Business for Punks. Vallankumous oluthanassa.

Lähdeteos: Business for Punks

Lähdeteoksen kirjoittaja: James Watt

Teoriapisteet: 2

James Watt

Kirjan kirjoittaja on toinen skotlantilaisen pienpanimon Brewdogin perustajista. Yhtiö on perustettu vuonna 2007 ja taitaa tätä nykyä olla yksi maailman suurimmista pienpanimoista. Panimo pyörittää oluen panemisen lisäksi useita ravintoloita ympäri maailmaa. Suomessa Brewdogin ravintoloita on Helsingissä ja Tampereella. Brewdog on mielestäni paras esimerkki kasvuyrityksestä, joka ei ole teknologiayritys. Samalla Brewdog on malliesimerkki johtamisesta mission ja vision avulla.

Pahinta on jäädä paikoilleen

Brewdogin perustajat eivät kumpikaan olleet panimoa perustaessaan oluen panemisen ammattilaisia. Kumpikaan ei ollut toiminut myöskään yrittäjänä. He lähtivät perustamaan yritystä täysin puhtaalta pöydältä, mukanaan ainoastaan intohimo erinomaisia oluita kohtaan. Puhdas intohimo onneksi riittää ihmeiden tekemiseen. Koko firma nimittäin on yhtä ihmettä vuodesta toiseen. 

James Watt ja Martin Dickie ovat molemmat omaksuneet punk-tyylisen elämänasenteen. Siinä missä punk musiikkigenrenä on keskisormen näyttämistä säännöille, yhteiskunnalle ja normeille, on Brewdogin olemassaolo keskisormen SEKÄ persereiän näyttämistä suurille panimoyhtiöille, jotka eivät tee mitään muuta, kuin mauttomia ja mielikuvituksettomia oluita joita juodessa elämänhalu hupenee. Wattin viha näitä megayhtiöitä kohtaan tulee kirjasta huutaen läpi ja hän saa kirjan aikana ne näyttämään minunkin silmissäni Star Warsista tutun Imperiumin tapaisina yhteiskunnan mädättäjinä.

Punk on James Wattin mukaan myös pelkäämättömyytä ja uskallusta tehdä asioita täysin eri tavalla, kuin on totuttu. Se on vallankumouksellisuutta ja kapinahenkisyyttä koneistoa vastaan.

Kun Brewdog perustettiin, ei miehet vielä osanneet mitään. Watt kirjoittaa, että asioita, joita ei osaa, ei saa pelätä. On pakko mennä niitä kohti. Pitää mennä kohti pienyrittämisen pimeyttä. Jos törmää puuhun, kerätään hampaat talteen ja sitten opetellaan käyttämään moottorisahaa. Eteenpäin on mentävä, koska jos käytät aikasi perfektionismiin ja suunnitteluun, muu markkina kaahaa ohitse. Tai liikkeelle ei pääse laisinkaan. Liika suunnittelu johtaa epävarmuuteen ja varovaisuuteen. Tärkeää on tietää oma missio ja mennä määrätietoisesti sitä kohti. Jopa niin sanotun B suunnitelman tekeminen on ajanhaaskausta. Miksi edes tehdä A suunnitelma, jos olettaa sen jo etukäteen epäonnistuvan. On turha suunnitella, kun ei tiedä mitä tapahtuu. Voimakas missio riittää. Pitää tehdä asioita, jotka pelottavat. Kun pelottaa, tietää tekevänsä oikeita asioita.

Kun toiminta alkaa vakautumaan on turha ajatella, että ollaan tässä nyt hetki ja katsotaan myöhemmin mitä tehdään. Jos et kasva ja kehity, kuolet. Olemme perheyrityksessämme Panoramabarissa Tahkovuorella noudattaneet tätä orjallisesti. Joka vuosi olemme tuoneet ravintolaan jotain uutta. Kasvun ei tarvitse olla suurta, mutta jotain täytyy tehdä koko ajan. Strategia on toiminut erinomaisesti. Panorama on tätä nykyä Tahkovuoren suosituin rinneravintola ja kasvu vain kovenee tulevan kylpylän ja mökkikylän ansiosta. Muut alueen toimijat taas eivät ole kehittäneet tai kasvattaneet omia toimintojansa samaan aikaan yhtään. Isot investoinnit eivät ole mahdollisia, jos pohjalle ei ole tehnyt montaa pientä investointia. 

Brewdogin vallankumous on näkynyt sen toiminnassa aina. He valmistivat aikoinaan Ison-Britannian alkoholipitoisimman oluen. Ennätys, jonka itse rikkoivat myöhemmin. Ostivat oikean tankin, jonka ajoivat parlamenttitalon eteen. James ja Martin heijastivat omat alastomat kehonsa parlamenttitalon seinälle. Brewdog nimeää jokaisen oluensa mieleenpainuvasti ja todella erikoisesti. Viimeisimpänä innovaationa on täysin alkoholiton olutpubi Lontoon Old Streetillä. 

Visiojohtaminen

Ihminen ei luontaisesti kykene muodostamaan, kuin noin 100 henkilön ”lauman”, jossa hän tuntisi kaikki jäsenet ja johon hän voisi sitoutua täysin. Ihminen on kehityksemme alkuaikoina liikkunut suurin piirtein tämän kokoisissa laumoissa. Ihmisapinan suurin kehitysaskel on ollut siirtyminen laumoista kansoihin. Kansa on kooltaan lauma, jossa sen kaikki jäsenet eivät enää tunne toisiaan. Heitä on kuitenkin alkanut yhdistämään joku yhteinen määränpää. Rauhan ylläpitäminen kansoissa vaatii yhteisiä uskomuksia, yhteisiä päämääriä, yhteenkuuluvuuden tunnetta johonkin asiaan. Aikoinaan näiden kansojen johtajat ymmärsivät, että ihminen ei voisi johtaa toista ihmistä siten, että tämä häntä tottelisi täysimääräisesti. Uskontojen synty on olennainen osa valtioiden ja imperiumien syntyä. Uskonnon avulla ihminen on voinut johtaa toista ihmistä, mutta hän on ollut vain jonkun yliluonnollisen ja kaikkivoipaisen sanansaattaja. Lähes kaikilla varhaisilla valtioilla on ollut omat uskontonsa ja mytologiansa, joiden perusteella on luotu lakeja, kerrottu tarinoita ja johdettu ihmisiä. Tarinalla ja missiolla tehdään ulkopuolisista ihmisistä yhteisön jäseniä.

Sama pätee nykyään. Ne yritykset, jotka pystyvät viestimään oman missionsa vahvasti asiakkailleen, voittavat kuluttajat puolellensa. Brewdog on pitänyt missiostaan lujasti kiinni aina. Brewdogin missio on tehdä ihmisistä yhtä intohimoisia hyvästä käsityöläisoluesta, kuin perustajat ovat.

Vahva missio helpottaa monessa asiassa. Kuluttaja ymmärtää tuotetta paremmin ja sen on helpompi sitoutua siihen. Mission mukaisella markkinoinnilla ja sen mukaisella brändillä on myös helpompi saada kuluttajista intohimoisia asiakkaita. Faneja. Jokaisen brändin tärkein tavoite pitäisi olla tehdä heidän asiakkaistaan faneja. Brewdog on onnistunut tässä erinomaisesti. 

Toinen hyöty näkyy yrityskulttuurissa. Brewdog on julistanut tekevänsä vallankumousta ja he tekevät kaikkensa sen eteen, että se näkyy ulospäin. Kun yrityskulttuuri näyttää siltä, että ollaan tekemässä jotain tärkeää ja mullistavaa, välittää se myös viestiä työntekijöille ja yhteistyökumppaneille. Työntekijä sekä asiakas tuntevat olevansa mukana jotain suurta ja merkityksellistä. Totta kai olen mieluummin osana vallankumousta, kuin tasaisen tappavaa oravanpyörää. Niin olisi ihan kuka tahansa muu.

Tälle luultavasti on jo nimi, mutta tässä reflektiossa kutsun sitä visiojohtamiseksi. Visiojohtamisessa tiimiläisiä, työntekijöitä ja asiakkaita johdetaan yhtäaikaisesti tarinankerronnalla ja vahvalla visiolla. Paras esimerkki tästä on tietenkin Steve Jobs ja Apple. James Watt käyttääkin Jobsia useasti esimerkkinä ja Brewdog on ottanut Applesta mallia monessa asiassa. Mission ympärille rakentaminen on tuottanut todellakin hedelmää. Brewdog ensimmäisenä maailmassa toteutti yhteisönsä avulla rahoituskierroksen, jossa heidän asiakkaillaan oli mahdollisuus ostaa heidän osakkeitaan. Näitä osakkeita vastaan asiakkaat saivat erilaisia lahjoja, kuten korin kaljaa kuukauden välein. Lahja muuttui sijoitetun summan mukaan. Vielä tänäkään päivänä Brewdog ei ole toteuttanut yhtäkään rahoituskierrosta pääomasijoittajien kanssa. Viimeisimmän rahoituskierroksen kerätty summa oli vähän päälle 30 miljoonaa puntaa, joilla on tarkoitus rakentaa Las Vegasiin heidän toinen Yhdysvaltain panimonsa. Tämän kaltainen rahoituksen kerääminen on lisääntynyt panimoalalla paljon ja esimerkiksi suomessa Pyynikin käsityöläisolut Oy (Pyynikin Brewing) on toteuttanut osakeannin Brewdogin tavoin.

Visiojohtamisessa on kuitenkin huonotkin puolensa. Ihmisaivot on kehittyneet sen verran pitkälle, että ne erottavat yrityksen yliluonnollisesta ja tästä syystä tulemme tuskin näkemään missään vaiheessa ihmisten laajamittaista palvomista jotain tiettyä yritystä kohtaan. 

(Toisaalta teollisesta vallankumouksesta on vasta pari sataa vuotta ja uskontojen synnystä tuhansia vuosia, joten en voi luvata tätä.)

Vaikka yrittäjä kehittäisi yrityksensä ympärille minkälaisen tarinan tai kultin tahansa on hänen kaikkina aikoina ymmärrettävä, että yksikään työntekijä ei tule ikinä olemaan yhtä intohimoinen yrityksestään, kuin hän itse. Mutta, koska yrittäjä stressintäyteisissä missio- ja kasvuhuuruissaan olettaa tarinansa toimivan täydellisesti ja olettaa luoneensa itsestään ristiretkiaikaisen ylipapin, hän haluaa, että hänen työntekijänsä uhraisivat tälle ristiretkelle vähintäänkin saman verran kuin hän itse. 

Brewdogin yrityskulttuuri ja julkikuva sai kolauksen, kun se pääsi julkisuuden suurennuslasin alle viime vuonna heidän entisten työntekijöidensä allekirjoitettua adressin, jossa kerrottiin erityisesti Wattin johtamistavoista, uhkailusta ja työehtojen rikkomisista. Myös Steve Jobs sai omana aikanaan paljon kritiikkiä impulsiivisesta johtamisestaan. Punk kulttuuri ja vallankumouksellisuuskaan ei ole enää näinä aikoina riittäviä syitä leikkiä Neuvostojohtajaa.

Tiimiakatemialla johtaminen on vaikeaa, koska kaikilla osuuskunnan jäsenillä on eri visio omasta polustaan. Tilanne olisi eri, jos tiimi keksii itselleen oman vision ja mission, jonka ympärille voisi toimintaa rakentaa. Tai kyllähän tiimit ne tekevät, mutta ei niiden mukaan mitään liiketoimintaa ainakaan rakenneta. Harvoin koko osuuskunta lähtee samaa projektia, mutta toisaalta ei Brewdogillakaan kaikki samaa työtä tee. Joku heillä suunnittelee jälleen yhtä markkinointikampanjaa, joka sisältää tankkeja tai jotain muuta kansaa järkyttävää. Joku taas huolehtii kylmäketjun toimivuudesta tai myy muiden pienpanimojen oluita Brewdogin ravintolassa. Heitä yhdistää sama missio.

Valmiita missioita meille on onneksi rakennettu. Erilaiset palkinnot ja maailmanympärysmatka on Tiimiakatemian oman kulttuurin ylläpitämiä tähtäimiä, joihin on helppo tarttua. 

Todellinen huipputiimi tulee kuitenkin tarvitsemaan jonkun täysin oman ristiretkensä.

Wiljami Jokela

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Asiakastutkimus

Valitsin luettavaksi seuraavan kirjan Asiakastutkimuksen perusteet ja käytännöt. Kirjan lukemisen tarkoituksena oli...

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti