Dialogin tavoitteena on saavuttaa uusi ymmärrys, joka muodostaa perustan myöhemmälle ajattelulle ja toiminnalle. Se pyrkii luomaan mahdollisuuksia ja näkemään uusia vaihtoehtoja. Tiimiakatemialla tuttu työkalu. Kirjaan perehtyessäni aloin kuitenkin miettimään, miten laadukkaasti dialogi meillä toteutuu. Dialogi eroaa keskustelusta siten, että keskustelun tarkoituksena on päätöksenteko, kun taas dialogin tarkoituksena on herättää uusia oivalluksia. Olen kiinnittänyt kevään aikana enemmän huomiota tiimimme dialogiin. Lähinnä olen kirjannut puheenvuoroja ja kysymysten määriä ylös. Usein meidänkin dialogimme on lähinnä yksilöiden välistä yhteistä keskustelua, jossa jokainen vuorollaan tuo esiin oman kantansa toteuttamatta sen suuremmin dialogia. Dialogi on Heigassa edelleen epätasaista, enkä tiedä mistä se johtuu. Välillä muistetaan vähän tsempata, mutta suurimman osan ajasta joko malttamattomuus tai välinpitämättömyys vaikuttaisivat ottavan valtaa. Dialogimme ei todellakaan kärsi sanojen puutteesta, ennemminkin sisällön puutteesta. Puheenvuorot voivat välillä olla pitkiä, mutta yleensä silloin ne toistavat samaa sisältöä viemättä keskustelua eteenpäin mihinkään suuntaan.

Kuunteluntaito on yksi dialogin kulmakivistä. Jos haluamme kuunnella hyvin, meidän tulee kiinnittää huomiota sekä sanoihin että sanojen väliseen hiljaisuuteen. Usein tyrkytämme omia mielipiteitämme muille, jolloin hylkäämme toisten mielipiteet. Kuunteluamme sävyttävät omat mielipiteemme ja ajatuksemme, ennakkoluulomme, taustamme, taipumuksemme sekä impulssimme. Kun ne ottavat vallan, kuuntelemme tuskin ollenkaan sitä, mitä ympärillämme sanotaan. Kuuntelu edellyttää sisäistä hiljaisuutta; meidän tulee kuunnella myös itseämme ja reaktioitamme. Mitä minä tunnen tässä tilanteessa? Mitä tunnen kehossani? Miten tämä vaikuttaa muihin ihmisiin? Mitä jätän huomiotta? Jotta yhdessä kuunteleminen onnistuu, pitää oppia kiinnittämään huomiota sen lisäksi miltä asiat näyttävät omasta näkökulmasta myös siihen miltä ne näyttävät muiden näkökulmasta.

Koen itse olevani ihan hyvä asettumaan muiden näkökulmaan tai ainakin pyrin siihen, jos minun on vaikea käsittää toisen kantaa. Olen kuitenkin välillä huono kuuntelemaan. Minun on vaikea saavuttaa sisäistä hiljaisuutta, joka mahdollistaisi paremman keskittymisen ympärillä olevaan ja aitoon kuunteluun. Myös tiimissä on aistittavissa malttamattomuutta kuuntelemisen suhteen. Monella on omat mielipiteet ja vastaukset valmiina ja niiden ääneen sanomisen kanssa ollaan kärkyllä. Jos vain odottaa omaa vuoroaan tai tilaisuutta iskeä, ei voi mitenkään kuulla, mitä muut sanovat ja mitä sanat tarkoittavat. Myös itse välillä on vaikea kuunnella, jos mieleen tulee omaa sanottavaa. Treenivihko, tai Ipad tai mikä ikinä se onkaan, on hyvä omien ajatusten talteen laittamiseen, jolloin mieleen juolahtaneen asian voi kirjata muistiin ja keskittyä sen jälkeen meneillä olevaan keskusteluun kunnolla. Moni ei meidänkään tiimissä sitä tunnu hyödyntävän ja välillä sen käyttö tässä mielessä ontuu myös itselläni. Ennen omaa puheenvuoroa voisi kirjata oman ydinajatuksen ylös ja keskittyä siihen kuunteletko oikeasti toista. Oletko vain valmiustilassa ampumaan oman näkemyksen? Edistääkö puheenvuorosi dialogia? Sisältääkö puheenvuorosi enemmän sanojan, kuin sisältöä? Puheenvuorojen laadun pitäisi dialogitreeneissä parantua entisestään ja niiden pitäisi edistää dialogia. Dialogin johdonmukaisuuden näkeminen edellyttää, että erotamme keskusteluista eriasteisia kokonaisuuksia. Kokonaisuuksien erottaminen auttaa päästämään tarpeettomista yksittäisistä asioista irti ja siirtymään eteenpäin tai pääsemään takaisin asiaan, jos keskustelu meinaa lähteä harhateille. Mielestäni hyvässä dialogissa tästä huolehtiminen ei ole pelkästään treenin vetäjien vastuulla, vaan koko ryhmän.

Toinen kulmakivi on odotus. Dialogissa onnistuminen vaatii, että ihmiset oppivat antamaan tilaa niille, jotka esittävät eriäviä mielipiteitä. Kun uusi näkökulma on tuotu esille, tarvitaan tilaa pohdiskelulle. Keskusteluja käyvät usein ne, jotka tietävät, mitä ja miksi ajattelevat. Se ei sovellu dialogiin. Ihmisten tulisi tehdä oivalluksia ja itsekin jopa yllättyä omista sanoistaan. Heillä ei ole kaikkia ajatuksia valmiina ennen keskustelua, he saavat vaikutteita keskustelusta. Itse yllätyn omista puheenvuoroistani usein. Minulla harvoin on mielipiteitä valmiina ja siksi lukeudunkin hieman hiljaisempien joukkoon usein treeneissä. Jos minulta kysytään mielipidettä keskusteluun, osaankin yhtäkkiä koostaa jotain sanottavaa, vaikkei se itsestään ollut tulossa. Miten tässä voi kehittyä? Ainakin lykkäämällä oman varman mielipiteen muodostamista. Ennemmin kirjoittaa sen muistiin (kuten aikaisemminkin jo kehottelin) ja tarkkailee hetken ympäristöä ja dialogia. Mitä jätämme huomiotta tai mihin emme kiinnitä tarpeeksi huomiota? Mitä jätämme järjestelmällisesti tämän keskustelun ulkopuolelle? Miksi tarkastelen asioita, niin kuin tarkastelen? Mikä kysymys kätkeytyy kysymyksen taakse? Mitä teemoja, kaavoja, kytkentöjä näen lausuttujen sanojen takana? Mitä minulta jää huomaamatta? Mitä nyt on tarpeen ilmaista? Ei myöskään pidä tyytyä niihin vastauksiin, jotka tulevat mieleen miettimättä. Puheenvuorot rikastuvat, jos ajatteluun käytettäisiin edes vähän enemmän aikaa. Pitää oppia vaikenemaan ja kuuntelemaan. Ei ole pakko lausua ääneen kaikkea, mitä mieleemme tulee. Hiljaisuus koetaan uhkana eikä luovuuden edellytyksenä. Hiljaiset hetket keskustelun lomassa ovat kuitenkin tärkeitä dialogin kannalta. Jos on jatkuvasti äänessä, ei todennäköisesti kauheasti mieti sitä, mikä on tarpeen sanoa. Hiljaisuus on hyvä hetki pohtia mitä uutta voi tuoda itse keskusteluun, eikä vain odottaa, että joku (tai itse) rikkoo hiljaisuuden sen takia, että se on kiusallista.

Tiimissä löytyy myös niitä, jotka jaksavat malttaa. He jaksaisivat välillä malttaa, vaikka koko treenin. Osa vaikuttaa hiljaa istuessaan välinpitämättömiltä, vaikka olenkin juuri Tilannetaju-kirjasta lukenut, ettei kuulijaa aina kannata aliarvioida ulkoisen olemuksen perusteella. Välinpitämättömyys ehkä välittyy myös siitä, että usein heiltä kysyttäessä vastaus on luokkaa ”eipä mitään lisättävää, kaikki on sanottu jo”. Minuutemme ei ole toisten lausunnoista muodostuva kooste. Kukaan muu tuskin sanoo juuri sen, mitä meidän itsemme on tarpeen sanoa. Täytyisi itse aktivoitua ja ottaa osaa dialogiin. Kaikille ryhmäkeskustelut ja dialogi eivät ole luontaisia paikkoja, mutta mekin olemme olleet Tiimiakatemialla jo kolme vuotta harjoittelemassa tätä ja jokaisella pitäisi olla edes jonkinlainen käsitys siitä, mikä dialogin pointti on. En tiedä mikä tämän takana edelleen on; löytyykö jotain pelkoja, ettei uskalleta sanoa vai onko se juuri sitä välinpitämättömyyttä ja sitä, ettei nähdä tai ymmärretä dialogin tarkoitusta tai se ei kiinnosta. Miksi?

Kolmas kulmakivi dialogissa on kunnioitus. Se tarkoittaa sitä, että kunnioitamme toisia ihmisiä, myös heillä on oikeus olla olemassa. Kun kunnioitamme jotakuta, hyväksymme, että voimme oppia häneltä jotain. On myös opittava kunnioittamaan mielipiteiden jakautumista pyrkimättä ”korjaamaan” mielipiteitä. Lähdemme herkästi korjaamaan muita, joiden mielipiteet poikkeavat omastamme. Ennakkoasenteemme vaikuttavat myös siihen, että näemme usein ihmisistä vain yksittäisiä puolia ja kokonaiskuva jää pimentoon. Se puoli, jonka ihmisestä näemme, vaikuttaa omaan vastaanottokykyyn keskustelussa. Kokonaisuuden näkeminen toisessa ihmisessä auttaa meitä kunnioittamaan heitä ja heidän näkemyksiään paremmin. Esimerkiksi Avatar-elokuvassa sanotaan: ”Minä näen sinut”, joka tarkoittaa sitä, että toinen henkilö nähdään kokonaisena, ihmeellisenä olentona. Samaa kokonaisuuden käsitystä haetaan myös dialogiin. En osaa ottaa kantaa siihen, miten hyvin kunnioitus näkyy Heigan dialogissa. Ehkä sen puute näkyy osin siinä, ettei toisten mielipiteisiin puututa lainkaan. Mielestäni meiltä kyllä löytyy halua ymmärtää toisia, emmekä me korjaa toisten mielipiteitä. Vai korjaammeko? Sen tunnistan, että olemme jokainen hankkineet omat asenteemme kutakin yksilöä kohden, jotka vaikuttavat dialogissa yksilöiden puheenvuorojen vastaanottoon henkilökohtaisella tasolla. Nämä asennoitumiset estävät meitä näkemästä muita kokonaisuuksina.

Neljäs kulmakivi dialogissa on suora puhe. Se tarkoittaa oman aidon itsensä ilmaisemista riippumatta siitä, mitä muita vaikuttavia tekijöitä tilanteessa on. Voidaksesi puhua suoraan, sinun pitää uskoa itseesi ja siihen, että ajatuksillasi on arvoa. Kun kykymme puhua suoraan on kehittymätön, olemme liian hiljaisia emmekä saa tuoduksi esiin sitä,  mitä ajattelemme , jotta saavuttaisimme sen mitä haluamme. Kun suoraan puhumisen kyky on viety liian pitkälle, olemme jatkuvasti äänessä ja valtaamme koko tilan muilta. Jotta voi puhua suoraan, täytyy oppia tuomaan esille selvästi miksi ajattelet, niin kuin ajattelet. Lisää itsetutkiskelua siis taas. Heigan dialogia voi varmasti auttaa myös aikaisemmissa treeneissä käydyt motivaatioprofiilit. Ainakin itseään tutkiskellessa. Pitää tiedostaa, että ajatuksilla on oma alkuperänsä, ne eivät vain putkahda jostain. Mikä motiivi tai arvo löytyy ajatuksen takaa? Mikä ajaa sinut omaan mielipiteeseesi tai käytökseesi? Mikä saa sinut tuntemaan, niin kuin tunnet? Ennakoiva intuitio tarkoittaa kykyä tajuta kohtaamisissa vaikuttavia voimia, jotka ohjaavat ihmisten käyttäytymistä eri ympäristöissä (esimerkiksi perusmotiivit voivat olla näitä).

David Kantorin mallissa keskustelijat on jaettu neljään rooliin. Aloitteen tekijä ohjaa keskustelun kulkua. Kannattaja on aloitteen tekijän kanssa samaa mieltä ja haluaa tukea tätä. Vastustaja kyseenalaistaa ja sivusta seuraaja seuraa keskustelua ja osallistuu välillä esittäen muiden näkemyksistä poikkeavia, näkökulmaa laajentavia ajatuksia. Kaikkia näitä neljää tarvitaan dialogissa ja usein roolit vaihtuvat dialogin aikana monta kertaa. Näitä rooleja tunnistan Heigassa ja tunnistan myös sen, että suurimmalla osalla ne vaihtuvat keskustelun aikana, joka on hyvä asia.

Meidän dialogi on kehittynyt paljon eteenpäin siitä, kun tulimme akatemialle. Meillä on silti vielä aika paljon kehitettävää, jotta keskustelut olisivat oikeasti dialogia, eivätkä vain yksittäisiä puheenvuoroja täynnä mielipiteitä. Itse aion panostaa enemmän kysymysten esittämiseen, niin dialogissa, kuin itselleni. Haluan kehittyä kokonaisuuden hahmottamisessa ja oman tilannetajun parantamisessa. Edellinen Helena Åhmanin ja Harri Gustafsbergin kirja Tilannetaju oli yllättävän hyvä kirja tukemaan myös tätä aihetta.