Hennamaiju Honkonen

Tiimi: Elementia

Julkaisut: 38

Teoriapisteitä: 70

Taktinen neuvottelu

Kirja alkaa kertomalla haastavista kohtaamisista ja kuinka niistä voi selvitä paremmin. Ennen Tiimiakatemiaa olin vuosia ravintola-alalla, joten työnmerkeissä olen osani saanut haastavista kohtaamisista. Kirjaa lukiessani mietinkin miksi haastaviin asiakaskohtaamisiin...

Ilmiön kaava

Mikä ilmiö on? En ollut oikeastaan koskaan aikaisemmin pysähtynyt tosissani ajattelemaan kuinka ilmiöt syntyvät ja kuinka niitä voi käyttää hyödyksi markkinoinnissa. Ylipäätään itselleni ilmiöt ovat ohi meneviä hetken hullutuksia, jotka välillä tempaavat mukaansa ja...

Suurin niistä on rakkaus

Rehellisesti sanottuna Kirsti Paakkasen nimi ei alkuun soittanut minulle mitään kelloja. Kuitenkin hänen kuvansa nähdessäni osasin yhdistää hänet Marimekkoon. Muuten en hänen urastaan mitään tiennytkään, jonka vuoksi oli todella mielenkiintoista lähteä siitä lukemaan,...

Psykologinen palautuminen

Heti kirjan alkumetreillä kuvaillaan onnistuneen työstä palautumisen merkkejä, joita ovat esimerkiksi se, että jaksaa tehdä itselleen mieluisia asioita töiden jälkeen, kotitöiden hoitaminen ei tunnu ylitsepääsemättömältä ja viikonlopun jälkeen olo on latautunut ja...

Strategiakirja 20 työkalua

Strategiakirja kertoo selkokielellä mitä strateginen johtaminen tarkoittaa, mihin strategialla pyritään sekä esittelee erilaisia strategisia työkaluja ja menetelmiä. Näitä työkaluja ja menetelmiä löytyy tehokkuuden parantamiseen, uuden luomiseen, resurssien...

Sissimarkkinointi

Mitä sissimarkkinointi on? Olen kuullut akatemian aikana useampaankin otteeseen puhuttavan sissimarkkinoinnista kuitenkaan täysin tietämättä mitä se todella on. Oma käsitykseni siitä on ollut, että se on massasta poikkeavaa markkinointia, joka usein tehdään myös...

Myynti on rikki

Myynnin rikkonaisuuteen löytyy useita syitä, joita ovat muun muassa seuraavat: tapa ostaa on muuttunut, tiedosta on tullut läpinäkyvää, asiakkaat ovat omatoimisempia kuin ennen ja organisaatioiden näkymätön voima eli kulttuuri on hukassa. Itselläni ei ole tällä...

Tylsyyden ylistys

Hyvä ja huono tylsyys Tylsyys on ristiriitainen tunne, sillä on olemassa sekä hyvää, että huonoa tylsyyttä. Hyvälle tylsyydelle olisi suotavaa ajoittain altistua, jotta oikeasti pääsisi olemaan yhtä omien ajatusten kanssa ja täten oppisi tuntemaan itsensä paremmin...

Tapojen voima

Tavat yksilötasolla Jokainen on varmasti joskus haaveillut pääsevänsä eroon jostain, niin sanotusti huonosta tavasta tai omaksuvansa uusia parempia tapoja. Alkuun täytyy kertoa, että tämä vaatii sen, että muuttaa heti alkajaisiksi ajattelunsa niin, ettei yritä päästä...

Kuinka olla piittaamatta paskaakaan

”Maailma tuputtaa väsymättä, että parempi elämä edellyttää enemmän, enemmän, enemmän: osta enemmän, omista enemmän, ole enemmän, tienaa enemmän. Joka puolelta sinkoilee käskyjä välittää kaikesta niin helvetisti.” Kuulostaako tutulta? Itse voin ainakin myöntää olevani...

Saatat pitää myös näistä…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Asiakastutkimus

Valitsin luettavaksi seuraavan kirjan Asiakastutkimuksen perusteet ja käytännöt. Kirjan lukemisen tarkoituksena oli...

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...