48-Hour Start-up

Kirjoittaja: Veikka Kurkinen

15 lokakuun, 2021

Lähdeteos: The 48-Hour Start-up

Lähdeteoksen kirjoittaja: Fraser Doherty

Teoriapisteet: 2

Hyvin vilpittömästi yksi turhimmista lukukokemuksista itselle ja häpeilemättä vain ja ainoastaan kirjapisteiden vuoksi joudun tästäkin jotain kirjoittamaan. Kirjan tarkoitus on kertoa keinoista, joilla yritys voidaan saada pystyyn ja tuotteet markkinoille vain viikonlopun aikana. Kirja voisi soveltua juuri Tiimiakatemian aloittaneelle, koska sen tärkein sanoma on se, että on syytä ennemmin kokeilla nopeasti asiakkailla, kuin suunnitella vuosikausia omassa pienessä mielessään. Tämän olin kuitenkin oppinut jo varmaankin ala-asteella. 

Kirja on siitä hyvä, että se kertoo, kuinka helppoa yrittämisen aloittaminen parhaimmillaan on. Kirjailija Fraser Doherty painottaa kovasti sitä, kuinka monet vain puhuvat vuosikausia yrittämisen aloittamisesta, mutta eivät saa sitä koskaan tehtyä. Tämä Dohertyn mukaan tosin on yrittäjien etu, koska välttämättä parhaat potentiaaliset kilpailijasi eivät koskaan ota sitä ensimmäistä askelta viedäkseen asiakkaasi. Toivoin saavani itselleni jotain uusia ajatuksia keinoista, joilla nopeuttaa omaa tuotteen julkaisuprosessiani, mutta tässä puhuttiinkin enemmän siitä, kuinka toimia, jos haluat myydä marjahilloa torilla. 

Dohertyn suuri pointti kirjassa on se, että nykypäivänä yrittämisen aloittaminen on poskettoman helppoa. Nettisivut voi luoda hetkessä, sekä on myös palvelimia, joiden kautta saada oma tuote myyntiin helposti. Netti on täynnä freelancer -graafikkoja sun muita, jotka maksavat murto-osan verran isojen toimistojen ammattilaisista, mutta toimivat lähes samalla tasolla. Voit siis säästää hyvin paljon yrittämisen aloittamisessa, eikä rahaa tarvitse siksi nähdä niin suurena esteenä. 

Kirjassa oli myös ihan hyviäkin juttuja, edes muutama. Doherty painottaa alkuvaiheen palautteen keräämisen merkitystä. Hän myös painottaa, että on tärkeää valita oikeat ihmiset antamaan ideastasi palautetta. Perheenjäsenet ja ystävät harvoin voivat antaa sinulle tarpeeksi objektiivista palautetta. 

Itse olisin kaivannut ehkä enemmän työkaluja ideoiden kartoittamista varten, jotta tuumasta pääsisi toimeen sitten muiden neuvojen kautta paremmin, mutta sen Doherty lähes sivuutti. Toki yritysideoiden keksiminen ei ole helppoa, koska mahdollisuuksia on niin paljon. Jotta jotain saa kehitettyä, on yleensä siihen oltava jokin lähtöidea, koska muutoin mahdollisuuksien edessä vain lamaantuu, eikä saa mitään aikaan. ”On helpompi tehdä viidessä minuutissa saksankielinen sketsi, jossa on pakko esiintyä seepra ja mikroaaltouuni, kuin käsikirjoittaa näytelmä ihan mistä vain rajattomalla ajalla ja miehityksellä” (Annu Nieminen, HS Visio, 21.8.21). Nieminen samassa artikkelissa ylipäätään puhuu aikaansaamisesta omien tutkimustensa pohjalta: ”Vuonna 2009 tein diplomityöni Otaniemeen insinöörille hieman epätyypillisestä aiheesta. Tutkin institutionaalista yrittäjyyttä Suomen sotakorvausprosessissa. Karkeasti sanoen minua kiinnosti, miten ihmiset ovat kautta aikain onnistuneet muuttamaan jotain totuttua tapaa toimia pysyvin ja merkittävin tuloksin. Kansallisarkiston dokumentteja syynätessä opin Suomen sotakorvausten maksamisesta yhtä sun toista, mutta tärkein oli tämä: Kun on pakko, mahdoton laitetaan onnistumaan. Jos ei ole pakkoa, ja kysytään, että ”onnistuisiko tällainen”, ei varmasti onnistu.” 

No mutta tiivistän vielä kirjan sanoman – kannattaa kokeilla pienellä kynnyksellä, eikä tehdä asioista itselleen liian vaikeita. Asiakkailta saa parhaan tiedon siitä, onko idea ja konsepti oikeasti hyvä ja siksi palautetta kannattaa kuunnella. Freelancer-yrittäjät ovat edullinen vaihtoehto alkuvaiheessa, jos tarvitsee ostopalveluita. Se, ettei kokeile on pahin virhe. 

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti