Ajatuksien harjoittelemista ja kehittämistä

Kirjoittaja: Lassi Louhelainen

27 marraskuun, 2022

Lähdeteos: Tee itsestäsi mestariajattelija

Lähdeteoksen kirjoittaja: Lauri Järvilehto

Teoriapisteet: 2

Itseäni on aina kiinnostanut ihmisen mieli ja kuinka paljon sillä voidaan parantaa esimerkiksi suorituskykyä. Olen päässyt kokemaan sen, miten hyvältä tuntuu, kun pääsee siihen kuuluisaan flow-tilaan sekä tämän päinvastaiseen tilaan, jossa tuntuu, ettei mistään tule mitään, vaikka kuinka yrittäisi.

Näiden kahden ääripään välillä on monia vaiheita sekä asioita, joita parantamalla jokainen voi helpottaa omaa arkeaan ja pääsemään lähemmäs flow-tilaa. Kuitenkin näiden asioiden parantamisen lähtökohtana ovat se, että perusasiat ovat kunnossa (lepo, ravinto, liikunta jne.). Kun perusasiat ovat kunnossa, voidaan niiden lisäksi käyttää erilaisia arjen ”työkaluja”, joiden avulla voit helpottaa omaa elämääsi esimerkiksi työelämässä.

Luin Lauri Järvilehdon kirjan ”Tee itsestäsi mestariajattelija”, sillä kirja tuntui ajankohtaiselta tämänhetkiseen aikaan elämässä sekä akatemialla. Varsinkin nyt loppuvuodesta olen huomannut, että työkuormaa sekä ajatuksia on tullut melkoisen paljon, jolloin myös oma ”posin kautta” ajattelu on heikentynyt. Kirja auttoikin ajattelemaan asioita erilaisesta näkökulmasta sekä antoi muutamia käytännön vinkkejä, kuinka esimerkiksi kiire vaikuttaa negatiivisesti ajatteluun ja kuinka siitä voi pyrkiä pääsemään pois.

Työmuisti sekä stressi

Kirjassa puhuttiin, kuinka ihmisen ”työmuistin” kapasiteetti on viidestä seitsemään yksikköä. Yksiköillä tarkoitetaan sitä, että jokainen näistä yksiköistä vastaa yhtä havaintoa tai päähäsi pälkähtävää ajatusta. Mitä vähemmän sinulla on näitä kanavia ”vapaana”, sitä hankalampaa sinun on keskittyä tietoisesti sen hetkisiin asioihin.

Nykymaailman työ kuitenkin vaatii ihmisiltä paljon aivotyöskentelyä. Työpäivien kuormat tuovat erilaisia pieniä sekä suuria asioita, jotka kaikki vaatisivat täyttä huomiotasi. Viestit, sähköpostit, puhelut, erilaiset tehtävät, kysymykset sekä äkilliset tilanteet ovat meidän arjessamme jatkuvasti. Tuo informaation tulva aiheuttaakin varmasti ongelmia muistamisessa sekä työstressin hallitsemisen kanssa.

Olen itse huomannut tässä lähiaikoina, kuinka liiallinen informaation saanti sekä tehtävien määrä on vaikuttanut asioiden muistamiseen sekä stressiin. Muutamat kerrat on tullut jopa tyhmä olo, kun olen kysynyt jostakin asiasta selvennystä, johon vastaukseksi saan ”mehän käytiin tämä asia eilen läpi”. Iskee pienimuotoinen huoli, että joko se dementia iskee, mutta todellisuudessa se varmasti johtuu tämän kyseisen työmuistin täyttymisestä. Onneksi tämän kuitenkin ympärillä olevat ihmisetkin huomaavat ja varmaankin osittain ymmärtävät tilanteen, vaikka eihän se mukavaa ole.

Tästä kirjasta löytyi monia erilaisia vinkkejä, kuinka voit saada apua mielen hallintaan sekä miten ne käytännössä toimivat. Poimin tähän niistä muutaman.

Mielikuvaharjoittelu

Kirjassa kerrottiin, kuinka olympiavoittaja Linda Thomilta oli kysytty, kuinka hän pääsi huippusuorituksiinsa ampumakisojen aikana. Hän kertoi, kuinka tavallisten fyysisten harjoitteluiden lisäksi hän teki myös paljon mielikuvaharjoitteita. Mielikuvaharjoitteluilla hän vei itsensä kilpailutilanteisiin ja mietti koko suorituksen läpi rauhassa. Kun hän käsitteli kilpailutilanteessa syntyviä ajatuksia mielessään jo edeltävänä päivänä, ne eivät enää häirinneet häntä seuraavana päivänä kilpailussa. Näin hän pääsi keskittymään pelkästään itse tekemiseen, eli ampumiseen.

Olen lukenut muistakin kirjoista, kuinka esimerkiksi esiintymiseen ja isoihin palavereihin voi valmistautua tekemällä mielikuvitusharjoitteita ja miettimä ennakkoon kaikki tapahtuman eri vaiheet, jolloin jännitystä sekä suoriutumista saa helpotettua.

Harjoittelun ohjeet:

  1. Rauhoitu tärkeää koitosta edeltävänä iltana muutamaksi minuutiksi mielikuvaharjoittelulle
  2. Ota teetä tai lasi viiniä ja istu rauhallisessa paikassa
  3. Sulje silmäsi ja kuvittele itsesi huomisessa tilanteessa toimimassa niin, että tilanne menee parhaalla mahdollisella tavalla
  4. Käytä rikkaasti kaikkia aistejasi. Miltä näyttää, miltä kuulostaa, miltä tuoksuu?

Olen itse jonkin verran tehnyt tätä jääkiekon parissa, mutta en ihan samanlaisella panostuksella. Tiettyjen suoritteiden ennalta miettiminen on kyllä auttanut monessa tilanteessa, mutta esimerkiksi itse jännitän suuren yleisön edessä puhumista. Tästä voisinkin ottaa uuden tyylin kokeilla päästä yli noista tilanteista.

Negatiivisesta positiiviseksi

Jo muutamien erilaisten ajatusprosessien kanssa painiminen voi johtaa siihen, että ihminen helposti sortuu ajattelemaan negatiivisesti lähes kaikesta. Kun on liikaa ajatuksia sekä tehtävää, syntyy stressiä. Stressi taas tuo lisää haastetta nähdä asioissa positiivisia näkökulmia.

Ihmisen on kuitenkin huomattavasti helpompaa nähdä asioissa ensin negatiivisia puolia, sillä se ei ole lähellekään niin kuluttavaa. Negatiivisten ajatuksien ulostuonti on mielestäni myös hyvin itsepäistä. Peset tilanteessa kätesi helpoimman kautta ja kasvatat vain ympärillä olevien ihmisten näkemystä enemmän negatiiviseen suuntaan, vaikka heillä olisi lähtökohtana positiivinen suhtautuminen asiaan. Positiivisien ajatuksien luominen taas vaatii hieman aivotyötä, mutta auttaa varmasti jaksamaan paremmin jatkossa. Siksi sitä pitäisi pyrkiä luomaan kaikkien ympärillä olevien kanssa.

Kuinka sitten voisi lähteä viemään ajatuksia enemmän positiivisempaan suuntaan? Tässä on seuraavaksi purettuna pari menetelmää, jotka olivat mielestäni mainitsemisen arvoisia.

Leimaaminen

Kun olet väsynyt, sinulla ei ole energiaa. Vähäinen energia taas tuo aikaan negatiivisia ajatuksia. Joskus asioista valittaminen tekee hyvääkin, mutta jos se on jatkuvaa, voi tulla tilanne, jolloin et osaa nauttia enää mistään. Tälle tilanteelle onkin hyvä tehdä ennaltaehkäisyä, jos se vain on mahdollista. Kirjassa oli mainittu tavasta, joka oli ajatusten leimaaminen.

Leimaamisen ohjeet:

  1. Kun päähäsi juolahtaa lannistava tai negatiivinen ajatus, tutki olotilaasi
  2. Jos olet esim. väsynyt tai sairaana, tiedosta ajatuksesi alkuperä
  3. Ajattele aktiivisesti: ”Tämä ajatus johtuu siitä, että olen esim. väsynyt tai sairas”

Itse olen monesti huomannut, että tuota leimaamista tulee käytettyä, mutta ihan noin helposti ne lannistavat tai negatiiviset asiat eivät päästä häviä, varsinkaan jos niitä on useampi. Monesti kuitenkin pienen lepäämisen sekä syömisen jälkeen mieli on paljon kirkkaampi ja pystyy käsittelemään näitä huonompia asioita selkeämmin. Monesti on jälkeenpäin huomannut ja ehkä jopa nauranut niille asioille, jotka ovat mieltä painanut aikaisemmin.

Tik-Tak menetelmä

Liekköhän meidän kotimainen bändi saanut nimensä kyseisestä menetelmästä. Alkuun kuitenkin suhtauduin tähän menetelmään hieman skeptisesti, mutta piti ihan piruuttaan testata tuota ihan oikeasti käytännössä ja pakko myöntää, että kyllähän se auttoi. Tämä menetelmä varmasti perustuu myös pitkälti siihen, kun kirjoitat ongelmia ylös paperille, helpottaa jo pelkkä kirjoittaminen asiaan. Samaan tapaan esimerkiksi päiväkirjan kirjoittaminenkin voisi toimia hyvänä terapiana.

Tik-Tak ohjeet:

  1. Piirrä paperin keskelle viiva pystysuunnassa. Kirjoita vasemmalle puolelle TIK ja oikealle TAK
  2. Kirjoita vasemmalle puolelle huolesi mahdollisimman yksityiskohtaisesti
  3. Kirjoita oikealle puolelle myönteisempi näkemys samasta asiasta. Jos ongelma on akuutti, pyri linjaamaan tämän perään mahdollisia ratkaisuja ongelmaan
  4. Toista sama jokaisen mielessäsi pyörivän huolen kohdalla

Kirjassa suositeltiin harjoittelemaan menetelmää säännöllisesti, jota kautta saat synnytettyä uudenlaisen positiivisen ajatteluskriptin, jonka avulla käännät päässäsi pyörivät huolet ratkaisukeskeiseksi ajatteluksi.

Olen itse pyrkinyt aina näkemään asioissa positiivisia näkökulmia ja yrittänyt etsiä niihin ratkaisuja. Olen kuitenkin tämän syksyn aikana huomannut sen, että kun asioita kertyy hieman turhan paljon, alkaa tämä positiivisesti ajattelu hieman horjua, joten tämä menetelmä on itselleni hyvinkin näppärä tähän hetkeen.

Näkisin, että tämä olisi hyvä jakaa myös koko tiimin kesken. Uskon, että monelle muullekin tästä voisi olla apua. Mutta ihan yleinen positiivisen ja kannustavan ilmapiirin luominen ennaltaehkäisee varmasti parhaiten näissä asioissa.  

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti