Digimarkkinointi on alkanut vasta vähitellen kiinnostamaan minua. En ole sen tarkemmin perehtynyt aiheeseen, mutta nyt kun olen mukana markkinointiprojektissa ja varsinkin, kun teemme videotuotantoprojektia, jossa hyvin tärkeässä roolissa on digimarkkinointi niin olisi varmasti hyvä myös lukea aiheesta. Digimarkkinointi ja itseasiassa kaikki markkinointi, on vaikuttanut aina hyvin sekavalta. Olen vasta vähitellen alkanut ymmärtämään, mitä oikeasti markkinointi pitää sisällään. Haluan kuitenkin oppia paljon lisää aiheesta, joten päädyin etsimään yksinkertaista, mutta kuitenkin kattavaa kirjaa. Kouraani tarttui Minna Komulaisen menesty digimarkkinoilla kirja. Sain yllättyä positiivisesti, koska kirja oli tosissaan lukijaystävällinen. Digimarkkinoinnista kerrottiin helpposelitteisesti, mutta kuitenkin samaan aikaan sopivan laajasti. Tämä kirja toimi siis loistavasti aloittelevalle markkinointi intoilijalle.
Olen pyörinyt sosiaalisessa mediassa jo vuosia ja pystyn kertomaan, kuinka some on muuttunut vuosien saatossa. Luulin tietäväni jonkin verran somemarkkinoinnista ja sosiaalisen median voimasta, mutta kirjan luettuani silmäni avautuivat.
Suuntaa asiakkaan unelmiin
Kuinka ottaa selkoa asiakkaiden piilevistä unelmista ja kuinka alkaa etsimään niitä. Miten voisi saada tietää, mitä ihmiset haluavat tänä päivänä ja mikä on cool juttu? Kirjassa kerrottiin, että kuuntelemalla keskustelua digikanavissa, voi saada hyviä oivalluksia asiakkaiden tarpeista. Minulla tuli heti ensimmäisenä mieleen esimerkiksi Twitter, koska sieltä löytyy paljon erilaista tietoa. Twitter näyttää, millä avainsanoilla tietoa haetaan tai mistä keskustellaan. Twitteristä näkee todella kätevästi esimerkiksi päivän kuumimmat hashtagit. En ollut koskaan ennen ajatellut tätäkään asiaa sen erityisemmin. Joskus olen heittänyt kysymyksiä kavereilleni, että mikä voisi olla seuraava fidget spinner tyylinen maailman hitti. Tulevaisuudessa olisi todella siisti yrittää hyödyntää tälläistä kuuntelu muotoa ja siten yrittää päästä aikaiseen laivaan mukaan, jos jokin mullistava uutuus tulisi markkinoille. Tietenkin olen aina halunnut panostaa sellaiseen asiaan, mihin on kysyntää ja sen kautta luoda toimivaa juttua, mutta välillä vain tuntuu siltä, että jos on paljon kysyntää niin silloin on myös paljon tarjontaa.
Henkilöbrändäys + digimarkkinointi
Mieleeni jäi yksi hyvin ajankohtainen lause: Läsnäolo somessa toteuttaa taikakaavan, joka on yksinkertaista matematiikkaa. Vaikuttava sisältö + paljon seuraajia = asiakkaan suurempi todennäköisyys ostaa. Hetken pohdinnan jälkeen totesin, että näinhän se on. Somen suurkuluttajana tiedän, että kiinnostava sekä suosittua somevaikuttaja myy paremmin, kuin kukaan muu. Näen tämän omasta näkökulmasta yhtenä tehokkaimpana markkinoinnin muotona yrityksessä. Jos aletaan miettimään jotain vaikuttavaa somepersoonaa, joka on luonut täysin tyhjästä yhden suomen isoimmista kuntosaliketjuista, niin se on PT Vatanen. Hän on luonut itselleen naurettavan suuren henkilöbrändin pelkän somen avulla. Hän aloitti uransa tekemällä perinteisiä My Day vlogeja, joissa hän kuvasi kehonrakennusta ja siihen kuuluvaa elämäntyyliä. Vatanen halusi jakaa avoimesti mielipiteitä ja arkeaan hänen seuraajilleen. Iso osa hänen seuraajistansa oli kuntosaliharjoittelijoita tai ainakin aiheesta kiinnostuneita. Muutaman vuoden kuluttua Vatanen päätti perustaa ensimmäisen kuntosalin, jonka nimeksi tuli tietysti PTVGYM. Hän oli vuosia kerännyt lojaaleja seuraajia ja sitten, kun hän perusti salin niin kysymys kuuluu, mihin hänen seuraajansa vaihtoivat kuntosali jäsenyytensä? No tietenkin PTVGYMILLE. Aivan varmasti Vatanen tiesi, että iso osa hänen seuraajistaan haluaa hänen kuntosalillensa.
Tällä hetkellä hänellä on lähes 130 tuhatta seuraajaa Instagramissa ja noin muutama kuukausi sitten hän perusti ensimmäisen ikioman lisäravinne bisneksen, jonka nimeksi tuli tietenkin PTVLABS. Nyt hänen lisäravinteensa ovat jatkuvasti loppuunmyyty valtavan suosion vuoksi. Mikä tässä on mielestäni hauskinta niin se, että en ole nähnyt ainuttakaan ulkoistettua tai maksettua mainosta hänen tuotteista tai palveluista. Hänen mainontansa tapahtuu täysin oman henkilöbrändinsä sekä digimarkkinoinnin avulla. Mikä parasta, hänellä on mielettömästi erilaisia palveluita ja tuotteita, joita hän tarjoaa. Vataselta löytyy mm. valmennuksia, kuntosaleja, lisäravinnekauppa ja jatkuvasti kehittyviä kuntosaliohjelmia. Hän on fokusoinut jokaiselle palvelulle ja tuotteelle oman Instagram sekä Facebook sivun, jonka kautta hän luo sisältöä ja mainostaa.
Jos palaan vielä takaisin tuohon taikakaavaan, jossa vaikuttava sisältö ja suuri seuraaja määrä saa todennäköisemmin ihmisen ostamaan. Mielestäni esimerkiksi sosiaalisen median kanavissa on tarkoitus tehdä aina jonkinlainen vaikutus potentiaalisiin asiakkaisiin. Kuvitellaan, että olisin kiinnostunut jonkun kanavan sisällöstä ja huomaisin, että myös moni muu on, koska suuri seuraaja määrä. Tämä vaikuttaisi minuun positiivisesti, koska voisin tuntea jonkinlaista yhteisöllisyyttä. Sitten kun tämä kanava alkaisi myymään jotain palvelua tai tuotetta, jota voisin tarvita. Ei varmasti tarvitsisi edes miettiä, keltä ostaisin näitä. Monelle voi myös olla, että pelkän laajan seuraajamäärän näkeminen riittää myös ostopäätöksen tekemiseen, sillä se luo turvallisuuden tunnetta ja saa asiakkaan näkemään, että brändistä ollaan kiinnostuneita sekä sen tarjoamien sisältöjen parissa viihdytään.
Itse ainakin haluan panostaa tulevaisuudessa somenäkyvyyteen, koska vaikuttava sisältö houkuttelee lisää seuraajia, joista voi myöhemmin kehittyä potentiaalisia ostajia. Tietenkin nykyisessä videotuotantoprojektissamme on tärkeää jakaa sisältöä, koska se saa yritykset ja ihmiset tutustumaan meidän palveluihimme ja mahdollisesti pystymme myös vaikuttamaan heidän ostopäätökseensä. Olemme pohtineetkin sitä, että jos tekisimme Instagram tilin sekä omat verkkosivut projektillemme. Tällein voisimme käyttää kaikki digimarkkinoinnin hyödyt hyväksemme.
Digitaaliset kanavat
Minä valitsisin Sosiaalisen median ja hakukonemainonnan. Aloin nimittäin kirjaa lukiessani miettimään, mitä digitaalisia kanavia käyttäisin markkinoinnissa. Tulin siihen tulokseen, että some on varmasti yksi tehokkaimmista tavoista saada aikaan leadeja, jotka johtaisivat kauppoihin. Ajattelin myös, että hakukonemainonta voisi myös olla yksi oiva tapa saada asiakas ostamaan. Oli itseasiassa myös hauskaa huomata, kuinka kirjassakin kerrottiin, että tutkimuksen mukaan sosiaalinen media sekä hakukonemainonta performoivat paremmin, kuin muut kanavat. Sosiaalinen media generoi lähes 30 % kaikesta huomiosta ja hakukonemainonta generoi lähes 20%. Eli voisi ajatella, että jokaista 100 vierailua kohden tulee noin 30 / 20 kontaktia.
Digimarkkinoinnin kohdentaminen
Mielestäni on tärkeää ymmärtää, missä markkinoi mitäkin. Jos haluaa hyödyntää esimerkiksi sosiaalista mediaa niin tällöin olisi kannattavaa kohdentaa se oikeaan kanavaan. Varmasti paras tapa olisi lähteä keskittymään siihen, missä tuottetta tai palvelua käyttävä kohderyhmä viihtyisi. Ei siis ole kannattavaa markkinoida nuorille suunnattua palvelua tai tuotetta vaikkapa LinkedInissä, koska nuoret eivät sitä käytä. Näen tärkeänä myös ymmärtää eri somealustojen käyttäytymismallit. Ehkä LinkedIn ei ole paras paikka kertoa, kuinka hyvä elokuva oli tai kuinka juhliminen oli kivaa. Kirjasta löysin tähän osuvan lauseen: Se, puhutko kavereille, on eri asia kuin se, miten toimit asiakkaiden kanssa. Jokainen somealusta on kuin oma huoneensa tai kokouksensa. Käyttäydy niissä koodin mukaisesti.
Minusta ainakin välillä tuntuu siltä, että kaikki ihmiset eivät välttämättä ymmärrä sitä, mitä kannattaa julkaista mihinkin somealustalle. Olen valitettavasti nähnyt paljon päivityksiä Instagramissa, jossa yritetään vaikealla kieliasulla markkinoida jotain sellaista palvelua tai tuotetta, josta ei ymmärrä monikaan. Instagram mielestäni toimii hyvänä markkinointi alustana, mutta pitkään sovellusta käyttäneenä, olen huomannut, että Instagram luonnehtii enemmän elämäntyyliä sekä rentoutta, jolloin välttämättä vakava markkinointi ei toimi suotuisalla tavalla.
Lopuksi
Haluan varmasti hyödyntää tästä kirjasta opittuja asioita myös tulevaisuudessa. Nyt kun mietin meidän videoprojektiamme ja sen markkinointia tulevaisuudessa, voin todeta, että digimarkkinointi on varmasti meidän yksi päästrategioistamme. Meidän yksi myyvimmistä vetonauloista on referenssit, ja mielestäni digimarkkinointia hyödyntämällä pystyisimme näitä myös tuomaan ihmisten tietoisuuteen. On väistämättäkin selvää, että videotuotantoala on todella kilpailtua ja tästä syystä myös erottuvuus on tärkeää. Mielestäni meidän projektiryhmämme on ainutlaatuinen ja jokainen meistä on hyvällä tavalla erilainen. Meidän täytyisi siis tuoda mahdollisimman rohkeasti meidän arkeamme ja persooniamme esille, vaikkapa sosiaalisessa mediassa.
0 kommenttia