Aki Hintsa – Kuolevan miehen päiväkirja

Kirjoittaja: Arttu Karisto

5 toukokuun, 2022

Lähdeteos: Aki Hintsa - Kuolevan miehen päiväkirja

Lähdeteoksen kirjoittaja: Oskari Saari

Teoriapisteet: 2

Kirjoittaja: Oskari Saari
Teoriapisteet: 2

Tämä Oskari Saaren toimittama teos on jatkoa Voittamisen anatomia -kirjalle. Kuolevan miehen päiväkirja on nimensä mukaisesti koostettu Aki Hintsan viimeisten aikojen päiväkirjamerkintöjen pohjalta. Hintsa kuoli haimasyöpään ja häntä jäi kaipaamaan muun muassa hänen kaksi pientä lastaan.

Kirjan lukeminen oli varsin koskettava kokemus. Olin vältellyt lukemista pitkään, koska olin kuullut niin paljon hyvää tästä teoksesta ja halusin säästellä nautintoa mahdollisimman pitkään. Hyvyydestään huolimatta Hintsan viimeisten aikojen läpi käyminen oli kyllä kaikkea muuta, kuin nautintoa. Ajatuksia kyllä heräsi jos jonkinlaisia ja kirja myös herätti todella isoja tunteita.

Kirjan pääteesin voisi muotoilla vaikkapa seuraavasti: ”elä elämääsi, kun sinulla sellainen vielä on”. Hintsa opetti asiakkaitaan löytämään todellisen motivaationsa ”corensa” ja elämään sen mukaan. Hän ei kuitenkaan itse osannut elää kuten opetti, vaan painoi hullun lailla töitä keskittyen jatkuvasti täysin eri asioihin, kuin mitä hänen todellinen sisin olisi halunnut. Hintsa opetti, että elämää ei voi elää kuvitellen, että se jatkuu ja jatkuu, vaan jokaisen olisi löydettävä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa se, mistä saa todellisen palkinnon.

Olen aiemmissa reflektioissani puhunut usein siitä, miten olen yrittänyt – ja jossain määrin myös onnistunut – löytää omat arvoni ja opetella elämään niiden mukaan. Olen Hintsan tavoin taipuvainen suorittamaan elämää niin, että teen vielä tämän ja tämän ja tämän asian ja sitten keskityn olennaiseen. Viime vuoden aikana koin löytäneeni jonkinlaisen perustuksen elämälleni: haluan elää perheeni kanssa sopivan rauhallista elämää, jossa on aikaa ja tilaa kohdata kaikista rakkaimmat ihmiset täysillä. Suuruudenhullut urahaaveet ovat myös lentäneet romukoppaan ja olen löytänyt rauhan tehdä uraa nykyisessä työpaikassani. En varsinaisesti vastustele roolin kasvamista, jos sellaista on luvassa, mutta enää en osaa haaveilla pääsystä ns. isokenkäisten sakkiin.

Hintsan kirjan lukeminen kirkasti entisestään ajatusta siitä, että elämä voi ja saa edetä maltillisesti, eikä kaiken kehityksen tarvitse tapahtua mahdollisimman nopeasti ja isosti. Havahduin kirjaa lukiessani myös siihen, että taloudellisen tilanteen koheneminen (5 vuotta kahden opiskelijan lapsiperhearkea) ei selvästikään tuo sellaista autuutta, mitä siitä joskus takavuosina kuvitteli saavansa ”sitten kun”. Arjen haasteet ja riemut ovat ihan samanlaisia nytkin, vaikka olemme molemmat työssäkäyviä ja taloudellinen tilanteemme on vakaa. Tästä johdannaisena olen pyrkinyt elämään myös tiimielämää samalla tavalla. Nautin siitä, kun asiat etenevät omalla painollaan, eikä niskassa ole koko ajan pakottavaa tarvetta onnistua koko ajan isommin ja isommin.

Elämän prioriteettien löytäminen (oikeastaan tässä kohtaa voidaan mieluummin puhua löytymisen alkamisesta) ja tahtotila elää niiden mukaan on rauhoittanut ylivilkasta mieltäni äärimmäisen paljon. Hintsan tarina herätti pohtimaan omia mahdollisesti edessä olevia keloja siitä, miten olisin toivonut itse eläneeni sitten, kun huomaan jonain päivänä kulkevani vääjäämättömästi kohti loppuani. Toivon pystyväni silloin rehellisesti sanomaan itselleni, että olen elänyt arvojeni mukaan, enkä kadu tapaa, jolla elin.

Sawaken osalta nautin todella suuresti tämänhetkisestä olotilastani. Koen tiimin tavoitteet motivoiviksi ja haluan todella kulkea tämän matkan loppuun asti tässä porukassa. Olen kuitenkin päässyt eroon puristavasta suorittamisen tarpeesta ja ajatuksesta, että minun pitäisi olla tiimilleni koko ajan jotain enemmän, kuin mitä olen. Tiimin sisäinen dynamiikka on kehittynyt ensimmäisestä vuodesta todella paljon, minkä huomaa muun muassa toisillemme antamistamme palautteista; Enää palautteista ei välity vaatimusta muuttua – kelpaat sitten kun teet tätä ja tätä – vaan palaute on arvostavaa, kannustavaa ja eteenpäin vievää.

Tällä hetkellä elämäni selkeästi tärkein prioriteetti on perhe. Lasteni lapsuuden ainutkertaisuus on jotain käsittämättömän isoa ja silti sekin on jonain päivänä ohi. Mitä sen jälkeen? Vielä en osaa kuvitella mikä tulee nousemaan elämäni korkeimmaksi prioriteetiksi, eikä toki tarvitsekaan. Oman coren löytäminen vie aikaa ja kestää useimmilla, kuten Hintsalla itsellään, koko elämän ajan. Tänään olen elossa ja voin vaikuttaa siihen, miten nyt elän. Se riittäköön.

Suosittelen Kuolevan miehen päiväkirjaa luettavaksi ihan jokaiselle.

You May Also Like…

21 oppituntia maailman tilasta

Yuval Noah Hararin teos 21 oppituntia maailman tilasta herätti valtavasti ajatuksia ja kiinnostusta. Kirjassa...

Markkinointi boksin ulkopuolelta

Tällä hetkellä olemme käynnistämässä yhteistyötä asiakkaan kanssa ja he tarvitsisivat meiltä muun muassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti