”Kuunteletteko saadaksenne vahvistusta ajatuksille, joita jo ajattelette? Vai kuunteletteko löytääksenne jotakin uutta?”

Tätä jäin ajattelemaan. Usein minusta tuntuu, että kuuntelen ihmisiä ihan vain kohteliaisuudestani, sillä hyvin monesti keskustelut ovat tosi pintapuolisia ilman mitään oikeaa tarttumapintaa ja koen olevani sellaisissa keskusteluissa aika huono. Sekin riippuu tosin tilanteesta ja ihmisestä hyvin paljon. Treeneissä käymme välillä niin tuskaisen puuduttavia asioita läpi, että kuuntelen sillä minun on ns, pakko, mutta keskittyminen on todella surkeaa. Silloina asita jäävät myös huonosti päähän. Sitten kysellään että mikäs tämä homma on ja vastaukseksi tulee ”tämähän käytiin treeneissä läpi!”. Mutta koen silti olevani hyvä kuuntelijana. Onko tämä ristiriitaista? Ehkä kuuloni on vain valikoiva ja kuuntelen oikeasti kun on oikeaa asiaa ja asiaa mikä minua kiinnostaa. Pilipali keskustelut ovat vain omalle kohdalle hyvin hankalia.

Dialogin taitojen osaaminen on kuitenkin hyvin tärkeä osata ja siinä minulla on vielä petrattavaa. Täytyy enemmän kiinnittää huomioita myös keskusteluihin mihin minun mielenkiinto ei välttämättä riitä, mutta niistä voi kuitenkin oppia hyvin paljon,

”Et pelkää tuntematonta, se ei ole mahdollista”

Hmm.. niin. Tuntematonta on vaikea pelätä kun eihän sitä tiedä mitä pelkää? Samalla myös ymmärrän, että tuntematonta on hyvinkin helppo pelätä koska ei tiedä mitä kohtaa. Hyppy tyhjyyteen vaatii aina rohkeutta ja uteliaisuutta. Rohkeilla kokeiluilla on aina jonkinlainen sateenkaarenpää. Uskon että vaikka itse kokeilu menisi täysin päin seiniä, niin siitä jää aina jotain käteen. Olet entistä viisaampi ja rohkeampi kokeilemaan uudestaan jotain mikä on ennestään tuntematonta. Akatemiahan on uuden ja tuntemattoman kokeiluun loistava paikka. Täällä tulee varmasti löytämään hienoja juttuja kun uskaltaa ottaa juurin sen hypyn tyhjyyteen ja kokeilee rohkeasti. Tämähän kuulostaa uskomattomalta cliseeltä mutta näinhän se menee. Kaikkihan sen tiedostaa, mutta todellisuudessa hyvin harva siihen uskaltautuu.

”vaikka kaikki näyttää olevan pelkkää sotkua, niin kaikki on silti hyvin”

Tarttuisin tähän siltä kantilta, että käännän lauseen toisinpäin. Nykyään sosiaalisessa mediassa kovin moni saa elämänsä näyttämään glamourilta ja siltä, että kaikki on täydellistä. Ymmärtäähän sen jollain tapaa että ihmiset tykkäävät pönkittää egoaan ja haluavat ihmisten ajattelevan että minulla menee super hyvin. Sen kauniin hymyn takana ei vaan tiedä mitä siellä on oikeasti menossa. Sosiaalisen median feedillä onkin helppo luoda katsojille illuusio. Kuvia on helppo ottaa oikeasta kulmasta ja käyttää kuvanmuokkausohjelmia. Otetaan ihanasta juuri valmistetusta illallisesta kuva, mikä onkin oikeasti tilattu woltista. Ymmärrätte pointin.

Lainaten ystävääni

” Monet postaa niinkun elämä ois täydellistä/

jos meen käymään siellä, lyön vetoo ei näytä siltä”.