Dream up 2021 oli tapahtuma, jonka olisin halunnut nähdä livenä. Valitettavasti tähän emme saaneet mahdollisuutta vallitsevan tilanteen johdosta, mutta kyllähän tuo tapahtuma oli etänäkin mukava katsella. Olisin vain niin kovasti halunnut nähdä Pekka Hyysalon, sillä olen seurannut hänen tekemisiään onnettomuuden jälkeen jo useamman vuoden ajan. Joonas Pesonen oli minulle nimenä tuttu, mutta aivan älyttömästi hänestä en etukäteen tietänyt. Erityisesti en halunnut kuitenkaan missata tapahtumaa siitä syystä, että Essi oli Dream-upin projektipäällikkönä. 

 
Ensimmäisen puhujan roolin sai Joonas Pesonen. Joonas kertoi puheenvuorossaan omasta urakehityksestä alkuvaiheen innostuneesta somettajasta sosiaalisen median sisällöntuottajaksi, joka ansaitsi sillä myös elantonsa. Minulla on ollut ehkä vähän vaikea hyväksyä somevaikuttajan elämää oikeaksi työksi, mutta Pesosen puheenvuoron jälkeen ajattelin niin paremmin. Hän kertoi siitä, kuinka paljon joutuu tekemään töitä ollakseen ns. aallon harjalla. Vaikka minä olenkin diginatiivi, koen että olen monessa trendissä todella jäljessä. Ei riitä enää vain yksi somealusta, jota katsellaan, vaan pitää systemaattisesti seurata kaikkia, mutta toisaalta keskittyä johonkin olennaiseen punaiseen lankaan. Somevaikuttajan elämä ei ole vain sitä kuvien räpsimistä ja omasta elämästään kertomista. He joutuvat selvittämään algoritmien toimintaa, seuraajien sukupuolijakaumaa, ikää, mieltymyksiä, jotta voisivat palvella omia seuraajiaan mahdollisimman hyvin sekä saada uusia seuraajia itselleen. Mikäli somepersoona ei ole enää trendikäs, häntä ei seurata, eikä hän saa rahaa. Somevaikuttaja on nykyään myös roolimalli varsinkin nuorempien kansalaisten keskuudessa. Ei olekaan enää ihan sama, mitä latelet someesi, sillä useat tuhannet nuoret ottavat sinusta mallia. Myös tietynlaiset kannanotot joutuu suunnitella todella tarkasti, sillä oman maineen tahraamisen mahdollisuus on aina olemassa. 

Toisena puhujana oli minun kovasti odottama Pekka Hyysalo. Hän oli aivan yhtä iloinen kuin aina ennenkin. Hän kertoi meille oman tarinansa, millaiset haaveet hänellä oli ollut ennen onnettomuutta, miten hän koki vastoinkäymisen ja miten on päässyt yli asiasta. Vieläkin hänellä on kuntoutumisprosessia jäljellä, kun motoriikka ja puhe ei vielä täysillä toimi. Lisäksi kroppa väsyy nopeasti raskaasta päivittäisestä kamppailusta. Hänelläkin oli ollut sairaalassa huonoja hetkiä, kun kaikki oli tuntunut kaatuvan. Sen kyllä uskon, kun mietitään tilannetta, että heräät sairaalapedistä puhekyvyttömänä ja halvaantuneena. Sitkeä kaveri, kun on siitä onnistunut vielä ponnistamaan normaaliin elämään. Aika pieneltä tuntuu omat vastoinkäymiset kun lähtee vertaamaan niitä tällaiseen. Kova esimerkki siitä, miten ihminen voi osata arvostaa omaa elämäänsä ja sitä, että saa ylipäätään olla elossa. Kiitollisuus paistaa hänestä kilometrien päähän. Onhan tainnut saadakin tittelin Suomen positiivisin ihminen. 

Meillä kaikilla tuli varmasti kuva Pekkaa kuunnellessa siitä, että kylläpä taas omatkin asiat tuntuvat vähäpätöisiltä kun laitetaan ne tuollaiseen kontekstiin. Sanoma sitkeydestä Pekka Hyysalolla on erittäin hyvä, mutta toivoisin kaikkien muistavan, että vertaaminen toisiin ihmisiin ja toisten ihmisten ongelmiin ei välttämättä aina kannata. Me usein vertaamme ihmisiä muihin ja  surkuttelemme elämäämme. Olemme mielestämme epäonnistujia, kun vertaamme itseämme Elon Muskiin tai johonkin todella menestyneeseen Start-up yrittäjään. Miksi emme voisi kuitenkin keskittyä oman huonommuuden miettimisen sijaan siihen, missä ollaan onnistuttu hemmetin hyvin? Jokaisella on semmoisia asioita, joissa on hyvä ja joista toivottavasti on ylpeä. Toivoisin, että osaisimme verrata nykyistä itseämme aiempaan itseemme ja miettiä, missä olen onnistunut? Miksi olen nyt parempi ihminen kuin vaikka vuosi sitten?