Aki Hintsa – Voittamisen anatomia, Oskari Saari

Kirjoittaja: Beda Räsänen

6 toukokuun, 2022

Lähdeteos: Aki Hintsa - Voittamisen anatomia

Lähdeteoksen kirjoittaja: Oskari Saari

Teoriapisteet: 2

”Menestys tarkoittaa tavoitteiden onnistunutta saavuttamista”, kertoo Wikipedia. Menestystä tapahtuu siis monella mittapuulla. Joskus menestyminen voi olla sitä, että kirjoittaa kaikki kirjapisteet ajallaan valmiiksi, joskus taas sitä, että saa oman liiketoimintansa pörssiin. Yleisimmin miellämme menestyksen jonain valtaisana elämässä onnistumisena ja liitämme sen vahvasti rahaan. Eikä mikään ihme, kun ykteiskuntamallimme perustuu jatkuvaan kuluttamiseen ja talouskasvuun. 

Olen itsekin ajatellut, että haluan menestyä elämässä ja tarkoittanut sillä sitä, että haluan tulla varakkaaksi ja tehdä paljon merkityksellisiä asioita, menestyksen on pitänyt olla jotain suurta. Se on kuitenkin liian iso tavoite kerralla ja aivan liian epämääräinen. Olen muuttanut käsitystäni elämässä menestymisestä. Koen nykyisin jatkuvasti menestyväni, koska olen alkanut toteuttamaan itseäni ja koen teoillani merkitystä. Olen laskenut tiettyjen tavoitteiden rimaa ja sitä kautta kokenut parempaa fiilistä ja jonkinlaista tyyneyttä siitä, että nyt on hyvä. Uskon siihen, että tekemällä sellaisia asioita, joihin kokee intohimoa ja jalostamalla niitä, menestyy väkisin. Menestyminen on minulle oma kokemus, eikä sellainen jota tavoitellaan muita varten, että voisi jotenkin näyttää muille. 

Kuunnellessani Hintsan luomaa teoriaa coresta, tajusin, että olen löytänyt oman coreni. Sen löytäminen on vaikuttanut vahvasti edellä mainittuun menestymisen tunteeseeni. En haluaisi kuulostaa ylimieliseltä puhuessani noin menestyksestä, olen siis vain muuttanut käsitystäni aiheesta ja laskenut rimaa erittäin paljon. Core eli ydin muodostuu vastauksista kolmeen kysymykseen:

  • Tiedätkö, kuka olet?
  • Tiedätkö, mitä haluat?
  • Hallitsetko omaa elämääsi?

Nyt tiedän, kuka olen. En vielä aiemmin keväällä tiennyt, mutta nyt tiedän. Koen olevani ytimeltäni vaikuttaja. En nyt puhu vain somessa vaikuttamisesta, vaan sellaisesta synnynnäisestä tarpeestani vaikuttaa. Olen tajunnut, että olen lapsesta asti halunnut vaikuttaa ja ajaa muutoksia tilanteisiin ja tapoihin, joissa olen kokenut olevan vääryyttä tai jotain muuta parannettavaa. Minun on aina ollut vaikeaa olla vain mukana sanomatta mitään jos huomaan, että johonkin voisi vaikuttaa ja jotain voisi kehittää. Sen vuoksi moni on pitänyt minua ärsyttävänä, kun olen kyseenalaistanut totuttuja tapoja esimerkiksi vanhoilla työpaikoilla. 

Vaikuttamisen tarpeeni on suuri, kun kyseessä on jokin asia, josta oikeasti välitän. Välitän esimerkiksi vaatteista ja oman identiteetin esiin tuomisesta pukeutumisen avulla, välitän myös ihmis- ja eläinoikeuksista, tasa-arvosta, sekä luonnosta. Edellämainitut asiat herättävät minussa niin voimakkaita tunteita ja halua vaikuttaa, että voisin paasata niistä tunti kaupalla. Välittäminen ja vaikuttamisen tarpeeni on vain kasvanut ja herännyt voimakkaampana tässä kevään mittaan, koska nyt pyrin oikeasti teoillani vaikuttamaan asioihin. Aiemmin olen tukahduttanut tätä ominaisuutta itsessäni ja ollut välinpitämätön sen suhteen. 

Vastaus toiseen kysymykseen on, että tiedän tarpeeksi. Edellä mainittu vaikuttaminen liittyy haluun suuresti. Sen lisäksi haluan myös elää terveellisesti ja arvojeni mukaista elämää. Koen, että olen hahmottanut elämälleni suunnan kun tiedän, mitä haluan. En tiedä edes aivan tarkalleen, mutta se ei haittaa, koska koen sen pitävän enemmän ovia avoinna. Tiedän päätavoitteeni liittyvän merkityksellisyyden kokemiseen vastuullisuutta edistämällä ja oman tyylisen elämän elämisellä, myös ystävät, parisuhde, perhe ja kokonaisvaltainen hyvinvointi tuovat merkityksellisyyttä.

Koen hallitsevani omaa elämääni. Olen hallinnut sitä jo pitkään, koska olen ottanut vastuun siitä. Joskus kuulostaa siltä, että moni syyttää ulkopuolisia tekijöitä kun eivät koe hallitsevansa elämää. Olen nähnyt tilanteen usein niin päin, että sellaiset ihmiset eivät vain ole valmiita ottamaan sitä vastuuta, että elämä on oikeasti omissa käsissä ja jotain pitää itse tehdä eikä vain odottaa, että jotain tapahtuu. 

En ole vielä saavuttanut samanlaista tilaa, jonka Afrikkalainen urheilija Haile Gebresselassie on elämässään saavuttanut. Hän on 24/7, 7 päivää viikossa urheilija, ja kaikki hänen tekemänsä tukee urheilijuutta. Hänen kauttaan Aki Hintsa loi voittamisen anatomian, Gebresselassie oli täydellinen esimerkki voittajasta. Kaikki hyvinvoinnin osa-alueet mintissä ja core kirkkaana mielessä. Olen itse vasta alussa, enkä kyllä onneksi tavoittele noin äärimmäistä voittajan anatomiaa. Minulle riittää se, että voin hyvin jokaisella osa-alueella ja core on kirkas. En kuitenkaan kilpaile muita vastaan, kuin itseäni.

Coren ympärillä on muut hyvinovinnin osa-alueet: uni ja palautuminen, ravinto, aktiivisuus, yleinen terveys, henkinen energia ja biomekaniikka. Kirjassa oli älyttömän hyvää ja helposti käyttöön otettavaa tietoa jokaisesta osa-alueesta, paljon oli kerrottu esimerkkien avulla. Innostuin itse noudattamaan muutamaa vinkkiä. Parhaiten jäi mieleen se, mitä Hintsa sanoi potilailleen: ”Älä pyri liian suuriin muutoksiin kerralla”. Riittää, jos tekee aina vähän paremmin. Näin kehitys on tasaisen vakaata. 

Hintsa on aina uskonut ennaltaehkäisyyn. Saavuttamalla kokonaisvaltaisen hyvinoinnin kaikkilla em. osa-alueilla, ennaltaehkäisee monia sairauksia ja voi varmistaa sen, että aktiivisia elinvuosia olisi mahdollisimman paljon. Haluan itsekin alkaa panostaa ennaltaehkäisyyn. Aina kun en tarkastele itseäni liian kriittisesti huomaan, että nuo hyvinvoinnin osa-alueet toteutuvat aika hyvin, ja coren löytäminen on edesauttanut sitä. Joidenkin osa-alueiden kanssa on kyllä ollut haasteita, mutta kaikki on hoidossa ja huomioon otettu, voin siis olla ylpeä itsestäni!

Viimeisenä nostona Hintsan monista monista hyvistä vinkeistä on 80 – 20 -malli. Ei siis tarvitse pyrkiä täydellisyyteen, koska muuten nautinto saattaisi hävitä elämästä. Riittää, jos edellämainittuja osa-alueita hoitaa 80 prosenttisesti kunnolla. Pitää olla aikaa myös juhlia ja nauttia ruuasta, joskus saa valvoa pidempäänkin. Täydellisyyden tavoittelu aiheuttaa ainakin itselleni liikaa stressiä, ja olikin ihanaa kuulla, että tuollainen huippulääkäri, kuten Aki Hintsa kehottaa tekemään asiat tuolla tarkkuudella hyvin. 

You May Also Like…

Google Digital Garage

Google digital garagessa oli paljon asioita, jotka olivat tuttuja mutta sain siitä myös paljon käytäntöön vietäviä...

Viherpesuopas

                                          Ai mitäkö on viherpesu? Viherpesun määritelmä perustuu  siihen, että...

0 kommenttia

Lähetä kommentti