Et taida kuunnella

Kirjoittaja: Riikka Niemelä

11 maaliskuun, 2022

Lähdeteos: Et taida kuunnella

Lähdeteoksen kirjoittaja: Kate Murphy

Teoriapisteet: 2

Inspiroituneena suoraan kirjan äärelle 

Itseasiassa nappasin tämän kirjan lukuun sillä perusteella, että minulla oli sellainen olo, etten tule välillä kuulluksi. Hauska näin jälkikäteen ajatella, että on päätynyt tämän kirjan ääreen sen vuoksi, että on ärsyttänyt ympärillä vallitseva kuuntelemattomuus. Itse tilanne oli varsin pieni, mutta siitä syntyi fiilis, että tahdon ymmärtää tällaisia tilanteita itsekin paremmin ja mahdollisesti juurikin toisten osapuolien kantilta. Huomasin siis itse muutama viikko sitten, että minulle tuli vastaan tilanne, jossa oma viestini ei mennyt perille tai myös osaltaan silloin tuntui siltä, ettei viestiä haluttu ottaa ehkä vastaan. Tilanne raukesi aika pian, eikä ollut mitään vakavaa, mutta en päässyt itse tilanteessa sanomaan asiasta, sillä mielestäni on hyvä antaa ja saada palautetta, jos toiminta ei ole ollut toivottua. Olin kuitenkin itse silloin niin jumissa jotenkin tuosta tilanteesta, etten päässyt koskaan aukaisemaan kunnolla ajatuksiani aiheesta saati kysymään, että mistä vastapuolien ajatukset oikein kumpusivat ja päädyin lopulta olemaan hiljaa, kun sopivaa suunvuoroa ei tullut.  

Oma ratkaisuni tilanteen hälvettyä oli tarttua tähän kirjaan. Sillä ymmärrän, että kaikissa pienissäkin viestinnällisten haasteiden tilanteissa on kaksi osapuolta ja varmasti voisin itsekin kehittyä paljon lisää. Ja kyllä vain minä sain tästä kirjasta paljon uusia näkökulmia ja ajatuksia ja jopa avaimia siihen, kuinka voisin toimia, jos tulee tilanne vastaan, jossa saatan yleensä jäätyä. 

Kuunnellaanko oikeasti? 

Meidän tiimin kohdalla olen monta kertaa miettinyt esimerkiksi treeneissä, että jos keskustelu pistettäisiin seis ja kaikilta kysyttäisiin, mitä viimeiseksi puhuttiin, osaisivatko kaikki vastata. Välillä nimittäin ainakin tuntuu sille, että osa ei 100 % käytä siihen kuuntelemiseen, jolloin osa asiasta menee varmasti ohi. Totta kai se on myös inhimillistä, että kolmen ja puolen tunnin dialogissa tulee hetkiä, jolloin oma ajatus harhautuu ja keskittyminen kuunteluun herpaantuu. Sanoisin kuitenkin, että näitä hetkiä ei saisi aivan älyttömästi olla, tai niiden keston tulisi olla todella lyhyitä, ei sellaisia 10 minuutin lagauksia, jolloin ei vastaanota yhtään mitään. Enkä minä nyt tällä ketään syytä, sillä onhan niitä hetkiä itsellänikin, kunhan pohdin. On nimittäin aika todennäköistä, että koskaan ei tule tilannetta, että kaikki tiimiläiset osaisivat vastata kysymykseen: Mistä keskusteltiin? 

Keskustelu omilla ehdoilla 

Jos et halua, että vastaukset jäävät lyhyeksi tai tahdot kuulla vastauksia ihmisten täysin omaehtoisesti kertomana ei kannata kysyä “miksi” tai käyttää muutoinkaan kysymyssanoja, sillä vastaukset näihin ovat mahdollisesti aika lyhyitä. Naomi Henderson – sanoi, että kysymykset kannattaakin kääntää niin sanotusti kutsuiksi, sillä jos taas sanot toiselle, että kerro hieman viime viikonlopustasi tai kerro meille työstäsi paikassa x, tulet saamaan paljon rikkaampia kertomuksia ja vastauksia, sillä ihmisellä tulee sellainen olo, että hän saa nyt rauhassa kertoa esimerkiksi viikonlopustaan tai työstään.  

On mielenkiintoista kuulla tällaisia, sillä kyllähän meille on sanottu monesti vuosien varrella, että kysymyksillä on suuri merkitys ja jos kysyy huonoja kysymyksiä saa myös huonoja vastauksia. Näistä ajatuksista omakin mieli siirtyy luonnollisesti meille ajankohtaiseen aiheeseen, eli opinnäytetyöhön. En vielä tiedä, tuleeko oma aiheeni olemaan sellainen, että se sisältäisi haastatteluja. Mutta jos näin tulee olemaan, on hyvä huomioida se, että kysymyksien asetteluun tulee käyttää aikaa ja rauhassa miettiä ne kuntoon ja esimerkiksi jopa testata niitä ohimennen muilla, jotta ei tule kysyneeksi mitään sellaista, josta ei saa haastattelun jälkeen mitään irti. 

Omat ajatukset ovat kyllä siirtyneet tässä viime viikkoina suuresti siihen suuntaan, että “kun aloitan opinnäytetyön” ja “kun työstän opinnäytetyötä”. Toki se ei ole vielä käynnissä, kun ei ole aihetta, mutta sieltä se puskee jo joka nurkalta ja tuntuu, että hyviä vinkkejä sitä ajatellen tulee monesta suunnasta, kun on alkanut kuuntelemaan asioita jotenkin sillä kulmalla. On mielenkiintoista, kuinka niin sanotusti valikoiden kuulemme, vaikka kuulisimme kaiken, mutta me jostain syystä saatamme aina tarttua niihin, jotka sillä hetkellä omassa elämässä eniten resonoivat.  

Kuuntelemalla parempiin tuloksiin 

Merkityksellisiä asioita ei voi laskea, on Naomi Hendersonin mantra. Vaikka hänellä ei ole määrällisiä menetelmiä vastaan mitään. Hänen kokemuksensa ovat kuitenkin opettaneet hänelle, että vaaditaan paljon kuuntelua, eikä vain lukujen ymmärtämistä, jos tahdotaan ymmärtää ihmisten oikukkaita tunteita, tapoja ja motiiveja. Kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimuksen mahti on, kuuntelussa. Se voi selittää numeroita, sekä paljastaa mitä kvantitatiivinen tutkimus ja sen numerot saattavat jättää kertomatta. Näitä menetelmiä yhdistelemällä ei välttämättä saada esiin koko totuutta, mutta varmasti saadaan esille todempi totuus. Tuloksetkin ovat yhtä hyviä kuin kuuntelijan kuuntelutaito, tarkkanäköisyys ja puolueettomuus. Tästä huolimatta, että tulokset ovat kuuntelun ja tulkinnan varassa on se toistaiseksi paras ja täsmällisin työkalu tutkimuksissa. 

Tiedostan, että Naomi Hendersonin ajatukset ovat hieman puolueellisia ehkä sen kannalta, että mikä on hänen mielestään paras tapa tutkia, mutta en voi kiistää sitä, etteikö varmasti voi ollakin niin, että yhdistelemällä menetelmiä voidaan päästä parhaaseen tulokseen. En varmastikaan olisi vielä paria kuukautta aiemmin tarttunut tämän kirjan kohdalla juuri tähän kohtaan, sillä eihän tutkimiseen liittyvät asiat olleet minulle vielä aivan yhtä ajankohtaisia. Meidän mielemme on kyllä erikoinen, sillä kyllä sitä aina imee itselleen sopivaa tietoa huomaamatta itseensä.  

Vähemmän eleitä 

Olen kirjan myötä myös alkanut miettiä miltä oma presenssi näyttää muille, kun kuuntelen heitä. En ole koskaan pitänyt sitä mitenkään huonona asiana jos ihmiset vaihtavat asentoa kesken keskustelun tai esimerkiksi nyökkäilevät, mutta kirjassa mainittiin, että ylimääräiset eleet saattavatkin viestiä aivan muuta kuin mitä olisi tarkoitus. Ei ole tullut mieleenkään, että omilla eleilläkin voi saada toisen vaikenemaan, sillä nyökkäily tai päänpudistelu ovat myös selkeitä merkkejä siitä onko henkilön kanssa samaa vai eri mieltä. Tosin omalla kohdallani koen, että nyökkäily on todella paljon yleisempää, sillä usein tahdonkin viestiä kesken toisen puhumisen, että olen samaa mieltä, enkä näin ollen keskeytä toista millään tavalla. Päinvastoin yleensä se saattaa jopa yllyttää ja innostaa toista kertomaan aiheesta vielä enemmän. Totta kai näillä kaikilla eleillä on varmasti hyviä ja huonoja puolia, mutta tuolla tavalla koen olevan onneksi enemmän sitä hyvää ja keskustelua edistävää vaikutusta, sillä toisen ei tarvitse edes keskeyttää puhumistaan, kun saa toiselta komppausta, että kyllä, tässä asiassa ollaan samoilla linjoilla.  

 Omaksi haasteekseni voisinkin ottaa sen, että vain ottaisin vastaan mitä ihmisillä on kerrottavana ja pyrkisin olemaan täysin eleetön ja vasta hiljaisuuden tullen reagoisi suuntaan tai toiseen. Tiedän, että tämä tulee olemaan itselleni todella iso haaste, sillä kyllä se aika huomaamatonta itselleni on nyökytellä välillä päätä tai vaihtaa jalkoja toisinpäin ristiin tms. Täysi eleettömyys saattaisi omalla kohdallani olla jopa hirvittävää jos en saisi vastareaktioita kuuntelijan puolelta, sillä olen tottunut siihen, että toinen osapuoli keskustelussa myös reagoi kesken oman kertomukseni, enkä ole itse myöskään pahastunut jos joku keskeyttää, sillä yleensä oman kertomukseni flow ei siitä mihinkään katoa. Ymmärrän myös täysin miksi tulisi toimia toivontunlaisesti ja kuunnella sekä olla tasavertainen osa dialogia. Se on taitona arvokas, sillä onhan se kunnioittavaa  toisia kohtaan.  

Itse vain olen saanut jonkun ihmeellisen savolaisen geenin ja kasvatuksen, jossa onnistuu pölöttää toisen kanssa sellaista tahtia, että muiden voi olla vaikea pysyä perässä. Frendien kanssa keskustellessa on hyvinkin todennäköistä, että päätämme toistemme lauseita kuin lennosta, sillä toisiemme lukeminen on niin hyvällä tasolla, että tämä onnistuu. En sitten tiedä, mistä tällainen johtuu ja kyky se on sekin, en vaan tiedä onko se nyt millään tasolla kehuttava kyky. Jostain syystä sydämeni silti sykkii näille intohimoisille keskusteluille frendien kanssa, jossa molemmilla on into keskustelunaiheeseen ja juttua riittää niin paljon, että ulkopuolisilla olisi varmaan oikeasti hätä lähellä, kun ei pysyisi perässä. Voisin verrata tätä ehkä hieman sellaiseen espanjalaiseen tyyliin, jossa on koko ajan koko perheellä kova puheensorina ja koskaan ei varmaan tule illallispöydässä tilannetta, että vain yksi ihminen olisi äänessä. Eihän mekään nyt aina tuolla tavalla keskustella, totta kai mekin käymme normaalia dialogia, jossa odotetaan kiltisti toisen sanottava ja kuunnellaan aidosti ja sen jälkeen vastataan. Jostain syystä meillä vain on jotkin ihmeen geenit tuollaiseen kovasykkeiseen keskusteluun olemassa. 

Kuuntelu tiimityön ytimessä 

Googlen tutkimus tiimityöskentelystä, jossa oli osallisena monta heidän tiimiänsä joita tutkittiin aiheesta, millä kaavalla hyvä tiimi rakentuu. Heillä oli kestänyt kolme vuotta saada jonkinlaisia päätelmiä siitä, kuinka hyvä ja yhteinäinen tiimi rakentuu. Näissä tiimeissä jäsenet puhuivat suunnilleen yhtä paljon, jolloin samanarvoisuus toteutuu keskustelun vuorottelussa. Näillä tiimeillä oli myös muita korkeampi keskimääräinen sosiaalinen herkkyys, jolloin he aistivat toistensa tunteita ilmeistä ja eleistä sekä äänensävyistä paremmin. Eli käytännössä katosoen he kuuntelivat toisiaan paremmin. Näin ollen psykologinen turvallisuus näissä tiimeissä oli korkeammalla. Tämähän ei tosiaan ole uutta tietoa, mutta on hyvä, että sitä on tutkittu heillä oman yrityksen ympäristössä ja on päästy samoihin lopputuloksiin. Ehkä Googlella voitaisiin ottaa Lencionin opit haltuun ja lähteä testaamaan tuottaisivatkohan ne heillä hyviä tuloksia. Siellä olisi ainakin paljon tiimejä, joissa tällaista testailla. 

150 henkilöä 

Kirjassa mainittiin, että ihmisen läheisten piiri voi koostua maksimissaan 150 henkilöstä vähän kuin pyramidi -mallisesti siten, että ylimmällä tasolla on vain 1-2 henkilöä, toisella tasolla 3-4 henkilöä lisää ja kolmannella noin 12 henkilöä lisää ja sitä rataa kasvaen taso tasolta alaspäin 150 henkilöön asti. Tämä on tähän kohtaan ehkä hieman irrallinen aihe, mutta on mielenkiintoista miettiä, että miten nämä tasot omalla kohdallani muodostuisivat perheestä ja ystävistäni. Kirja antaa paremman ymmärryksen myös siitä, miksi kaikkien kanssa ei vain pysty olemaan niin aktiivisesti tekemisissä. Olen kuitenkin onnekas kun minulla on paljon juuri niitä ihmisiä, joiden kanssa juttu jatkuu siitä mihin se on jäänyt, kuten kirjassa mainittiin. On lohdullista saada lukea kirjasta tällaista, sillä koen, että itselläni on aina ollut todella laaja ystäväpiiri ja koenkin välillä pientä ahdistusta siitä, että en ole tiettyjen kanssa ehtinyt olla niin tiiiviisti tekemisissä. Nyt sen alkaa iän myötä paremmin ymmärtämään, että niin se vain on, että määräänsä enempää ei pysty omassa matkassaan pitämään todella läheisiä ihmisiä ja sen, että 150 henkilöä täyttyy todella nopeasti jos alkaisi laskemaan lähipiiriä ympäriltä. Onhan tämä kuuntelemiseenkin liitännäinen siten, että ei vain ole mahdollista olla hyvä kuuntelija todella suurelle määrälle ihmisiä, jos oma lähipiiri on tiiviimpi, sitä paremmin on mahdollista oikeasti kuunnella ja muistaa ihmisten kertomia asioita. 

Pohdintaa  

Kirja tosiaan herätti paljon ajatuksia suuntaan jos toiseenkin. Olen yrittänyt kiinnittää kuuntelemiseen huomiota vuosien varrella entistä enemmän, sillä no kuten kirjassakin mainitaan, ei sen tärkeyttä voi korostaa liikaa. On mielestäni hassua, että kuinka kuuntelemista silti käsitellään viestinnän parissakin suhteessa niin vähän, kun se kuitenkin on kanssakäymistilanteissa isossa roolissa. Jos miettii kahden keskistä dialogia niin kyllä se kuuntelemisen osuus olisi tasavertaisessa keskustelussa noin 50 %, joten on mielenkiintoista, että siitä puhutaan niin vähän. Kirja toi reilusti näkökulmaa siihen, ettei tosiaan ole yhdentekevää, miten kuuntelet. Vaan siihenkin olisi hyvä kiinnittää huomiota, että oma ulosanti olis toivotunlaista. Omalla kohdallani se tarkoittaa juurikin sitä, että voisin olla ehkä hieman eleettömämpi dialogissa, kun olen kuuntelevana osapuolena. Helpommin sanottu kuin tehty. 

You May Also Like…

Alustatalous

Ajattelin kokeilla uutta aluevaltausta ja paneutua alustatalouden maailmaan. Ajat ovat todella muuttuneet ja...

Idiootit…

Mä oon idiootti. Kaikki muutkin on. Miksi luin tämän kirjan? Haluan ymmärtää itseäni edelleen paremmin. Kun ymmärtää...

Johtajuuden ristiriidat

Johtajuus on monimutkainen laji, jossa kaikkia ei koskaan voi miellyttää tasapuolisesti ja pettymyksien kohtaamiseen...

0 kommenttia

Lähetä kommentti