Kirja tuntui ajankohtaiselta tähän hetkeen, sillä tuntuu, että itsellä on aivan liikaa kaikkea menossa ja mieleen on juolahtanut, onko lähtenyt mukaan liian moneen juttuun, koska ne ovat kuulostaneet mielenkiintoisilta ja ei ole osannut sanoa ei. En ole aikaisemmin pitänyt itseäni ylisuorittajana, enkä tunnistanut, että olen ollut uupunut tai ainakin uupumuksen rajamailla. Kuitenkin samaistuin heti alkutaipaleella tulevaan lauseeseen ”Odotin joululomaa henkihieverissä” Välittömästi mieleeni tulee monta hetkeä, kun olen odottanut jotakin lomaa kuin kuuta nousevaa, jotta ei tarvitsisi tehdä mitään ja pääsisi vain lepäämään. Oikeastaan lähes kaikissa pidempi aikaisissa työpaikoissa, joissa olen ollut, on tilanne ollut tuo, että itseään on tsempannut jaksamaan ajatuksella ”kohta on loma, vielä jaksaa” eli loma on toiminut motivaattorina ylipäätänsä koko työssä jaksamiseen ja on elänyt vain lomia varten. Lomien odottamisen ja niitä varten elämisen lisäksi tunnistan vahvasti kirjassa mainitun töihin palaamisen pelon. Muistan elävästi, kun olin kerryttänyt lomani niin, että pääsin lähtemään lomailemaan huhtikuussa kuukaudeksi Aasiaan. Viimeisen lomaviikon lähestyessä loppuaan, tunsin vatsaa kourivan tunteen ja suorastaan voin pahoin, kun ajattelin, että kohta on taas palattava töihin ja jaksettava kaikkea sitä mikä työn kuvaani silloin kuului, vaikka ei oikeasti jaksaisikaan. Olin tuolloin työssä, joka oli työnkuvaltaan fyysisesti raskasta, mutta myös henkisesti raskasta huonon työilmapiirin vuoksi. Tämän lisäksi kuljin suuntaansa 5 kilometrin pituisen työmatkani ympäri vuoden jopollani polkien, satoi tai paistoi. Jälkeenpäin ajateltuna se oli kyllä hullun hommaa, kun välillä talvella lunta saattoi olla oikeasti polveen asti ja, jos menit 6 alkavaan aamuvuoroon ei teitä ollut vielä ehditty aurata. En tuolloinkaan havahtunut siihen, että olisin ollut uupunut mutta päätin etsiä muuta työpaikkaa sen jälkeen, kun aivan tavallisen työpäivän jälkeen kotiin tullessani ilman mitään sen kummempaa syytä, lyyhistyin itkemään eteisen lattialle. Tuohon aikaan pätikin vahvasti kirjasta löytyvä lause ”Yksi tärkeä syy uupumiseen saattaa löytyä suomalaisesta sisusta: turhasta ei valiteta.” Tämä on varmasti opittu myös jo lapsena, tai niin ainakin itselläni on. Turhasta ei saanut valittaa, kun kaikki oli kumminkin niin hyvin verrattuna siihen mitä vanhemmillani oli ollut heidän lapsuudessaan, kun kouluunkin oli hiihdetty kymmeniä kilometrejä ja lomat oltu apuna maatilan töissä.

Kiltti, sinnikäs ja tunnollinen suorittaja. Bingo, täältä löytyy yksi. Varsinkin uusissa työpaikoissa, olen vahvasti varsinkin alussa tätä. Tai olen ainakin ollut aikaisemmin. Teen hommia vähän työnkuvanikin yli, joustan työajoissa jäämällä ylitöihin enemmänkin sääntönä kuin poikkeuksena ja tulen vapaa päivänäni korvaamaan kipeänä olevaa työkaveriani, jos pyydetään. Haluan osoittaa, että olen sekä hyödyllinen, että hyvä työntekijä ja minut kannattaa pitää. Vaikka todellisuudessa, jokainen on täysin korvattavissa. Ja sen olen oppinutkin, että loppupeleissä ei ole merkitystä, kuinka paljon joustat ja teet ylimääräistä työpaikkasi eteen, et saa yhtään enempää arvostusta ja olet aivan yhtä korvattavissa kuin ne henkilöt, jotka eivät ole samanlaisia joustoja tehneet. Joustaa pitää mutta oman jaksamisen ja järjen mukaan. Kuten kirjassa sanotaan ”Työt eivät tekemällä lopu.” Kilttiin, sinnikkääseen ja tunnolliseen suorittajaan vielä lisäksi päälle se, etten osaa delegoida tehtäviäni asioita muille tilaisuuksien tullen vaan kaikki pitäisi aina hoitaa itse, niin töissä kuin kotona. Kirjassa sanotaan äärimmäisen hyvin ”Jos aina sanon, että minä voin hoitaa, en voi silloin olettaa, että muut lukisivat ajatukseni ja ottaisivat hommat hoitaakseen sijastani.” Tämä on todella hyvä pointti, josta voisin ottaa koppia. Vaikka voi olla, että olen käynyt lähellä uupumusta, uskon, että olen siltä ainakin vielä toistaiseksi välttynyt koska olen ymmärtänyt unen tärkeyden. Kirjan sanoin ”Unesta, ei voi nipistää. Se kostautuu aina.” Olen aina pitänyt huolen, että saan arjessa vähintään 7 tuntia unta, sillä olen konkreettisesti huomannut, että mistään ei meinaa tulla mitään ja ajatus ei kulje vähemmällä unella. Toki niinä aikoina, kun olen tehnyt jo aamu 5 alkavia töitä on riittävän unen saamisen kanssa ollut hankaluuksia. Kirjassa mainitaan ”arkidementia”, joka tarkoittaa, että kun ihminen on stressaantunut ja uupunut, hän unohtaa ihan arkipäiväisiä asioita tai ei esimerkiksi muista mitä on tehnyt edellisenä päivänä. Kuulostaa valitettavan tutulta mutta samalla kovin helppotavalta, että muutkin kokevat ”arjen dementiaa” ja, että se ei ole pysyvää. ”Arjen dementia” helpottaa ja muisti kirkastuu, kun stressi tasot saa laskettua.

Kuinka sitten vähentää stressiään ja päihittää nurkan takana lymyilevä uupumus? Neuvot ovat hyvin simppelit ja tukevat aikaisemmin samasta aiheesta lukemaani. Hyvin simppelisti hengittäminen on neuvo numero yksi. ”Hengitä syvään aina kun voit.” Stressaantuessa ihminen hengittää vain pinnallisesti keuhkoilla, ja tämä ei ainakaan edistä stressin laantumista. Sen sijaan tulisi hengittää niin syvään, että hengitys kulkee pallean kautta asti. Helppoa, kunhan muistaa tehdä syviä hengityksiä päivän mittaan. Mutta kaikki stressi ei suinkaan ole pahasta, on olemassa myös positiivista stressiä, jota kutsutaan eustressiksi. Eustressi, nostaa vireystilaa ja parantaa toimintakykyä. Positiivista stressiä kohti voi pyrkiä näillä keinoin:

• Hyväksy asiat, joihin et pysty vaikuttamaan
• Älä pakene tai vältä stressaavaa tilannetta, jonka joudut kohtaamaan
• Pyri näkemään stressaava tilanne jollain tavalla positiivisena haasteena
• Vahvista omaa kokemustasi siitä, että asiasta voi selviytyä
• Jos et onnistu, se ei ole maailmanloppu

Tiivistettynä jatkossa voisin siis miettiä tarkemmin, milloin minulla on oikeasti aikaa ja jaksamista lähteä asioihin mukaan ja yrittää opetella jakamaan niitä asioita muidenkin tehtäväksi, joita voin. Sekä yritän valjastaa tämänhetkisen kaoottisen tunteen ja stressin tuoksi positiiviseksi stressiksi, jonka avulla saan asiat hoidettua sujuvasti, samalla syvään hengitellen.