Martti Vaalahden Sanojen supervoima -kirjassa oli paljon huomioita sanoihin -ja pohjimmiltaan hyvään elämään liittyen. Sanathan ovat vain keskeinen käyttöliittymä tai rajapinta elämässämme, mutta olennaisempaa on mitä tapahtuu ajattelussamme, pinnan alla. ”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.” Keskeinen, toistuva ja ainakin minulle läheinen teema oli epävarmuus ja jaankin nyt Martin ja minun ajatuksia tuosta teemasta.

Esiintyminen

Teatteri- ja musiikkikuvioista olen oppinut, että kun esiinnytään, pitää ”ottaa lava haltuun” ja tehdä asiat itsevarmasti ja suurieleisesti. Se on helppoa kun tietää mitä tekee ja uskoo että minulla on jotain arvokasta ja tärkeää annettavaa.

Tiimini palavereissa taas harmistun melko usein, kun minulla on pitkälle mietitty ratkaisu ongelmaan, mutta ihmiset eivät tartu siihen. Olen saanut palautetta, että minun pitäisi myydä ideani paremmin. En halua painostaa, tai vääristää toisten vakaata pohdintaa. Heillä voi olla muitakin hyviä ideoita ja usein omanikin ovat keskeneräisiä ja sinällään vielä toimivuuden rajamailla.

”Tämä voisi toimia ehkä, en oo varma, tässä on tietysti tuollainen ja tuollainen epävarmuus…” Katson asiaa jo valmiiksi tyrmääjän näkökulmasta. Päätökset tehdään tunteella, vaikka ne selitetäänkin järjellä. Voivatko muut innostua ideasta, jos en pikkuisen hytise riemusta edes itse?

Ideaalinen ideointi sujuisi niin, että eri vaihtoehtoja puntaroitaisiin ja yhdisteltäisiin, niitä ei tiputeta pöydältä -eikä myöskään lyödä lukkoon liian varhaisessa vaiheessa. Usein, varsinkin vähän kiireisemmissä ja vähäpätöisemmissä tapauksissa tosin tykkään itsekin vain tarttua muutamista ensimmäisistä ideoista siihen, josta kuka vain on eniten innoissaan.

Martti lainaa kirjassaan yritysviestinnän sääntöä: ”Kaikesta ei tarvitse kertoa, mutta kaikki mitä kerrotaan pitää olla totta.” Kirjan rivien välisen ydinsanoman taas voisi tiivistää ”Älä ole kusipää.” Havaitsen noiden lauseiden välillä eron. Reilu tyyppi kertoo myös itsensä ja ideansa kannalta huonot asiat, jos se on kuulijan edun mukaista. Hmm… Mutta voisiko ajatella, että tiettyjen pikkuvikojen tahallinen unohtaminen oikeastaan auttaa kuulijaa tekemään itselleen hyvän päätöksen?

Martti kirjoittaa, että usein kaikkein kovaäänisimmät on helpointa saada käännytettyä, sillä he kompensoivat köykäisiä perusteluitaan vahvemmalla esitystavalla. Lieneeköhän kyseessä lähes viraali Dunning-Kruger-efekti, eli ilmiö, jossa aloittelijana saavutat jossain kohtaa pisteen, jossa koet osaavasi lähes kaiken, ja sitten lisää opiskeltuasi tajuat, ettet vielä tajua juuri mitään. Vuosikymmenien myötä itseluottamus palaa hiljalleen, mutta ei välttämättä enää koskaan samalle tasolle kuin kultaisina aloittelija-aikoinasi. 😛 Tämän vuoksi monet yliopistoihmiset harvoin antavat simppeleitä linjauksia, vaan pikemminkin huonoja kiteytyksiä: ”toisaalta näin ja toisaalta noin, mutta täytyy ottaa huomioon…” Olen aina ärsyyntynyt kun joku sanoo ”Älä ajattele niin monimutkaisesti” mutta viestinnän – ja toiminnan – kannalta se alkaa kuulostaa jo ihan viisaalta. Pidän varmuudesta ja siksi tykkään miettiä asiat hyvin. Ne vain pitäisi kyetä myös tiivistämään.

Harrastan nykyään improvisaatioteatteria. Siinä haasteena on hypätä tilanteeseen, ottaa lava haltuun ilman mitään valmista ja keksiä sisältö itse hetkessä. Hypätä ja luottaa että siivet kantavat.

Kriisi

Kun aiemmin opitut ongelmanratkaisukeinot eivät uudessa, ratkaisevassa käännekohdassa enää toimikaan, on Martin mukaan todella keskeistä säilyttää hallinnan tunne, eli tunne siitä, että voin tehdä edes jollekin asialle jotain. On jotain tuttua, jotain mikä on kontrollissa. Siksi tiukan paikan tullen ensimmäisiä asioita joita teen, on päivittää to do -listani, suunnitelmani kuinka saan ainakin tärkeimmät asiat hoidettua. Samoin jos huomaan eksyneeni metsään tai olevani hieman-liian-jyrkällä-ja-korkealla-vuorella, pidän tauon ja syön jotain. Kerään rohkeutta vertaamalla tätä aiempiin kokemuksiini, joista olen hengissä selvinnyt ja suunnittelen seuraavan siirtoni. Toimii.

Kirjassa Draivi – voiko sisäistä motivaatiota johtaa? Frank Martela ja Karolina Jarenko kirjoittavat, että vaikkapa organisaatiouudistusten aikana on tärkeää säilyttää työssä myös vanhoja tehtäviä, jotta edes jossain hommassa pääsee mukavuusalueelle ja kokemaan hallinnan tunnetta, eikä kaikki ole pelkkää uutta. Tiimiakatemialla ongelmani on, että en malta tehdä tuttuja asioita, joissa olen hyvä. Se taas johtaa helposti osaamattomuuden ja aikaansaamattomuuden tunteeseen. Hallinnan tunne vaatii myös omien rajojensa ja etenkin tavoitteidensa jatkuvaa määrittelyä ja puolustamista. Kaikenlaisten liikkuvien osien ilmaantuessa yllättäen arkipäivään minun on liian helppo heittää ohjat käsistäni ja unohtaa omat prioriteettini.

Neuvottelu

Epävarmuus näkyy ristiriitatilanteissa taistele tai pakene -käytöksenä. Martti kertoi useita esimerkkejä, kuinka ihmisten hyökkäys toisia kohtaan kertoo heidän omasta kipuilustaan samalla elämänalueella tai saman ongelman kanssa, kuin josta he syyttävät muita. Positiivisen psykologian isä Mihaly Csikszentmihalyi taas kertoo kuinka esimerkiksi kiipeilijät ovat ongelmatilanteissa päinvastoin kyenneet unohtamaan itsensä ja ongelmansa ja keskittymään itse tekemiseen ja ympäröivän luonnon kauneuteen. Kerrotaan myös tarinaa voittamattomasta miekkailijasta, jonka taistelutaidon perimmäinen salaisuus oli, että hän ei pelännyt kuolevansa.

Tuollainen zen-asenne voisi olla tosi hyvä. Kävi minulle miten kävi, maailma on silti kaunis ja upea, elämä jatkuu ja hyviä asioita tapahtuu. Ja nyt toteutan osaani siinä.

Marttikin neuvoo, että neuvotteluun mennessä tulisi asennoitua kuin neuvottelua ei olisi pakko voittaa, koska se tappaa luovuuden ja tekee epätoivoiseksi, vähentää liikkumavaraa. Sen sijaan myönteinen yllätys on usein paras puolustus. Yhteisten sopuratkaisuiden hakemista. Vapaaotteluun verraten: Kun menet tarpeeksi lähelle, jopa halaat vastustajaasi, hän ei pysty lyömään sinua.

