Ei niin anonyymi antisäätäjä

Kirjoittaja: Helena Vepsäläinen

11 joulukuun, 2021

Lähdeteos: Antisäätäjä

Lähdeteoksen kirjoittaja: Anna Perho

Teoriapisteet: 2

Tervehdys ystävät. Tänään sukellamme ei niin anonyymin antisäätäjän, Helenan, näkemyksiin ajankäytöstä. Minä olen Hulina-täti ja toimin tänään seremoniamestarina. Suosittelen lämmöllä varaamaan lähettyville sopivia virvokkeita, jotta voit halutessasi makustella jokaista sanaa suurella antaumuksella. Nyt voit ottaa mukavan asennon ja virittäytyä hassunhauskaan, mutta todenperäiseen tunnelmaan. Tervetuloa mukaan. 

Itku pitkästä ilosta ja pieru paljon naurannasta, sanoi markkinointipäällikkö tunnusluvuille. Mutta mitäpä sanoo Helena tämän kirjan teemoista? 

Ihan itketti ja nauratti ja itkunauratti samaan aikaan, tätä teosta läpi kahlatessa. Kyllä kutkuttelee mahanpohjassa, kun niin läheltä omaa säntäilyä liippaavat monetkin asiat tässä opuksessa. Jännää miten kiirettä ihannoidaan tässä yhteiskunnassa sille levelille, että se on jo “normaalia”. Tavallaan kivahan se on, ettei ole ainoa kaheli tässä maailmassa. Onko tässä touhussa oikeastaan mitään rotia enää, niin ei kyllä taida olla. 

Kuulostaa siltä, että kirja on herättänyt paljon sisäistä polemiikkia. Kerro toki lisää tuosta hössäilykulttuurista. 

Tässä yhteiskunnassa ihannoidaan huseeraamista ja pää kolmantena jalkana säntäilyä, joka johtaa loppuun palamiseen. Ennen sitä tulevat tietysti suuret klassikot, turhautuminen ja aggressio. Siinähän sitä taas ollaankin, kun tuittupäät kilpaa tiuskivat toisilleen ja suonet sykkivät ohimoilla. Kiireen ja hustleroimisen romantisointi on mennyt niin pitkälle, ettei tavan tallaaja välttämättä edes tiedä mihin aikansa kuluttaa. Puhumattakaan siitä, miksi valtaosa populasta hyväksyy epämiellyttävään sähläämisen eikä yritä saada tilanteelle toppia? 

Tästä palopuheesta on aistittavissa, että nyt pitää saada jotain pois sydämeltä. Kakistapa ulos sitten. 

No, minäpä kuule ajattelin tehdä itseni kanssa sellaisen sopimuksen, että minua ei tästedes kiire vedä nenästä. Ja jos vetää niin siinä on sitten suuren peiliin katsomisen paikka. Monesti kuulee puhuttavan siitä, että kiireen tekee usein itse itselleen. Uskon. Nyt kun ihan oikeasti miettii, että onko minulla todella niin kiire, ettei aikaa jää edes puolta tuntia käydä lenkillä. Vähän selittelyltä kuulostaa, että tuskinpa vaan. Ajanhallinta ja systemaattinen organisointi ovat mystisiä eliksiirejä, joka ratkaisevat lähestulkoon kaikki haasteet näissä ympyröissä.  

Miten ajattelit sitten ruveta näitä eliksiirejä ammentamaan? 

Tässä opuksessa neuvotaan tekemään ekskursio pään sisälle ja miettimään hyvin syvällisesti omaa arvopohjaa. Käyhän se järkeen, että prioriteetteja on helpompi saada järjestykseen, kun tietäjänä nämä asiat tietää. Kaipa tämä Havukka-ahon ajattelija sitten kiskoo mietintämyssyn silmille ja pyllähtää hiljaiseen nurkkaan miettimään mikä on merkityksellistä. 

Järjenjuoksusi tuntien, itsetutkiskelu kuulostaa silmät ummessa ja pää edellä pohjaan syöksymiseltä. 

Tottapa turiset kuoma. Tässä minuutin mietittyäni voin todeta, että ajatukset ehtivät jo levitä kuin huonosti paistettu kakku. Filosofin luonteeni pääsee helposti siihen pisteeseen, että lopulta millään ei ole merkitystä tässä loputtomassa universumissa. Täytynee hiukkasen rajata tätä merkityksellisten asioiden listaa omaan pienen piiriini ympärille. Esimerkiksi niin, mitä itse haluan saavuttaa. Onneksi voin todeta tietäväni, että minulle merkityksellistä on itseni toteuttaminen ja sellaisen työn tekeminen mistä pidän.  

No niin, Helena. Mitä kohellukselle kuuluu niin kuin omasata mielestä?  

Kiitos kysymästä, kyllähän se voisi paremminkin mennä. Hei Hulinaa, etten sanoisi. Vähän on tullut toilailtua aikataulujen kanssa, vaikka kuinka muka yrittää olla fiksu ja filmaattinen. Punainen lanka tuntuu ajoittain olevan umpisolmussa. Eihän siinä paljon suksi luista, kun huseeraa yhtä sun toista sinne tänne. Joka päivä ei onneksi ole samanlainen sillisalaatti, että saattaa siellä olla poronkin palanen joukossa. Ei tämän tekemisen menun siistimisestä olisi kyllä haittaa.  

Onko ilmassa kenties sellaista turhan tuseeraamista? 

Mistä arvasit? Organisointi ja järjestelmällisyys on ihanaa, mutta välillä siinäkin on niin käsi, että hävettää. Paljon helpommin tekee jotain helppoa ja nopeasti valmistuvaa, kuin niitä hommia mitkä ovat tärkeysjärjestyksessä siellä pyramidin huipulla. Aika harvoin tätä onneksi tapahtuu, mutta mitään systemaattisuutta tapaa sen välttämiselle ei minulla silti ole. To do -lista tärkeysjärjestyksessä olisi kyllä aika kova. Digitaalisessa muodossa tietenkin, että se on aina mukana ja sitä on helppo järjestellä. Sitten pitäisi vielä muistaa laskea kymmeneen ja avata se lista ennen, kuin menee lupaamaan tehdä seuraavana jotain. 

Pikkulinnut lauloivat, että arki menee vain töitä tehdessä. Pitääkö moinen paikkansa? 

Sitä on ollut liikkeellä. Hippusen haastava yhtälö on yrittää tehdä vähän kaikille jotakin ja toisen vuoron päättyessä alkaa seuraava. Kyllä tämä arki kaipaisi kovasti systemaattista priorisointia ja aikatauluttamista, kun persiillään istumiselle ja peukaloiden pyörittelylle ei tahdo jäädä minuuttiakan. Olen tehnyt tässä syksyn aikana sellaisia havaintoja, että tuo tyhjä aika on minulle henkisen hyvinvoinnin kivijalka. Tässä kirjassa kehotettiin laittamaan myös vapaa-aika kalenteriin. Sekin kuulostaa todella loogiselta ja itsestään selvältä, mutta eipä sieltä allakasta ole tähän mennessä sellaista slottia löytynyt. Täytyy tehdä korjausliike ja pyhittää aika peukaloiden pyörittelylle.  

Mitäs muuta konkreettista tästä jäi käteen? 

Meinasin vallan ruveta kirjaamaan aikalokia, että näkeepä sitten konkreettisesti mihin aikansa kuluttaa ja tehdä jokaiselle päivälle lukkarin aamusta iltaan. Katsotaan sitten, miten alkaa homma etenemään. Tyytyy sitten seurata sitä aikataulua parhaansa mukaan kuin pyhää kirjaa. Uusi ihmeellinen lisä omaan aikataulutukseen tulee kyllä olemaan vapaa-aika. Jää nähtäväksi miten helppoa on totella lukkariin läväytettyä hyppytuntia, mutta teen parhaani. Eikä tänne leikkimään lähdetty.  

Lepo on myös hyvä lääke. Itsekin nukun ennemmin kunnon unet ja nousen ennen kukonlaulua työstämään kesken jääneitä hommia kuin valvon yömyöhään. Väsyneenä saa minun mielestäni harvemmin aikaan mitään fiksua. Jännä oli myös ruveta miettimään, mikä on oikeasti kunnollinen vapaapäivä. Nimenomaan minulle. Passiivinen makoilu on kuulemma kaikkein huonoin tapa yrittää levätä, jos se on vain se ainoa palautumisen keino. Kunnon lepo tarkoittanee omalla kohdallani harrastuksia, joissa ei tarvitse pakosti miettiä suorituspaineita. 

Näillä eväillä kohti uusia selkeämmin aikataulutettuja seikkailuja. 

Suuri kiitos tästä kiinnostavasta päänavauksesta, ei niin anonyymi antisäätäjä Helena.  

Kiitos.  

You May Also Like…

Et taida kuunnella

Kuunteleminen on taito, jonka nykyään yhä harvempi taitaa. Vaikka puhe on maailmassa lisääntynyt, kuunteleminen ei...

Tee itsestäsi mestariajattelija

Kirja oli mielenkiintoinen lukea, koska ajattelu ja miten sitä tehostaa, harjoitella ja hallita ovat kiinnostavia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti