Oskari Saaren kirjoittama kirja Aki Hinstan viimeisistä elinkuukausista on sekä hyvin koskettava että pysäyttävä. Kirja nojautuu vahvasti Hintsan tekemiin päiväkirjamerkintöihin ja niiden myötä lukija pääsee sukeltamaan pintaa syvemmälle Hintsan ajatusmaailmaan. Kirjassa kerrotaan hyvin avoimesti ja rehellisesti, millaista Hintsan elämä oli haimasyöpädiagnoosin jälkeen. Teoksessa esillä olevia teemoja ovat toivo, ilo sekä raastava suru.

Tärkeimpänä oppina kirjasta pidän sitä, että Hintsan elämäntyö oli muiden auttaminen ja paremman elämän tarjoaminen yrityksensä asiakkaille, mutta siitä huolimatta hän ei itse kyennyt elämään omien ohjeidensa mukaisesti. Hän oli elänyt koko ajan ”sitten kun”- elämää, omat unelmat saivat aina odottaa, koskivatpa ne sitten perhettä tai omia innostavia projekteja. Hintsa ei esimerkiksi priorisoinut omaa hyvinvointiaan, vaan koki tärkeämpänä, että hän pääsi auttamaan muita ihmisiä. Diagnoosi syövästä, jonka paranemismahdollisuudet ovat häviävän pienet laittoivat Hintsan elämänarvot aivan uuteen uskoon. Kirjasta minulle ainakin jäi sellainen kuva, että diagnoosin jälkeen Hintsa antoi enemmän aikaansa perheelleen sekä muille läheisilleen. Hintsan suuri toive oli, että tämä kirja tehtäisiin, sillä hän uskoi näin toteuttavansa Jumalan antamaa missiota hänelle. Kirjallaan Hintsa haluaa varmasti viestiä sitä, että jokaisen on hyvä pysähtyä pohtimaan omia elämänarvojaan ja miettiä, elääkö todella niiden mukaisesti?

Itsekin liian usein pohdin tulevaisuuttani ja juuri ”sitten kun” – mentaliteetilla. ”Sitten kun valmistun, sitten kun minulla on omakotitalo, sitten kun olen äiti, sitten kun olen säästänyt x määrän rahaa”. Lista on loputon, ja on niin helppo ajatella: ”sitten kun minulla on jotain teen näin ja näin”. Miksei niitä voi toteuttaa tässä hetkessä? Ja jos niitä ei voi toteuttaa tässä hetkessä, pitäisikö tehdä sellaisia asioita, mihin voi vaikuttaa juuri NYT? Jääkaappini ovessa on magneetti, jossa lukee ”do it NOW, sometimes ’later’ becomes never”. Pyrin käyttämään tätä ohjenuoranani elämäni eri tilanteissa. Yleisesti elämässä en näe, että minulla olisi haasteita tarttua toimeen, mutta turha tulevaisuuden jahkailu olisi hyvä jättää pois. Tietysti unelmointi on sitten asia erikseen.

Kyseinen kirja oli kaikessa surullisuudessaan oiva kirja, mikä jätti minulle valtavan määrän suuria kysymyksiä leijailemaan ilmoille. Mitkä todella ovat arvoni ja elänkö niiden mukaisesti? Miten nauttia elämästä hetki kerrallaan? Miten elää tässä hetkessä? Mikä tekee minut onnelliseksi? Mitkä asiat tässä elämässä ovat lopulta merkityksellisiä? Järkyttävän suuria kysymyksiä. Niin suuria, että voiko niihin edes löytää kunnollista taikka yksiselitteistä vastausta tämän elämän aikana?

Kirja oli pysäyttävä tositarina siitä, miten meidän kaikkien maanpäällinen aikamme on hyvin rajallinen. Koskaan ei voi tietää milloin oma aika maanpäällistä elämää on täynnä ja siksi jokaisesta hetkestä pitäisi osata nauttia. Se on paljon helpommin sanottu kuin tehty, mutta näen, että tämän asian äärelle meistä jokaisen olisi hyvä pysähtyä aika-ajoin. Luettuani kirjan minulla on kirkkaampana mielessä, että haluan pyrkiä ottamaan elämästäni vahvemman niskalenkin. Aloitan tämän sillä, että parannan itsetuntemustani, pohtimalla näitä elämän suuria kysymyksiä. Sen pohjalta minun on helpompi tehdä minulle suotuisempia valintoja elämäni kannalta ja myöskin elää niiden mukaisesti.  Tällöin minun ei tarvitse saada kuolemalleni päivämäärää, jotta ymmärrän nauttia elämäni jokaisesta hetkestä.