Yuval Noah Hararin teos 21 oppituntia maailman tilasta herätti valtavasti ajatuksia ja kiinnostusta. Kirjassa käsiteltiin laajasti eri teemojen kautta maailmaa ja oikeastaan kirjaa tarvitsisi käsitellä pidemmän aikaa ajatuksen kanssa, jotta saisin sisäistettyä kaiken kuulemani. Alla muutama teema, jotka herättivät tähän hetkeen helpoimmin tartuttavia ajatuksia.

Kirjassa puhuttiin tietomäärän vähentymisestä ihmisillä. Nykymaailmassa on paljon asioita, jotka ovat lähes jokaiselle tuttuja (oletukseni pois lukee yksittäisiä kansakuntia tai ihmisryhmiä), mutta joiden toimintaa tai tarkoitusta emme välttämättä ymmärrä, kuten kirjassa käytetty vetoketjuesimerkki. Tässä kokeessa ihmisiä pyydettiin arvioimaan, miten hyvin he ymmärsivät tavallisen vetoketjun toimintaa. Useimmat vastasivat ymmärtävänsä sitä varsin hyvin, sillä hehän käyttävät vetoketjua koko ajan. Sitten heitä pyydettiin kuvaamaan mahdollisimman yksityiskohtaisesti kaikki vetoketjun toiminnan vaiheet. Useimmilla ei ollut niistä mitään hajua. Kirjassa käytettiin termiä tietoilluusio. ”Luulemme tietävämme nykyisin paljon enemmän, mutta yksilöinä tiedämme tosiasiassa paljon vähemmän. Me nojaamme muiden ihmisten asiantuntijuuteen melkein kaikessa tarvitsemassamme.” ”Suhtaudumme muiden tietoon, kuin se olisi omaamme.” Itselleni aika mieltä avartava ajatus.

Puhuimme Län-koulutusohjelmassa omista tietolähteistämme. Moni sanoi lähteekseen tuntemansa ihmiset sekä somen. Tämähän vähän vahvistaa tuota ajatusta, jossa muiden tietoa pidetään lähes omana. Tavallisten lehtien tai uutisten seuraaminen oli suurimmalla osalla jäänyt lähes kokonaan pois, mukaan lukien itselläni. Kyllästyin uutisoinnin aiheiden suppeuteen pari vuotta sitten, joka herätti turhautumista. Uutiset koskivat lähes pelkästään koronaa tai nyt viimeisen vuoden aikana Ukrainan sotaa. Tai ainakin kaikki se uutisointi, joka tavoitti minut. Luettelin omiksi päätietolähteikseni tuntemani ihmiset, sosiaalisen median (Instagram, Facebook, Tiktok), Tiimiakatemia, podcastit, äänikirjat, kirjat sekä Googlen. Näitä listatessa tajusin, etteivät nämä vaikuta kovin luotettavilta lähteiltä sinänsä. Tai ”uskottavuus” puuttuu, kun seassa ei ole uutisia tai mitään suuria suomalaisia tai kansainvälisiä lehtiä. Toki koen ymmärtäväni lähdekriittisyyden merkityksen näissä alustoissa, enkä todellakaan pidä kaikkea näkemääni tai kuulemaani totena. Ymmärrän sosiaalisen median alustoissa sen, että esimerkiksi hakuhistorialla on vaikutusta siihen, mitä sovellukset syöttävät eteeni. Se kaventaa saamaani tietoa itsessään. Ymmärrän myös omien näkemysteni ja mielipiteiden toimivan filtterinä, joka valikoidusti suodattaa tietoa sisään. Ennakkoasenteeni ja ajatukseni vaikuttavat siihen, mitä uskon ja mitä pidän uskottavana. Tähän liittyen olemme keskustelleet koulutusohjelmassa myös oman ajattelun ajattelusta ja miten ennakkoluuloja sekä ajattelun esteitä voi taklata. Ymmärrän, että itse ainakin uskon toisinaan hyvin heppoisesti joitakin varsinkin somessa kohtaamiani asioita. Kuulen kun joku kertoo asian ja jos se ei suoraan herätä minussa epäilyksiä, että lähtisin tutkimaan sitä itse tarkemmin, niin totean vain, että ok cool ja elän siinä uskossa niin kauan, kuin joku todistaa päinvastaista.

Eri tietolähteitä tutkiessani kiinnitän huomiota usein myös siihen, kenen käsialaa ajatus tai tieto on. Kenen näkökulmasta asia esitetään ja miten sillä on vaikutusta asioiden esilletuomiseen. Mitä jätetään kertomatta? Olen alkanut ymmärtää Tiimiakatemian aikana kirjoja ja äänikirjoja lukiessani sen, että tässä maailmassa oikeastaan kaikki on ajateltua ja kaikella toiminnalla tai olemassaololla on jokin tarkoitus. Esimerkiksi Hinnoittelun voima -kirja herätti viimeisimpänä näitä ajatuksia. Kaikki on ajateltu toteuttamaan tai edesauttamaan jotakin ja se tuntuu hurjalta ajatukselta. Olen myös törmännyt lähiaikoina pohdintoihin siitä, että onko nykyajan ihmisellä ollenkaan omia ajatuksia. Kaikki syötetään ulkopuolelta ja kaikkiin mielipiteisiini on vaikutettu jotain kautta. Nämä pohdinnat ovat lisänneet ennestään sitä ymmärrystä, miten suunniteltua ja ohjattua maailman ja yhteiskunnan toiminta on, pienistäkin jutuista lähtöisin. Palatakseni noihin tietolähteisiin, tein yhden oivalluksen omasta ajattelustani tuon koulutusohjelman keskustelun aikana: Olen valmis muuttamaan omia käsityksiäni, vaikka muodostan mielikuvan ja uskomuksen helposti.

Kirjassa puhuttiin myös tietolähteistä ja siitä, että on kaikkien vastuulla käyttää aikaa ja vaivaa siihen, että selvitämme omat ennakkoasenteemme ja varmistamme tietolähteemme. ”Jos haluat luotettavaa tieota, maksa siitä hyvin. Jos saat uutisesti ilmaiseksi, on mahdollista, että tuote oletkin sinä.” Huuuuuuuh. Tähän ajatukseen, jossa tuote olisinkin minä itse, olen törmännyt jo usean kerran eri lähteissä. Muistaakseni olen siitä myös jossain aikaisemmassa esseessäkin maininnut. Hullua ajatella, että sama pätee myös uutisiin, vaikka hetken makustelun jälkeen sehän on ihan täysin johdonmukaista. Miksi ilmaisuutiset olisivat muka poikkeus? En maksa mistään uutisestani. Ajatukset minuun vaikuttamisesta syvenevät entisestään ja käsitykseni, miten vaikutuksenalainen olenkaan kasvaa. Jos tätä lähtee liikaa pyörittämään, niin pääsee aika äkkiä epätoivon ja omien ajatusten ylikyseenalaistamisen puolelle. Tieto lisää tuskaa indeed. ”Järjestelmä on rakennettu siten, että ne, jotka eivät näe vaivaa tietääkseen, voivat pysytellä autuaan tietämättöminä ja ne, jotka näkevät vaivaa, huomaavat, että totuuden selvittäminen on hyvin vaikeaa.”

Mielenkiintoista on, mitä kaikkea dataa minustakin on kerätty. En muistaakseni maksa mistään käyttämästäni sovelluksesta tai tietolähteestä, eli olen aika myytävää kamaa. Kun minunlaisiani ihmisiä on paljon, siitä saadaan aika kattavaa dataa, jota voidaan jo hyödyntää ties mihin. Pelottavaa nähdä, mitä tälle kaikelle tiedolle tapahtuu tulevaisuudessa ja ketkä kaikki siihen pääsevät käsiksi. Teknologian kehittyessä siitä voi olla hyvinkin paljon hyötyä. Toisaalta on hyvin mielenkiintoista ja samalla kuumottavaa, mihin kaikkeen tekoäly esimerkiksi pystyy tulevaisuudessa. Pystyykö se ymmärtämään tunteeni ja ohjailemaan toimintaani tai valintojani sen pohjalta? En tiedä, enkä tiedä haluanko tietää, miten paljon matkaa tähän pisteeseen on. Kun tämä raja ylitetään, niin ollaan taas aivan uuden maailman äärellä. Mihin pystyn enää itse vaikuttamaan, jos minua ohjaillaan ja jopa tunteisiini ja ajatuksiini vaikutetaan hyväksikäyttävästi ulkopuolisten tahojen toimesta. Tunteita herättävä markkinointi saa uudet tuulet alleen. Mietin, voiko esimerkiksi musiikki ylläpitää merkitystään, jos tekoäly voi tunteideni pohjalta muokata kappaleita vastaamaan haluamaani? Jos kaikki on aina yhtä hyvää, niin eikö maailma muutu tasapaksuksi ja ne hyvät asiat tai lemppari biisit menettävät merkityksen ja tunteet, jotka ne herättävät? Ja millainen tekoäly tähän pystyy tai oikeastaan kenen tekoäly? Kuka pääsee käsiksi vaikuttamaan sen toimintaan?

Teknologialla on omat pelottavat ulottuvuutensa, mutta se myös mahdollistaa paljon asioita. Mitäs sitten kouluissa pitäisi opettaa? Koen, että perusymmärrys maailmasta on hyvä olla enkä esimerkiksi koe, että mikään tähänastisella koulu-urallani olisi ollut täysin turhaa tietoa. Se on antanut tietoperustani ja välillä on ollut hauska huomata, että mitä kaikkea voi muistuakaan mieleen tarvittaessa. Ja koen itse ylpeyttä siitä, että koen olevani ihan fiksu yleisellä tasolla mitattaessa. Usein myötähäpeää aiheuttaa netissä näkyvät videot amerikkalaisista, jotka eivät osaa nimetä edes yhtä maata USA:n ulkopuolelta tai ylipäätään heidän ihan uskomattomat käsityksensä ja tietämättömyys itselleni perusasioista. Toisaalta ylioppilaskokeiden jälkeen en ole tarvinnut derivointia mihinkään. Toisaalta joissakin hetkissä olen toivonut muistavani, että mitenkäs se kartion tilavuus laskettiinkaan tai Trivia pursuitia pelatessani olisi ollut hyödyllistä muistaa, minä vuonna Kaarle XVI Kustaa nousi Ruotsin kuninkaaksi. Joskus näillä tiedoilla on ollut ehkä enemmän merkitystä, mutta nykyään lähes jokaiselta (oletukseni poissulkee taas osan ihmisistä) löytyy älylaite taskusta, jonka avulla lähes mitä vain voi tarkistaa muutamalla klikkauksella. Mikä pointti siis opetella ulkoa? Tietoa on helposti saatavilla netistä, mikä ainakin itselleni herättää ajatuksia siitä, että tehokkaammalta vaikuttaisi tämän mahdollisuuden fiksun käytön opettaminen, kuin suoraan sen tiedon, joka sieltä löytyy valmiiksi. Harari esitti kirjassa seuraavia teemoja, joita pitäisi tuoda koulumaailmaan: kriittinen ajattelu, kommunikaatio- ja yhteistyötaidot sekä luovuus. Koulujen tulisi jättää tekniset taidot vähemmälle huomiolle ja painottaa yleisiä elämäntaitoja. Tärkeimpiä niistä ovat kyvyt käsitellä muutoksia, oppia uusia asioita ja säilyttää henkinen tasapaino uusissa tilanteissa.

Ihmisellä täytyy olla kyky oppia uutta ja uudistua, jos aikoo pysyä kehityksessä mukana. Jatkuvaa oppimista korostetaan myös Tiimiakatemialla. Itse koen Tiimiakatemian aikana omaksuneeni tämän asenteen. Minulle on kasvanut jatkuva tiedonjano, olen innostunut kirjoista uudestaan ala-asteen jälkeen, etsin koko ajan paikkoja kehittää itseäni ja oppia uutta sekä kiinnostukseni maailman ihmettelyyn ja omien ajatusten perkaamiseen on kasvanut räjähdysmäisesti. Ennen haahuilin miten sattuu ja haahuilen edelleen, mutta nyt haahuilulla on ainakin yksi päämäärä; oppia ja kasvaa.

Kirja jätti paljon pureskeltavaa ja jätti samanlaisen fiiliksen, mitä Faktojen maailma -kirja sai minussa aikaan. Kirjat ovat keskenään aika samantyyppisiä ja molemmista jäi mielenkiintoisia keloja pyörimään mieleen. 21 oppituntia maailman tilasta käsitteli paljon eri teemoja, joiden kautta koen ymmärrykseni kokonaisvaltaisesti lisääntyneen. Palaan ehkä myöhemmin kirjan ajatuksiin, jotta voin ajatuksella miettiä, mitkä näkökulmat uppoutuvat maailmaan, jota katson omien linssieni läpi. On hyvä varmaan miettiä samalla, sulautuvatko ne liian sulavasti omiin ajatuksiin, vai pitäisikö kriittistä tulkintaa lisätä.