Brändikäsikirja

Kirjoittaja: Kasper Heikkilä

16 huhtikuun, 2023

Lähdeteos: Brändikäsikirja

Lähdeteoksen kirjoittaja: Pekka Ruokolainen

Teoriapisteet: 1

Päätin lukea markkinoinnin peruskurssin aikana Pekka Ruokolaisen kirjoittaman Brändikäsikirjan. Kuulin vinkkinä, että kirja on käytännöllinen osuuskunnan brändäämisen yhteydessä, varsinkin näin alkumetreillä. Kirja oli itsessään hyvin lyhyt, mutta joka sivu oli täynnä asiatekstiä. Kyseinen kirja on ensimmäisiä, missä itselläni kiinnostus heräsi edes jollain tasolla, ja jaksoin lukea kirjaa suhteellisen helposti.

Itselle brändin käsitys ennestään ei ollut aivan selkeä, tiesin että moni asia yrityksessä on osa brändiä, mutta en tiennyt sen olevan todellisuudessa niin laaja käsite. Kirjassa oleva lause kiteytti brändin itselleni selkeästi: ”Brändi on yhteenlaskettu käsitys kaikista asioista, jotka ihminen on yrityksestä tavalla tai toisella kokenut.” Asia mainittiin aivan kirjan alussa, ja pidän sitä hyödyllisenä, sillä sen jälkeen loput kirjan informaatiosta oli helpompaa ymmärtää ja sisäistää.

Mihin kaikkeen brändi ulottuu?

Opin myös, että lähes kaikilla asioilla on oma brändi. Rakennamme henkilöbrändiämme päivästä toiseen, varsinkin nykyään, kun on olemassa LinkedIn, Instagram, Facebook jne. Brändi saattaa rakentua sosiaalisen median kautta lähes huomaamattakin. Päivität Instagramiin useimmiten kuvia joissa olet ulkomailla ja hienoissa ravintoloissa. Minkälaisena muut näkevät brändisi silloin? Tai jos postailet pääosin kuvia luonnon ääreltä, millainen kuva taas tällöin syntyy? En osannut yhdistää kaikkia asioita edes brändiin. Kirjassa kerrottiin myös yhteisöbrändeistä. Urheiluseurojen kannattajat pitävät yllään seuran värejä, ja näin ollen kokevat yhteenkuuluvuutta. Eli he kantavat yllään urheiluseuran brändiä. Jopa mailla on oma brändi. Millaisena haluamme Suomen näkyvän muille ihmisille? Brändin merkitys nykypäivänä on hyvin tärkeä, sillä sana kulkee entistä nopeammin ja aktiivisemmin, esimerkiksi arvostelujen ja puskaradion välityksellä.

Koin itselleni tämän osion kirjasta hyvin hyödylliseksi, ja se sai itsenikin miettimään. Millaista brändiä oikeasti itsestäni luon. Millaisen kuvan, sinä lukija, jo saat minusta ainoastaan tämän tekstin perusteella. Jo nämä pienet asiat vaikuttavat siihen, kuinka ihmiset sisäistävät toisen brändin. Kirjassa oli hyvä siteeraus Marty Neumeieriltä, joka menee näin: ”Your brand. It’s not what you think it is. It’s what people think it is”.

Yrityksen brändi ei lopulta eroa yksityishenkilön brändistä kovinkaan radikaalisti, ja homma toimii myös toisinpäin – ”Yritystä voi verrata ihmiseen: jokaisella on oma identiteettinsä.” Aivan kuten ihmisellä on oma tapa käyttäytyä, kätellä tai vain kävellä, niin myös yrityksellä on omat käyttäytymismallinsa, typografia ja kuvamaailma.

Muita oppeja

Brändikäsikirja tähtää parantamaan lukijan yrityksen brändiä. Isona otsikkona kirjassa puhutaan ”Brändin kirkastuksesta”.  Lyhykäisyydessään, halutaan kirkastaa yrityksen brändin eri osa-alueita. Vaikka brändin kirkastusta painotettiin kirjassa paljon, niin itse en näe työkalua mahdottoman käytännöllisenä. Se on käytännössä aivan kuin mikä tahansa muu brändinkehitysmenetelmä, enkä tällä hetkellä näe sitä muita vahvempana.

Itselläni pisti silmään osio kirjasta, jossa puhuttiin tarkoituksesta. ”Yrityksen tarkoitus ei ole sama kuin visio tai missio, vaan tarkoitus on niiden yläpuolella.”. Kappaleessa mainittiin, että tarkoitus on yrityksen juurisyy olla olemassa. ”Yrityksen tarkoitus ei ole tehdä mahdollisimman hyvää tulosta –”. Eli kirja kertoo, että yhdenkään maan päällä olevan yrityksen päätarkoitus, eli juurisyy, ei ole tuottaa mahdollisimman hyvää tulosta. Mitenkäs esimerkiksi yritykset, jotka ylläpitävät uhkapelisivustoja tai kasinoita? Mikä mahtaa olla niiden tarkoitus? Totta kai niillä tahdotaan myös viihdyttää ihmisiä ja välillä yllättää kivoilla voitoilla, mutta voin olla aivan satavarma, että jokaisen uhkapelisivustoa pyörittävän yrityksen ”juurisyy” olla olemassa, on tuottaa mahdollisimman paljon voittoa. Sehän on vain fakta, että jokaisessa hedelmäpeli- tyyppisessä uhkapelissä todennäköisyydet ovat aina talon puolella.

Kiteytys

Kirja vahvasti perustui siihen, mihin nimikin antaa osviittaa. Se haluaa opettaa lukijalleen enemmän brändistä. Itse ainakin koin kirjan hyvin hyödylliseksi, ja osuvaksi juuri tähän hetkeen. Opeista tulee olemaan hyötyä itselleni jatkossa sekä osuuskuntamme, sekä oman, brändin luomisessa ja ymmärtämisessä. Mielestäni kirjasta saa eniten irti, kun brändin hahmottaminen on vielä hankalaa, eikä ole työskennellyt sen parissa kovin paljoa. Juuri esimerkiksi uusi tiimiyrittäjä, tai yrittäjä ylipäätään, hyötyy kirjasta mielestäni hyvin paljon.

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti