maailma ja elämä voi tuntua pelottavalta. Vielä pelottavampaa on se, mitä käy jos ei näe mihin asti olisi voinut päästä, jos jättää tarttumatta mahdollisuuksiin. Puhuimme vastaikään siitä, miten hankalaa on poistua omalta mukavuusalueeltaan. Omaa ajattelua on hankala muuttaa, kun tahdomme pitää kiinni turvallisuuden tunteesta.

Syyttelyvaisto ja hätävaisto

Ihmisillä on luontainen taipumus etsiä aina vaikean paikan tullen syntipukkia. Harvemmin pysähdymme katselemaan syyseuraussuhteita. Yksittäisen henkilön tai ryhmän syyttäminen voi estää meitä ehkäisemään samanlaisten ongelmien syntymistä tulevaisuudessa (H. Rosling, 2018.) Tätä tapahtuu ihan arjenkin keskellä. Huomaan välillä omassakin tiimissä, että joissakin tilanteissa etsimme enemmän yksittäistä syyllistä. Tämä myös estää toimimasta ratkaisujen eteen, kun katsomme enemmän ihmisiä kuin syitä. Tämä voi johtaa tiimin toiminnassa junnaamiseen ja turhautumiseen, kun emme ymmärrä mitkä asiat johtavat mihinkin. Hätävaisto aiheuttaa usein äkkinäisiä päätöksiä, jotka voivat aiheuttaa huonoja lopputuloksia (H. Rosling, 2018). Tämä voi tarkoittaa sitä, että tartumme projektiin tai uuteen ideaan liian äkkiä ilman, että olisimme perehtyneet taustalla oleviin faktoihin. Tällöin pitää hengähtää ja osata ottaa muutama askel taaksepäin.

Välineitä oman faktatietoisuuden kehittämiseen

Rosling esitteli jokaisen vaiston jälkeen listan keinoja, joiden avulla kykenee korjaamaan omia ajatusvinoumiaan. Tässä mielenpäälle jääneitä poimintoja.

• älä oleta suoria viivoja. Usein trendit maailman tilanteessa eivät jatku suoraa, vaan kiemurtelevat ja mutkittelevat.
• yksi ainoa näkökulma voi rajoittaa maailmankuvaasi. Suhtaudu nöyrästi asioihin, joita et tiedä
• Numerot auttavat ymmärtämään maailman tilannetta, mutta eivät kerro koko totuutta.
• etsi enemmistöjä. Älä katso vain ääripäitä
• Tunnistatko missä kategoriassa olet? Epäile kategorioitasi
• Muutos on hidasta!!
• Kaikki on suhteellista.

Ratkaisuna matkustaminen ja lähdekritiikki?

Tätä kirjaa lukiessa pohdin paljon kokemusta lc:ltä ja koko talon yhteistä reissua. Näistä ylempänä luetelluista vaistoista pystyy opettelemaan pois. Mikä vaan on mahdollista, kun osaa käntää katseen oikeaan suuntaan.  Miten asetumme muiden ihmisten saappaisiin? Millaista mediaa kulutamme? Matkustaminen usein myös poistaa ennakkoluulojamme ja ”me/he” asennoitumistamme. Varsinkin silloin, kun emme ole turisti lomalla vaan sisällä maan kulttuurissa ja arkipäiväisessä elämässä.

Tutkin myös tätä kirjaa lukiessa Hans Roslingin perustaman sivuston https://www.gapminder.org/ sisältöjä. Tähän aiheeseen haluan syventyä lisää. Myöhemmin tämän tulevan marraskuun aikana pidämme muutoskyvykkyys treenit yhdessä Hohkeen kanssa. Tarkoituksena olisi kokeilla myös Sitran muutospeliä, näissä treeneissä. Faktojen maailma toimisi varmasti aika sopivana teoria viitekehyksenä näihin treeneihin. Suosittelen ehdottomasti tämän kirjan lukemista muillekkin. Toisaalta huomaan myös sen, että tuntui hyvin hankalalta sisäistää kaikkea yhdellä kertaa. Useimmat teemoista olivat hyvin laaloja, joten vertailupinnan etsiminen oli välillä haastavaa. Palaan varmasti tämän kirjan äärelle uudestaan!