Kun yritin tehdä ensimmäisiä kauppojani, keskityin vain siihen tilanteeseen ja todella taistelin, vänkäsin ja käytin huonojakin keinoja saadakseni kaupat väkisin. Tekemisestä puuttui perspektiivi. Nyt joitain vuosia ja todella erilaisia kauppoja myöhemmin osaan ottaa vähän rennommin ja hyväksyä sen, että tarjoamani ratkaisu ei välttämättä sovi kovin monelle satojen eri syiden takia. Tietenkään tämä ei saa johtaa kolme pukkia -sadun haihatteluun täydellisestä asiakkaasta, mutta osaan olla iloinen myös niistä kohtaamisista, joissa mukaan tarttui vain uusia kokemuksia ja lisää asiakasymmärrystä. Se mahdollistaa paremman ostamiskokemuksen asiakkaalle.

Tarina

Ihmisen aivot ovat kehittyneet huomaamaan hahmon, signaalin kohinassa, merkityksen, mielekkyyden kaaoksessa ja mielettömyydessä. Siksi hyvien tarinoiden kertominen on jopa elintärkeää. Martti viittaa psykologian tutkijan hypoteesiin, että itsemurhan tehneet lakkasivat uskomasta omaan tarinaansa. Myös Emily Estafani Smithin kirjassa Merkityksellisyyden voima kerrotaan tarninakerronnan olevan yksi merkityksellisyyden neljästä peruspilarista.

Martti rinnastaa päättelyn tarinankerrontaan: molemmissa on kyse syy-seuraussuhteista ja asioiden hahmottamisesta. Hän väittää myös, että hankalasti opittava asia on vain huonosti kerrottu tarina. Aristoteles kirjoitti aikoinaan, että kaikki hyvän tarinan tapahtumat ovat sekä seurausta jostakin aiemmin tarinassa tapahtuneesta, että syy jollekin myöhemmin tarinassa tapahtuvalle ja kaikkein parasta oli, jos syy-seuraussuhteet olivat yllättäviä, mutta vääjäämättömiä.

Tarinan voima riippuu sen herättämien tunteiden voimasta. Hyvä tapa hyödyntää tätä on kertoa tarina tulevasta päivästä: Mitä teen, miksi, milloin, miltä se tuntuu? Kuten Stephen Covey huomauttaa kirjassaan Seven habits of higly effective people: Asiat luodaan kahdesti. Aluksi mielessä ja sitten fyysisessä todellisuudessa. Muun muassa yritysjohtamisen professori Patrick Furun viljelemä HARD-tavoite taas tarkoittaa, että tavoitteen tulisi olla tunteita herättävä ja kuviteltavissa. (Heartfelt, Animated, Required, Difficult.) Ainahan suunnitelman tekemisen tärkeyttä on korostettu, mutta ehkä nykyviisauden osuus tähän on ottaa myös tunteet ja mielikuvat paremmin huomioon.

Tässä asiassa minun kannattaisi kunnostautua. Haaveilen liian vähän. Enemmän tulee mietittyä miksi jokin meni niin tai näin tai märehdittyä vaikka kuinka unet jäivät taaskin vähiin.

Lopuksi

Kieli, jota käytämme on tehokkaimpia työkaluja luoda varmuutta epävarmuuteen. Sen avulla hahmotamme yhdessä ja yksin maailmaa, sekä saamme palautetta muilta, menemmekö heidän mielestään oikeaan suuntaan. Tiimiakatemialla arvoihimme kuuluu opetella hallitsemaan kaaosta. Tai koen sen ehkä kaaoksen sietämiseksi ja olennaiseen keskitymiseksi, toimintakyvyn säilyttämiseksi kaikesta huolimatta. Siellä pyöriessäni törmäsin sattumalta muuan asiakasyrityksen johdon viestiin alaisilleen: ”Relax. Nothing is under control anyway.”