Paras

Kirjoittaja: Pyry Pelli

11 helmikuun, 2022

Lähdeteos: Paras

Lähdeteoksen kirjoittaja: Erik Bertrand Larsen

Teoriapisteet: 2

Valitsin kirjan paras, koska jo kirjan nimi kuulosti mielenkiintoiselta. Katsoin nopeasti mistä kirjassa puhutaan ja aiheet vaikuttivat tärkeiltä. Ajattelin, että voin oppia kirjasta paljon. Luettuani kirjaa huomasin, että oppimisen lisäksi pystyin myös samaistumaan joihinkin asioihin mistä Erik Bertrand Larsen puhui. 

Kestät enemmän kuin luulet

Larsen on entinen armeijan laskuvarjojääkäri ja aloittaakin kirjan kertomalla rankoista kokemuksistaan armeijassa. Hän kertoo mitä on oppinut armeija ajoistaan ja palaa niihin useita kertoja kirjan aikana. Aluksi hän kertoo, kuinka ihminen pystyy siirtämään omia rajojaan ja jaksamistaan paljon pidemmälle mitä itse luulee. Voin itse samaistua tähän hyvin sillä armeijassa meillä oli koulutushaaramarssi, joka kesti yli 24 tuntia. Meille kerrottiin aluksi, että marssi kestäisi 24 tuntia. Kun sain tietää, kuinka pitkä marssi oli, ajattelin että tämä on mahdotonta. En ollut ikinä marssinut niin pitkään varsinkaan täydessä taisteluvarustuksessa. Ajattelin ensimmäisen viidentunnin jälkeen vieläkin samalla tavalla, mutta mitä pidemmälle marssi meni sitä enemmän aloin uskoa itseeni, että pääsisin loppuun asti. Aloin ajattelemaan, että kun olen jo näin pitkällä en aio enää luovuttaa. Ajattelin, kuinka paljon pettyisin itseeni, jos en pääsisi marssia loppuun. Lopulta pääsin marssin loppuun ja kuinka hyvältä se tuntuikaan. Tämä tunne jäi itselle lähtemättömästi mieleen. Kirjan lause ”kestätte paljon enemmän kuin luulettekaan” puhutteli minua henkilökohtaisesti.

Mikä erottaa menestyjät muista?

Tätä kysymystä ovat monet varmasti miettineet elämänsä aikana joskus. Kaikille on oma käsityksensä menestyksestä, mutta jos käytetään esimerkkinä menestyneitä urheilijoita, on ovat erot hyvin pieniä. Larsenin näkemys asiasta on, että kuka tahansa voi olla menestynyt urheilija. Nämä asiat ovat jokapäiväisiä valintoja pieniä tai isoja. Kaikki pienetkin valinnat vievät sinua haluttua maalia kohden on se sitten olympiavoitto tai korkea asema yrityksessä. Itse ymmärrän pointin täysin. Kun itse harrastin kilpaurheilua, oli kertoja, kun ei oikein olisi jaksanut lähteä harjoituksiin. Ihmiset ovat hyvin mukavuudenhaluisia menestyjät voittavat tämän mukavuuden halun päästäkseen tavoitteeseensa. Harjoituksiin lähteminen on, vaikka ei jaksaisi on kuitenkin esimerkki vain yhdestä asiasta. Ihmisen pitäisi voittaa mukavuuden halu jokaisessa asiassa, joka edistää tavoitteeseen pääsyä. Tämä unohtuu itseltäni usein arjessa. Yritän jatkossa ajatella yhä useammin, tavoitettani ja mitkä pienimmätkin asiat edistävät sinne pääsyä. 

Tavoite

Larsen kertoo kirjassa tavoitteen tärkeydestä. Tavoite auttaa tekemään oikeita päätöksiä ja kanavoimaan energiaa oikeisiin asioihin. On vaikeaa menestyä elämässä, jos ei edes tiedä missä haluaa menestyä. Itselläni tavoitteena on rakentaa menestynyt yritys. Mietin paljon, kun menin lukioin juuri omaa tavoitettani, mitä haluan tehdä elämässä. Olin juuri lopettanut kilpaurheilun enkä ollut edes varma mihin haluan lukion jälkeen mennä. Lukion ensimmäisen vuoden jälkeen kuulin tiimiakatemiasta ja aloin kiinnostua yrittäjyydestä. En ollut vielä varma asiasta, mutta muita vaihtoehtoja tutkittuani tajusin, että yrittäjyys voisi olla juuri minun juttuni. Nyt tavoitteeni on selvä haluan olla yrittäjä. Minun on helpompi tehdä isojakin päätöksiä elämässä, kun tiedän mitä elämältäni haluan. Tämä tavoite motivoi minua joka päivä koulussa. En kuitenkaan halua olla vain yrittäjä, haluan menestyä yrittäjänä. Larsen kertoo kirjassaan tarinan Norjan maajoukkueesta, johon moni urheilija haluaa ja johon on erittäin vaikea päästä. Norjan maajoukkueen päävalmentaja harmitteli, että useilla urheilijoilla tavoitteena oli päästä maajoukkueeseen. Kun he pääsivät maajoukkueeseen, he olivat saavuttaneet tavoitteensa. Tämä on huono asia, sillä kun tavoitteeseen on päästy, motivaatio menestykseen olympialaisissa on heikompi. Siksi en halua olla vain yrittäjä. Haluan olla menestynyt yrittäjä. Larsen puhuu kuitenkin myös varasuunnitelman tärkeydestä, sillä useilla urheilijoilla on ongelmana uskallus lähteä tavoittelemaan ammattiuraa. Pelko epäonnistumisesta ja tyhjän päälle jäämisestä estää monia saavuttamasta unelmiaan ammattiurheilija. Tämän takia on hyvä olla varasuunnitelma, se tuo turvaa ja rohkeutta tavoitteen saavuttamiseen. Itsellä tämä varasuunnitelma on koulusta saatu tutkinto. En jää tyhjän päälle, vaikka en saavuttaisikaan tavoitettani.

Matka tavoitteeseen

Kun tavoite on tiedossa alkaa matka tavoitteeseen. Olen nyt tällä matkalla. Larsen käyttää matka sanaa kuvaamaan kaikkia arkipäiviä, jotka eletään tavoitteen päättämisestä tavoitteeseen pääsyyn asti. Matkalla on tärkeintä, että motivaatio säilyy. Päätös tavoitteen saavuttamisesta pitää olla tarpeeksi vahva, ettei motivaatio häviä lyhyen ajan jälkeen. Olen mielestäni tehnyt vahvan päätöksen. Kaikki tai ainakin isoimmat päätökseni tähän mennessä ovat vieneet minua lähemmäksi tavoitettani. Uskon, että tavoitteeni on niin selvä, että teen valintoja kohti tavoitetta jo alitajuisesti. Motivaationi pysyy helposti yllä, kun huomaan, että olen koko ajan lähempänä tavoitettani. Pelkästään motivaatio ei kuitenkaan riitä, sillä matkalla tulee vastoinkäymisiä. Vastoinkäymisiin pitää olla valmistautunut. Kun vastoinkäymisiin on varautunut niistä voi oppia paljon ja osaa hoitaa tilanteen oikein. Vastoinkäymisen tullessa on tärkeää, että ei jää ikävien tunteiden valtaan, osaa ottaa opin talteen ja jatkaa eteenpäin. Matka on ehkä jopa tärkeämpi kuin itse päämäärä pitää vain muistaa lause: älä anna periksi.

You May Also Like…

Somevaikuttajaksi!

(Markkinoinnin koulutusohjelma) Viimeaikoina somevaikuttajan työ on kiehtonut minua, siksi päätin lukea Emmi Lehtomaan...

0 kommenttia

Lähetä kommentti