Luin Martti Vaalahden kirjan Sanojen supervoima – Näin valitset sanasi oikein ja onnistut elämässä. Kirja herätti huomioni, sillä heti alussa sen kerrottiin pureutuvan syvällisesti kommunikointiin, sanavalintoihin sekä mitä nämä voivat aiheuttaa. Oikeat sanat voivat vaikuttaa positiivisesti, saada ihmiset ymmärtämään, tuntemaan, tekemään ja vaikuttumaan, kun taas toiset sanat voivat suututtaa, polttaa ihmissuhteiden siltoja sekä aiheuttaa pahaa mieltä. Kirjaa lukiessani tunnistin itseni sekä muita henkilöitä ja mieleeni nousi useita eri tilanteita missä sanojen vaikutus on ollut suuri niin hyvässä että pahassa. Tiimiakatemian alkamisen ja siellä käytyjen dialogien myötä olen huomannut kommunikointini olevan joskus liian aktiivista tai toisinaan liian puuttellista. Siksi toivoinkin kirjan antavan neuvoja tähän liittyen.

Ensimmäinen kappale kirjasta käsittelee sanojen voimaa. Martti kertoo, kuinka sanat ovat ihmiskunnan voimakkain huume, eikä tuota voi kiistääkkään. Yksittäiset sanat voivat muuttaa kokonaisen lauseen tarkoituksen tai luonteen. Ne voivat muuttaa ihmisen ajatuksen itsestään, toisista ihmisistä tai asioista täysin. Ne voivat latistaa tai elävöittää, saada hyvää aikaan tai tuhota. Mutta jotta sanat voivat vaikuttaa, on myös kuuntelijoiden oltava tarkkana. Jotta saat ihmisen kuuntelemaan puhettasi, on sinun omattava monia taitoja. Lauseiden muodostaminen, eri äänensävyt, tarinankerronta, yleisön ymmärtäminen sekä negatiivisten tai poitiivisten asioiden painottaminen ovat asioita, joita täytyy ymmärtää vaikuttavaksi puhujaksi tullakseen.

Mutta jotta voit antaa muiden ymmärtää itseäsi, on myös kiinnitettävä huomiota siihen, miten puhut itsellesi. Jos ajattelet tai puhut itsestäsi vain negatiiviseen sävyyn, se helposti näkyy myös tavastasi puhua muille itsestäsi tai muista asioista. Jatkuva itsellensä valittaminen ja murehtiminen vie usein innostuksen monia asioita kohtaan ja syö itseään sisältäpäin. Mitä negatiivisemmin itsestään ajattelee, sitä helpommin puhe on myös hyvin negatiivista, jonka jatkuva kuuntelu ei tee hyvää itse puhujalle kuin kuuntelijallekkaan. Tietenkään ei pidä myöskään päinvastoin puhua pelkkää positiivistakaan, vaan on löydettävä näiden välille jonkinlainen tasapaino. Itse olen varsinkin tiimiakatemialla huomannut puhuvani tietyissä tilanteissa turhan negatiivisesti, ja vasta jälkikäteen pohtiessani tajunnut sanojeni kuulostaneen aivan erilaiselta, kuin mitä tarkoitin sanoa. Näitä tilanteita on syntynyt tilanteissa, kun olen turhautunut, täysin eri mieltä jostain asiasta tai muuten vain huonolla päällä. Tämä on asia, josta olen koittanut päästä eroon, ja uskon tähän kyllä pystyvänikin.

Kirjassa kerrottiin myös tärkeästä asiasta, joka liittyy paljon akatemialla opiskeluun, eli antamisesta ottamisen sijaan. Siinä painotetaan miten antamalla itsestään enemmän keskusteluissa, työtehtävissä, kuuntelussa, sekä läsnäolossa on suuri vaikutus, ja akatemian näkökulmasta tämä on omasta mielestäni hyvin selkeää. Jos antaa itsestään enemmän keskusteluissa ja on läsnä, oppii paremmin asioista, ihmisistä ja jopa itsestään. Antamista täytyy antaa myös ratkaisuina, ei pelkästään kyseenalaistavien sanojen muodossa.

Luvussa kahdeksan käytiin läpi oman paikkansa löytämisestä. Oikeat sanat löytyvät vain, jos osaat löytää ne itseltäsi, ja tämä vaatii itsensä tutkimista. Ensimmäisenä nostettiin ylös innostus ja omat mielenkiinnon kohteet. Löytämällä oman innostuksen jotain asiaa kohtaan voit innostaa ja insiroida muita joko sinun asiaan liittyen, tai innostamalla yleisesti katsoen. Kumpikaan ei ole huono asia, joten siksi tulkitsen tämän hyvin ollennaiseksi asiaksi, erityisesti tiimiakatemialla. Olen huomannut miten oma innostukseni tiettyä asiaa kohtaan on nostanut muidenkin mielenkiintoa sitä kohtaan, tai auttanut muita oppimaan minusta, mistä olen kiinnostunut ja miksi. Mielestäni olisi hyvä asia tiimityöskentelyn kannalta, jos kaikki löytäisivät omat innostuksen kohteensa ja jakaisivat ne muille, sillä siten voisimme valjastaa kaikkien henkilökohtaisia taitoja paremmin tiiminä. Tämä myös mahdollistaisi yksilöiden löytämään oman juttunsa, mistä innostua vaikka loppuelämän ajan, mistä koko koulussa mielestäni on kyse. Tämä on yksi isoista syistä myös valita sanansa oikein, nimittäin innostuksenkin saa tukahdetettua vain muutamalla huonosti valitulla sanalla.

Kirjan aloittaessani ajattelin sen kertovan eniten sanojen vaikutuksesta työelämässä, neuvotteluissa, myymisessä tai puheissa. Kirja kuitenkin ulottui paljon sisemmälle yksilön ja niistä muodostuvien ryhmien ajatuksiin, mikä auttoi ajattelemaan sanojen voimaa paljon laajemmalla mittakaavalla. Kirja auttoi tajuamaan tiettyjä kokemiani mieleenpainuneita tilanteita paremmin, sekä antoi kuvan siitä, miten kannattaa jatkossa käyttää sanojaan, ajatuksiaan, läsnäoloaan sekä tekemistään. Kirjan opit tulevat varmasti olemaan hyödyllisiä koko tiimiakatemian aikana sekä jatkossakin, sillä opit käsittelivät vuorovaikutusta tosi laajasti eikä vain tietyltä kannalta.