Bondi café brändinä

Kirjoittaja: Inka Rissanen

11 toukokuun, 2023

Lähdeteos: Intohimona brändit

Lähdeteoksen kirjoittaja: Marina Vahtola

Teoriapisteet: 3

Akatemialla paljon puhutaan siitä, kuinka ei tulisi vain pyörittää kahviloita, koska se ei vielä haasta tiimiyrittäjiä tarpeeksi. Olen tästä tietyllä tapaa samaa mieltä. Sen takia itsestä tuntuukin ristiriitaiselta nyt olla itse pyörittämässä kahvilabisnestä. Olen kuitenkin tajunnut, että vaikka tämä onkin suhteellisen vakaata liiketoimintaa, – eikä tällä päädytä historian kirjoihin rohkeasta kokeilusta -, oppii tässä silti paljon uutta, jatkuvasti. Jo ennen kuin koko kahvila on edes konkreettisesti pystyssä. Brändin luominen on itselle hyvin mielenkiintoista ja sitä onkin mukava harjoitella ”helpon ja turvallisen” projektin kautta.

Vastuullisuus tulee nykyään ottaa vahvasti esille brändissä. Vastuullisessa yrityksessä tulee huomioida taloudellinen, sosiaalinen sekä ympäristö näkökulma. Miten nämä näkyvät Bondi caféssa?
Olemme parhaillaan juuri luomassa budjettia meidän kuluistamme ja olemme paljon pohtineet juuri sitä, miten voimme maksimoida tuottomme, silti tarjoten asiakkaillemme palvelumme reiluun hintaan. Meidän pääpainonamme ovat nyt olleet toastit, joiden hinta-laatusuhdetta olemme paljon pohtineet. Päädyimme siihen, että haluamme luoda ns. premium-toasteja, jolloin voimme pyytää hieman lisää hintaa leivistä, samalla tuoden asiakkaalle kuitenkin myös lisäarvoa tuotteelle ja luoda myös brändistä enemmän kahvilamaisen kuin kioskimaisen. 
Meidän tarkoituksemme on tehdä kahvilasta enemmänkin hengailupaikka luonnon keskellä, jossa voi nauttia kesäisiä ruokia sekä juomia. Asiakkaille haluamme luoda tunnelman, että jokainen asiakas palvellaan loppuun saakka ja välittäen. Kahvilalla tuomme jyväskyläläisille lisää kohtaamispaikkoja ja lisäämme heidän viihtyvyyttään. Tämä näkyy positiivisesti suoraan myös Jyväskylän kaupungin yleisilmeessä ja asukkaiden mielikuvissa. Olemme vuokralla Jyväskylän kaupungin tontilla, joten heille on tärkeää, että lisäämme kaupungin arvoa samalla.
Ulkopuolisia työntekijöitä emme ota muuta kuin satunnaisesti, mutta näissä tapauksissa haluamme kiinnittää huomion palkkaukseen, jotta se on heille mahdollisimman reilua. Tässä asiassa pystymme helposti peilaamaan akatemian muihin projekteihin ja näiden palkkauksiin. Tähän mennessä emme ole miettineet vielä muita yhteistyökumppaneita kahvilallemme kuin Kesäpassia (ja Jyväskylän kaupunkia). Joitakin yhteistyökumppaneita meille kuitenkin toivottavasti tulee ennen kesää tai kesän aikana. Esimerkiksi joistain myytävistä tuotteista olisi kiva saada yhteistyökumppaneita. Näille haluammekin luoda mahdollisimman reilut diilit, jolloin se olisi molemmille kannattavaa.
Ympäristövastuuta olemme myös miettineet paljon. Koska meillä ei ole hirveästi säilytystilaa eikä astianpesukonetta käytössä, emme pysty käyttämään uudelleenkäytettäviä astioita. Siksi haluammekin kertakäyttöastioiden olevan mahdollisen vastuullisesti valittuja. Haluamme muovimukiemme olevan biohajoavia ja lautasten pahvisia. Tarkoituksena on myös tehdä kahvilamme lähettyville jonkinlainen kierrätyspiste, jotta pystymme pitämään kahvilamme ympäristön, sekä koko rannan, siistinä. Meillä ei ole myynnissä paljoa tuotteita, jotka menisivät nopeasti pilalle, mutta tällaisissa tuotteissa olisi myös hyvä ottaa huomioon, että päivän loppua kohden ne laitettaisiin esim. aleen, jotta vältyttäisiin hävikiltä.

Monet yritykset kuvailevat itseään rennoksi, mutta monessa yrityksessä se ei näy. Myös esimerkiksi me Artessa olemme puhuneet, että TOVimme on rento ja helposti lähestyttävä. Jos joku tuntematon menisi esimerkiksi meidän Instagramiimme, en usko, että nämä olisivat ensimmäisiä adjektiivejä, mikä meistä tulisi mieleen. Mietimme myös, mikä saisi meidät seuraamaan kahvilaa somessa, olemme kuitenkin osittain kahvilamme kohderyhmää. Tämän pohjalta meille syntyikin ajatus, että haluaisimme luoda kahvilakonseptin, jossa olisimme oikeasti rennosti asiakkaiden kanssa ja se näkyisi myös somessamme. Asiakkaalle tulisi oikeasti fiilis, että hän menee kaverilleen kylään. Tästä voisimmekin luoda kilpailuetumme ja erottua massasta. Somesisältömme voisi olla aidosti sellaista, missä meistä huomaa sen, että olemme entuudestaan ystäviä ja nautimme yhdessä tekemisestä. Vähän kuin loisimme sisältöä ystävillemme.

”Pyri valitsemaan oikeat ihmiset ympärillesi, oli kysymyksessä sitten henkilö- tai yritysvalinnat.”

Näin mainittiin kirjassa ja siinä olemme toden totta onnistuneet. Niin kuin jo vähän aikaisemmin pohjustinkin, projektiryhmämme muodostuu vapaa-ajan kaveriporukasta, jolla olemme tunteneet eskarista saakka. Tämä on ollut luottamuksen suhteen hyvä, mutta on ollut myös vaikea muuttaa kaverisuhdetta työsuhteeksi. Havahduimme tähän itse vasta tällä viikolla, kun rupesimme miettimään, että meillähän ei ole edes projektipäällikköä. No, tähän asiaan tulee kuitenkin muutosta. 
Vaikka olemmekin lapsuudesta saakka kasvaneet käytännössä yhdessä, on meillä erilaiset vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet. Tämä onkin projektiryhmässä tärkeää, sillä meillä täytyy olla myös eri vastuualueet.
Vaikka luottamus toisiimme projektiryhmän sisällä löytyy, täytyy myös meidän asiakkaillamme olla luottamus meidän brändiimme. Tämän voimme taata tasaisesti laadukkaalla valikoimalla. Emme tarvitse kuin yhden kerran asiakkaan menettämiseen. Jos palvelemme huonosti tai tarjoamamme tuote ei vastaa asiakkaan mielikuvaa, olemme menettäneet tämän asiakkaan myös tulevaisuudessa. Tämän takia meidän tuleekin olla tarkkoja jokaisena päivänä ja jokaisen kohtaamamme asiakkaan kohdalla, että palvelumme vastaa luvattua. Puhuimme tästä myös hinnastoon liittyen. On vaikea laittaa hintaa tuotteelle, kun emme tiedä, mitä asiakas on valmis maksamaan. Meidän tulee kuitenkin heti alkuun laittaa ns. maksimihinta, sillä kesken kesää emme voi enää nostaa hintoja. Hintojen lasku on kuitenkin mahdollista, jos oikeasti huomaamme, että hintamme vaikuttavat ostomäärään merkittävästi. Tämäkin voi kuitenkin karsia osan asiakkaista pois, sillä joillekin voi alkukesästä olla jäänyt jo mielikuva siitä, että tuotteemme ovat liian kalliita ja he eivät enää palaa kahvilaamme.

Brändin luominen käytännössä vaatii pitkää jumppailua ja suunnittelua. Meidän projektiryhmällemme tämä ei ollut tänä vuonna vielä mahdollista, sillä saimme idean koko kahvilaan vasta hyvin myöhään keväällä. Brändiä voi kuitenkin kehittää aina seuraavaa kesää varten ja brändiuudistukset ovat täysin mahdollisia. Tärkeintä on kuitenkin luoda tulevana kesänä projektiryhmän, tuotteiden ja palveluiden puolesta luottamusta herättävä brändi, johon asiakkaat haluavat palata aina uudestaan.

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti