Nyt oltiin suuren äärellä. Luin kirjan minkä nimi oli, on ja tulee varmaan aina olemaankin ihmishistorian isoin ratkaisematon mysteeri, elämän tarkoitus. Olin kuullut monelta akatemialla suosituksia Frank Martelan kirjoista ja tämä kyseinen oli mielestäni aivan oiva opus. Teoriapisteet eivät tule vielä liukuhihnalta joten nyt koitin sellaista tekniikkaa, että en kirjoita ollenkaan muistiinpanoja ennen reflektoimista. Luin ja kuuntelin kirjan, about tunti lukemista ja tunti kuuntelemista eilen ja samanlainen setti tänään. Fuskasin vähän ja laitoin kahteen kohtaan kirjanmerkit, mutta en jäänyt vatvomaan niitä päässä kun lukuprosessi oli vielä kesken. Ennen olin alkanut jo reflektoida kirjan kohtia ja muistiinpanojani kun kirja oli vielä kesken nyt vasta koko kirjaa sen päätyttyä. Oli ihan virkistävää kun ei ollut sellaisella asenteella, että koittaa bongata meheviä ja ajatuksia hrättäviä kohtia mistä kirjoittaa, vaan pystyi aidosti keskittymään ukemaan kirjan loppuun.  Tämän ja nopean lukemisen takia koin olevani enemmän läsnä kirjan lukemisen aikana, kun ajatus oli pelkästään kirjan lukemisessa. 

Kirja herätti minua siihen, että nyky länsimaalaisessa yhteiskunnassa onnelisuuteen painostetaan ihan kohtuuttomasti. Se on kuin joku velvollissuus ja jos se ei täyty olet epäonnistunut ihmisenä. Ei niinkun yhtään ihmetytä kun masennus diagnooseja tehdään ennätysmääriä kun joka tuutista kehotetaan olemaan onnellinen. Tarvitsen rahaa ollaksesi onnellinen. Tarvitset vapaa-aikaa ollaksesi onnelinen. Tarvitset jotain missä ilmaiset itseäsi ollaksesi onnellinen. Somessa kaikki on onnellisia ja tää vitun maakin on joka vuosi maailman onnellisin. Siis ihan naurettavaa, se tutkimus ei edes mittaa onnellisuutta vaan sitä täyttyykö Suomessa elämisen perustarpeet, tai jotain sitä rataa. Onnellisuutta myydään sulle joka tuutista, jos oot onnellinen niin sitten sulta varmaan kysytään miten voisit olla vielä onnellisempi. Siis pitääkö tässä olla joku munkki tai Jeesus ja meditoida itsensä johonkin korkeampaan onnelisuus tilaan ja pysyä tällä tasolla koko loppu elämä, jotta tää onnelisuus velvoite on täytetty. 

Ehkä nyt olisi parempi miettiä mitä on onnellisuus. Itse en tiedä mikä tähän vastaus on, onnellisuuden tunteen saatan tuntea kun olen pelaamassa korista, syön hyvää ruokaa tai kun kävelen vain kadulla hyvällä säällä ja joku sopiva kappale soi kuulokkeissa. Ja vaikka itselläni olisi kaikki perustarpeet kunnossa eli ruokaa, vaatteita koti niin ei minulla ole pakosti onnellisuuden tunnetta. Saatan suuttua ja masentua pienistä ihan merkityksettömistä asioista, vaikka kun peilaan elämääni muutamaa vuotta takaperin, minnullahan menee paljon paremmin. Olen koulussa, paremmassa kunnossa fyysisesti ja minulla on kumppani. Se kuulostaa paljon paremmalta kuin varattomana joka viikonloppuna aamuun asti juhliminen. 

Tähän sain kirjassa vastauksen. Onnelisuuden tunne tulee merkityksellisyyden tunteesta. Merkityksellisyyden tunne taas tulee kun tiedät olevasi joillekkin ihmisille merkityksellinen. Tajusin tästä lukiessani, että kaveri piirini ovat supistuneet, enkä näe heitä tai perhettäni läheskään yhtä usein kuin ennen. Tämä kuulostaa yksinkertaiselta, mutta minulle tuo pisti omat tunteeni niin hyvin konteksiin. Akatemia, parisuhde ja koripallo harrastus on vienyt niin paljon aikaa, että ystävien ja perheen kanssa oleskelu on jäänyt ihan olemattomiin. Tämä herätti minua ihan älyttömästi!  

Kirjassa oli yksi yksinkertainen ohje ja sitä noudattamalla olen ollut paljon onnellisempi kuin aikaisempi. Se meni näin: Mieti kenen seurassa sinulla on merkityksellinen olo ja vietä näiden ihmisten seurassa mahdollisimman paljon aikaa. Mietin tätä ja heti sen jälkeen olen pyrkinyt viettämään heidän kanssaan enemmän aikaa. Tämä tietenkin meinaa, että se aika on jostain muualta pois, mutta sitten pitää laittaa asioita vaakakuppiin ja miettiä mihin käyttää aikansa. Tyypillinen tilanne oli, että minua kysytään kahteen suuntaan ja valinnat on tietenkin vaikeita, mutta yleensä päätän nähdä ihmistä tai ihmisiä joita en ole pitempään aikaan nähny tai tiedän, että en tule näkemään heitä hetkeen.  

Länsimaissa yhteisöllisyys on kadonnut ja sitä kautta merkityksellisyys. Kirjassa jossa kysyttiin millä kansoilla oli suurin merkityksellisyyden tunteen kokemus, niin tässä mittailussa Suomi oli hännillä. Jos oikein muistan niin kärkeä vetivät kehhittyneet maat, joissa yhteisöllisyys on paljon enemmän läsnä kuin länsimaissa. Yksi asia joka myös kirjan mukaan tuo merkityksellisyyttä on ´´taituruus´´. Sillä tarkoitettiin kirjassa jonkin taidon harjaantumista ja kokemusta, että sinä olet siinä hyvä ja kehityt. Itse pystyin samaistumaan tähän todella paljon ja koen, vaikka en mikään suveneeri ole tai ikinä ollutkaan, että koripallon pelaamisessa ja treenaamisessa koen merkityksellisyyden tunnetta. Siinä yhdistyy myös yhteisöllisyys joten en voi kuin suositella kaikille joukkuelajeja. 

Kirjasta siis opin, että ei kannata elämässä pyrkiä olemaan onnellinen vaan ennemminkin merkityksellinen. Kaikki eivät voi olla King jr:reita tai Mandeloita, mutta kaikki voivat toteuttaa sitä omalla tavallaan. Se ei kaiken lisäksi vaadi paljoa, saat merkityksellisyyden tunnetta kun olet sellaisten ihmisten seurassa missä koet olevasi merkityksellinen ja koita olla päästämättä näistä ihmisistä irti. Bonuksena voit vielä vaikka treenata jotain asiaa mitä rakastat ja missä koet olevasi valmiiksi hyvä.